Tämä on lupaava artikkeli.

Elias Lönnrot

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Lönnrot” ohjaa tänne. Elias Lönnrotin mukaan nimetyistä asioista ja muista samannimisistä henkilöistä katso täsmennyssivu.
Elias Lönnrot
Elias Lönnrot
Elias Lönnrot
Syntynyt 9. huhtikuuta 1802
Sammatti, Suomi
Kuollut 19. maaliskuuta 1884 (81 vuotta)
Sammatti, Suomi
Asuinpaikka Suomi
Kansallisuus suomalainen
Tutkimusala kielitiede, lääketiede, kasvitiede
Instituutti Helsingin yliopisto
Tutkinnot Turun Akatemia, Helsingin yliopisto
Tunnetuimmat työt Kalevala, Kanteletar
Mehiläinen, Flora Fennica
Tunnustukset Suomen Tiedeseuran jäsen (1839)

Elias Lönnrot (9. huhtikuuta 1802 Sammatti19. maaliskuuta 1884 Sammatti) oli Suomen kansalliseepoksen Kalevalan sekä Kantelettaren kokoaja, kielentutkija, lääkäri ja suomalaisen kasvitieteen uranuurtaja. Lönnrot oli suomen kielen uudistaja, useiden sanakirjojen toimittaja ja ensimmäisen suomenkielisen aikakauslehden kustantaja sekä toimittaja. Hän julkaisi useita kansaa valistaneita terveys- ja tiedejulkaisuja. Lisäksi hän suomensi useita virsiä.

Lönnrotin suku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lönnrotin suku tunnetaan melko heikosti, vaikkakin yhtä isänpuoleista sukuhaaraa voidaan edetä aina yhdeksänteen polveen asti. Sukuhaara johtaa Tolpo-sukuun, jonka jäsenet olivat 1600-luvun Turussa porvareita ja joka oli Niska-suvun kanssa ainoita sukuja, jotka säilyttivät sukunimen suomenkielisenä. Eräs toinen sukuhaara, myös isänpuoleinen, johtaa Sammatin Lohilammen ratsutilan omistajiin.[1]

Lönnrotin esi-isistä on jäänyt tietoja hyvin vähän. Hänen isoisänsä isä oli Erik Losten, joka oli Lohjantaipaleella vuonna 1717 syntynyt Prunkan ratsutilan ruotusotilas Uudenmaan jalkaväkirykmentin Kaartin komppaniassa. Erik Losten oli osallisena muun muassa Viaporin linnoituksen rakennustöissä ja Pommerin sodassa 1758. Losten-sukunimi saatetaan joissakin yhteyksissä kirjoittaa myös kahdella o-kirjaimella ja joskus myös kahdella e-kirjaimella. Losten meni naimisiin Lohilammen ratsutilan isännän tyttären Marketan kanssa vuonna 1736. Avioliittoon syntyi yksi poika, Matti. Mustapää-Matti, joksi häntä kutsuttiin tumman ihon ja hiusten takia, vietti nuoruutensa Lohilammen Prunkalla, jossa hän oppi räätälin ammatin. Noin vuonna 1770 Matti Losten muutti sukunimensä muotoon Lönnrot. Sukunimi ei ollut aivan uusi 1700-luvulla, joskin melko harvinainen.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus ja opintovuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elias Lönnrotin syntymäkoti Paikkarin torppa Sammatissa.

Lönnrot syntyi Sammatissa Paikkarin torpassa vuonna 1802 kylänräätäli Fredrik Johan Lönnrotin ja hänen vaimonsa Ulrika Wahlbergin neljäntenä lapsena. 1800-luvulla Suomessa oli hankalaa saada koulusivistystä, mutta Eliaksen vanhin veli Henrik Johan Lönnrot huomasi veljensä kiinnostuksen kirjallisuutta kohtaan ja päätti lähettää hänet Tammisaaren pedagogioon lokakuun lopussa vuonna 1814. Lönnrot kävi 1816–1818 Turun katedraalikoulua, missä hän oppi muun muassa ruotsia ja latinaa, jota hän vielä kolme lukuvuotta koulussa oltuaankin puhui kankeasti ja virheellisesti.[2][3]

