Karjalan kieli

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Karjala
Oma nimi karjala
Muu nimi karjala-aunus
Tiedot
Alue Karjalan tasavallan lippu Karjalan tasavalta
Venäjän lippu muu Venäjä
Suomen lippu Suomi
Virallinen kieli -
Puhujia 35 600 [1]
Sija ei 100 suurimman joukossa
Kirjaimisto latinalaiseen kirjaimistoon pohjautuva kirjakieli kehitteillä
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta uralilaiset kielet
Kieliryhmä suomalais-ugrilaiset kielet
suomalais-permiläiset kielet
suomalais-volgalaiset kielet
itämerensuomalaiset kielet
Kielikoodit
ISO 639-1 -
ISO 639-2 krl
ISO 639-3 krl
ISO 639-3 KRL

Karjala on uralilainen kieli, joka kuuluu suomalais-ugrilaisten kielten itämerensuomalaisten kielten pohjoisryhmään. Karjala on suomen läheisin sukukieli[2]. Sen kaikkien murteiden puhujia yhteensä arvioidaan olevan 60 000–95 000,[3] joten se on puhujamäärältään itämerensuomalaisista kielistä suomen ja viron jälkeen kolmanneksi suurin. Karjalaa puhutaan Venäjällä Karjalan tasavallassa eli Itä-Karjalassa, Suomessa sekä Venäjällä Tverin karjalaisalueilla.

Historiallisesti karjalan kieli polveutuu Laatokan länsiosan tuntumassa yli tuhat vuotta sitten puhutusta pohjoisitämerensuomalaisesta kielimuodosta, jota tutkimuksessa on tapana nimittää muinaiskarjalaksi. Saman kielimuodon jatkajia ovat Suomen Etelä-Karjalassa, Kannaksella ja inkerinsuomalaisten parissa puhutut suomen kielen kaakkoismurteet sekä Suomen Pohjois-Karjalan murre, joka kielitieteellisesti kuuluu suomen savolaismurteisiin.[4] Lisäksi muinaiskarjalasta polveutuu inkeroisen kieli. Näitä ei kuitenkaan lueta karjalan kieleen kuuluviksi. Tavallisille suomalaisille karjalan kielen ja suomen kielen ns. karjalaismurteiden (so. kaakkois- ja itäisten savolaismurteiden) eronteko on usein epäselvä.[5]

Vielä 1950-luvulla karjalan kieli luokiteltiin usein suomen murteeksi. Kysymys siitä, onko karjala oma kielensä vai murre, on ollut pitkälti poliittinen. Siihen ovat vaikuttaneet myös Kalevala, jonka pohjana olleen kansanrunouden alkuperäinen kieli, vienankarjala, on hyvin lähellä suomen kieltä, sekä karelianismin perinne, jonka mukaan karjalaisuus nähtiin jonkinlaisena alkuperäisen suomalaisuuden aarreaittana. 1930-luvulla ja jatkosodan aikana heimoaktivistit näkivät karjalan "suomalaisuuden" yhtenä syynä liittää Itä-Karjala osaksi Suomea.

Karjalan kielen sisäiset murre-erot ovat suuret, eikä yhteisen kirjakielen luominen kaikille karjalaisille ole vielä onnistunut. Yleensä karjalan kielessä erotetaan kolme päämuotoa: varsinaiskarjala, aunuksenkarjala eli livvi sekä lyydi. Näistä varsinkin lyydi, karjalan ja vepsän välinen siirtymämurteisto, luetaan toisinaan omaksi kielekseen. Varsinaiskarjalassa erottuvat edelleen pohjoiset vienalaismurteet ja eteläisempi karjala, johon kuuluu myös Tverin karjalaissaarekkeiden kieli.[6]

