Hannes Ignatius

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Johannes Ferdinand Ignatius
1871 – 1941
Ignatius1.jpg
Syntymäpaikka Helsinki
Kuolinpaikka Helsinki
Maa tai osapuoli Venäjän lippu Venäjä/Suomen lippu Suomi
Palvelusvuodet 18921901 (Venäjä)
19181920 (Suomi)
Ylin sotilasarvo kenraaliluutnantti
Osallistuminen sotiin
ja taisteluihin
Suomen sisällissota, talvisota
Korkeimmat kunniamerkit SVR suurristi 1937

Johannes (Hannes) Ferdinand Ignatius (8. lokakuuta 1871 Helsinki4. huhtikuuta 1941 Helsinki) oli suomalainen sotilas, jonka sotilasura katkesi Venäjän vallan aikana. Suomen itsenäistyttyä Ignatius kuitenkin kohosi hetkessä ratsumestarista kenraalimajuriksi ja myöhemmin kenraaliluutnantiksi.

Lapsuudenkoti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ignatiuksen vanhemmat olivat suomenmielinen senaattori, tilastollisen päätoimiston johtaja Karl Emil Ferdinand Ignatius (1837-1909) ja Amanda Kristina Bergman (1841-1921). Isä oli ollut mukana perustamassa Uusi Suometar -lehteä. Aviopari sai kaikkiaan kymmenen lasta:

  • Aina s. 11.3.1864, puoliso piirilääkäri Otto Meurman.
  • Lyyli Sofia s. 2.11.1865, kuoli lapsena.
  • Elina Amanda s. 31.5.1867, puoliso lääketieteen lis. Elien Johan Warén.
  • Kaarlo Yrjö Benediktus s. 12.11.1869, Vaasan HO presidentti, pso Maggie Danielson hänen 2. aviossa.
  • Johannes Ferdinand, kenraaliluutnantti.
  • Gustaf s. 8.6.1873, maaherra, sisäministeri, pso Anna Kyllikki Maria Ingman.
  • Lyyli Amalia s. 26.11.1875, kuoli lapsena.
  • Katri s. 27.12.1878, puoliso Axel Herman Begholm.
  • Armas Reinhold s. 20.4.1888, kirjakauppias, puoliso Aina Maria Angervo.
  • Jaakko s. 21.1.1888, diplomi-insinööri, puoliso Ilma Vivi Regina Ingman.

Lapsuudenkodista kirjoitti Katri Bergholm kaksi muistelmateosta.

Venäjän vallan aika[1][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Upseerikoulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ignatius kävi ensin neljä luokkaa Helsingin Suomalaista Alkeisopistoa 1881-1885 ja tuli Haminan kadettikoulun 14.7.1885 ja valmistui kornetiksi 1892 ja määrättiin tämä jälkeen Suomen Rakuunarykmentiin Lappeenrantaan 16.8.1892. Oli komennettuna 3. Sumin, H.K.K. Tanskan Kruuninprinssin, rakuunarykmenttiin 1893-1896. Korotettiin luutnantiksi 2.2.1896 ja komennettiin Nikolai II kruunausesikuntaa s.v. Kävi Nikolajevin sota-akatemian Pietarissa 1896-1899. Korotettiin aliratsumestariksi 1900.Sai sen jälkeen samana vuonna apurahan ulkomaanmatkaa varten Ruotsiin ja Ranskaan. Ennen rakuunarykmentin harjoitusta hän otti innokkaasti osaa oppositoon Bobrikovin sortovaltaa vastaan ja erotettiin rykmentistä.[1]

Ero upseerin ammatista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1901 asevelvollisuuslailla lakkautettiin Suomen sotaväen päällikön virka sekä hajotettiin suomalaiset tarkk'ampuja- ja reservikomppaniat. Vain Suomen Kaarti ja Suomen Kadettikoulu säilyivät, mutta Suomen Rakuunarykmentti lakkautettiin. Ignatius oli jo hieman aikaisemmin eronnut rykmentistä kieltäydyttyään vannomasta uutta venäläisen kaavan mukaista sotilasvalaa.