Talous oli nuorella opiskelijalla tiukoilla. Hän hankki rahansa ompelemalla vaatteita ja kiertelemällä ympäriinsä laulavana teininä. Ilmeisesti Lönnrot myös menestyi opinnoissaan, mikä tulee ilmi koulun papereista ja koulutoveri Israel Weurlanderin muisteluksista. Rahat eivät silti riittäneet, ja Lönnrotin oli pakko lopettaa koulunkäynti; on myös mahdollista että lähtö johtui uskosta parempiin menestysmahdollisuuksiin toisaalla.[4] Sammatin kappalaisadjunktin (eli kappalaisen apulaisen) Johan Lönnqvistin avulla Lönnrot pääsi vuonna 1820 opiskelemaan Porvoon lyseoon. Epävarman rahatilanteen takia Lönnrot päätti pian muuttaa Hämeenlinnaan, jossa apteekkari Lorenz Johan Bjugg palkkasi latinaa osaavan apteekkarioppilaan. Pian kuitenkin piirilääkäri Johan Erik Sabelli ja Hämeenlinnan triviaalikoulun rehtori Henrik Långström järjestivät Lönnrotin opiskelemaan rehtorin johdolla itsenäisesti ja työsopimus apteekissa lopetettiin.[5]

Elias Lönnrot.

Långström kirjoitti Lönnrotille vuonna 1822 päästötodistuksen, joka antoi nuorelle opiskelijalle mahdollisuuden jatkaa opintojaan Turun Akatemiassa. Samoihin aikoihin samaan oppilaitokseen kirjautuivat opiskelemaan myös Johan Ludvig Runeberg ja J. V. Snellman.[6] Lönnrot hankki tuloja kotiopettajana, ensin nimismies T. M. Höckertin luona Eurajoella ja sitten turkulaisen professorin Johan Agapetus Törngrenin luona. Törngren oli kirurgian ja synnytysopin professori ja asui kesäisin Laukon kartanossa, joka sijaitsee Tampereen eteläpuolella Vesilahdella. Lönnrotille ja Törngrenin perheen välille syntyi tiivis suhde. Törngrenin vaimo ja Lönnrot pitivät yllä kirjeenvaihtoa rouva Törngrenin kuolemaan asti. Juuri Törngrenien luona Lönnrotin kiinnostus runoja ja suomen kieltä kohtaan heräsi. Vuonna 1827 Lönnrot väitteli Väinämöisestä filosofian kandidaatin tutkintoa varten.[7]

Filosofian kandidaatin tutkinnon jälkeen Lönnrot aloitti lääketieteen opinnot. Opinnot jatkuivat Turun palon jälkeen vuonna 1828 Helsingissä. Odotellessaan opetuksen aloittamista Helsingissä Lönnrot päätti tehdä ensimmäisen runonkeruumatkansa. Matka alkoi huhtikuussa ja suuntautui Hämeeseen ja Savoon. Matkareitti ulottui kuitenkin Pohjois-Karjalaan ja Valamoon saakka. Matkan kohokohdaksi osoittautui Juhana Kainulaisen kohtaaminen Kesälahdella. Lönnrot kirjoitti muistiin Kainulaisen lauluja ja loitsuja kolmen päivän ajan.[8] Retkeltä Lönnrot kirjoitti matkapäiväkirjan nimeltä Vaeltaja (ruots. Vandraren), jossa hän kuvaa suomalaisten elintapoja. Lönnrot päätti matkansa syyskuussa Laukoon mukanaan yhteensä 6 000 säettä. Syksyn hän vietti Laukossa järjestellen keruutuloksiaan painokuntoon. Täällä hän kuuli myös vienankarjalaisen laukkukauppiaan laulavan hänelle eeppisiä runoja. Näin hän sai uuden todisteen siitä, mistä runolaulua parhaiten voisi tavoittaa.[8] Lönnrot kokosi ja julkaisi keruumatkansa tuotoksista neljä Kantele-vihkoa. Tuotokset julkaistiin omakustanteina vuosina 1829–1831. Tarkoitus oli julkaista vielä viides teos, mutta se jäi julkaisematta, koska oli syntynyt suunnitelma yhtenäisestä eepoksesta.[6]

Keski-ikä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A. W. Linsenin pilakuva Lönnrotista hänen ollessaan keruumatkoillaan vuonna 1847. Lönnrot oli noussut alemmasta säädystä ylempään säätyyn, mutta kulki paljain jaloin. Kuvan tekstissä lukee Unus homo nobis currendo restituit rem (Yksi ainoa mies meille juoksemalla korjasi kaiken).