Karjalan kieli Venäjällä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjällä karjalan kielen puhujien määrä on 1900-luvun jälkipuoliskolla jatkuvasti huvennut. Kun vuonna 1926 karjalaisia oli Karjalan tasavallassa yli satatuhatta ja Tverin karjalaisalueilla yli 140 000 ja näistä lähes kaikki puhuivat karjalaa, vuoden 2010 väestönlaskennassa karjalaa ilmoitti koko Venäjän federaatiossa puhuvansa enää 25 600. Näistä suurin osa kuuluu vanhempiin ikäluokkiin. Karjalan kielen siirtyminen lapsille ja nuorille on vakavasti vaarantunut. Jokseenkin kaikki Venäjän karjalaiset puhuvat venäjää, monet käytännössä jopa sujuvammin kuin karjalaa; heikommin venäjää osaavia on korkeintaan kaikkein vanhimmassa sukupolvessa. Venäjää käytetään yleensä kodin ulkopuolella ja etenkin kaupungeissa. Karjalan tasavallan asukkaista suuri enemmistö on venäjänkielisiä, ja näistä vain harva yleensä osaa karjalaa, joten karjalan kielestä on tullut perheiden ja maaseudun pienten karjalaisyhteisöjen sisäinen kieli.[7]

Karjalan tasavallassa karjalan kieltä suojelemaan on vuonna 2004 säädetty erillinen laki, mutta karjalalla ei ole virallisen kielen asemaa.[8] Karjalaksi ilmestyy sanomalehti Oma Mua, jossa nykyään julkaistaan kirjoituksia sekä aunuksen- että vienankarjalaksi, sekä satunnaisia artikkeleita muissakin lehdissä. Karjalan tasavallassa myös lähetetään säännöllisesti jonkin verran karjalankielistä radio- ja toisinaan tv-ohjelmaa.[9] Karjalaa opetetaan joissakin Karjalan tasavallan ja Tverin karjalaisalueen kouluissa oppiaineena, mutta koulujen opetuskielenä sitä ei käytetä, eivätkä karjalan oppitunnit sielläkään, missä niitä on tarjolla, näytä kunnolla tukevan elävää kaksikielisyyttä tai karjalan kielen käyttöä koulun ulkopuolella.[10]

Karjalan kielen kirjallista viljelyä aloitteli Venäjällä 1800-luvulla ortodoksinen kirkko, joka julkaisi jonkin verran uskonnollista ja opetuskirjallisuutta. Lokakuun vallankumouksen jälkeen, kun monille Neuvostoliiton vähemmistöille kehitettiin kirjakieli, karjala jäi tämän kehityksen ulkopuolelle: Karjalan tasavallassa valtaa pitivät suomalaiset emigrantit, jotka ottivat käyttöön viralliseksi kieleksi venäjän rinnalle suomen. (Tämä järjestely sopi vienankarjalaisille, joiden oma kieli oli suomen kieltä hyvin lähellä.) Tverin alueen karjalaisille sitä vastoin kehitettiin 1930-luvun alussa latinalaiseen kirjaimistoon perustuva kirjakieli. Vasta 1930-luvun loppupuolella, kun poliittinen linja muuttui ja Karjalan tasavallan suomalaisjohdosta suuri osa joutui Stalinin vainojen uhriksi, suomi menetti virallisen kielen aseman, ja professori Dmitri Bubrih kollegoineen sai tehtäväkseen kehittää kaikille karjalaisille yhteisen kirjakielen, joka perustuisi kyrilliseen kirjaimistoon. Tämä kieli ehti olla käytössä vain pari vuotta: Suomen talvisodan ja Karjalais-suomalaisen neuvostotasavallan perustamisen yhteydessä viralliseksi kieleksi venäjän rinnalle palautettiin suomi. Näin Karjalasta tuli ainoa neuvostotasavalta, jonka "nimikkokansan" kieli ei saanut omaa kirjakieltään.[11]

Karjalan kirjakielen kehittämistä ja standardointia alettiin puuhata uudelleen 1980-luvun lopulla. Yhteistä kirjakieltä kaikille karjalaisille ei suurten murre-erojen takia ole edelleenkään pystytty kehittämään. Tällä hetkellä Venäjän Karjalassa käytetään kirjallisesti sekä aunuksen- että vienan-, jossain määrin myös eteläkarjalaa; tverinkarjalaiset ovat myös kehittäneet omaa kirjakieltään. Nämä kielet käyttävät kaikki latinalaista kirjaimistoa.

Karjalan kieli Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suomen karjalankieliset

Toiseen maailmansotaan asti karjalan kieltä puhuttiin Suomessa Raja-Karjalan alueella. Siihen kuuluivat Suojärvi, Salmi, Korpiselkä, Suistamo, Impilahti ja Soanlahti. Lisäksi karjalan kielen murteita käytettiin Ilomantsin itäosassa sekä Suomussalmen ja Kuhmon parissa vienalaiskylässä. Salmissa ja Suojärven itäosissa ns. Hyrsylän mutkassa puhuttu kielimuoto oli livviä eli aunuksenkarjalaa.

