Väinämöisen kiellot

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sinne wäärät wäinämöiset –
alimmaxi ammutahan

Näin varoitti vuonna 1799 Simo Achrenius vääristä tietäjistä.

Väinämöisen kiellot olivat joukko sääntöjä, joita tunsi muistinvarainen karjalainen ja suomalainen kansanperinne. Niiden katsottiin periytyvän suurelta tietäjältä Väinämöiseltä, jolla on myös jumalaisia piirteitä. Eräs jumalainen piirre oli juuri tämä auktoriteetin asema. M. A. Castrenin mukaan kaikki mitä jaloa ja suurta kansa saattoi ajatella, se omistettiin Väinämöiselle.

Väinämöisen kielloista osaa tuli noudattaa tosielämässä, osa oli jopa suoranaisia tabuja. Osaa saatettiin käyttää lasten opettamiseen. Kalevalamittaisten runojen avulla muistettiin säännöt ja niiden syyt ja alkuperä. Joissain runoissa lueteltiin useita kieltoja, toisissa mainittiin vain yksi kertomuksen opetuksena.

Väinämöinen kielsi ja epäsi eri perinteissä muun muassa:

  • Tekemästä syytä syyttömälle eli vikaa viattomalle – tähän syyllistynyt saa erään tarinan mukaan kurjat olot Tuonelassa.
  • Vanhan ottamasta nuorta puolisoa; hän oli itsekin tehnyt saman virheen (katso: Aino). Lisäperusteita: Katumoiksi nainen kaunis kainun miehen kainalossa, huoleksi hyvä heponen, huonon miehen seimen päässä. Vaihtoehtoisesti: Kaikkiansa se katuvi, joka nuorta naimistansa, lasna lapsen saamistansa, pienenä perehtimistä.
  • Viemästä kukkaroa naimattomalta, siis varastamasta ainakaan heikommassa asemassa olevalta.
  • Kullalle kumartamasta, hopealle horjumasta.
  • Syömästä (kalan tai sian) suolta ja "alaista puolta" (sisäelimiä?).
  • Viheltämästä tai laulamasta huvikseen vesillä. Viheltämällä nostettiin tuulta, jota tarvittiin purjehduksessa. Turha viheltely saattoi kuitenkin nostaa myrskyn. Toisaalta eräässä perinteessä Väinämöinen tarkentaa kiellon koskevan myyttisen tiedon aiheetonta julkituomista, joka ilmeisesti aukealla ulapalla olisi erityisen julkeaa, ja huomauttaa, että Luoja pitää sitä syntinä.
  • Hakemasta Lapista taikinan juurta. Monien tautien ja kirousten ajateltiin tulevan Lapista tai Pohjolasta, joten sieltä oli parempi olla tuomatta mitään, varsinkaan ruoka-aineita.
  • Huutamasta tai riehumasta veneessä. Epäkohtelias käytös ärsytti ympäristön haltijoita; vesillä ärsyyntyi veden väki. Eri ympäristöjä, kuten vettä, maata ja metsää, piti kunnioittaa, jotta niiden haltijat eivät olisi vihastuksissaan takertuneet ihmiseen aiheuttaen sairauksia.
  • Uimasta vaarallisesti. Myös itsensä vaarantaminen ärsytti ympäristön haltijoita. Vaikka typerä uimari ei hukkuisikaan, saattaisi veden väki sairastuttaa hänet, varsinkin jos hän pelästyisi uidessaan.
  • Makailemasta tiellä. Jos toiset tekevät työtä, pitää ainakin pysyä poissa tieltä.
  • Huutamasta keskiyöllä. Jotkut ajankohdat olivat erityisen herkkiä yliluonnollisten uhkien kannalta.
  • Kuolleita itkemästä. Luultavasti tarkoitettiin kieltää eläviä itkemästä liiaksi vainajaa, jotta ei tulisi hulluksi. Sitä paitsi vainaja oli yhä olemassa, ja sen saattoi jopa kutsua avukseen.
  • Kiven päällä kiikkumasta. Tämän kaltainen kielto on taltioitu vain kerran (SKVR:VII3 4463). Jotkut kivet olivat pyhiä, ja ehkä kiikkuminen olisi pyhän häpäisyä. Joka tapauksessa kivessä asui väkeä, joka aiheutti loukkaantumisia asiattomasti käyttäytyville.

Muita Väinämöisen opetuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki Väinämöisen opetukset eivät olleet kieltoja, osa oli suosituksia tai toteamuksia. Osa Väinämöisen opetuksista elää yhä sananlaskuina.

»Sano vanha Väinämöini: Paremp' ois omalla moalla
juuva vettä ropehesta, ennen kuin moalla vierahalla
juuva tuopista olutta.»
(SKVR:I1 38a)

Muita sääntöjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikkia kansanperinteen välittämiä sääntöjä ja varoituksia ei pantu Väinämöisen nimiin. Kansanperinteessä tunnettiin myös seuraavia sääntöjä ja varoituksia:

  • Joutsenta ei saanut ampua – Joutsen oli pyhä ja sen ampujaa kohtasi kuolema tai turmio
  • Insesti oli jyrkästi kammoksuttua ja kiellettyä, kuten lähes kaikissa muissakin kulttuureissa. Insestisyytöksiä käytettiin voimakkaina herjoina esimerkiksi loitsuamisen yhteydessä. Insestin tai insestisyytöksen vuoksi esimerkiksi Kullervo tappoi itsensä, ja Väinämöinen joutui pakenemaan yhteisöstä.
  • Murhaajien ja muiden "ikuisten pahantekijöiden" kerrottiin joutuvan syvälle maan tai veden alle, taikka kirjokannen kynnys-alle, eli taivaankantta kannattavan maailmanpylvään juurelle, jossa sijaitsivat Pohjola ja Manala. Tauteja, noidannuolia ja kirouksia manattiin pois elävien maailmasta heidän luokseen. Ei tiedetä, onko kuolemanjälkeinen rangaistus pahoille kristillistä perua vai osa alkuperäistä suomalaista mytologiaa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]