Lönnrot jatkoi matkansa jälkeen lääketieteen opintoja Helsingissä, mutta hänen rakkain harrastuksensa oli edelleen työ kansanrunojen parissa. Hänen tavoitteenaan oli tallentaa vanhoja suomalaisia kansanrunoja ja edistää suomen kielen käyttöä. Tätä asiaa varten perustettiin alkuvuonna 1831 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, jota Lönnrot oli mukana perustamassa. Seura tuki Lönnrotin kansanrunouden keruu- ja julkaisutoimintaa. Lönnrot aloitti toisen runonkeruumatkansa toukokuussa vuonna 1831. Matka kuitenkin keskeytyi koleraepidemian takia, ja viranomaiset kutsuivat Lönnrotin takaisin Helsinkiin [6] hoitamaan kolerapotilaita apulaislääkärinä Kaartin lasaretissa Hietalahdessa.[9]

Lönnrotista tuli vuonna 1830 lääketieteen kandidaatti ja vuoden 1832 toukokuussa lääketieteen lisensiaatti. Runsas kuukausi myöhemmin hän väitteli tohtoriksi.[10] Väitöskirja Om Finnarnes magiska medicin oli ainoastaan 16-sivuinen. Lönnrot teki väitöskirjansa suurella kiireellä, koska halusi välttämättä olla mukana yliopiston promootiotilaisuudessa. Promootio oli erityisen juhlallinen, sillä yliopiston päärakennus vihittiin samaan aikaan käyttöön. Väitöskirjansa esipuheessa Lönnrot huomauttaa, että kirjoitus on osa laajempaa tutkimusta, jonka hän aikoo julkaista myöhemmin. Täydellinen tutkielma ilmestyi vuonna 1842 sarjassa Finska Läkaresällskapets Handlingar, vasta aloitetun sarjan ensimmäisenä artikkelina.[11]

Lönnrot haki vuonna 1832 vakituista työpaikkaa. Suomi oli jaettu 25 lääkäripiiriin, joiden virat olivat useimmiten täyttämättä. Lönnrot toivoi saavansa sellaisen paikan, josta hän pystyisi tekemään myös runonkeruumatkoja. Tammikuussa 1833 hän haki piirilääkärin sekä linnanlääkärin virkoja Kajaanista. Aiemmin hän oli toiminut lääkärinä Oulussa, jossa hän kohtasi vaikeuksia kokemattomuuden takia. Oulussa raivosi nälänhädän lisäksi lavantauti. Lönnrotin esimies Herman Carger kuoli myös lavantautiin. Alueella oli myös iso- ja tulirokkoa. Samoja kulkutauteja oli myös Kajaanissa, jossa oli tuolloin alle 400 asukasta. Kajaanissa ei ollut edes sairaalaa, jossa potilaita olisi voitu hoitaa. Lönnrot sairastui itsekin lavantautiin, jota hän poti kuusi viikkoa. Helsingissä hänen luultiin jo kuolleen.[12]

Lönnrotin mielialoja voidaan tutkia tehokkaasti hänen laajan kirjeenvaihtonsa ansiosta. Hän ei päässyt irtautumaan työstään muutoin kuin virkavapaiden aikaan. Kajaanin-aikanaan hän ehti keruumatkat Karjalaan, Pohjoisen napapiirin alueelle, Kuolan niemimaalle ja Baltiaan. Merkittävimpiä Kalevalan runojen lähteitä ovat Lönnrotin Vuonnisen kylässä tapaamat Ontrei Malinen ja Vaassila Kieleväinen sekä latvajärveläinen Arhippa Perttunen.[6]

Tautien ennalta ehkäiseminen oli Lönnrotin mukaan halvempaa ja yksikertaisempaa kuin tautien hoitaminen. Hän kirjoitti vuonna 1839 julkaistun Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäri -kirjan.[6] Kirjassa Lönnrot korostaa raittiuden, hygienian ja rokotusten merkitystä. Lönnrot myös ymmärsi, että oli tärkeää, ettei asuttu liian ahtaasti ja että imeväisille annettiin rintamaitoa. Lönnrotin ajan lääketiede ei tuntenut vielä bakteereja eikä viruksia eikä osannut selittää sairauksia niistä johtuviksi. Niinpä hän selitti useimpien tautien syiksi siivottomuuden ja huonon ravinnon.[13]

