Tämä on lupaava artikkeli.

Akseli Gallen-Kallela

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Akseli Gallen-Kallela
Gallen-Kallela Konginkankaalla
Gallen-Kallela Konginkankaalla
Syntynyt 26. huhtikuuta 1865
Pori
Kuollut 7. maaliskuuta 1931 (65 vuotta)
Tukholma, Ruotsi
Kansallisuus Suomi
Ala maalaustaide, taideteollisuus, taidegrafiikka
Taidesuuntaus kansallisromantiikka, realismi, symbolismi
Kuuluisimpia töitä Akka ja kissa (1885)
Démasquée (1888)
Aino-taru (1891)
Symposion (1894)
Ad Astra (1894)
Sammon puolustus (1895)
Fernand Cormonin ateljee vuonna 1885. Vasemmalla istumassa Henri de Toulouse-Lautrec.

Akseli Gallen-Kallela (noin vuoteen 1907 Axel Waldemar Gallén, 26. huhtikuuta 1865 Pori7. maaliskuuta 1931 Tukholma[1]) oli Suomen merkittävimpiä taidemaalareita. Hän aloitti uransa realistisilla kansankuvauksilla, ja siirtyi romanttisiin Kalevala- ja Karjala-aiheisiin. 1890-luvulla hän loi merkittäviä teoksia sekä symbolismin että realismin tyyliin. 1900-luvun puolella, etenkin Afrikan-matkan yhteydessä, Gallen-Kallelan teokset alkoivat ilmentää ekspressionismia.

Gallen-Kallelan tunnettuja maalauksia ovat muun muassa Sammon taonta, Ad Astra, Sammon puolustus, Kullervon kirous, Symposion ja Lemminkäisen äiti. Hän loi taulujen lisäksi freskoja, grafiikkaa ja suunnitelmia tekstiileiksi ja huonekaluiksi. Suomen sisällissodan jälkeen Gallen-Kallela toimi Mannerheimin adjutanttina ja suunnitteli itsenäisen Suomen armeijan univormuja ja kunniamerkkejä. Gallen-Kallelan kansainvälisen uran huippukohtia olivat näkyvä rooli Suomen paviljongissa Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900 sekä oma osasto Venetsian biennaalissa 1914.

Vuoden 1907 tienoilla noin 42-vuotiaana Axel Gallén suomensi nimensä Gallen-Kallelaksi, mutta hän signeerasi töitään edelleen myös vanhaan tapaan.[1][2]

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhe ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaatsi, Gallénin lapsuudenkoti Tyrväällä.
Axel Gallén 23-vuotiaana, valokuva 1888.

Akseli Gallen-Kallelan vanhemmat

Anna Mathilda Gallén o.s. Wahlroos.
Peter Gallén.

Axel Gallén syntyi Porissa ruotsinkieliseen säätyläisperheeseen. Hänellä oli viisi sisaruspuolta isän aikaisemmasta avioliitosta 1855 kuolleen Sofia Gallénin kanssa. Axel Gallén oli kolmas isän toisesta avioliitosta syntyneistä lapsista. Kaikkiaan perheessä oli 13 lasta, joista kuitenkin Gallénin lapsuusvuosina kotona oli enää osa.[3]

Isä Peter Wilhelm Gallén (1817–1879) oli Suomen Pankin Porin konttorin kassanhoitaja ja omisti Tyrväällä Vännin ratsutilan ja pari muuta tilusta, yhteensä noin 150 hehtaaria. Gallén vietti lapsuutensa Jaatsin tilalla.