Tämän jälkeen Ignatius matkusti Englantiin tammikuussa 1902 neuvottelemaan Englannin yleisesikunnan päällikön Sir Arthur Nicholssonin kanssa muutamien Suomen Rakuunarykmentin upseerien mahdollisuuksista astua Englannin palvelukseen, koska tähän aikaan Englannin ja Venäjän suhteet olivat sangen jännittyneet. Suunnitelma raukesi kuitenkin, koska Englannin lain mukaan eivät muut kuin englantilaiset voineet päästä upseereiksi Englannin armeijaan.

Toiminta liikemiehenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ignatius siirtyi nyt liikealalle toimien ensin Viipurin tupakkatehtaan johtajana 19021903 ja Teollisuuskonttorin johtajana Pietarissa 19031904 ja sitten viipurilaisen Vuolukivi Oy:n johtajana vuodesta 1904 alkaen. Omisti myös oman autoliikkeen toiminimellä H. Ignatius ja Kumpp. Toimi myös eräiden muiden yhtiöiden johtokunnissa. Kirjoitti usein Viipurissa ilmestyneeseen Karjala -lehteen.

Sotilaallinen toiminta Suomen itsenäistyessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ignatius otti innokkaasti osaa passiiviseen vastarintaan ja kuului 1915 perustettuun sotilaskomiteaan. Tämän komitean puheenjohtajana hän toimi keskeisenä henkilönä vapaussodan valmisteluissa ja teki näissä asioissa useita matkoja Tukholmaan. Hän kuului siihen sotilaskomitean keväällä 1917 Tukholmaan lähettämään valtuuskuntaan, joka sai yhteyden Saksan suureen päämajaan tämän lähettäessä yleisesikuntakapteeni von Reichen Tukholmaan neuvottelemaan Suomen upseeriston kanssa. Suomalaisten aktivistien kokouksessa Tukholmassa hän teki ehdotuksen suojeluskuntien, tai niillä paikkakunnilla , joilla suojeluskuntia ei tahdottu muodostaa, vapaaehtoisten palokuntien perustamisesta. [2] Valtion asettamassa suojeluskuntien perustamiskomiteassa syksyllä 1917 hän toimi puheenjohtajana. Kutsuen kokoon Pörssiklubiin joukon pankki- ja teollisuusmiehiä onnistui hänen saada ensimmäiset miljoonat vapaussodan valmistelua varten. Sotilaskomitean puheenjohtajana hän, komitean valtuuttamana ja senaatin puheenjohtaja P. E. Svinhufvudin suosituskirje mukanaan, matkusti Tukholmaan ja Berliiniin, missä viimeksi mainitussa kaupungissa suunnitteli Saksan Yleisesikunnan poliittisen osaston päällikön von Hülsenin ja suuresta päämajasta tätä varten saapuneen majuri Grantzin kanssa mahdollisuudesta saada jääkäripataljoona Suomeen aseistettuna ja aseavustusta Suomen tulevalle vapautusarmejalle. Ignatius lähetti myöskin majuri Cranztsin mukana päämajoistusmestari kenraali Ludendorffille kirjeen, jossa selitti näiden toimenpiteiden kiireellisyyttä.

