Unkarin kieli

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Unkari
Idioma húngaro.PNG
Oma nimi magyar [mɒɟɒr]
Muu nimi madjaari
Tiedot
Alue Unkarin lippu Unkari
Itävallan lippu Itävalta
Kroatian lippu Kroatia
Romanian lippu Romania
Slovenian lippu Slovenia
Serbian lippu Serbia
Slovakian lippu Slovakia
Ukrainan lippu Ukraina
Virallinen kieli Unkarin lippu Unkari
Puhujia 14,5 miljoonaa
Sija 66.
Kirjaimisto latinalainen
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta uralilaiset kielet
Kieliryhmä suomalais-ugrilaiset kielet
ugrilaiset kielet
Kielikoodit
ISO 639-1 hu
ISO 639-2 hun
ISO 639-3 HUN

Unkari on uralilainen kieli. Yhdessä obinugrilaisten mansin ja hantin kanssa se muodostaa kielikuntansa ugrilaisen kieliryhmän. Unkari on myös suomen kielen etäinen sukulainen, mutta sen konsonantisto on huomattavasti rikkaampi kuin suomen ja muutenkin sanaston tasolla kielet poikkeavat toisistaan voimakkaasti. Yhtäläisyyksiä on lähinnä kieliopin perusrakenteissa, esimerkiksi samantapainen sijamuotojärjestelmä, possessiivisuffiksit ja vokaalisointu. Sanastossa on kuitenkin enemmän sukulaisuutta kuin äkkiseltään näyttäisi, sillä ugrilaisen kantakielen monet sanat ovat unkarissa ja suomessa muuttuneet äänteellisesti niin paljon eri tavoin, ettei maallikko enää pysty tunnistamaan niiden keskinäistä sukulaisuutta. Esimerkiksi suomen ydin ja unkarin velő ovat erilaisuudestaan huolimatta peräisin samasta muinaisesta suomalais-ugrilaisesta sanasta, jonka asuksi on konstruktoitu *wideme, mutta eri kielten erilaiset äännekehitystendenssit ovat muuttaneet ne aivan erilaisiksi.

Vaikka unkarin ja suomen kielet ovat vain hyvin kaukaista sukua keskenään (indoeurooppalaisella puolella yhtä läheisiä toisilleen ovat esimerkiksi ruotsi ja kreikka, joiden keskinäistä sukulaisuutta maallikko harvoin ajattelee), niiden sukulaisuus on johtanut lämpimiin suhteisiin Unkarin ja Suomen kansojen välillä. Tämä johtuu siitä, että uralilaisia kieliä on niin vähän, ne ovat yleensä suomeen ja unkariin verrattuna niin pieniä, ja niistä vain kolme; suomi, unkari ja viro ovat itsenäisen valtion pääkieliä eli valtiokieliä.

Unkaria puhuu 14–15 miljoonaa ihmistä. Unkarissa heistä asuu kymmenen miljoonaa ja loput suurimmaksi osaksi ympäröivissä valtioissa: Romaniassa, Slovakiassa, Ukrainassa, Serbiassa, Kroatiassa, Itävallassa ja Sloveniassa. Unkarin kieli on Euroopan suurin indoeurooppalaiseen kielikuntaan kuulumaton kieli. Vuonna 2000 unkaria puhui Suomessa äidinkielenään 1 089 henkilöä.[1] Vuonna 2009 määrä oli noussut ja oli yli 1 500 henkilöä.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Unkarilaisten vaiheista ennen heidän saapumistaan Keski-Eurooppaan ei ole täyttä varmuutta. Kantaugrilaista kieltä on mahdollisesti puhuttu Siperiassa toisella vuosituhannella eaa.. Myöhemmin unkaria puhunut kansa asutti Mustanmeren pohjoispuolisia aroja turkkilaisten heimojen kanssa. Tuolloin unkariin lainautui sanoja turkkilaisista kielistä; muun muassa unkari polveutuu turkkilaisesta heimonnimestä on-ogur 'kymmenen nuolta'. 800-luvun lopulla ratsastavina paimentolaisina eläneet unkarilaiset asettuivat asumaan Tonavan halkomaan Karpaattien altaaseen, jossa nykyinenkin Unkarin valtio sijaitsee.

