Vienan runokylät

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vuokkiniemi vuonna 2005
Venehjärveä 2007
Paanajärveä vuonna 2007

Vienan runokylistä kerättiin aikoinaan suurin osa siitä suomalais-karjalaisesta kansanrunoaineistosta, josta koottiin Kalevala. Runot kerättiin Vienan Karjalan kylien ihmisiltä, jotka eivät osanneet lukea ja näin olivat tallentaneet runot muistiinsa perintönä vanhemmilta polvilta. Kylistä kerättiin Kalevalan synnyttänyt aineisto. Runokylät toimivat innoituksen aiheena myös vuosisadan vaihteen tienoilla Suomen kulttuurielämässä vallinneessa karelianismissa.

Merkittäviä runokyliä olivat Vuokkiniemi, Latvajärvi, Venehjärvi, Ponkalahti, Pirttilahti, Tšena, Tollonjoki, Uhtua, Vuonninen, Lonkka, Jyvöälahti, Haikola, Jyskyjärvi, Pistojärvi, Paanajärvi, Kontokki, Kostamus, Akonlahti, Rimpi, Kuivajärvi, Hietajärvi ja Vuokinsalmi.

Runokylistä Rimpi, Kuivajärvi ja Hietajärvi sijaitsevat hallinnollisesti Suomen puolella Kuhmossa ja Suomussalmella aivan valtakunnanrajan läheisyydessä.

Runokylät nykyään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyaikana runokylien tilanne on yhä heikko, mutta elvytystyötä tehdään. Toisessa maailmansodassa kyliä tuhottiin ja suurin osa asukkaista joutui evakkoon. Monet perheet palasivat rikkonaisina takaisin. 1960–1970-luvuilla monet pienet, perspektiivittöminä pidetyt kylät hävitettiin ja alueelle perustettiin Uhtuan sovhoosi. Kaikki asukkaat pakotettiin muuttamaan Uhtualle, Vuokkiniemeen tai Vuonniseen. Tavoitteena oli tehokas maataloustuotanto, asukkaiden keskittäminen palveluiden lähelle, mutta myös rajaseudun kylien helpompi kontrollointi ja valvonta. Kylät sijaitsivat rajavyöhykkeellä, ja olivat näin suljettua aluetta, jonne eivät edes neuvostoliittolaiset saaneet mennä ilman erityistä lupaa.

Tavoite elintason nostamisesta kaupunkien tasolle ja maataloustuotannon tehostamisesta ei toteutunut. Kostamukseen päätettiin rakentaa kaupunki ratkaisuksi taloudellisiin ongelmiin. Kaupunkiin muutti paljon vierasta väkeä muun muassa Ukrainan SNT:sta. Kostamuksesta tehtiin oma erillinen hallintoalue, ja 1980-luvulla aloitettiin suunnitelmat maataloustuotannon tehostamiseksi ja uudenaikaistamiseksi.

Vuoteen 1956 saakka Vienan koulut toimivat suomeksi, ja lapset oppivat unohtamansa kielen uudelleen. Sen jälkeen siirryttiin kouluissa käyttämään venäjää, mikä oli karjalaisille täysin vieras kieli. Karjalan kieli säilyi hyvin kotikielenä 1970-luvulle saakka, jolloin kiellettiin lastentarhoissa muun kuin venäjän puhuminen. Vielä nykyäänkin on Vienan karjalaisperheissä yleistä, että vanhemmat osaavat ja puhuvat karjalaa, kun taas lapset venäjää.

Neuvostoliiton romahduksen seurauksena alkoi runokylien elvytystyö. Elvytystyötä tekevät Vienan runokylät -projekti yhteistyössä Arhippa Perttusen säätiön ja Juminkeko-säätiön kanssa.

Runonlaulanta on nykyään katoamassa. Enää vain harvat ihmiset osaavat perintönä kulkeneita runoja ja lauluja, eikä taitoa ole vanhaan tapaan siirtynyt nykyaikana venäläistyneille jälkipolville.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nieminen, Markku: Vienan runokylät: kulttuuriopas. 2. painos. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-625-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]