Karjalan kieli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Karjala
Oma nimi karjala
Muu nimi karjala-aunus
Tiedot
Alue Karjalan tasavallan lippu Karjalan tasavalta
Venäjän lippu muu Venäjä
Suomen lippu Suomi
Virallinen kieli -
Puhujia 35 600 [1]
Sija ei 100 suurimman joukossa
Kirjaimisto latinalaiseen kirjaimistoon pohjautuva kirjakieli kehitteillä
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta uralilaiset kielet
Kieliryhmä suomalais-ugrilaiset kielet
suomalais-permiläiset kielet
suomalais-volgalaiset kielet
itämerensuomalaiset kielet
Kielikoodit
ISO 639-1 -
ISO 639-2 krl
ISO 639-3 krl
ISO 639-3 KRL

Karjala on uralilainen kieli, joka kuuluu suomalais-ugrilaisten kielten itämerensuomalaisten kielten itäryhmään. Karjala on suomen lähisukukieli. Historiallisesti karjalan kieli on Laatokan länsiosan tuntumassa puhutun muinaiskarjalan jatkaja. Kielitieteessä ja virallisissa yhteyksissä se ei tarkoita samaa kuin suomen kielen karjalais- eli kaakkoismurteet, vaan on Venäjällä Karjalan tasavallassa eli Itä-Karjalassa sekä Tverin karjalaisalueilla puhuttava kieli (tai ryhmä kieliä). Karjala on puhujamäärältään itämerensuomalaisista kielistä suomen ja viron jälkeen kolmanneksi suurin.

Vielä 1950-luvulla karjalan kieli luokiteltiin usein suomen rajakarjalaismurteeksi. Kysymys siitä, onko karjala oma kielensä vai murre, on ollut pitkälti poliittinen. Erityisesti 1930-luvulla ja jatkosodan aikana karjalaa pidettiin murteena, mikä olisi heimoaktivistien mielestä antanut oikeutuksen liittää Itä-Karjala osaksi Suomea. Käytännössä suomen kielen itäisten murteiden ja karjalan kielen välillä on murrejatkumo. Ne molemmat polveutuvat Laatokan rannikon rautakautisesta muinaiskarjalasta, joiden puhujia asettui Savoon jo varhain[2].

Karjalan kielellä on 35 600 puhujaa.[1]

Karjalan kieli Venäjällä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjällä vuoden 2010 väestönlaskennassa oli 25 600 karjalaa puhuvaa henkilöä.[1] Väestönlaskennassa huomioitiin mukaan myös aunuksenkarjalan ja lyydin kielet.[1] Monet lapset oppivat kieltä, mutta suurin osa osaa sujuvammin venäjää ja lopettaa karjalan käytön myöhemmin elämässään.[1] Vaikka moni käyttää myös venäjää, niin yli 50-vuotiailla on vaikeuksia ymmärtää sitä.[1]

Karjalan kieli Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karjalan kielen ja kulttuurin historia ulottuu yli 1200 vuoden taakse.lähde? Tätäkin edeltävät kielen vaiheet voidaan lukea kuuluviksi yhtäältä itämerensuomalaisten kielten itäryhmään ja toisaalta sen pohjoisryhmään.lähde? Toiseen maailmansotaan asti karjalan kieltä puhuttiin Suomessa Raja-Karjalan alueella. Siihen kuuluivat Suojärvi, Salmi, Korpiselkä, Suistamo, Impilahti ja Soanlahti. Lisäksi karjalan kielen murteita käytettiin Ilomantsin itäosassa sekä Suomussalmen ja Kuhmon parissa vienalaiskylässä. Salmissa ja Suojärven itäosissa ns. Hyrsylän mutkassa puhuttu kielimuoto oli livviä eli aunuksenkarjalaa. Suomen Etelä-Karjalassa, Karjalankannaksella ja Inkerinmaalla käytetty puhekieli kuuluu suomen kielen kaakkois- eli karjalaismurteisiin, jotka ovat syntyneet Pähkinäsaaren rauhassa Ruotsin puolelle jääneiden karjalaisten kielestä.

Tarkkoja laskelmia karjalankielisten lukumäärästä ei ole, mutta eräänä lähtökohtana voidaan pitää Raja-Karjalassa asuneiden ortodoksien määrää, joka vuonna 1939 oli yli 36 000 henkeä.lähde? Näistä arviolta 29 000 henkeä puhui karjalaa äidinkielenään.lähde? Suomen karjalankielisten määrään vaikuttivat myös Itä-Karjalasta 1920-luvulla saapuneet Repolan ja Porajärven pakolaiset. Täten voidaan uskoa, että Suomessa oli talvisodan alkaessa ainakin 33 000–34 000 henkeä, joiden äidinkieli oli karjala.lähde?

