Nasaali

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Nasaali eli nenä-äänne on äänne, jota lausuttaessa suussa on sulkeuma ja ilmavirta kulkee nenän kautta.[1][2]

Suomen kielen nasaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kielessä on kolme nasaalia: bilabiaalinen [m], alveolaarinen [n] ja (palato)velaarinen [ŋ]. Äänteessä [m] sulkeuma on huulissa, äänteessä [n] hammasvallissa ja äänteessä [ŋ] suulaen takaosassa. Lainasanoissa esiintyy myös f:n edellä dentilabiaalinen [ɱ] (esimerkiksi kamferi) ja koartikulatorinen [n] (esimerkiksi konferenssi).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomi, Kari: Johdatusta puheen akustiikkaan. Suomenkielinen oppikirja. Logopedian ja fonetiikan laitoksen julkaisuja 4. Oulu: Oulun yliopisto, 1990. ISBN 951-42-2922-3.
  • Wiik, Kalevi: Fonetiikan perusteet. Suomenkielinen oppikirja. Helsinki: WSOY kurssikirjat, 1981. ISBN 951-0-10324-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b Suomi, s. 94–97.
  2. ↑ a b Wiik, s. 84–85.
Tämä kieliin tai kielitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Nasaali&oldid=19133632”