Valtion perustaminen ja katolisen uskon omaksuminen vaikuttivat ratkaisevasti kielen kehitykseen. Ensimmäinen säilynyt teksti on Ruumissaarna ja rukous (Halotti Beszéd) noin vuoden 1200 tienoilta. 1300-luvulta lähtien on säilynyt runsaasti kirkollisia koodekseja, ja myös maallista kirjallisuutta kirjoitettiin jo keskiajalla. 1500-luvulla unkari säilytti turkkilaisvalloituksista huolimatta entisenlaisen asemansa. Latinaa käytettiin opetus- ja hallintokielenä, ja siitä periytyi suoraan unkariin joitakin lainasanoja. Kun Unkarista tuli osa Habsburgien valtakuntaa, osa yläluokkaa alkoi saksalaistua. Kansallismieliset piirit käynnistivät 1800-luvun alussa kielenuudistusliikkeen, jonka tarkoituksena oli nostaa unkari sivistyskieleksi. Vieraan vaikutuksen vähentämiseksi kieleen luotiin uusimpia käsitteitä varten paljon uudissanoja, esimerkiksi zene ("musiikki"), rendőr ("poliisi"), mérnök ("insinööri") ja titkár ("sihteeri"). Tämän 1800-luvun kielenuudistuksen jälkeen kielen rakenne ei ole olennaisesti muuttunut.[3]

Suomen ja unkarin kielien sukulaisuutta ruvettiin tutkimaan jo 1600-luvulla. Budapestin yliopiston Suomalais-ugrilainen oppituoli perustettiin jo vuonna 1872. Helsingin yliopiston Suomalais-ugrilaiselle laitokselle perustettiin puolestaan unkarin kielen lehtoraatti vuonna 1924.

Unkari on ainoa suomalais-ugrilainen kieli, jolla tiedetään olleen oma kirjoitusjärjestelmä jo esikristillisenä aikana (Unkarilaiset riimut). Tosin aivan viimeaikainen tutkimus (2015) Uumajan yliopistossa on pystynyt tulkitsemaan "ruotsalaisia" Länsi-Göötanmaan riimuja 600 -luvulta suomen- ja saamenkielen avulla. Aiemmin niitä ei pystytty tulkitsemaan mm. muinaisnorjallalähde?.

Unkarilainen näppäimistö.

Kirjaimet ja äänteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Unkarin kielen kirjoittamiseen käytetään latinalaisia kirjaimia. Oikeinkirjoitusjärjestelmä on lähes fonemaattinen: kutakin äännettä vastaa periaatteessa vain yksi kirjain tai yksi sellainen kirjainyhdistelmä, joka ei juuri aiheuta sekaannuksen vaaraa. Poikkeuksia johdonmukaisuudesta aiheuttavat:

  • morfeeminrajoilla tapahtuvat sandhi-ilmiöt, joita unkarin yleiskielessä esiintyy runsaasti (esim. menjek ääntyy samoin kuin mennyek)
  • kielihistoriallisista syistä säilytetty ly, josta edempänä
  • unkarin kirjoitusjärjestelmälle muutoin vieraitten kirjainten käyttäminen eräissä nuorissa lainasanoissa (esim. taxi)
  • eräitten erisnimien säilyttäminen vanhakantaisissa asuissaan (esim. Ady [ɒdi], Eötvös ~ Ötvös, Thewrewk ~ Török)

Unkarin aakkoset ovat:

a, á, b, c, cs, d, dz, dzs, e, é, f, g, gy, h, i, í, j, k, l, ly, m, n, ny, o, ó, ö, ő, p, q, r, s, sz, t, ty, u, ú, ü, ű, v, w, x, y, z, zs

Aakkosia - ja äänteitä - on siis paljon enemmän kuin suomessa. Yhteiset kirjaimet lausutaan kummassakin kielessä suunnilleen samalla tavalla seuraavia poikkeuksia lukuun ottamatta:

  • lyhyt a [ɒ] lausutaan tummempana kuin suomen a; huulet ovat samassa asennossa kuin o:ta lausuttaessa, mutta kieli on a:n asennossa
  • lyhyt e [ɛ] on suomen e:tä avoimempi ja voi suomalaisen korvissa muistuttaa ä:tä
    • useissa murteissa esiintyy tämän rinnalla toinen lyhyt e-äänne, lähes suomen e:n kaltainen; sen käyttöä unkarin yleiskielessä pidetään sallittuna, mutta sitä ei ole tapana kirjoittaa erillisellä ë-kirjaimella kuin joissakin murreteksteissä (esim. meleg ääntyy yleiskielessä aina [mɛlɛg], mutta veszek ääntyy joko [vɛsɛk] tai [vesek]); ulkomaalaisille opetetaan yksinkertaisempaa [ɛ]:llistä vaihtoehtoa, joka on vallitsevana mm. Budapestin seudun puheenparressa
  • c, s, w, x, y: katso edempänä