Isä toimi Tyrväällä muun muassa nimismiehenä ja lakimiehenä ja oli 1850-luvulla perustamassa lainakirjastoa, Tyrvään Säästöpankkia ja parikymmentä vuotta myöhemmin ensimmäistä kansakoulua.[4] Gallénin isä kuoli 62-vuotiaana käräjämatkalla syksyllä 1879 pojan ollessa 14-vuotias.[5] Äiti Anna Mathilda (k. 1922) eli 90-vuotiaaksi ja oli loppuun saakka hyväkuntoinen, vaikka olikin sairastellut keski-ikäisenä.[6]

Opinnot piirustuskoulussa ja kouluvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akseli Gallen-Kallela opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1881–1884 sekä Pariisissa Académie Julianissa ja Fernand Cormonin ateljeessa 1880-luvulla. Hän teki opintomatkoja muun muassa Lontooseen ja Berliiniin 1895 ja Afrikkaan 1909–1911.[7]

Aluksi Axel Gallén kävi normaalilyseon lisäksi iltaisin Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuodesta 1878[8], Lisäksi S. A. Keinänen ja Adolf von Becker opettivat häntä yksityisesti.[9]

Keväällä 1881 hän keskeytti lyseon suorittamatta ylioppilastutkintoa. Samana vuonna hän kirjoittautui Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun, jossa sai oppia muun muassa Fredrik Ahlstedtilta. Adolf von Beckerin opetus ja neuvot ovat hänen omien sanojensa mukaan vaikuttaneet eniten.[10]

Opintoja ja työskentelyä Pariisissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akseli Gallen-Kallela kollegoineen Académie Julianissa harjoittelemassa elävänmallin maalausta 1880-luvulla. Gallen-Kallela on mallin polven tienoilla.

Päätettyään 1884 Taideyhdistyksen piirustuskoulun Akseli Gallén matkusti Pariisiin, jossa asui Emil Wikströmin huonetoverina vuoden 1886 alussa Rue Menessinin varrella.[11] Nuorten taiteilijoiden pohjoismaiseen seurapiiriin kuului tuohon aikaan maalareita ja kirjailijoita, kuten August Strindberg ja Ernst Josephson, Anders Zorn ja Edvard Munch. Gallénin hyvä ystävä oli ranskalainen Henri de Vallombreuse, joka oli keramiikkataiteilija ja monilahjakkuus. Montmartren kahvilat tulivat tutuiksi, ja taiteilijat tapasivat toisiaan ”Eremitagessa” Montmartrella ja Josephsonin perustaman Jeesus Siirakin veljeskunnan tapaamisissa rue Jacobilla sijainneessa viinituvassa latinalaiskorttelissa.[11][12]

Keväällä 1886 Gallén palasi taas Suomeen ja työskenteli seuraavan vuoden Korpilahdella ja Keuruulla, vaikka oli jälleen saanut valtion matka-apurahan. Talveksi 1887–1888 hän jälleen lähti Pariisiin. Gallén oli kosinut ennen lähtöään Mary Slööriä, mutta ilmeisesti tämän vanhempien vastustuksen takia tilanne jää avoimeksi. Gallén viipyi Pariisissa kevääseen 1889 saakka taideopinnoista enää innostumatta. Kiinnostus Kalevalaa kohtaan lisääntyi syksyllä 1888, ja hän lopetti opinnot, vuokrasi oman ateljeen niin sanotusta taiteilijaleiristä Montmartrella ja alkoi maalata muun muassa Aino-aihetta.[13]

Jo Ranskassa vietettyjen vuosien aikana Gallén maalasi useita taiteilijanurallaan merkittäviksi tulleita tauluja, kuten Poika ja varis, Akka ja kissa, Ensi opetus sekä useat muut.

Karelianismia ja rakennushankkeita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pariisissa opiskellessaan Gallen-Kallela maalasi boheemielämää, mutta vähitellen suomalainen luonto, korpimaisemat ja erämaiden kansa alkoivat vetää häntä puoleensa. Myös Kalevalan myyttiset aiheet alkoivat kiehtoa häntä. Gallen-Kallela olikin mukana perustamassa Kalevalaseuraa vuonna 1911.[14]

Jo kouluaikana Gallén oli vastustanut muun muassa August Sohlmanin ja P. A. Munchin kehittelemiä rotuteorioita aasialaisperäisistä suomalaisista, joille ruotsalaiset olivat tuoneet kulttuurin. Jossakin vaiheessa 1870-luvulla Axel alkoi lukea Kalevalaa, mitä etenkin äiti, joka edusti ruotsinmielisen skandinavismin ajatusmaailmaa ja piti suomalaisia hiukan moukkamaisina ja talonpoikaisina, ei suvainnut.[5]