Koska karjalan kieltä ei virallisesti pidetty omana kielenään vaan suomen murteena, tarkkoja tietoja karjalankielisten lukumäärästä ei ole, mutta eräänä lähtökohtana voidaan pitää Raja-Karjalassa asuneiden ortodoksien määrää, joka vuonna 1939 oli yli 36 000 henkeä.[12] Näistä arviolta 29 000 henkeä puhui karjalaa äidinkielenään.[12] Suomen karjalankielisten määrään vaikuttivat myös Itä-Karjalasta 1920-luvulla saapuneet Repolan ja Porajärven pakolaiset sekä vienankarjalaiset; vienalaisia muutti Suomeen tuhansia jo autonomian aikana, ja vuosina 1918–1922 heitä saapui pakolaisina arviolta 11.500, joista osa tosin palasi olojen rauhoituttua takaisin kotiseuduilleen[13]. Täten voidaan uskoa, että Suomessa oli talvisodan alkaessa ainakin 33 000–34 000 henkeä, joiden äidinkieli oli karjala.[12]

Sotien jälkeen Raja-Karjalan maatalousväki sijoitettiin vuoden 1945 maanhankintalain mukaan Pohjois-Karjalaan, Pohjois-Savoon, Etelä-Kainuuseen ja osittain Pohjanmaalle. Suhteellisesti eniten karjalaisia sai Pohjois-Karjalan pohjoisin kunta Valtimo, johon sijoitettiin yli tuhat siirtokarjalaista pääasiassa Suojärveltä.[14] Karjalankielisten keskittymiä muodostui myös suurimpiin asutuskeskuksiin, kuten pääkaupunkiseudulle, Lahteen, Jyväskylään, Joensuuhun, Kotkaan, Tampereelle ja Ouluun.

Karjalan kielellä ei ole viime vuosiin saakka ollut virallista asemaa Suomen koululaitoksessa, eikä sitä ole opetettu kouluissa muuten kuin joidenkin yksittäisten opettajien harrastustoimintana. (Valtimon kunnassa, minne on aikoinaan tullut paljon rajakarjalaisia evakkoja, tällaista karjalan kielen harrastusta koulussa piti 1900-luvun lopulla yllä paikallinen opettaja ja karjalaisaktivisti Paavo Harakka.)[15] Karjalan kieli on ollut lähes pelkästään puhekieltä, ja siten karjalaisyhteisöjen hajotessa myös kieli on hävinnyt. Selvitettäessä karjalankielisten määrää nykyään voidaan lähtökohdaksi ottaa se, että ennen sotia syntyneet ja karjalan kielen äidinkielenään oppineet puhuvat karjalan kieltä edelleen. [12] Lukuun on lisättävä 1940-luvulla ja myöhemmin syntyneet, jotka ovat oppineet äidinkielenään karjalan. Heidän lukumääränsä arvioiminen on hankalaa, koska virallisia tilastoja ei ole ja koska osa lapsena karjalaa puhuneista on saattanut sen myöhemmin unohtaa. Suomeen on saapunut myös viime vuosina Venäjältä karjalankielisiä maahanmuuttajia, joiden määrästä ei ole tarkkaa tietoa.

Epävirallisten laskelmien mukaan karjalankielisiä olisi vuonna 2001 Suomessa ollut 11 000–12 000 henkeä. Kaikki näistä eivät välttämättä pysty aktiivisesti keskustelemaan karjalaksi, vaikka ymmärtävätkin puhetta.[16] Sujuvien karjalan puhujien ja sitä päivittäin käyttävien määräksi on arvioitu noin 5 000 henkeä.[2] Uusimpien arvoiden mukaan puhujayhteisön koko on n. 30 000.[17] Vuodesta 2011 lähtien karjalan kielen on voinut ilmoittaa väestörekisteriin virallisesti äidinkielekseen[18], ja tätä mahdollisuutta on käyttänyt hyväkseen lähes 100. [19]

Kielen tutkimuksella ja opetuksella on vuoden 2009 alusta ollut Joensuun yliopistossa (nykyään Itä-Suomen yliopisto) professuuri, jota hoiti alkuvuodet vienankarjalainen Pekka Zaikov.[20] Zaikovin jäätyä eläkkeelle hänen seuraajakseen valittiin vuonna 2015 Vesa Koivisto. Virka on maailman toinen karjalan kielen professuuri Petroskoin yliopiston jälkeen.