Suomesta puuttuvia tai suomessa vain myöhäisehköissä lainasanoissa esiintyviä äänteitä ovat myös erilaiset suhuäänteet, joista monet kirjoitetaan kahden, yksi jopa kolmen kirjaimen yhdistelmällä:

  • sibilantit:
    • s on suhu-s [ʃ] eli vastaa suomen š:ää (vrt. esim. suom. šeikki)
    • sz, lähinnä suomalainen s [s], ääntyy aina terävänä; hiemankin paksusti äännetyn suomalaisen s:n unkarilainen kuulee helposti suhu-s:ksi
    • z, soinnillinen terävä s [z] (vrt. esim. engl zone)
    • zs, soinnillinen suhu-s [ʒ], vastaa suomen ž:tä (vrt. esim. ransk. Jean)
  • affrikaatat:
    • c, "ts" [ts] (vrt. esim. saks. Zimmer)
    • cs, "tš" [tʃ] (vrt. esim. ruotsin köpa)
    • dz, "dz", unkarin c:n soinnillinen pari [dz]
    • dzs, "dž", unkarin cs:n soinnillinen pari (vrt. esim. engl. "jungle") [dʒ]

Kirjain y, unkarilaiselta nimeltään ipszilon, esiintyy nykyunkarin sanoissa ainoastaan kirjainyhdistelmissä palataalisen konsonantin merkkinä:

  • ny [ɲ] on vahvasti liudentunut n eli palataalinen n-äänne, suunnilleen sama kuin ranskan gn tai espanjan ñ
  • ty [c] ja gy [ɟ] ovat palataalisia klusiileja, ts. niiden ääntymiskohta on kitalaessa; ty on soinniton ja gy soinnillinen (erona t:hen ja d:hen on, että kielen keskiosa on kitalakea vasten, josta se ääntymishetkellä päästetään irti aivan kuten t ja d hampaista tai hampaiden ja ikenien rajalta)
  • alkujaan ly on ollut palataalinen l-äänne, mutta nykyisessä yleiskielessä se on langennut yhteen j:n kanssa (vrt. espanjan ll); riippuu siis kunkin sanan historiallisesta ääntämyksestä, kirjoitetaanko j-äänne kirjaimella j vai kirjainyhdistelmällä ly

Pitkiä vokaaleita ei kirjoiteta kahdella kirjainmerkillä kuten suomessa, vaan pituutta osoittaa aksentti kirjaimen päällä; ü:n ja ö:n tapauksessa kaksi aksenttimerkkiä. Pitkät vokaalit äännetään suurin piirtein kuin suomessakin, eli muun muassa á vastaa aa:ta, mutta on hieman avoimempi, ja é vastaa ee:tä, mutta on suljetumpi eli i-mäisempi (vrt. saksan painollisen tavun e). Lyhyet ja pitkät a:t ja e:t ovat siten soinniltaan hieman erilaisia.

Kirjaimet q, w ja x (sekä y vokaalin i merkkinä) esiintyvät ainoastaan vanhahtavissa tai vieraskielisissä erisnimissä ynnä nuorissa lainasanoissa.

Unkarilaisten nimien taivuttaminen suomen kielessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kielitoimiston suosituksen mukaan vieraat nimet, joiden äänneasu päättyy konsonanttiin ja kirjoitusasu vokaaliin, saavat ääntämyksensä mukaisen taivutuspäätteen, mutta kirjoitettaessa toimitaan ikään kuin kirjoitusasun loppuvokaali olisi ääntyvä.[4] Sääntö koskee unkarinkielisistä sanoista erityisesti konsonantteihin gy, ty, ny ja ly päättyvien sanojen taivutusmuotoja: esimerkiksi genetiivi nimestä Nagy kirjoitetaan Nagyn ja illatiivi Nagyyn[4]. Sanat äännetään joka tapauksessa välivokaali i:n kanssa, eli suurin piirtein "nadjin" ja "nadjiin". Juuri tämä suuri ääntämyksen ja kirjoitusasun ero sekä välivokaali i:n huomiotta jättäminen on syynä siihen, miksi myös muita käytäntöjä on olemassa. Toisaalta kielitoimiston ratkaisua voidaan perustella tietynlaisella suomen kielen lainalaisuuksia noudattavalla systemaattisuudella, jossa käytäntöä ei tarvitse perustella vieraan kielen ominaispiirteillä.