Axel Gallén teki avioiduttuaan 1890 häämatkan Kuhmoon ja Vienan Karjalaan.[15] Mukaan lähti myös Sparre.[16] Elettiin ”Nuoren Suomen” aikaa, karelianismin, kalevalais-karjalaisen romantiikan alkuaikaa, joka omalla tavallaan vastasi Paul Gauguinin pakoa primitivismiin. Tyylisuuntana kansallisromantiikka läpäisi oikeastaan kaikki taidealueet.[17]

Gallen-Kallela keräsi kokoelman vanhoja suomalaisia ryijyjä, piti niitä ateljeessaan ja käytti tauluissaan mallien takana. Pariisin maailmannäyttelyssä 1900 esiteltiin hänen suunnittelemansa Liekki-ryijy, jota pidetään ensimmäisenä modernina taideryijynä, joka toi ryijyn lämmittävästä peitteestä sisustustekstiiliksi.[18]

Gallen-Kallela suunnitteli ja rakennutti vuosina 1911–1913 Espooseen Tarvaspäähän ateljeekodin. Vuonna 1961 se avattiin yleisölle Gallen-Kallelan Museo -nimisenä. Gallen-Kallelalla oli myös Kalela-niminen erämaa-ateljee Ruovedellä, jonka hän rakennutti 1894–1995 omien piirustustensa mukaan. Gallen-Kallela asui perheineen Kalelassa moneen otteeseen useita vuosia. Myös Kalela on kotimuseona.[19]

Gallen-Kallela oli venäläistämistä vastaan. Tuohon aikaan taiteilijapiirit olivat laajalti nuorsuomalais-perustuslaillisia. Gallen-Kallela maalasi myös nuorsuomalaisen lähipiirinsä kokoontumisen Kämpissä Symposion-maalauksessa. Piiriin kuuluivat muun muassa Jean Sibelius, Eino Leino ja Robert Kajanus.[20] Venäläinen kirjailija, vallankumouksellinen Maksim Gorki piileskeli talvella 1905–1906 Gallen-Kallelan Pirtti-ateljeessa Helsingissä, missä taiteilija maalasi hänen muotokuvansa.[21]

Jälleen kohti Eurooppaa ja kauemmaksikin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karelianistisen vaiheen jälkeen Gallen-Kallela suuntautui uudestaan kohti Eurooppaa. Hän matkusti 1895 Berliiniin ja liittyi yleiseurooppalaisen Pan-lehden toimituskuntaan. Gallen-Kallela kuului löyhään kirjalliseen ja taiteelliseen yhteisöön, niin sanottuun Ferkelin piiriin, joka kokoontui Zum schwarzen Ferkel -ravintolassa Berliinissä.[22] Kolme vuotta myöhemmin hän matkusti Italiaan. Pariisin maailmannäyttelyssä 1900 Gallen-Kallelalla oli myös merkittävä osuus:[9] Hän maalasi paviljongin kattoon Kalevala-aiheiset freskot ja suunnitteli huonekaluja. Freskomaalausta hän oli opiskellut Italian-matkallaan.[23]

Gallen-Kallela oli myös Unkarissa 1907–1908. Budapestissa pidettiin Gallen-Kallelan taidenäyttely, jossa oli lähes viisisataa teosta. Budapestiin on pystytetty Gallen-Kallelan muistomerkki Tonavan rantakadun lähellä sijaitsevaan puistoon Budan puolella.[24]

Gallen-Kallela kutsuttiin 1914 esiintymään Venetsian biennaaliin, ja Italian valtio tilasi hänen omakuvansa Firenzen Uffizi-galleriaan. Sodan syttyessä taiteilijan maalaukset jäivät Italiaan, mistä ne pyydettiin San Franciscon Panama-Pacific-näyttelyyn 1915. Ne palkittiin yhdellä ensipalkinnolla ja kultamitalilla.[25]

