Tämä on lupaava artikkeli.

Helkanuorten liitto

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Helkanuorten liitto
Perustettu 1983
Toimiala nuorisotoiminta
Kotipaikka Helsinki
Sivusto helkanuortenliitto.fi
Jäsenlehti Perinneporina

Helkanuorten liitto on suomalainen järjestö, jonka järjestämän kerhotoiminnan tavoitteena on säilyttää suullinen kansanperinne ja tutustuttaa lapset ja nuoret kansanperinteeseen. Helkanuorten toimintaa ovat laulu, leikki, draama ja lausunta. Perinteisesti helkanuoret ovat esiintyneet kalevalaisten naisten juhlissa ja lähialueensa tapahtumissa.[1]

Oman kuvauksensa mukaan liitto ”tarjoaa lapsille ja nuorille energisen ja iloisen harrastuksen, joka johdattaa jännittäviin tarinoihin menneiltä ajoilta ja sytyttää pysyvän palon esiintymiseen. Helkanuorissa nuori pääsee koskettamaan yleisöä tavalla, jonka jokainen suomalainen tuntee veressään omakseen, kansanrunon rytmillä ja ainutlaatuisella kielellä.”[1]

Helkanuorten toiminta alkoi Iines Laitinen-Sandbergin aloitteesta Helsingin Kalevalaisten Naisten nuorisotyönä vuonna 1949. Tavoitteena oli tutustuttaa harrastajat kalevalaiseen kulttuuriin ja runouteen ja suomalaiseen kansanperinteeseen. Vähitellen mukaan tuli muita Kalevalaisten naisten liiton jäsenyhdistyksiä eri puolillta maata. Itsenäinen Helkanuorten liitto ry perustettiin vuonna 1983.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helkatyön perusti lausuntataiteilija Iines Laitinen-Sandberg (1903–1996). Vuonna 1949 hän toimi Helsingin Kalevalaisissa Naisissa ja oli suunnittelemassa Uuden Kalevalan 100-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Helailtaa varten häntä pyydettiin kokoamaan tyttöryhmä ja ohjaamaan kulkueelle Ritvalan helkalaulujen alkusanat ”Ruvetkasme, rohjetkasme, kauniissa joukoss”. Laitinen-Sandberg kokosi ryhmän, johon kuului hänen neljä tytärtään, näiden koulutovereita sekä muiden kalevalaisten naisten tyttäriä. Ryhmä sai nimen Helkatytöt.[3]

Syksyllä esiintyjäryhmä koottiin uudelleen ja alettiin järjestää viikoittaisia harjoituksia. Laitinen-Sandberg etsi Kalevalasta, Kantelettaresta ja Suomen Kansan Vanhoista Runoista tekstejä, jotka sopisivat eri-ikäisten lasten esiteettäviksi. Ryhmässä lausuttiin, laulettiin ja leikittiin kansanrunon kielellä. Myös tanhu- ja askartelukerhot olivat mukana. Toiminta oli suunnattu leikiksi, jonka ohessa saataisiin esiintymiskokemusta ja joka herättäisi harrastusta kalevalaiseen kulttuuriin. Virallisesti Helkatyttöjen kerho perustettiin 1950. Vuonna 1954 Helsingin Helkatyttöjä oli yhdeksänkymmentä ja helkakerhoja oli myös Kemissä, Lahdessa, Oulussa, Torniossa ja Turussa.[3]

Vuonna 1962 Kalevalaisten Naisten Liitossa perustettiin 1962 helkajaosto. Se laati jäsenyhdistykselle suunnitellut helkatyön säännöt. Helkatyö oli liiton toimintasuunnitelmissa keskeisessä asemassa. Vuonna 1965 valmistui ensimmäinen Helkatyön opas [4]. Ohjaajien koulutus alettiin myöhemmin järjestää jokavuotisten ideapäivien ja ja joka toinen vuosi järjestettävien kesäkurssien avulla. Helkanuorten koulutuspäivät päätettiin myös pitää joka toinen vuosi. Välivuosina yhdistysten toivottiin järjestävän keskenään niin sanottuja maakunnallisia leirejä, joita liitto tukisi kohdeapurahoin ja lähettämällä leireille ohjaajia.[3]

Helkatyön 25-vuotisjuhlaan vuonna 1974 valmistui mitali, jonka suunnitteli Kalevala Korun taiteellinen johtaja Börje Rajalin. Mitalin etusivulla on neljä nuoren tytön hahmoa ja teksti ”Helkatytöt 1949–74”. Kääntöpuolella on Sääksmäen Ritvalan raitinristi ja helkalaulujen alkusanat. Mitalin ensimmäinen kappale luovutettiin tasavallan presidentti Urho Kekkoselle.[3]