Unkarin kielen tuntijoilla on kuitenkin tapana käyttää erilaista kirjoitusasua, koska gy, ly, ny ja ty ovat unkarissa konsonantteja, eikä y esiinny koskaan vokaalina (paitsi eräiden sukunimien vanhanaikaisissa kirjoitusasuissa). Käytetyt muodot ovat Nagy'in ja Nagy'ia tai Nagyin ja Nagyia; edelliset ovat kenties hieman yleisempiä. Heittomerkin käyttöä puolustaa se näkökohta, että siinä käy hyvin esille, mikä osa sanaa on nimeä ja mikä taivutusta, ja samalla se kiinnittää lukijan huomion sanan tavallisuudesta poikkeavaan äänneasuun. Toisaalta sen käyttö on siksi epäloogista, että heittomerkkiä käytetään suomen kielessä yleensä vain sellaisen loppukonsonantin perässä, joka jätetään lausumatta (esimerkiksi ranskankielisissä nimissä).

Maininnan arvoinen seikka on, että Kielitoimiston nykyisiä kannanottoja lähellä oleva teos ”Uusi kieliopas” mainitsee heittomerkin käytöstä seuraavaa (ensin esiteltyään pääsäännön mukaiset ääntymättömään loppukonsonanttiin liittyvät tapaukset):

”Joskus heittomerkki voi olla muutenkin tarpeen selvyyden vuoksi, esim. engl. Attlee’a [ätliä], unk. Nagy’ille [nadjille] (nominatiivi ääntyy [nadj]).”[5]

Oman ongelmansa muodostaa unkarissa hyvin yleinen johdin -i, joka merkitykseltään vastaa lähinnä suomen johdinta -lainen/-läinen. Ääritapauksessa saattavat samassa suomenkielisessä tekstissä esiintyä rinnan esimerkiksi sukunimet Szilágyi [silaadji] ja Szilágy [silaadj]. Kirjoittajan on oman harkintansa mukaan ratkaistava, miten näitä nimiä taivutetaan aiheuttamatta turhia sekaannuksia toisaalta kirjoitusasun, toisaalta ääntämyksen suhteen.

Edelleen unkarinkielisiä sanoja taivutettaessa tulee huomata pitkät loppuvokaalit, nimissä etenkin ja . Esimerkiksi Unkarin rahayksikkö vuodesta 1927 vuoteen 1946 oli nimeltään pengő [päŋgöö]. Tämän oikea partitiivimuoto on pengőtä ja oikea illatiivimuoto pengőhön. Samoin paikannimi Gödöllő : Gödöllőtä : Gödöllőhön, miehennimi László : Lászlóta : Lászlóhon, kansanryhmän jäsenen nimitys csángó : csángóta : csángóhon jne.

Kielioppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Unkarin kielessä käytetään paljon päätteitä ja etuliitteitä, joten se luokitellaan agglutinoivaksi kieleksi. Sanoilla ei ole sukua. Pääpaino on suomen tavoin aina sanan ensimmäisellä tavulla. Sivupainoa esiintyy lähinnä yhdyssanojen sanarajoilla.

Kieleen on kehittynyt runsas joukko kieliopillisia sijoja. Niiden lukumäärä riippuu käytetyistä kriteereistä, sillä raja sijamuotojen ja partikkelijohdannaisten välillä ei kaikissa tapauksissa ole selvä, mutta sijoja on joka tapauksessa enemmän kuin suomessa, tavallisimman käsityksen mukaan kolmisenkymmentä. Unkarissa on suomen kaltainen paikallissijojen järjestelmä. Järjestelmään tosin kuuluu yhdeksän sijaa suomen kuuden asemasta. Sisä- ja ulkosijojen lisäksi unkarissa on kolme superpositiosijaa, jotka ilmaisevat jonkin päällä olemista, sieltä lähtemistä tai sinne saapumista.

Ilmeisesti naapurikielten mallista unkariin on omaksuttu artikkelin käyttö. Epämääräistä artikkelia egy käytetään vain yksikössä. Sama sana tarkoittaa lukua yksi. Monikossa artikkelin puuttuminen ilmaisee epämääräisyyttä. Määräinen artikkeli on joko a tai az. Se on erityiskäyttöön valjastettu pronomini az, suomeksi 'tuo' tai 'se'. Lyhyttä muotoa käytetään konsonanttien edellä. Alkujaan määräistä artikkelia on ilmeisesti käytetty satunnaisesti samoin kuin se-sanaa suomessa, mutta se on nykyään pakollinen tunnetuista asioista puhuttaessa.

Tutkimushistoriaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki eivät ole aina olleet vakuuttuneita unkarin kielen uralilaisuudesta. Unkarin on epäilty kuuluvan muun muassa turkkilaisiin kieliin. Tähän ovat antaneet aihetta lukuisat turkkilaiskielistä lainatut sanat sekä yhteiset piirteet, kuten suffiksoiva morfologia ja vokaalisointu, joka tosin esiintyy myös muissa uralilaisissa kielissä, muun muassa suomessa. Nämä rakennepiirteet ovat kuitenkin typologisesti määräytyviä eli yksinkertaisesti tiettyyn rakennetyyppiin kuuluvan kielen ominaisuuksia. On myös koetettu perustella turkkilaisten (tai laajemmin altailaisten) kielten sukulaisuutta koko uralilaisen kielikunnan kanssa. Nämä vertailut ovat kuitenkin kaatuneet materiaalin puutteeseen, eli mahdolliseen yhteiseen kantakieleen palautettavissa olevaa sanastoa ei löydy riittävästi. Unkarin sekä muidenkin uralilaisten ja altailaisten kielten kaukaisiksi sukukieliksi on toisinaan arveltu myös muun muassa japania ja sumeria. Myös hunnien kieltä on joskus pidetty unkarin sukuisena, ja jo keskiaikaisen perimätiedon mukaan unkarilaisia onkin pidetty hunnien jälkeläisinä.

Vaihtoehtoisten teorioiden suosion syyt ovat sekä kielelliset että ideologiset. Unkarin kielellä ei ole kovin läheisiä sukukieliä, joten yhtäläisyydet sukukielten kanssa ovat maallikolle lähes mahdottomia huomata. Toisaalta kansallisromanttinen ajattelutapa rohkaisi näkemään kansan, kulttuurin, rodun ja kielen yhtenä kokonaisuutena, jolle oli löydettävä yksi yhtenäinen alkuperä, mieluusti mahdollisimman loistokas. Koska useimmat uralilaiset kansat elivät primitiivisellä kulttuuritasolla ja varsinkin kun kielisukulaisuus käsitettiin ilman muuta samalla geneettiseksi sukulaisuudeksi, ajatus unkarin kielen uralilaisuudesta herätti Unkarissa vastustusta jo 1800-luvulla. Viime aikoinakin (järjestelmänvaihdoksen jälkeen) eräät tahot ovat esittäneet, että teoria unkarin kielen suomalais-ugrilaisesta kielisukulaisuudesta olisi ollut poliittinen, ensin Itävallan ja sitten Neuvostoliiton vallanpitäjien ylläpitämä salajuoni unkarilaisten nöyryyttämiseksi riistämällä heiltä heidän kunniakas menneisyytensä.

Väitteet unkarin sukulaisuudesta turkkilaiskielten kanssa perustuvat siihen, että unkarissa on hyvin paljon lainasanoja turkkilaiskielistä. Unkarilaisten esi-isät vaelsivat nykyisen Venäjän aroilla noin 500 vuotta, ja koko tuon ajan he olivat kosketuksissa eri turkkilaiskansojen kanssa. Kun unkarilaiset siirtyivät pohjoisen metsästyskulttuurista aron hevoskulttuuriin, on selvää, että uuden kulttuurin sanasto piti lainata turkkilaiskansoilta, jotka jo asuivat aroilla.

Sanojen etymologista tutkimusta hankaloittaa se, että osa pienistä turkkilaisheimoista on myöhemmin kuollut sukupuuttoon tai sulautunut unkarilaisiin. Silti usean sanan turkkilaisperäisyys on kiistaton, vaikka varmaa lähtökieltä ei enää olisikaan. Monen lainan piirteet viittaavat nykyisen tšuvassin kieleen, jolloin loppuja voidaan pitää yleisturkkilaisina. Tšuvassiin viittaavia unkarin sanoja ovat muun muassa karó ‘seiväs’, sár ‘kura’, sárga ‘keltainen’, sarló ‘sirppi’, szél ‘tuuli’, dél ‘etelä’.