Gallen-Kallela teki muitakin pitkiä ulkomaanmatkoja, kuten Itä-Afrikkaan 1909–1911 ja Pohjois-Amerikkaan 1923–1926. Keniassa hän maalasi akvarellejä ja yli 150 ekspressionistista öljyvärimaalausta. Amerikassa hän tutki intiaanien kulttuuria ja taidetta ja aloitti Suur-Kalevalan kuvituksen valmistelut.[9][26]

Itsenäisessä Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen itsenäistymisen jälkeen, vuonna 1918 Suomen sisällissodan aikana, Gallen-Kallela liittyi Gustaf Mannerheimin johtamiin hallituksen joukkoihin eli valkoisiin. Hän toimi aluksi Suomen tasavallan joukkojen kartanpiirtäjänä, mutta siirtyi myöhemmin päämajaan. Sisällissodan aikana luodut Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkit ovat Gallen-Kallelan piirtämiä Mannerheim-ristiä lukuun ottamatta, joskin sekin perustuu hänen suunnittelemiinsa Vapaudenristeihin.[27] Sodan jälkeen Gallen-Kallela toimi Suomen valtionhoitajaksi valitun Mannerheimin adjutanttina sekä suunnitteli Suomen sotajoukkojen univormut ja Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkit.[25]

Suur-Kalevala[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suur-Kalevala

Vuonna 1919 perustettu Kalevalaseura otti tehtäväkseen kuvituksen edistämisen ja tuki Gallen-Kallelan työtä[25].Gallen-Kallela suunnitteli Suur-Kalevalana tunnettua mittavaa kuvitetun Kalevalan toteuttamista useiden vuosikymmenten ajan. Suunnitelman ”Kansallis-Kirjokirjasta” Gallen-Kallela julkaisi vuonna 1909 Valvoja-lehdessä. Suur-Kalevalasta Gallen-Kallela suunnitteli toteutettavan neljä eri versiota: loistopainos, yleispainos, kansanpainos ja koulupainos. 700-sivuiseksi aiotusta Suur-Kalevalasta Gallen-Kallela ehti toteuttaa noin 75 sivua.[28]

Koru-Kalevala[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kustantaja Werner Söderström Oy:n kanssa sovittiin vuonna 1920, että ensiksi ilmestyisi Koru-Kalevala, joka olisi esityö ja kansanpainos myöhempää Suur-Kalevalaa varten. Koru-Kalevala ilmestyi vuonna 1922. Gallen-Kallelan vinjettikuvin varustetulla teoksella on Suomen kirjataiteessa pysyvä arvo.[25]

Viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gallen-Kallela kutsuttiin vuonna 1931 Kööpenhaminaan luennoimaan työstään ja tapaamaan pohjoismaalaisia taiteilijoita. Hän kuoli keuhkokuumeeseen paluumatkalla Suomeen yöpyessään tukholmalaisessa Hotel Reisenissä. Hänet on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaan Taiteilijainmäelle.[29]

Puoliso ja lapset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gallen-Kallelan ateljeeasunnot

Kalela, Gallen-Kallelan erämaa-ateljee Ruovedellä 2010.
Gallen-Kallelan Museo Tarvaspää Espoossa.

Gallen-Kallela avioitui vuonna 1890 Mary Helena Slöörin (1868–1947) kanssa. Slöörin isä oli hovineuvos Kaarlo Slöör ja äiti (vihitty 1863) Aina Emilia Ehrnström (k. 1929). Akselille ja Marylle syntyi kolme lasta: Impi Marjatta (1891–1895), Aino Kirsti ja Kaijus Jorma. Kirsti ja Jorma olivat kuvataiteellisesti lahjakkaita, kuten vanhempansa. Kirsti oli myös musikaalisesti lahjakas, kuten äitinsä Mary, joka soitti pianoa.[30][31] Mary toteutti myös miehensä Akselin kuvataidetta taidekäsityönä.[32]