Kalewala taikka Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinosista ajoista ilmestyi kahdessa osassa 1835–1836. Lönnrot jatkoi edelleen keräysmatkojaan ja Kanteletar ilmestyi kolmena kirjana 1840. Kalevalan toinen, täydennetty painos, ilmestyi vuonna 1849. Siihen sisältyi myös muiden keräämää aineistoa. Kouluopetuksessa ja käännöksissä käytetään jälkimmäistä versiota.[6]

Lönnrot meni naimisiin vuonna 1849, 47-vuotiaana, Maria Piponiuksen kanssa. Piponius oli oululaisen värjärimestarin Elias Piponiuksen tytär. Lönnrot ja Piponius saivat yhteensä viisi lasta, joista vain Ida-tytär saavutti aikuisiän. Muut lapset kuolivat tartuntoihin.[6]

Myöhemmät vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lönnrot ja hänen perheensä 1860-luvulla.

Vuosina 1854–1862 Lönnrot toimi Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston (Helsingin yliopiston) järjestyksessään toisena suomen kielen professorina (edeltäjä Matthias Alexander Castrén, seuraaja August Ahlqvist).[6][14]

Omien lasten joukossa Lönnrotit kasvattivat holhokkeinaan orvoiksi jääneitä sukulaisten ja ystävien lapsia, kuten lääketieteen professori Erik Alexander Ingmanin orvoiksi jääneet tyttäret Evan ja Annan vuodesta 1858.[6] Lönnrotin vaimo kuoli tuberkuloosiin vuonna 1868. Vuodesta 1854 perheessä asui Lönnrotin veljentytär Wilhelmiina, joka hoiti taloutta ja lapsia. Vaimon kuoleman jälkeen tyttärien kasvattajaksi hankittiin Sofi Louise Perander. Tytöillä oli myös kotiopettajia. Vuoteen 1878 asti perhe asui kesät Sammatissa, mutta talvet Helsingissä tyttärien koulunkäynnin takia.[5]

Lönnrot kuoli synnyinpaikkakunnallaan vuonna 1884. Lönnrot oli halunnut hautajaisistaan vaatimattomat, mutta niistä tuli kuitenkin varsin suurelliset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran edustajat kantoivat arkun kirkosta haudalle, ja seppelien lasku kesti myöhäiseen iltaan asti. Ylioppilaskunnan Laulajat lauloivat haudalla Suomen laulun ja Maamme-laulun.[5]

Monipuolinen tiedeura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran satavuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1931 julkaistu postimerkki, joka esittää Lönnrotia.

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylivoimaisesti parhaiten Lönnrot tunnetaan Suomen kansalliseepoksen, Kalevalan, kokoamisesta. Vanha Kalevala on runokokoelma, jossa on yhteensä 32 runokoostetta ja 12 078 säettä.[15] Uudessa Kalevalassa, eli toisessa painoksessa, on 22 795 säettä, jotka on jaettu 50 runoon. Kalevalan sisarteoksena pidetään Kanteletarta, joka ilmestyi yhdeksän vuotta aikaisemmin Kalevalaa eli vuonna 1840. Ennen Kalevalaa hän julkaisi useita ns. esiteoksia (Kts. Kalevalan runojen kerääminen ja julkaiseminen).[6]

Lönnrot oli ajatellut tehdä useita yhtenäisiä pienoiseepoksia. Suunnitelma kuitenkin muuttui runonkeruumatkoilla saatujen tietojen mukaan. Lönnrotin pyrkiessä saamaan selville kansanrunojen aikajärjestystä ja luontevan jäsentelyn hän noudatti myös taiteellista näkemystään yhdistellen eri runonlaulajien antamia aineksia ja sepittämällä itse säkeistöjä. Kansanrunojen katkelmien väliin hän rakensi kokonaan uusia runoja eri aineksista, vaihtoi henkilöihin ja tapahtumiin liittyviä piirteitä. Lönnrot uskoi kansanrunojen tapahtumien olleen todellisia historiallisia tapahtumia ja että niiden sisältö on ajan mukaan säilynyt samana, vaikka muoto on muuttunut erilaiseksi. Vanha Kalevala, Kalevalan ensimmäinen painos, rakentuu kahden kansan, Kalevalan ja Pohjolan, vastakkainasetteluun. Kalevalan julkaisun jälkeen syntyi kansallinen innostus. Varsinainen Suomen kansalliseepos on Kalevalan toinen painos eli uusi Kalevala.[6]