YLE aloitti keväällä 2015 karjalankieliset radiouutislähetykset, jotka toteutetaan yhteistyössä Karjalan Kielen Seuran kanssa.[21] Karjalaksi ilmestyy Suomessa myös verkkolehti Karjal Žurnualu, ja useat suomalaiset karjalan kielen harrastajat ylläpitävät karjalankielisiä sivustoja, verkkoaineistoja, blogeja tai Facebook-ryhmiä. Suomen karjalaisissa on sekä aunuksen- että vienan- ja eteläisemmän varsinaiskarjalan puhujia, ja kaikkia näitä kieliä käytetään myös kirjallisesti Suomen karjalaisyhteisössä. Yhteisestä kirjakielestä on toisinaan ollut julkisuudessa puhetta, mutta toistaiseksi sellaista ei ole saatu aikaan.

Joulukuussa 2009 tehdyssä asetusmuutoksessa Suomi lisäsi karjalan kielen Euroopan alueellisten tai vähemmistökielten peruskirjan suojelemien kielten joukkoon. Tällä päätöksellä kieli sai käytännössä vähemmistökielen aseman, mikä oikeuttaa mahdollisen rahallisen tuen hakemisen EU:lta kielen elvyttämiseen.[20] Ns. virallista vähemmistökielen asemaa karjalalla ei kuitenkaan ole, koska Suomen lainsäädäntö ei tunne "kansallisen vähemmistökielen" käsitettä. Tätä nykyä karjala on ainoa Suomen kotoperäinen vähemmistökieli, jota ei nimenomaisesti mainita perustuslaissa eikä muissakaan laeissa. Karjalan kielen tukemiseksi ei myöskään ole laadittu kielipoliittista toimintaohjelmaa, jollaiset Suomessa on paitsi kansalliskielillä suomella ja ruotsilla myös Suomen romanikielellä, saamelais- ja viittomakielillä.[18]

Karjalan kielen murteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karjalan kielen alueellinen jakautuminen.
1. Vienankarjala.
2. Eteäkarjala.
3. Lyydi.
4. Aunuksenkarjala eli livvi.
5. Tverinkarjala.

Karjalan kieli jakautuu kolmeen päämurteeseen, joita toisinaan pidetään myös omina kielinään. Tarkempi murrejako voidaan esittää seuraavasti:

Karjalan kielen ominaispiirteistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karjalan kieltä yhdistävät suomen kielen itäisiin murteisiin esimerkiksi pitkien a- ja ä-vokaalien diftongiutuminen (moa ‘maa’, peä ‘pää’), verbien yksikön kolmannen persoonan vartalovokaali e:n labiaalistuminen o:ksi tai ö:ksi (mänöy ~ menöy ‘menee’, tulou ‘tulee’) sekä tiettyjen konsonanttien liudentuminen (alkuperäisen) i:n tai j:n edellä (män'i ~ men'i ‘meni’, vrt. savolaismurteiden mänj). Suomen yleiskielestä poikkeavia ja useimmille itämurteillekin outoja äännepiirteitä taas ovat esimerkiksi h:n säilyminen sanojen jälkitavuissa (terveh ‘terve’, perttih ‘pirttiin’, kindahat ‘kintaat’) sekä jälkitavujen pitkien vokaalien diftongiutuminen (voattiet ‘vaatteet’, maguan ‘makaan’).

Suomalaisen silmään pistävä erikoispiirre on klusiilien (k p t) sekä s:n soinnillistuminen sanan sisällä soinnillisessa ympäristössä: poiga ~ poigu ‘poika’, lindu ‘lintu’, käzi ‘käsi’. Tämä puuttuu kuitenkin vienalaismurteista, joissa k, p ja t ääntyvät samaan tapaan kuin suomessa.

