Tämä on lupaava artikkeli.

Kultaus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kirja, jonka sivujen reunat on kullattu

Kultaus on menetelmä, jossa esineen pintaan tehdään ohut kultakerros. Kultausta käytetään koristelumenetelmänä esimerkiksi kuvataiteissa, keramiikassa, arkkitehtuurissa ja kalligrafiassa. Kultausta käytetään myös teknisiin sovelluksiin esimerkiksi piirilevyteollisuudessa.[1]

Kulta soveltuu monesta syystä pintamateriaaliksi. Se on alkuaineista helpoiten muovattavissa erittäin ohuiksi kalvoiksi.[2] Koska kulta on jalometalli, sen korroosion kesto on hyvä. Sillä on myös hyvä sähkön- ja lämmönjohtavuus sekä hyvä heijastuskyky infrapuna-alueella. Kulta soveltuu myös pehmytjuottamiseen erittäin hyvin. Toisaalta kulta kestää huonosti hankausta.[1]

Menetelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kultausmenetelmiä on kemiallisia, sähkökemiallisia ja fysikaalisia.[1]

Lehtikullan käyttöä 1400-luvun maalauksen jäljitelmässä

Kuvataiteessa käytetyin kultaustapa on kiinnittää esineen pintaan hyvin ohutta lehtikultaa. Keramiikkaa voi kullata myös sivelemällä kultaa liuoksen osana pinnalle ennen polttamista. Kupoleja on kullattu sekoittamalla kultaa elohopeaan, mistä syntynyttä amalgaamia on levitetty kupolin pinnalle ja kuumennettu, jolloin elohopea on haihtunut pois. Tämä menetelmä soveltuu erityisen hyvin raudan, teräksen, pronssin ja muiden metallien kultaukseen, ja sitä on käytetty aseissa, haarniskoissa, huonekaluissa ja pronssiveistoksissa[3].

Kultapinnoitettuja sähköliittimiä

Sähkökemiallinen eli elektrolyyttinen kultaus on nykyisin hyvin yleinen menetelmä. Se yleistyi teollisessa mittakaavassa sähkögeneraattorin keksimisen jälkeen 1800-luvun lopulla.[1] Sähkökemiallisessa pinnoituksessa voidaan luoda muutaman mikrometrin paksuinen metallikerros. Sähkökemiallinen kultaus tapahtuu alkalisessa kylvyssä, jossa on kalium-kultasyanidia sekä tarpeen mukaan muitakin metalleja tai lisäaineita.[4]

Fysikaalisia kultausmenetelmiä ovat fysikaaliset kalvonkasvatusmenetelmät tyhjiöhöyrystys ja sputterointi.[1] Kultaa voidaan lisätä pintoihin myös kemiallisen pelkistysreaktion avulla; tällä tavalla lasia pinnoittamalla syntyy peili.[5]

Nahkaa voidaan kullata laskemalla kultanauhaa pihkajauheen päälle ja sulattamalla pihka kuvioidulla valssilla, jolloin kulta tarttuu nahkaan, johon syntyy samalla kohokuvio.[5]

Keskiajan kirjurit ja kuvittajat käyttivät kalligrafiassa kolmea tekstin kultausmenetelmää, joita käytetään edelleen. Nappikullassa on hienoksi jauhettua kultaa, joka on liima-aineen avulla puristettu napiksi. Nappikultaan tipautetaan pisara tislattua vettä ja pehmentynyttä kultaa levitetään siveltimellä kohteeseen. Lehtikultaa voi kiinnittää kirjoitusalustaan kahdella tavalla: liimapinnalle tai gessolle.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Nanotimanteilla kestävämpi kultaus 15.4.2014. Promaint lehti. Viitattu 12.10.2014.
  2. Timo Paukku: Kulta villitsi kaikki sivilisaatiot Helsingin Sanomat 17.1.2006. Viitattu 24.10.2015.
  3. Fire Gilding of Arms and Armor The Metropolitan Museum of Art : Heilbrunn Timeline of Art History. Viitattu 13.10.2014.
  4. Elektrolyyttinen pinnoitus 31.5.2007. Työterveyslaitos: KAMAT-tietokortti. Viitattu 12.10.2014.
  5. a b Other methods of Gilding Goldreverre.com. Viitattu 12.10.2014.
  6. Heiskanen, Topi; Uusitalo, Liisa: Kalligrafia: Historiallisia kirjainmalleja ja työmenetelmiä, s. 65–68. WSOY, 2001. ISBN 951-0-25799-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]