Osa vanhoista turkkilaislainoista liittyy karjankasvatukseen, joka oli uusi asia unkarilaisille, esimerkiksi bika ‘sonni’, ökör ‘härkä’, borjú ‘vasikka’, ünő ‘hieho’, tinó ‘nuori härkä’, kos ‘pässi’, kecske ‘vuohi’, tai sen tuotteisiin, esimerkiksi sajt ‘juusto’, gyapjú ‘villa’. Myös uudet viljelykasvit tulivat tutuiksi uudessa kulttuuriympäristössä, esimerkiksi árpa ‘ohra’, borsó ‘herne’, kender ‘hamppu’, alma ‘omena’, körte ‘päärynä’, gyümölcs ‘hedelmä’, szőlő ‘viinirypäle’. Turkkilaisten vaikutus oli niin vahva, että jopa muutamia ihmiskehoon liittyviä sanoja lainattiin, esimerkiksi kar ‘käsivarsi’, térd ‘polvi’, boka ‘nilkka’, gyomor ‘vatsa’, köldök ‘napa’, szakáll ‘parta’, myös csipa ‘rähmä’. Ruumiinosien nimitysten lainautuminen kertoo hyvin tiiviistä kontaktista kansojen kesken.

Unkarin kielen suomalais-ugrilaisuus on varma ja ilmeinen vastaväitteistä huolimatta. Toisenlaiset tulkinnat eivät kestä nykyajan tieteellistä ja näkökulmaltaan neutraalia vertailevaa kielentutkimusta, joten niiden esittämistä pidetään näennäistieteenä. Monet sanat ovat selvästi samankuuloisia, esimerkiksi él – elä(ä), kéz – käsi : käte-, ki – ken, kő – kivi, lesz ‘tulla jksk’ – lie(nee), máj – maksa, menni (,megy-) – men(nä), méz – mesi : mete-, mi – me, négy – neljä, név – nimi, nyel – niel(lä), szem – silmä, szív - sydän, ti – te, új – uusi, vaj – voi, vas 'rauta' – vaski, vér – veri, világ ‘maailma (< valo)’ – valkea. Olennaista ei kuitenkaan ole samankaltaisuus sinänsä vaan äännevastaavuuksien systemaattisuus, ei vain suomen ja unkarin välillä vaan kautta kielikunnan. Yksityiskohtaisella vertailevalla tutkimuksella voidaan osoittaa, että nämäkin sanat ovat samaa alkuperää: agy – aivo, ágy – vuode, csomó - solmu, éj – yö, én – minä, ének – ääni, év ‘vuosi’ – ikä, fa - puu, íj - jousi, had ‘sotajoukko’ – kunta, hal - kala, három – kolme, haszon ‘hyöty’ – kasvaa, hat – kuusi ‘6’, kettő – kaksi, napa – anoppi, nyíl - nuoli, ő – hän, öl – syli, öt – viisi, öv – vyö, ősz – syksy, (sijapääte) -val – väki, velő – ydin. Kuten näistäkin esimerkeistä näkyy, yhteinen sanasto on nimenomaan ns. perussanastoa (ruumiinosien ja sukulaisten nimityksiä, pieniä lukusanoja, perusverbejä, luonnon olioita ja ilmiöitä, alkeellista teknologiaa jne.), eli sitä ainesta, jota vähimmin todennäköisesti lainataan muista kielistä ja jota on tarvittu jo hyvinkin alkeellisella kulttuuritasolla oltaessa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Keresztes, László: Unkarin kieli. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1974. ISBN 951-717-030-0.
  • Kulonen, Ulla-Maija: Johdatus unkarin kielen historiaan. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1993. ISBN 951-717-759-3.
  • Laakso, Johanna: Unkarin kieli. Teoksessa J. Huotari & O. Vehviläinen (toim.) Unkari. Maa, kansa, historia, s. 18-30. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-252-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen kielet www.solki.jyu.fi. Viitattu 17.8.2017.
  2. Markus Rapo: Tilastokeskus - 1. Katsaus Suomen väestöön 2009 www.stat.fi. Viitattu 17.8.2017.
  3. Laakso 2004, s. 19-21.
  4. a b Miikkulainen, Raija: Vieraiden nimien taivuttaminen. Kielikello, 1985, nro 2, s. 14, 17. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus.
  5. Itkonen, Terho – Maamies, Sari: ”Vierassanojen taivutus”, Uusi kieliopas, s. 58. Helsinki: Tammi, 2007. ISBN 978-951-31-3838-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikipedia
Unkarinkielinen Wikipedia, vapaa tietosanakirja