Väinämöisen lähtö

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Väinämöisen lähtö
Väinämöisen lähto.jpg
Nimi Väinämöisen lähtö
Tekijä Akseli Gallen-Kallela
Valmistumisvuosi
Taiteenlaji Mytologiamaalaus (d)
Teostyyppi Maalaus (d)
Materiaali Öljyväri, tempera ja kangas (maalauspohja)
Korkeus 127 cm
Leveys 119 cm
Kokoelma Hämeenlinnan taidemuseo
Sijainti Hämeenlinnan taidemuseo

Väinämöisen lähtö on Akseli Gallen-Kallelan vuonna 1906 valmistunut Kalevala-aiheinen maalaus, jossa kuvataan Väinämöisen lähtöä. Maalaus perustuu Kalevalan 50. eli päätösrunoon.

Maalauksen leveys on 127 ja korkeus 119 senttimetriä. Se on Viipuri-säätiön omistuksessa ja kuuluu Hämeenlinnan taidemuseon kokoelmiin.[1]

Aihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väinämöisen lähtö -kertomuksesta on useita versioita, joista Elias Lönnrot valitsi yhden Kalevalaan. Kaikissa Väinämöinen määrää pienen poikalapsen surmattavaksi, mutta lapsi alkaa puhua ja syyttää häntä rikoksista. Syytetty ja häpäisty Väinämöinen suuttuu, poistuu, mutta sanoo vielä palaavansa, kun häntä kaivataan. Maalauksessa ihmelapsi ja tämän äiti Marjatta näkyvät vasemmassa laidassa. Gallen-Kallela on maalannut lapsen ympärille valohohtoa korostaakseen yhteyttä kertomukseen Jeesus-lapsesta. Väinämöisen lähtö kuvaa vertauskuvallisesti kalevalaisen maailman ja suomalaisen muinaisuskon väistymistä kristinuskon tieltä.

Maalauksen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väinämöisen lähdön oli alkujaan tarkoitus olla oikeanpuoleinen paneeli Gallen-Kallelan suunnittelemassa Marjatta-taru-triptyykissä, jonka muut osat eivät koskaan valmistuneet. Gallen-Kallela alkoi suunnitella teoskokonaisuutta keväällä 1894 Sääksmäellä ja aloitti sen maalaamisen erämaa-ateljeensa Kalelan valmistuttua Ruovedelle syksyllä 1895. Triptyykin vasemmanpuoleinen taulu olisi esittänyt alastomia naishahmoja – eri tulkintojen mukaan joko Kalevalan 14. runon Tapiolan impiä tai 11. runon Saaren neitoja. Keskimmäinen paneeli olisi esittänyt Marjattaa lapsineen. Tuntemattomasta syystä Gallen-Kallela luopui triptyykki-ideasta, mutta toteutti oikean paneelin luonnoksen pohjalta Väinämöisen lähdön erillisenä maalauksena vuonna 1906. Hän lisäsi tässä yhteydessä Marjatan ja tämän lapsen maalauksen vasempaan laitaan.[1]

Gallen-Kallela käytti samaan teemaan liitynyttä aihetta vuonna 1900 Pariisin maailmannäyttelyn Suomen-paviljonkiin maalamissaan kattofreskoissa, joista yhden nimenä oli Kristinusko ja pakanuus.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Janne Gallen-Kallela-Sirén: Axel Gallénin Kalevala-taide, teoksessa Pinx – maalaustaide Suomessa: Suuria kertomuksia, s. 67–70, 74. Weilin+Göös 2001.