Liudennus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Liudennus, palatalisaatio, palataalistuminen eli muljeeraus tarkoittaa konsonantin ääntymistä siten, että kielen etuselkä kohoaa suulakea vasten [j]:n ääntymäasentoa kohden. Tällöin konsonantti pehmenee eli ääntyy j-voittoisesti.

Liudennus on yleinen piirre uralilaisissa kielissä, mutta itämerensuomalaiset kielet ovat menettäneet tämän ominaisuuden. Joissain itäisissä kielissä ja murteissa on sittemmin kehittynyt uusi liudennus alkuperäisen i:n tai j:n edelle, näin esimerkiksi virossa tai suomen itämurteissa. Liudennus on tullut muinaiskarjalaan venäjästä ja levinnyt asutuksen mukana Savoon ja mahdollisesti Länsi-Karjalaan. Suomen murteissa, joissa liudennus esiintyy, se koskee dentaaleja t, s, n, l, r - ja h:ta.

Savon murteella:

  • mänj [mænj] (meni)
  • vesj [vesj] (vesi)

Unkarin kielessä on kolme liudentunutta äännettä (t, d, n), jotka kirjoitetaan ty, gy ja ny. Unkarissa on aiemmin ollut myös liudentunut l, joka kirjoitetaan ly. Nykyunkarin kirjakielessä ja itämurteissa se on muuttunut j-äänteeksi. Kuitenkin unkarin länsimurteissa liudentunut l on muuttunut tavalliseksi l:ksi eli liudennus on kadonnut. Unkarin pohjoismurteissa on yhä liudentunut l.

Venäjässä liudennus tapahtuu vokaalien е, и, ё, ю, я edellä. Poikkeukset merkitään pehmeällä ja kovalla merkillä.

  • пальто [paljto] (päällystakki)

Serbiassa ja makedoniassa on omat kirjaimensa liudentuneille äänteille. Latinalaisin kirjaimin kirjoitetuissa slaavilaisissa kielissä konsonantin liudennusta merkitään yleensä akuutilla aksentilla (esimerkiksi puolassa: ć, ń, ś, ź) tai hatulla (eli caronilla eli háčekilla; esimerkiksi tšekissä ja slovakissa: Ď/ď, Ň/ň, Ť/ť).

Muutamissa romaanisissa kielissä esiintyy liudentuneet l- ja n-äänteet. Espanjassa ja katalaanissa liudentunutta l:ää merkitään geminaatta-l:llä (ll) llama [ljama] "laama", caballo [ka'valjo] "hevonen"; portugalissa puolestaan digrafilla lh mulher [mulje'r] "nainen" ja Italiassa grafeemiryppäällä gli (meglio) "parempi". Liudentunutta n:ää merkitään espanjassa ñ:llä mañana [ma'njana] "aamu", katalaanissa digrafilla ny Catalunya [katalunja] "Katalonia", ranskassa gn montagne [mõtanj] "vuoristo", kuten myös italiassa montagna; portugalissa äänteen merkkinä on digrafi nh cunha [kunja] "kiila".

Ranskassa esiintyi aikaisemmin myös liudentunut l, joka kirjoitettiin ill tai sanan lopussa il. Nykyranskassa se on kuitenkin muuttunut kokonaan j-äänteeksi. Myös useissa Latinalaisen Amerikan maissa liudentunut konsonantti on muuttunut kokonaan j-äänteeksi. Espanjassa tätä kutsutaan nimellä ieismo ja sitä pidetään sosiaalisesti hyvin stigmaattisena merkkinä.

Historiallinen palatalisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liudentuneilla konsonanteilla on taipumusta muuttua muiksi konsonanteiksi. Tätä historiallista prosessia kutsutaan myös palatalisaatioksi. Esimerkiksi portugalin kielessä latinan kl-äänneyhtymä on palatalisoitunut suhu-s:ksi, jota merkitään joko kirjaimella x tai digrafilla ch: chave [ʃave] "avain" < (lat. clavis).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]