Cockney
Cockney on englannin kielen murre, jota puhuvat tyypillisesti työväenluokkaiset lontoolaiset. Murteen nimityksellä voidaan tarkoittaa myös Lontoossa asuvaa tai sieltä kotoisin olevaa henkilöä ja erityisesti East Endin väkeä.[1] Aidon cockneyn puhujan pitää vanhan sanonnan mukaan olla syntynyt St Mary-le-Bow’n kirkonkellojen kuuluvuusalueella.[2] Ennen nykyaikaista liikenteen melua St Maryn kellot saattoivat kuulua kymmenenkin kilometrin päähän kirkosta.[1] Cockney on nykyisin väistynyt perinteisiltä puhumisalueiltaan monikulttuurisen Lontoon englannin tieltä. Useita sen puhujia on asettunut ympäröiviin Essexin ja Hertfordshiren kreivikuntiin.[3]
Cockney-nimitys oli alun perin halventava. Sen etymologia perustuu keskienglannin sanaan, joka tarkoitti ”kukon munaa” eli normaalia pienempää tai viallista kananmunaa.[1]
Varhaisin kirjallinen merkintä cockneystä on vuodelta 1362, jolloin se esiintyi William Langlandin Piers Plowman -runon kuudennessa säkeistössä, jossa sillä tarkoitettiin pientä epämuodostunutta kananmunaa (yhdistelmä kukkoa tarkoittavasta coken-sanasta ja munaa tarkoittavasta ey-sanasta). Samaan aikaan mystinen rikkauden maa Cockaigne ilmaantui kirjoitettuun kieleen - mukaan lukien Cockayne, Cocknay ja Cockney, jotka pilailumielessä yhdistettiin Englannin pääkaupunkiin Lontooseen.lähde?
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Cockney Britannica.com. Viitattu 26.9.2018. (englanniksi)
- ↑ Sipilä, Annamari: Perinteinen cockney häviää Itä-Lontoosta Helsingin Sanomat. 25.8.2005. Viitattu 26.9.2018.
- ↑ Cockney to disappear from London 'within 30 years' BBC. 1.7.2010. Viitattu 24.10.2025. (englanniksi)