Tyyli ja tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansankuvausta ja dekadenssia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gallen-Kallelan ensimmäisiä huomattavia teoksia olivat suoran realistiset Poika ja varis 1884 sekä Akka ja kissa seuraavalta vuodelta. Gallen-Kallela sai Pariisissa vaikutteita muun muassa Jules Bastien-Lepagen maalaamista talonpoikaiskuvauksista. Hän jatkoikin realistista kansankuvausta samoihin aikoihin syntyneissä maalauksissa, kuten Muikunpaistaja, Käsikivillä jauhaja ja Ensi opetus.[9]

Hän kuvasi kuitenkin myös pariisilaiselämää ja sen henkevän dekadenttia fin de siècle -ilmapiiriä. Tunnetuin esimerkki tästä on Démasquée vuodelta 1888.[9]

Teoksia 1880–1890[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalevala-romantiikasta Symposion-vaiheeseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gallen-Kallela maalaamassa Aino-tarua.

Démasquéen aikoihin Gallen-Kallela kuitenkin siirtyi jo kohti Kalevala-aiheita. Näitä varhaisia maalauksia aiheesta nimitetään Kalevala-romantiikaksi, kun myöhemmät ovat enemmänkin Kalevala-mystiikkaa. Ensimmäisiä suurikokoisia teoksia oli triptyykki Aino-taru, joka valmistui 1890-luvun alussa. Matkat Itä-Karjalaan ja Kuusamoon toivat tuotantoon erämaa-aiheita, kuten Paanajärven paimenpoika ja Palokärki.[9]

Jo erämaamaalauksissa oli koristeellisuutta, joka oli ominaista Gallen-Kallelan Symposion-vaiheelle. Tuolloin hän keskittyi eurooppalaisiin virtauksiin kuten symbolismi ja mystisismi, ja kansalliset aiheet jäivät sivummalle. Pääteoksia tältä kaudelta ovat Symposionin ohella Ainolassa oleva Sibelius Sadun säveltäjänä, molemmat vuodelta 1894.[9]

Tyyliin ja koristeellisuuteen vaikutti myös Berliinissä 1895 herännyt kiinnostus taidegrafiikkaan, ja Gallen-Kallela ryhtyi kehittelemään sopivaa tapaa tehdä väripuupiirroksia. Hänen laaja grafiikantuotantonsa käsitteli samoja aiheita kuin maalaukset. Tunnetuimpia ovat puupiirrokset, kuten Sammon taonta ja Kalman kukka tuoreeltaan vuodelta 1895 sekä etsaukset aiheista Kullervon kirous ja Koskenkuulija seuraavalta vuodelta.[9]

Yleensäkin Gallen-Kallelan tuotanto oli 1890-luvulla kaksijakoinen, eli realismi ja symbolismi vuorottelivat. Realismia edusti esimerkiksi Sammon taonta, symbolismia taas Ad Astra.[9]

1890-luvun teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalevala-mystiikkaa freskojen kautta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gallen-Kallela työryhmänsä kanssa maalaamassa keväällä 1928 Kansallismuseoon Kalevala-aiheisia kattofreskoja.

Symposion-kauden jälkeen Gallen-Kallela palasi Kalevala-aiheisiin uudelta kannalta. Italiassa hän oli 1890-luvun loppupuolella perehtynyt freskomaalaukseen, ja monet maalaukset olivat jo aiemminkin olleet freskojen luonnoksia. Freskoiksi ajateltuja olivat olleet Lemminkäisen äiti ja Velisurmaaja, kuin myös temperamaalaus Sammon puolustus.[9]

Freskojen pariin Gallen-Kallela pääsi Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyssä maalatessaan Kalevala-aiheiset kattomaalaukset Suomen paviljonkiin. Pian sen jälkeen hän maalasi Porissa Juseliuksen mausoleumin elämän ja kuoleman teemoihin liittyvät freskot. Maailmannäyttelyn paviljongin purkamisen myötä freskot tuhoutuivat, mutta Gallen-Kallela maalasi ne uudelleen yhtä aihetta lukuun ottamatta vuonna 1928 Kansallismuseon sisääntulohallin holvattuun kattoon. Juseliuksen mausoleumin freskot uusi hänen poikansa Jorma Gallen-Kallela 1934–1939 luonnosten pohjalta. Fresko syntyi myös Vanhan ylioppilastalon musiikkisaliin vuonna 1901, jonne Gallen-Kallela maalasi Kullervon sotaanlähdön.[9]

