Glottaaliklusiili
Glottaaliklusiili on konsonanttiäänne[1], joka muodostetaan sulkemalla kokonaan sekä äänihuulirako että rustorako, niin että ilmavirtaus keuhkoista pysähtyy hetkeksi. Päinvastoin kuin muut klusiilit, joilla on sekä soinnillinen että soinniton sarja, glottaaliklusiili voi olla vain soinniton; soinnillinen glottaaliklusiili ei ole foneettisesti mahdollinen, koska fonaatio on mahdoton äänirako suljettuna.
Glottaaliklusiilin merkki kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa muistuttaa pisteetöntä kysymysmerkkiä [ʔ], mutta jos se ei teknisistä syistä ole käytettävissä, sen korvikkeena voidaan käyttää tavallista kysymysmerkkiä. Joidenkin kielten oikeinkirjoituksessa glottaaliklusiilia merkitään erityisellä kirjaimella tai tarkkeenomaisella merkillä.
Esiintyminen eri kielissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen kielessä ja sukukielissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen kielessä glottaaliklusiili on verrattain yleinen, vaikka sitä ei merkitä oikeinkirjoituksessa. Se esiintyy useimmissa murteissa rajageminaation yhteydessä vokaalilla alkavien sanojen välissä pitkänä tai vajaapitkänä geminaattana. Esimerkiksi olla-verbin imperatiivin yksikön toisen persoonan ole fonologinen esitys on /oleˣ/, ja lausekkeen ole aina fonologinen esitys /oleˣ ɑinɑ/ toteutuu foneettisesti rajageminaationa [oleʔːɑinɑ]. Varsinkin itämurteissa glottaaliklusiili saattaa esiintyä myös yhdyssanan osien välissä (esim. linja-auto [linjɑʔɑuto]).
Suomensukuisista kielistä võron oikeinkirjoituksessa glottaaliklusiilia merkitään q-kirjaimella. Se esiintyy esimerkiksi imperatiivin ja monikon nominatiivin tunnuksena: võtaq ubinaq ’ota omenat’, bussiq ’bussit’, kalaq ’kalat’.
Muissa kielissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Englannissa esimerkiksi cockneyn murteessa sananloppuinen k, p tai t voi ääntyä pelkkänä glottaaliklusiilina (esimerkiksi wick tai wit [wɪʔ]) tai yhdessä sen kanssa (hat [ɛʔt]). Myös sanan sisällä etenkin vokaalien välinen t tai tt voi ääntyä glottaaliklusiilina (butter [bʌʔə]).[2] Puhekieltä epätäsmällisesti jäljittelevässä kirjoituksessa tällainen glottaaliklusiili voidaan osoittaa heittomerkillä: wi’ li’l bi’ of bu’er (with little bit of butter).
Saksan kielen oikeinkirjoituksessa glottaaliklusiilia ei merkitä, mutta se esiintyy yleensä esimerkiksi etuliitteen loppuvokaalin ja sanajuuren alkuvokaalin välissä: beachten [bəˈʔaxtən].
Tanskassa niin sanottu stød-ilmiö lisää glottaaliklusiilin esimerkiksi sanassa hund [hunʔ].
Havaijissa ja eräissä muissa polynesialaisissa kielissä glottaaliklusiilia merkitään tarkkeenomaisella ylösalaisella pilkulla (ʻ) eli ʻokinalla.
Seemiläisissä kielissä, kuten arabiassa ja hepreassa, glottaaliklusiilia merkitään alef-kirjaimella, jonka muoto vaihtelee kirjaimiston mukaan. Näitä kieliä latinaistettaessa alef korvataan usein tarkkeenomaisella puoliympyrän kaarella (ʾ) tai heittomerkillä.
Maltan kielen kirjoitusjärjestelmässä glottaaliklusiilia merkitään (kuten võroksikin) q-kirjaimella.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Wiik, Kalevi: Fonetiikan perusteet. Suomenkielinen oppikirja. Juva: WSOY kurssikirjat, 1981. ISBN 951-0-10324-1.