Vuonna 1983 perustettiin Helkanuorten liitto, jonka perustamiskirjan allekirjoitti 18 Kalevalaisten Naisten Liiton jäsenyhdistystä.[2]

Tavoitteet ja toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tavoitteidensa mukaan Helkanuorten liitto pyrkii ylläpitämään suomalaisen runouden elävää esittämistä. Samalla se haluaa perehdyttää lapsia ja nuoria runouden kautta suomalaiseen kulttuuriin. Kerhoissa tutustutaan suomen kieleen ja sen monimuotoisuuteen, suomalaiseen kansanmusiikkiin ja tanssiin ja tapakulttuuriin. Tällä työllä nähdään liitossa olevan merkitystä suomalaisen kulttuurin säilyttämisessä ja siirtämisessä uusille sukupolville.[5]

Liitto julkaisee kaksi kertaa vuodessa Perinneporina-lehteä, järjestää valtakunnalliset Suvipäivät joka toinen vuosi ja kouluttaa ohjaajia säännöllisesti. Kerhojen tyypillisiä yhteistyötahoja ovat koulut, kuntien nuorisotoimet ja kansalaisopistot, joiden kautta saadaan sekä tilat että kohderyhmä eli nuoret.[6] Paikallista helkatoimintaa ohjaavat liiton säännöt sekä ohjesäännöt paikallisyhdistyksille.[7] Järjestön tavoitteena on tehdä yhteistyötä muiden nuoriso-, perinne- ja kulttuurijärjestöjen kanssa[5].

Liitto välittää ohjaajille aineistoa, kuten helkatyön opasta, Kuulin kummat -vihkosta ja äänitettä sekä ansiomerkkejä. Helkojen ansiomerkki on hannunvaakuna-aiheinen solki. Helkanuori voi saada merkin pronssisen ensimmäisten vuosien, hopeisena viiden tai kultaisena kymmenen toimintavuoden jälkeen. Ansiomerkkinä käytettyä pronssista sarvimerkkiä jaetaan tunnustuksena helkaohjaajille ja muille helkatyön hyväksi toimineille henkilöille.[8]

Liiton toiminnasta ja taloudesta vastaa vuosikokouksen valitsema hallitus. Helkayhdistykset lähettävät vuosikokoukseen oman edustajansa. Hallituksen jäsenten toimintakausi on kolmivuotinen. Vuosikokous määrää liiton jäsenmaksun, joka tilitetään jokaisesta toimintaan osallistuvasta nuoresta liitolle vuoden lopulla. Se kuinka paljon harrastaja maksaa vuosimaksua yhdistykselle on jäsenyhdistyksen itse päätettävissä. Helkatoiminnassa mukana olevat vanhemmat ja muut kannattajat voivat liittyä Helkanuorten liiton kannatusjäseniksi.[9]

Puheenjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aino Heiskanen 1983–1987
  • Tuula-Onta Ollinen (nyk. Malmivuo) 1987–1990
  • Kati Mäkinen (nyk. Solastie) 1990–1993
  • Kaise Meltti 1993–1996
  • Eve Ruottinen 1996–1997
  • Anita Koistinen 1997–2002
  • Kaisa Räsänen 2002–2008
  • Katariina Meltti 2008–2014
  • Riitta Varpuharju 2014- [10]

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuulin kummat. Työryhmä: Tiina Karhuvirta ym. Kuvitus: Kaarina Mäkinen. Helsinki: Koulun kerhokeskus: Helkanuorten liitto, 1994. ISBN 952-9759-06-1.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Helkanuoret Helkanuorten liitto. Viitattu 31.5.2009.
  2. a b Yhdistystoiminta Helkanuorten liitto. Viitattu 15.8.2010.
  3. a b c d Helkatyön synty (Internet Archive) Helkanuorten liitto. Viitattu 15.8.2010.
  4. Helkatyön opas. 64 sivua. Helsinki: Kalevalaisten naisten liitto, 1965.
  5. a b Tavoite (Internet Archive) Helkanuorten liitto. Viitattu 15.8.2010.
  6. Ryhmän perustaminen (Internet Archive) Helkanuorten liitto. Viitattu 15.8.2010.
  7. Toiminta (Internet Archive) Helkanuorten liitto. Viitattu 16.8.2010.
  8. Liitto perustetaan (Internet Archive) Helkanuorten liitto. Viitattu 15.8.2010.
  9. Hallitus (Internet Archive) Helkanuorten liitto. Viitattu 16.8.2010.
  10. Puheenjohtajat (Internet Archive) Helkanuorten liitto. Viitattu 16.8.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]