Loppuvaiheen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansalliset aiheet kuitenkin vähenivät 1900-luvulla. Gallen-Kallelan aiheet olivat uran loppupuolella monipuolisempia, kuten luontoa ja afrikkalaisia kuvaavat värikkäät maalaukset Afrikan-matkalta. Gallen-Kallela julkaisi myös Afrikka-kirjan 1931. Aiemmin 1924 oli julkaistu myös Gallen-Kallelan taiteeseen ja elämään liittyviä pohdiskeluja Kallela-kirjan muodossa.[9]

Teoksia 1900–1931[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maine ja arvostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gallen-Kallelan uran alkuvaiheessa hänen naturalistisia maalauksiaan haukuttiin, koska niissä oli "rumia ihmisiä".[33]

Gallen-Kallela sai professorin arvonimen vuonna 1919, ja 1923 hänestä tehtiin kunniatohtori.[25]

Gallen-Kallelan toimiessa Taiteilijaseuran puheenjohtajana 1911–1915 hän joutui kiistoihin esiin nousevien nuorten taiteilijoiden kanssa. Modernin taiteen edustajat eivät 1920-luvulla arvostaneet Gallen-Kallelaa, mutta myöhemmin on taas ihailtu erityisesti hänen monipuolisuuttaan ja ansioitaan kansallisromanttisen tyylin luojana.[25]

Hänen hautajaisensa 1931 olivat suuri tapahtuma, johon osallistuivat niin Mannerheim kuin Sibelius. Gallen-Kallelan muistonäyttely järjestettiin 1935 vasta valmistuneessa Messuhallissa eli funkis-tyylin temppelissä. Samaan aikaan restauroitiin mestarin tuotannon huippuna pidettyjä freskoja Porissa Juseliuksen hautakappelissa.[34]