Karjalassa suomen s:ää vastaa toisinaan suhu-š, eri murteissa erilaisin ehdoin. Vienankarjalassa s on yleensä muuttunut suhu-s:n tapaiseksi, paitsi jos sitä seuraava i liudentaa sen. Aunuksenkarjalassa taas š tai sen soinnillinen muoto ž esiintyy tyypillisesti alkuperäisen i:n jäljessä: ižä ‘isä’, lašku ‘laiska’, muštan (~ varsinaiskarjalan muissan) ‘muistan’. Karjalassa esiintyy myös usein affrikaattoja (soinniton eli č, soinnillinen ), esim. čondžoi ‘kirppu’, ruočči ‘ruotsi, luterilainen (suomalainen)’.

Astevaihtelu toimii karjalassa hieman toisin kuin suomessa. Aunuksenkarjalassa jotkin suomessa ja karjalassa vaihtelevat konsonanttiyhtymät eivät vaihtele lainkaan (lähten ‘lähden’), varsinaiskarjalassa taas vaihtelevat esimerkiksi sk, st ja tk (muissan ‘muistan’, matan ‘matkan’). Lyydissä astevaihtelu koskee vain kaksoiskonsonantteja, yksinäiskonsonantteja ei lainkaan.

Muoto-opissa karjalan kielen tyypillisiä piirteitä ovat esimerkiksi verbien refleksiivitaivutus (pezietšen ~ pežeten ‘peseydyn’) sekä ns. passiivin käyttö monikon kolmannen persoonan sijasta (hyö tullah ‘he tulevat’, “he tullaan”).

Suomalaisen silmään pistävät karjalan kielessä lukuisat venäläiset lainasanat. Niitä on vienalaismurteissa vähemmän kuin eteläisemmissä karjalan kielen murteissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ethnologue: Karelian (englanniksi) Viitattu 9.12.2013.
  2. a b Mitä ovat karjalan kieli ja kulttuuri? www.karjalankielenseura.fi. Viitattu 7.8.2015.
  3. Karjalan kielestä www.eldia-project.org. Viitattu 2015-07-23.
  4. http://www.helsinki.fi/hum/sugl/oppimat/imsjohd/suomi.html
  5. Palander, Marjatta & Nupponen, Anna-Maria (toim.): Monenlaiset karjalaiset. Suomen karjalaisten kielellinen identiteetti.. Joensuun yliopisto, 2005.
  6. Karjala - kieli, murre ja paikka scripta.kotus.fi. Viitattu 2016-01-17.
  7. Karjalainen, Heini et al.: Karelian in Russia: ELDIA Case-Specific Report, s. 20-26. ELDIA, 2013. Teoksen verkkoversio.
  8. Karjalainen, Heini et al.: Karelian in Russia: ELDIA Case-Specific Report, s. 89-90. ELDIA, 2013. Teoksen verkkoversio (PDF).
  9. Karjalainen, Heini et al.: Karelian in Russia: ELDIA Case-Specific Report, s. 92-93. ELDIA, 2013. Teoksen verkkoversio (PDF).
  10. Karjalainen, Heini et al.: Karelian in Russia: ELDIA Case-Specific Report, s. 41-44. ELDIA, 2013. Teoksen verkkoversio (PDF).
  11. Neuvostoliiton kielipolitiikkaa: Karjalan kirjakielen suunnittelu 1930-luvulla www.oocities.org. Viitattu 2016-01-17.
  12. a b c d Harakka Paavo: Esitelmä valtakunnallisilla kotiseutupäivillä www.karjalankielenseura.fi. Viitattu 2015-07-20.
  13. Karjalan Liitto :: Vienan pakolaiset Pohjois-Suomessa www.karjalanliitto.fi. Viitattu 2016-01-17.
  14. Historia www.rasimäki.net. Viitattu 7.8.2015.
  15. Karjalan kieli Suomessa: ELDIA-projektin tuloksia
  16. http://www.karjalankielenseura.fi/tekstit/kirjoituksia/valtimo082001.html
  17. Karjalaa osaavien yhteisö on suuri Viitattu 2015-07-20.
  18. a b Anneli Sarhimaa: Luento "Karjala virallisessa kielipolitiikassa"
  19. http://www.hs.fi/kotimaa/Liki+sata+vaihtanut+%C3%A4idinkielekseen+karjalan/a1305553046607
  20. a b http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/11/karjalan_kieli_sai_virallisen_aseman_1194062.html
  21. Karjalankieliset uutiset alkavat Ylellä – Yle Uudizet karjalakse, jälgimäi! Yle Uutiset. Viitattu 2016-01-17.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Incubator Karjalankielinen Wikipedia hautomossa