Palattuaan kotimaahan hän yhdessä pankinjohtaja, everstiluutnantti Hallenbergin kanssa pyysi juuri kotimaahansa palanutta kenraaliluutnantti, vapaaherra Gustaf Mannerheimia sotilaskomitean johtajaksi ja oli mukana valitsemassa häntä sotilaskomitean johtajaksi. Hän matkusti Mannerheimin ja muiden sotilaskomitean jäsenten kanssa Vaasaan 21.1.1918. Täällä Mannerheim muodosti esikuntansa ja nimitti Ignatiuksen päämajoitusmestariksi. V.t. esikuntapäällikkönä Ignatius allekirjoitti ensimmäisen taistelukäskyn. Kenraali Mannerheimin edustajana hän lähti seuraamaan sotatoimia Lapualle ja Seinäjoelle yöllä tammikuun 28. päivänä. Helmikuun 1. päivänä Mannerheim lähetti hänet ottamaan niiden joukkojen ylipäällikkyyden, jotka olivat lähetetyt Oulua vapauttaman. Kaupungin valloituksen jälkeen hänet korotettiin everstiksi 14.2.1918. Päämajoitusmestarina hän esitteli kenraali Mannerheimille kaikki sotatapahtumat eri rintamilla ja ehdotetut sotaliikkeet. Kenraalimajuriksi hänet korotettiin Viipurin valloituksen johdosta 30.4.1918.

Toiminta itsenäistyvässä ja itsenäistyneessä Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen itsenäisyyden tunnustamista hakevaa valtuuskuntaa johti valtioneuvos Edvard Hjelt (kolmas oikealta). Valtuuskunta kävi heinäkuussa 1918 Saksassa ja Itävallassa. Saksan sodanjohdon päämajassa kenraali Hannes Ignatius (uloimpana oikealla) valtionhoitaja P. E. Svinhufvudin nimissä luovutti Suomen vapaudenristin suurristin sotamarsalkka Paul von Hindenburgille (toinen oikealta) ja kenraali Erich Ludendorffille (kolmas vasemmalta).

Suomen armeijan palveluksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun kenraali Mannerheim vapaussodan päätyttyä erosi armeijan palveluksesta otti Ignatiuskin eron toukokuun lopussa 1918. Hallituksen sotilaallisena edustajana hänet lähetettiin heinäkuussa 1918 Spa'han Belgiaan viemään Saksan keisarille Suomen vapaudenristin suurristi sekä Avesnesiin Ranskaan viemään sama kunniamerkki sotamarsalkka Hindenburgille ja kenraali Ludendorffille. Kun Mannerheim tuli valtionhoitajaksi, astui Hannes Ignatius uudestaan armeijan palvelukseen 2.1.1919. Toimi yleisesikunnan päällikkönä 19181919 sekä sotakoulujen tarkastajana 19191920. Perusti kadettikoulun, joka aloitti toimintansa 25.1.1919. Oli jäsenenä asevelvollisuuskomiteassa, sotakorkeakoulukomiteassa ym. Otti eron vakinaisesta palveluksesta 1920 ja siirrettiin reserviin.

Ignatius toimi tämän jälkeen Mannerheimin lähipiirissä, oli Sotilasaikakauslehden päätoimittajana 19211926 ja johti kuusiosaisen Suomen vapaussota vuonna 1918 -historiateossarjan kirjoittamista. Tässä teoksessa korostettiin Mannerheimin osuutta sodan kulkuun, kun taas jääkärit jäivät siinä sivuosaan. Perusti Suomen asehistoriallisen seuran, joka 1926 sulautui sotahistoriallisena osastona Suomen sotatietelliseen seuraan. Kenraaliluutnantiksi Ignatius korotettiin 1928.

Kenraaliluutnantiksi 1928 ylennetty Ignatius otti osaa myös Lapuan liikkeen toimintaan ja Mäntsälän kapinaan pyrkien avaamaan tätä kautta Mannerheimille pääsyn Suomen johtoon. Mannerheim kuitenkin kielsi Ignatiusta matkustamasta Mäntsälään

Toiminta aktiiviuran jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan syttyessä marraskuussa 1939 kenraaliluutnantti Ignatius iästään ja horjuvasta terveydestään huolimatta ilmoittautui vapaaehtoisena ensimmäisten joukossa ylipäällikön käytettäväksi.Talvisodan aikana Ignatius toimi Mannerheimin henkilökohtaisena edustajana Torniossa

Talvisodan ulkomaisten vapaaehtoisten vastaanottotoimiston suomalaisjohtajat Torniossa. Vasemmalta kenraalimajuri K. M. Wallenius, kenraaliluutnantti Hannes Ignatius ja eversti Armas Arajuuri.