150 vuotta syntymänsä jälkeen Gallen-Kallelaa kutsutaan edelleen Suomen kansallistaiteilijaksi. Hänen töitään näkyy sosiaalisessa mediassa ja jopa tatuoinneissa.[35]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Okkonen, Onni: A. Gallen-Kallela – Elämä ja taide. WSOY, 1961.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Onni Okkonen s. 659
  2. Onni Okkonen s. 5
  3. Onni Okkonen s. 16
  4. Gallen-Kallela-Sirén, Janne: Minä palaan jalanjäljilleni: Akseli Gallen-Kallelan elämä ja taide, s. 14–20. Helsinki: Otava, 2001. ISBN 951-1-17649-8.
  5. a b Gallen-Kallela-Sirén, Janne: Minä palaan jalanjäljilleni: Akseli Gallen-Kallelan elämä ja taide, s. 20–21, 24. Helsinki: Otava, 2001. ISBN 951-1-17649-8.
  6. Onni Okkonen s. 22
  7. Mir iskusstva – Taiteen maailma, s 318 Ateneum, Helsinki, Venäläinen museo, Pietari 1998, (Ateneumin julkaisut no 8), ISBN 951-53-1818-1
  8. Onni Okkonen s. 46
  9. a b c d e f g h i j k l m n o p ”Gallen-Kallela, Akseli”, CD-Facta. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23152-5.
  10. Onni Okkonen s. 62
  11. a b Onni Okkonen s. 104–105
  12. Olavinen, Anja: Ville Vallgren 1855–1940, s. 3. Helsinki: Ateneumin taidemuseo / Valtion taidemuseo, 2003. ISBN 951-53-2542-0. Ateneumin taidemuseon julkaisuja, n:o 36.
  13. Onni Okkonen s. 160.
  14. Kalevalaseuran historia Kalevalaseura. Viitattu 21.11.2015.
  15. Onni Okkonen s. 187
  16. Onni Okkonen s. 200
  17. Onni Okkonen s. 188–189.
  18. Ryijykuume Suomen käsityön museo. Viitattu 23.11.2015.
  19. Ruoveden Kalela taas auki yleisölle Kaleva. 2001. Viitattu 21.11.2015.
  20. Juhlavuoden sankarit Sibelius Halonen Gallen 150 vuotta. Viitattu 21.11.2015.
  21. Maksim Gorki Haloo Akseli. Viitattu 21.11.2015.
  22. Wulf Wülfing, Karin Bruns, Rolf Parr (toim.): ”Das schwarze Ferkel (Berlin)”, Handbuch literarisch-kultureller Vereine, Gruppen und Bünde 1825-1933, s. 406-416. , 1998. ISBN 3-476-01336-7. (saksaksi)
  23. Akselin aikajana Gallen-Kallela Museo. Viitattu 23.11.2015.
  24. Suurlähettiläs Pasi Tuomisen puhe Akseli Gallen-Kallelan 150-vuotisjuhlan seppeleenlaskutilaisuudessa Suomen Suurlähetystö. Viitattu 21.11.2015.
  25. a b c d e f Aimo Reitala: Gallen-Kallela, Akseli Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 5.3.2008. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 23.2.2015.
  26. Akseli Gallen-Kallelan suurnäyttely Groningenissa Suomen suurlähetystö, Haag. Viitattu 23.11.2015.
  27. Perustaminen, Mannerheim-risti Mannerheim-ristin ritarit
  28. Kerttu Kangas: Kalevalan Kuvat. Suur-Kalevalan esitöitä. Gallen-Kallelan Museo, 1981.
  29. Taiteilijainmäki V21A (pdf) Helsingin seurakuntayhtymä. Viitattu 25.4.2015.
  30. Anne Pelin: ”II”, Akseli Gallen-Kallela, s. 34. Espoo: Gallen-Kallelan Museo, 2004. ISBN 952-9739-18-4.
  31. Walter Gallén: Släktregister för släkten Gallen. Vammala: {{{Julkaisija}}}, 1940. (ruotsiksi)
  32. Elina Eerola: Taiteilijakodit taiteilijakuvan peileinä. Emil Wikströmin, Axel Gallénin ja Pekka Halosen ihanteiden toteutuminen rakentamiensa taiteilijakotien välityksellä 1892–1902, s. 60. Tampereen Yliopisto, 2008.
  33. Yle: Tyrmäys persujen taideohjelmalle: "Kiveä ja Linnaakin haukuttiin aikoinaan" Ilta-Sanomat. Viitattu 23.11.2015.
  34. Jyrki Vesikansa: Kansallistaiteilija Uusi Suomi. 2008. Viitattu 23.11.2015.
  35. Akseli Gallen-Kallela puhuttelee vieläkin – näkyy Facebookissa ja tatuoinneissa Yle. 2915. Viitattu 23.11.2015.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gallen-Kallelan Museo (toim.): Ota sielusi täyteen! Tutkimuksellisia polkuja Akseli Gallen-Kallelan taiteeseen. Espoo: Gallen-Kallelan Museo, 2011. ISBN 978-952-9739-27-1.
  • Gallen-Kallela-Sirén, Janne: Minä palaan jalanjäljilleni: Akseli Gallen-Kallelan elämä ja taide. Helsingissä: Otava, 2001. ISBN 951-1-17649-8.
  • Kalevala. Kuvittanut ja painatustyön suunnitellut Akseli Gallen-Kallela. 22. painos (1. painos 1922). Porvoo Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 978-951-0-24270-4.
  • Kämäräinen, Eija: Akseli Gallen-Kallela: Katsoin outoja unia. Helsinki Porvoo Juva: WSOY, 1994 (3. painos 2005). ISBN 951-0-19217-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Akseli Gallen-Kallela.
Wikiquote-logo.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Akseli Gallen-Kallela -sitaatteja.