Lönnrot tunnetaan runoilijana myös yksittäisten runojen käännösten tekijänä. Hän teki runoja myös virsien pohjalta. Lönnrotin runoja ovat muun muassa ”Neijon laulu” eli ”Kultani kukkuu, kaukana kukkuu”. Hän myös käänsi ruotsiksi kansanrunoutta ja suomensi taiderunoutta, niin Homerosta kuin Johan Ludvig Runebergiäkin.[6]

1854 Lönnrotin tutkimuksessa Ueber den Enare-Lappischen Dialekt esiintyi ensimmäisen kerran inarinsaamen kieli painetussa kirjallisuudessa.[16]

Lönnrot liittyi virsikirjakomitean jäseneksi vuonna 1863. Hän ryhtyi uudistamaan suomalaista virsirunoutta. Lönnrot julkaisi omia virsikokeilujansa vuosina 1864–1880. Uusi virsikirjalaitos ilmestyi kolme vuotta myöhemmin. Vuoden 1886 virsikirjan virsistä 17 oli Lönnrotin omia virsiä, 64 oli hänen suomentamiaan ja 25 virressä oli Lönnrotin kirjoittamia säkeistöjä. Hänen nimiinsä on kirjattu yhteensä 206 virttä. Sata vuotta nuoremmassa virsikirjassa, vuodelta 1986, Lönnrotin itse kirjoittamia virsiä oli jäljellä yhdeksän ja näiden lisäksi kuutisenkymmentä virttä, joita Lönnrot oli mukana tekemässä.[5] Lönnrot oli itse varsin etevä muusikko. Hän kehitti suomalaista musiikkisanastoa ja kanteleenrakentajana mullistavan keksinnön, kromaattisen kanteleen. Lönnrot kehitti myös yksinkertaisen numeroilla ilmaistavan nuottijärjestelmän.[6]

Filologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kirjakieli oli ennen Lönnrotia lähes samalla tasolla kuin Mikael Agricolan luotua sen lähes 300 vuotta aiemmin. Agricolan uskotaan käyttäneen noin 6 000–8 000 sanaa. Lönnrot julkaisi eläkepäivillään vuonna 1880 Suomalais-Ruotsalaisen Sanakirjan, joka käsitti yli 200 000 sanaa.[15] Teos oli hyvin merkittävä tuon ajan suomen kielelle; sitä voi verrata 1950-luvun Nykysuomen sanakirjaan, jossa oli vain tuhat sanaa enemmän.[6]

Lönnrot loi vahvan pohjasanaston eri tieteenaloille sekä yleiskieleen. Hän kehitti muun muassa lääketieteen, oikeustieteen ja kasvitieteen sanastoa. Lönnrotin keksimiä sanoja ovat muun muassa kansallisuus, kirjallisuus, kuume, laskimo, valtimo, muste, pöytäkirja, esitys, itsenäinen, kieltolaki, mietelmä, monikko, yksikkö, sivistys, sopimus, tasavalta, toisinto ja äänioikeus.[15]

Journalismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lönnrot kirjoitti lehtiin noin 60 vuoden ajan. Lisäksi hän avusti useita lehtiä ja oli Mehiläisen, Litteraturbladin, Oulun Wiikko-Sanomien vastaava päätoimittaja.[15] sekä toimi lehtimiehenä yli 40 vuoden ajan.[6]

Lönnrot oli ensimmäisiä, jotka kykenivät kirjoittamaan ja puhumaan sujuvasti sekä suomeksi että ruotsiksi. Hän tuotti valistavia suomenkielistä kirjoituksia suomalaisille talonpojille, mutta samalla ruotsinkielisiä tieteellisiä julkaisuja ruotsinkieliselle sivistyneistölle.[6]

Mehiläinen oli ensimmäinen suomenkielinen aikakauslehti sekä viides suomeksi ilmestynyt sanomalehti.[15] Yleistajuisia kirjoituksia hän julkaisi Oulun Wiikko-Sanomissa ja J. V. Snellmanin toimittamassa Maamiehen Ystävässä.[6]

Lääketiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lönnrot oli ammatiltaan lääkäri ja valmistui lääkäriksi Helsingin yliopistosta. Opinnot hän oli aloittanut Turun Akatemiassa, mutta Turun palon jälkeen oppilaitos siirrettiin Helsinkiin. Ennen valmistumistaan hänet määrättiin koleraepidemian aikaan kesken runonkeruumatkansa Helsinkiin hoitamaan potilaita Hietalahden lasarettiin. Sairaalassa oli 40 vuodepaikkaa, jotka olivat kaikki täynnä. Myös Lönnrot sairastui epidemian aikana, mutta parani. Hän myös huomasi, että herrasväestä hyvin harva sairastui koleraan. Ansioidensa vuoksi Lönnrot sai Venäjän keisarilta kunnianosoituksen, briljanttisormuksen.[6]

Lönnrotin elinaikana lääketiede kehittyi varsin huomattavasti. Akateemista opetusta ja tutkimusta olivat siihen asti hallinneet spekulatiiviset opit. Opit saattoivat aiheuttaa toimenpiteitä, jotka nykytietämyksen mukaan olivat joko merkityksettömiä tai vahingollisempia kuin itse hoidettava tauti. Vielä 1800-luvulla oli käytössä antiikista peräisin oleva hoitokeino, suoneniskentä. Suoneniskennän ja kuppauksen tarkoituksina olivat poistaa likaiseksi luultu veri. Ruumiita puhdistettiin myös oksennusaineilla. Hypnotisoinnilla, homeopatialla ja luonnonfilosofialla oli vielä ajoittain vahva asema, mutta Lönnrotin aikana menetelmiin suhtauduttiin kriittisemmin.[12]

Lönnrot vältti opiskeluaikoinaan pahimman indoktrinaation, mutta vielä tuolloinkaan ei osattu hoitaa tai määritellä tauteja. Lääketieteen tärkeimmät läpimurrot, kuten vastustuskyvyn ja bakteerien keksiminen, tapahtuivat vasta Lönnrotin jälkeen.[12]

Lönnrotin aikoihin harrastettiin hyvin paljon taikuuteen pohjautuvaa taudin hoitoa. Lönnrot sai vaikutteita luonnonfilosofiasta, mutta moderniutensa hän osoittaa suhtautumalla suoneniskentään kielteisesti, vaikkei koululääketiede menetelmää ollut hylännyt. Lönnrotin mukaan psyykellä oli suuri merkitys somaattisissa sairauksissa ja voimakkaat psyykkiset kokemukset saattoivat parantaa potilaan taudista. Nykyään tiedetään, että aineet tai menetelmät, joilla ei ole objektiivisesti katsoen merkitystä tautiin, voivat vaikuttaa myönteisessä mielessä tautiin tai jopa parantaa sen (kts. lumelääke). Lönnrotin sanotaan pitäneen eniten kirurgisista töistä, joissa hänen sanotaan myös olleen varsin hyvä. Hänen kerrotaan poistaneen mulkosilmän, jossa oli kasvain.[12]

Lönnrot oli saanut hyvin vähän opetusta kliinisestä lääketieteestä. Varsinaisesta lääketieteestä hän ei tiennyt juuri mitään. Vaikka Lönnrot oli synnynnäinen tiedemies, hänellä ei ollut minkäänlaista kokemusta kokeellisesta tieteestä.[12]

Raittius oli Lönnrotin mukaan terveellistä ja viinan sijasta olisi hyvä juoda kaivovettä. Hän perusti myös Pohjolan ensimmäisen raittiusyhdistyksen, jonka ensimmäinen sääntöluonnos perustui täysraittiuteen.[12]

Homeopatia oli Lönnrotin mukaan täyttä hölynpölyä.[12] Hän toimi aktiivisesti terveydellisen ja hygieenisen kansanvalistuksen puolesta. Hänen mukaansa sairauksien ennaltaehkäisy on yksinkertaisempaa ja halvempaa kuin niiden parantaminen. Erityisesti ennaltaehkäisyn hyvät puolet tulisivat esiin pienissä ja köyhissä maissa kuten Suomessa. Lönnrot puhui rokotuksen puolesta ja kiersi rokottamassa ja tarkastamassa rokotuksia kansan keskuudessa.[17]

Kasvitiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lönnrot muistetaan myös ensimmäisen suomenkielisen kasvion, Flora Fennica (suom. Suomen kasvisto), kokoamisesta. Flora Fennica ilmestyi vuonna 1860. Teos herätti myös ulkomaalaisen tiedeyhteisön kiinnostuksen. Se oli ensimmäisen suomenkielisen kasvion lisäksi ensimmäinen suomenkielinen luonnontieteellinen teos.[18] Teos on 1 240 sivua pitkä ja käsittää noin 900 näytettä, 650 kuvaa, 450 näköispainossivua sekä täydellisen hakemiston. Herbaarion kasvit kattavat hyvin laajan otannan kasvistosta; harvinaisuuksista aina peltojen rikkaruohoihin. Kasvistossa on myös kasveja, jotka ovat hävinneet kokonaan tai selvästi harvinaistuneet Suomen luonnossa. Lönnrot uudisti teoksensa helmikuussa 1866. Uuden painoksen hän oli tehnyt Thiodolf Saelanin kanssa.[11]

Flora Fennica perustuu ruotsalaisen Carl Hartmanin kaksi vuotta aiemmin julkaisemaan kasvioon, Handbok i Skandinaviens Flora. Lönnrot käänsi kasvion suomenkieliseksi ja sovelsi sen Suomen kasvillisuutta vastaavaksi. Työssä häntä auttoi William Nylanderin ja Thiodolf Saelanin vuotta aiemmin julkaisema Herbarium Musei Fennici -luettelo. Lönnrot noudatti luettelon mukaista kasvimaantieteellistä jakoa ilmoittaessaan kasvien esiintymispaikkoja. Lönnrot dokumentoi samalla kasvioonsa joukon harvinaisia kasvilajeja Itä-Karjalasta asti. Suomenkielistä kasvitieteellistä kirjallisuutta oli hyvin vähän, joten Lönnrotin piti aloittaa kasvien nimeäminen ”tyhjän päältä”. Flora Fennica on Lönnrotin kasvitieteellisten julkaisujen pääteos. Hän kuitenkin julkaisi vuonna 1858 luettelon, jonka nimi oli Kasvikon oppisanoja. Tähän hän kokosi itse luomaansa kasvitieteellistä sanastoa.[19][20]

Vaikka Lönnrotilla ei ollut minkäänlaista koulutusta kasvitieteeseen, hän oli parempi kuin moni aikansa ammattilainen.[18] Perusteellinen perehtyminen tärkeimpiin kasvisystematiikan julkaisuihin oli Lönnrotin hyvän kielitaidon ansiota. Lönnrotin omassa kirjastossa oli kolmisenkymmentä kasvitieteellistä teosta. Lisäksi hän lainasi muuta kirjallisuutta yliopiston kirjastosta.[20]

Kunnianosoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emil Wikström, Elias Lönnrotin muistomerkki, 1902, Lönnrotin puistikko, Lönnrotinkatu Helsinki.

Kalevalan ja Kantelettaren myötä Lönnrotia pidettiin jo elinaikanaan suurmiehenä. Hänet kutsuttiin usean tieteellisen seuran jäseneksi. Lönnrotille myönnettiin Pyhän Annan ritarikunnan kolmannen luokan risti vuonna 1856 ja Pyhän Stanislaun ritarikunnan toisen luokan risti vuonna 1862 sekä Pohjantähti-ritarikunnan risti ja Pour le Mérite. Vuonna 1862 Lönnrotille myönnettiin kanslianeuvoksen arvonimi.[6]

Lönnrotista on tehty useita patsaita ja muotokuvia.[6] Helsingin patsas Lönnrotin puistikossa (Lönnrotinkatu 5-7) on Emil Wikströmin veistämä ja pystytetty 1902.[21] Kajaanissa on patsas vuodelta 1940.[22]

9. huhtikuuta on liputuspäivä, jota juhlitaan Mikael Agricolan päivänä ja suomen kielen päivänä. Päivä on myös Elias Lönnrotin syntymäpäivä.[23] Lisäksi helmikuun 28. on Kalevalan päivä eli suomalaisen kulttuurin päivä. Vuoden 1986 seteleissä Lönnrotin kuva oli 500 markan setelissä. Lönnrotin kunniaksi lyötiin juhlaraha vuonna 2002. Lönnrotin mukaan on nimetty katu tai aukio Enossa, Helsingissä, Kajaanissa, Kotkassa, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Loimaalla, Mikkelissä ja Äänekoskella. Lönnrot on kuvattu postimerkkiin vuonna 1931 ja pienoisarkkiin vuonna 2002.[6]