Sotien jälkeen Raja-Karjalan maatalousväki sijoitettiin vuoden 1945 maanhankintalain mukaan Pohjois-Karjalaan, Pohjois-Savoon, Etelä-Kainuuseen ja osittain Pohjanmaalle. Suhteellisesti eniten karjalaisia sai Pohjois-Karjalan pohjoisin kunta Valtimo, johon sijoitettiin yli tuhat siirtokarjalaista pääasiassa Suojärveltä.lähde? Karjalankielisten keskittymiä muodostui myös suurimpiin asutuskeskuksiin, kuten pääkaupunkiseudulle, Lahteen, Jyväskylään, Joensuuhun, Kotkaan, Tampereelle ja Ouluun.

Karjalan kieltä ei opeteta suomalaisissa peruskouluissa. Karjalan kieli on ollut lähes pelkästään puhekieltä, ja siten karjalaisyhteisöjen hajotessa myös kieli on hävinnyt. Selvitettäessä karjalankielisten määrää nykyään voidaan lähtökohdaksi ottaa se, että ennen sotia syntyneet ja karjalan kielen äidinkielenään oppineet puhuvat karjalan kieltä edelleen.lähde? Lukuun on lisättävä 1940-luvulla ja myöhemmin syntyneet, jotka ovat oppineet äidinkielenään karjalan. Heidän lukumääränsä arvioiminen on hankalaa, koska virallisia tilastoja ei ole. Käytännössä kieli on kuitenkin Suomessa suurimmalta osalta unohtunut.

Epävirallisten laskelmien mukaan karjalankielisiä olisi vuonna 2001 Suomessa ollut 11 000–12 000 henkeä. Kaikki näistä eivät välttämättä pysty aktiivisesti keskustelemaan karjalaksi, vaikka ymmärtävätkin puhetta.[3] Sujuvasti kieltä puhuu noin 5 000 henkeä.[4] Kieli sai Suomessa virallisen vähemmistökielen aseman ja virallisesti äidinkielekseen on muuttanut lähes 100. [5]

Kielen tutkimuksella ja opetuksella on vuoden 2009 alusta Joensuun yliopistossa professuuri, jota hoitaa Pekka Zaikov.[6] Se on maailman toinen karjalan kielen professuuri Petroskoin yliopiston jälkeen.

Karjalan kieli on saanut Suomessa hallituksen päätöksellä vähemmistökielen aseman, mikä oikeuttaa mahdollisen rahallisen tuen hakemisen EU:lta kielen elvyttämiseen.[6]

Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karjalan kielen alueellinen jakautuminen.
1. Vienankarjala.
2. Eteäkarjala.
3. Lyydi.
4. Aunuksenkarjala eli livvi.
5. Tverinkarjala.

Karjala jakautuu murteisiin, jotka on joskus luokiteltu myös omiksi kieliksi mutta nykyisin sitä käsitellään kielitieteellisesti yhtenä kielinä. Jo vanhentuneen luokittelun mukaan laajimmassa karjalan kielen käsitteistössä erotettiin toisinaan omiksi kielikseen lyydi, livvi (aunuksenkarjala) ja tverinkarjala, joskus jopa vienankarjala. Yhteisen kirjakielen luominen kaikille karjalan puhujille on haastava, mutta ei mahdoton tehtävä. Yhtenäistä karjalan kirjakieltä yritettiin ennen Stalinin vainoja luoda, niin latinalaisella kuin kyrilliselläkin aakkostolla. Tällä hetkellä kukin kirjoittaja käyttää omaa murrettaan. Viime aikoina yhteisen kirjakielen kehittäminen on saanut positiivista huomiota ja kannanottoja julkisuudessa. Rajanveto suomen kielen kaakkoismurteiden eli karjalaismurteiden suuntaan on myös ollut hankalaa. Neuvostoliiton aikana oli tapana laskea jopa Inkerissä puhuttavat inkeroismurteet karjalan kieleen kuuluviksi. Tällöin kieliraja jouduttiin määrittelemään puhujien kirkkokunnan mukaan: ortodoksit (aik.kr.kat.) puhuivat karjalaa ja luterilaiset suomen kaakkoismurteita. Nyttemmin inkeroinen on erotettu omaksi kielekseen. Samaa perustetta on sovellettu myös etnisen rajan määrityksessä. Karjalan kieli jakautuu murteisiin seuraavasti:

  • varsinaiskarjala
    • vienankarjala (viena, pohjoiskarjala)
      • Oulangan murre
      • Kiestingin murre
      • Kieretin murre
      • Vitsataipaleen murre
      • Pistojärven murre
      • Uhtuan murre
      • Vuokkiniemen murre
      • Suomussalmen murre
      • Kontokin murre
      • Jyskyjärven murre
      • Paanajärven murre
      • Usmanan murre
    • eteläkarjala
      • Rukajärven murre
      • Tunkuan murre
      • Repolan murre
      • Paateneen murre
      • Porajärven murre
      • Mäntyselän murre
      • Ilomantsin murre
      • Korpiselän murre
      • Suojärven murre
      • Suistamon murre
      • Impilahden murre
      • Tihvinän murre, tihvinänkarjala
      • Valdain murre, valdainkarjala
      • Tverin murre, tverinkarjala
        • Doržan murre
        • Maksuatihan murre
        • Ruameškan murre
        • Tolmattšun murre
        • Vesjegonskin murre
  • aunuksenkarjala (aunus, livvi)
    • Säämäjärven murre
    • Tulemajärven murre
    • Vieljärven murre
    • Viteleen murre
    • Salmin murre
    • Kotkatjärven murre
    • Riipuškalan murre
    • Nekkulan murre
  • lyydi
    • Kontupohjan murre (pohjoislyydi)
    • Prääsän murre (keskilyydi)
    • Kuujärven murre.

Kirjoitettu kieli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karjalan kielellä ei ole virallista, yhtenäistä kirjakieltä. 1930-luvulla Neuvostoliitossa päätettin luoda yhtenäinen karjalan kirjakieli professori Dmitri Bubrihin johdolla, ja sen kielioppi julkaistiin vuonna 1937. Sitä kirjoitettiin kyrillisin kirjaimin.[7] Tätä kirjakieltä on kritisoitu keinotekoiseksi ja vaikeasti ymmärrettäväksi.[8]

Kirjoitusjärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Latinalaisin kirjaimin kirjoitettu karjalan kirjoitusjärjestelmä pohjautuu suomalaiseen oikeinkirjoitukseen, eikä suomalaisella ole suuria vaikeuksia lukea karjalankielistä tekstiä. Karjalan kieli kuitenkin eroaa suomesta joskus paljonkin muutenkin kuin venäläisen vaikutuksen takia.

  • Hankausäänteitä ja affrikaattoja on karjalan kielessä enemmän, ja ne ovat aitosuomalaisia alkuperältään. Suomessa on vain 's' ja sanan keskellä 'ts', mikä johtuu siitä, että lännemmässä hankausäännekontrastit ovat vähitellen kadonneet.
  • Soinnittomia affrikaattoja merkitään yhdellä kirjaimella, eli 'c' on [ts] ja 'č' [tš], mutta soinnillinen merkitään 'dž' kuten suomessa. Koska soinnittomat affrikaatat voivat olla myös foneemisesti pitkiä, niitä merkitään kirjainparilla, esimerkiksi vačča
  • Soinnilliset äänteet (b, d, g, z, ž) ovat erillisiä foneemeja, eikä tämä ole pelkästään venäjän vaikutusta, vaan aidosti suomalaisten kielien perua. Esimerkiksi siinä, missä suomessa on sanansisäinen 'v',karjalassa on usein 'b'.
  • Liudentumista merkitään heittomerkillä, esimerkiksi d'uuri' "juuri", toisin kuin esimerkiksi savon murteessa 'j'.
  • Joskus y-äännettä merkitään u-treemalla ü, kuten virossa.
Hankausäänteitä ja affrikaattoja
kirjain korvaava foneettinen aunuksenkarjala tverinkarjala suomi
c c /ʦ/ kučču kuču kutsu
č ch /ʧ/ čoma, seiče šoma, seičemen soma, seitsemän
s s /s/ se že se
š sh /ʃ/ niškoi niškoihin niskoihin
z z /z/ tazavaldu tažavalda tasavalta
ž zh /ʒ/ kiža, liedžu kiza, liedžu kisa, lietsu

Hattukirjaimet voidaan korvata lisäämällä 'h' kirjaimen perään, vaikka tämä tuottaa samanlaisia vaikeuksia kuin sama käytäntö suomessa ja johtaa kirjoitusasuihin kuten ruochchi "ruotsi".

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Markianova, L. F. & Mensonen, Aaro: Opastummo karjalakse: Lugemistu aiguzile. Karjalan kielen seuran julkaisuja n:o 2. Joensuu: Ilias: Petroskoi: Verso: Joensuu: Karjalan kielen seura, 2006. ISBN 952-5309-95-9.
  • Markianova, Ljudmila & Pyöli, Raija: Sanakirja suomi–karjala. Kuopio: Salmi-säätiö, 2008. ISBN 978-952-92-4045-6.
  • Paavo Harakka: Sunduga, Täyzi kuaskoi, runoloi da näytelmie, Joensuu: Suojärven Pitäjäseura ry 1989 ISBN 952-90101-7-6

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Incubator Karjalankielinen Wikipedia hautomossa