Talvisodan aikana Ignatius oli vielä Mannerheimin edustajana Torniossa vastaanottamassa Suomeen tulevia ulkomaalaisia vapaaehtoisia.

Kunniamerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

VR II m.k. Oulun valtauksesta, VR I m.k. Tampereen valtauksesta, Vapaussodan ja Tampereenmm., PrRrII 1918, Saksan KrR I suurr. m.k. 1918, VR rt.k. 1919, K. SVR I 1919, Sk. Ar. hop.s.k., Heimosotaristi, Sotakorkeakoulun merkki, SVR suurr. 1937. Lisäksi hänet on kutsuttu Vapaussodan rintamamiesliiton, Suomen kadettikunnan[3] ja Suomen entisten sotilaiden liiton kunniajäseneksi sekä Kadettikoulun 15-vuotisjuhlassa merkitty ansioistaan kadettikoulun luetteloihin.

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puoliso 17.12.1911 Gurli Mathilda Stenberg, hänen 2. aviossaan, s. 7.11.1878. Vanhemmat insinööri Johan Didrik Stenberg ja Pauline Seliverstoff. Ottotytär Gurli (Mayry) s. 7.8.1907 (Gurli Stenbergin sisarvainajan tytär).

"Kaukana Pohjolassa hän sammumattomalla velvollisuudentunnolla suoritti hänelle uskotut tehtävät", kuten marsalkka Mannerheimin muistosanat hänestä kuuluivat Suomen armeijan järjestämässä ruumiinsiunaustilaisuudessa Helsingissä Johanneksen kirkossa 8.3.1941.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Morganin raidi, episoodi Amerikan orjasodasta. Eri painos, alkuaan ruotsinkielinen Finsk Militär Tidskritissä, 1901
  • Gustaf Mannerheim, Otava, Helsinki. Sama ruotsiksi Söderström & Co, 1918
  • Sotahistoriaa, Suomen Kadettikoulu, Helsinki, 1920
  • Suojeluskuntien synty. Historiallinen Aikakauskirja no 1-2, 1923
  • Sortovuosista itsenäisyyteen. Sama ruotsiksi Söderström & Co, 1925 (K. Soikkelin kanssa).
  • Suomen vapaussota vuonna 1918 I–VI. 1921–1925
  • Suomen puolustuskysymys 1808 ja ensimmäiset strategiset liikkeet, Historian Aitta I ss. 33-49, 1929

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Finne-Poppius-Ignatius: Ignatius-suku, s. 53-56. Sukuseura Ignatius ry., 1942.
  2. Anthony F. Upton: Vallankumous Suomessa 1917-1918, osa I, s. 213, Kirjayhtymä 1980
  3. Kadettiupseerit 1920-1985, s. 8. Helsinki: Kadettikunta r.y., 1985. ISBN 951-99690-4-7.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Finne-Poppius-Ignatius: Ignatius-suku, Helsinki 1942
  • Katri Bergholm: Kultua ja elettyä, Helsinki 1944
  • Katri Bergholm: Paljon toivoa, paljon toteutumista 1900-1910, Helsinki 1946
  • Matti Lappalainen: Hannes Ignatius, Mannerheimin harmaa eminenssi. 507 s. WSOY 2005 ISBN 951-0-28656-7
  • Matti Lappalainen: Täysillä isänmaan puolesta – Hannes Ignatius. 32 s. Maanpuolustuskoulun perinneyhdistys ISBN 978-952-92-3404-2
  • Heikki Ignatius: Gustaf Ignatius - Muistelmat, 2004

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]