Ville Ranta on tehnyt Lönnrotin Kajaanin-ajoista sarjakuvan Kajaani.[24]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anttila, Aarne: Elias Lönnrot - Elämä ja toiminta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1931.
  • Schybergson, Per (toim.): Totuuden nimessä: Kaksitoista merkittävää Suomen Tiedeseuran jäsentä. Suomen Tiedeseura, 1998. ISSN 0783-5892.
  • Forsman J ja muut (toim.): ”Lönnrot E”, Pieni Tietosanakirja, s. 1269–1271. Otava, 1925–1928. Runeberg.org (viitattu 8.11.2015).
  • Raija Majamaa: Lönnrot, Elias (1802–1884) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 16.9.1997. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Elias Lönnrot -tietopaketti, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Tietoa Lönnrotin elämästä ja teoksista
  • Arjatsalo, Arvi: Sammatin Elias. Keuruu: Otava, 1983. ISBN 951-1-06964-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Elias Lönnrotin suku 9.8.2006. Museovirasto. Viitattu 10. heinäkuuta 2007.
  2. Schybergson s. 19
  3. Anttila s.48
  4. Anttila s.50
  5. a b c d Elias Lönnrot Eliaskirjailijat. Viitattu 14.11.2015.
  6. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u Majamaa, Raija: Lönnrot, Elias (1802 - 1884) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 1997. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 8.11.2015.
  7. Pieni tietosanakirja p.1270
  8. a b Kalevala –Runonkeruumatkat Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 9. heinäkuuta 2007.
  9. Vienaa kohti (Lyhennetty Pekka Laaksosen artikkelista Elias Lönnrot runojen jäljillä.) Kalevalan kulttuurihistoria, SKS 2008. Kalevalaseura / SKS. Viitattu 8.11.2015.
  10. Elias Lönnrot 1802-1884 SKS. Viitattu 8.11.2015.
  11. a b Forsius A: Elias Lönnrot (1802—1884) — lääkäri ja humanisti Arnoldus. Viitattu 8.11.2015.
  12. a b c d e f g Schybergson s. 29
  13. Elias Lönnrot terveysvalistajana ja suomenkielisten uudissanojen kehittäjänä Reijo Heikkinen. Viitattu 8.11.2015.
  14. Elias Lönnrot Historialliset humanistit. Viitattu 14.11.2015.
  15. a b c d e Raija Majamaa: Elias Lönnrot Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 9. heinäkuuta 2007.
  16. Marja-Liisa Olthuis: Inarinsaamen huoltoa ja elvytystä Kielikello. 2008. Viitattu 14.11.2015.
  17. Isorokkorokotus Suomessa Helsingin yliopistomuseo. Viitattu 14.11.2015.
  18. a b Kai Linnilä, Sari Savikko ja Terttu Lempiäinen: Elias Lönnrotin Flora Fennica Amanita Ltd. Viitattu 9. heinäkuuta 2007.
  19. Elias Lönnrot kasvitieteilijänä Aurora. 2002. Turun yliopisto. Viitattu 8.11.2015.
  20. a b Lindström Aslak: Elias Lönnrot luonnontieteilijänä ja kasvien kerääjänä Kasvit - elävää kulttuuriamme. Viitattu 14.11.2015.
  21. Elias Lönnrot Viitattu 30.11.2015.
  22. http://www.kajaani.fi/Kaupunkitieto2/Nahtavyydet/Elias-Lonnrotin-patsas/
  23. Liputuspäivät ja ajat Sisäministeriö. Viitattu 30.11.2015.
  24. Ranta, Ville: Kajaani. Asema Kustannus, 2008, ISBN 978-952-99923-3-1

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Raija Majamaa, Väinö Kuukka, Hannu Vepsä: Elias Lönnrot – Taitaja, tarkkailija, tiedemies. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002. ISBN 951-746-274-3.
  • Raija Majamaa (toim.): Valitut teokset 1–5. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1990–93.
  • Väinö Kaukonen: Lönnrot ja Kanteletar. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1989. ISBN 951-717-572-8.
  • Pertti Anttonen & Matti Kuusi: Kalevala-Lipas. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999. ISBN 951-746-045-7.
  • Lönnrotin hengessä 2002. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002. ISBN 951-746-363-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Elias Lönnrot.
Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta: