Inarinsaame
| Inarinsaame | |
|---|---|
| Oma nimi | anarâškielâ |
| Muu nimi | inarinlappi |
| Tiedot | |
| Alue |
 Suomi |
| Virallinen kieli | Inari |
| Puhujia | 279 (Vuonna 2008)[1] |
| Sija | ei sadan suurimman joukossa |
| Kirjaimisto | latinalainen |
| Kielenhuolto | Kotimaisten kielten tutkimuskeskus |
| Kielitieteellinen luokitus | |
| Kielikunta | uralilaiset kielet |
| Kieliryhmä |
suomalais-ugrilaiset kielet suomalais-permiläiset kielet suomalais-volgalaiset kielet suomalais-saamelaiset kielet saamelaiskielet itäsaamelaiskielet |
| Kielikoodit | |
| ISO 639-1 | - |
| ISO 639-2 | smn |
| ISO 639-3 | smn |
Inarinsaame (anarâškielâ) on uralilaiseen kielikuntaan kuuluva saamelaiskieli, jota puhuvat äidinkielenään inarinsaamelaiset. Inarinsaamea puhutaan ainoastaan Suomessa Inarijärven ympäristössä, ja näin ollen se on maailman ainoa kieli, jota puhutaan vain Suomessa.[2] Inarinsaamella on noin 300–400 puhujaa vuonna 2018[3]. Nykyään kaikki inarinsaamelaiset eivät puhu äidinkielenään inarinsaamea, mutta parantuneiden opiskelumahdollisuuksien takia sekä kielensä menettäneet inarinsaamelaiset että monet muut ovat opiskelleet inarinsaamea ja puhuvat sitä päivittäin. Inarinsaame sijoittuu rakenteeltaan itäisten saamelaiskielten ryhmään. Inarinsaamen erityispiirteisiin kuuluu erittäin monimutkainen nomini- ja verbimuoto-oppi, joka perustuu lukuisiin äännevaihteluihin.
Ensimmäiset inarinsaamenkieliset kirjat, Edvard Wilhelm Borgin kääntämät aapinen ja katekismus, ilmestyivät vuonna 1859. Nykyinen kirjakieli on Lauri Itkosen johdolla tehty. Inarinsaamen kieltä on opetettu peruskouluissa vuodesta 1979 lähtien. Erkki Itkonen on toimittanut neliosaisen tieteellisen inarinsaamen kielen sanakirjan ja Pekka Sammallahti suomalais-inarinsaamelaisen sanakirjan käytännön tarpeisiin.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Inarinsaamen puhujien määrä ei ole koskaan ollut erityisen suuri, suurimmillaan puhujamäärän arvioidaan olleen noin tuhat henkeä. Tähän vaikuttaa se, että kieltä on puhuttu lähinnä Inarinjärven ympärillä sijainneissa kylissä.[4]
Ensimmäisen kerran inarinsaamea käytettiin kirjoitettuna kielenä vuonna 1854, jolloin Elias Lönnrot julkaisi kirjansa Ueber den Enare-Lappischen Dialekt. Lönnrotin mukaan kieltä oli aiemmin kirjoitettu ainoastaan muutamien irrallisten lauseiden ja Isä meidän -rukouksen verran, mistä syystä hän itse yritti kirjoittaa kieltä parhaansa mukaan. Kirjaan otettuja lauseita voikin pitää ensiaskeleina inarinsaamen kirjallistumisessa. Luonnollisesti Lönnrotin kieliasu erosi jonkin verran nykyortografiasta esimerkiksi Uuks aavvas, Ovi auki, on nykyortografiassa Uks áávus sekä Paahas s’odij, Kuuma tuli on nykyään Paahâs šoodâi. Aluksi kirjoitettua inarinsaamea käytettiin apukielenä kirkon järjestämässä kansanopetuksessa. Siksi vanhimmat varsinaiset julkaisut olivat juurikin kirkollisia ja ensimmäinen inarinsaameksi julkaistu kirja oli Edvard Wilhelm Borgin julkaisema inarinsaamenkielinen aapinen ja Martti Lutherin Vähä katekismus vuonna 1859, eli siis Anar Sami kiela aapis kirje ja Doktor Martti Lutherus Ucca katkismus.[5] Borg oli ensimmäinen ihminen maailmassa, joka oli suorittanut inarinsaamen tutkinnon ja saanut todistuksena taidostaan kiitettävän arvosanan 20. helmikuuta 1858 professori Elias Lönnrotilta. Aapiskirjansa, johon kuului 93 sivua valmistamisessa hänellä oli apulaisena ja kielimestarina Heikki Mattus (1838-1926).[6]
Vuonna 1899 Inarin seurakunnan kirkkoherraksi haki Lauri Itkonen, joka oli ennen hakemistaan hankkinut Lönnrotin edellä mainitun kirjan ja siihen huolellisesti tutustuttuaan oli suorittanut professori Arvid Genetzille inarinsaamen tutkinnon. Tämä toi hänelle edun kokeneempaan vastaehdokkaaseensa nähden. Päästyään kirkkoherraksi hän alkoi kääntää kielimestareidensa Iisakki Mannermaan ja Heikki Mattuksen kanssa englantilaisen piispan J. C. Rylen hengellistä kirjasta Nukutko sinä?, jonka Itkonen julkaisi vuonna 1902 inarinsaameksi nimellä Oađáh-uv tun?. Samana vuonna hän julkaisi myös Katekismuksen ja vuonna 1906 Fredrik Sundwallin Raamatun historian nimellä Ráámmat historja . Sen painatti Suomalaisen kirjallisuuden seura. Sen lopussa oli karttoja Välimeren itäosasta ja Kanaaninmaasta, joiden nimistö oli sovitettu inarinsaameen. Itkonen olisi voinut taitojensa vuoksi vaikuttaa kielen kirjalliseen etenemiseen ja jäämistöstöstä löytyneiden muutamien virsikäännösten perusteella hän saattoi suunnitella virsikirjaa tai virsikokoelmaa inarinsaameksi. Koska saamenkielisten julkaisujen painamiseen oli vaikea saada rahoitusta Itkonen kuitenkin turhautui ja suuntautui heprean tutkimiseen saavuttaen sillä saralla Suomen Tiedeakatemian jäsenyyden ja teologian kunniatohtorin arvon. Kesällä 1912 tapahtui myös suuri vahinko, kun Itkosen ollessa saarnamatkalla pappila syttyi tuleen ja tuhosi Itkosen koko saamenkielisen kirjallisuuden arkiston. Tämä helpotti päätöstä, jota Itkonen oli jo pidemmän aikaa lastensa kouluttamisen vuoksi miettinyt ja keväällä 1914 hän muutti Inarista Vihtiin.[7]
Suomenkielinen koululaitos oli vähällä aiheuttaa kielen häviämisen kokonaan. Ennen kansakoulua oli kirkko ollut vastuussa saamelaislasten opetuksesta. Tällöin opetus oli toteutettu kiertokouluna, jossa lasten opetuksesta vastasivat katekeetat. He kulkivat talosta taloon opettaen lapsia näiden omassa ympäristössä. Suomi oli tuolloinkin virallinen opetuksen kieli ja kristinopin pääkohdat piti osata suomeksi, mutta kieleltään ummikoita lapsia opetettiin kuitenkin heidän omalla äidinkielellään. Kiertokoulun lakattua ja tultua korvatuksi kansakoululla opetuskieli muuttui ainoastaan suomeksi ja opettajat olivat suomenkielisiä. Useiden saamelaislasten kodit sijaitsivat etäällä kouluista, jonka vuoksi he muuttivat koulun asuntolaan koko lukuvuodeksi päästen kotiin ainoastaan pitkille lomille. Kouluympäristössä saamen puhuminen oli kiellettyä ja siitä voitiin rangaista. Tämä laukaisi rajun kielenvaihtoprosessin. Kouluissa saamelaislapset suomalaistuivat kieleltään nopeasti ja koska he eivät myöhemmin halunneet omien lastensa kokevan sellaista nöyryytystä, jonka he itse vain saamea puhuvina ummikkoina olivat suomenkielisessä koulussa kokeneet puhuivat he omille lapsilleen tietoisesti vain suomea. Näin seuraavasta sukupolvesta tuli täysin suomenkielinen, mikä uhkasi koitua inarinsaamen kielen tuhoksi.[4]
1970-luvulla vähemmistökieliin alkoi kohdistua yleismaailmallista kiinnostusta. Tämä näkyi myös saamelaisten parissa. Inarinsaamesta tuli vakituinen osa Saamelaisradiota, kielellä julkaistiin hengellistä kirjallisuutta ja kielen opetus koulussa alkoi 1976. Varsinaisesti kielen elvytyksen voi katsoa alkaneen 1986, jolloin perustettiin Inarinsaamen kielen yhdistys, Anarâškielâ servi. Sen näkyvimpänä toimena on ollut kielen yhteiskunnallisen aseman parantaminen. Konkreettisia tuloksia ovat olleet [[kielipesä]toiminnan aloittaminen inarinsaameksi, kielen ortografian vakiinnutus ja inarinsaamenkielinen julkaisutoiminta. Oma merkityksensä on myös sillä, että seuran aktivistit alkoivat puhua 1980-luvulla syntyneille lapsilleen alusta alkaen inarinsaamea.[4]
Jo 1976 aloitettu inarinsaamen opetus peruskoulussa oli ainoastaan parin viikkotunnin mittaista eikä ollut riittävä määrä kielen elvyttämistä ajatellen. Syksyllä 2000 tapahtui suuri muutos, kun Inarissa otettiin Inarin ala-asteella inarinsaame opetuskieleksi ja perustettiin inarinsaamenkielinen luokka. Tämä oli mahdollista vuonna 1997 alkaneen kielipesätoiminnan vuoksi, sillä siellä olleet lapset olivat omaksuneet riittävän inarinsaamen taidon voidakseen myös käydä koulua kieltä käyttäen. Vuonna 2003 inarinsaameksi opetettiin uskontoa, ympäristöoppia, matematiikkaa, musiikkia ja äidinkieltä eli siis inarinsaamea. Hieman ennen kouluopetuksen alkua eli vuonna 1998 tuli mahdollisuus kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa inarinsaame joko äidinkielenä tai vieraana kielenä. Vuoteen 2003 mennessä näitä kirjoittajia oli ollut kymmenkunta.[4]
Vuonna 2011 tuli mahdolliseksi opiskella inarinsaamea pääaineena Oulun yliopistossa. Ensimmäinen inarinsaamen maisteri valmistui vuonna 2013.[8]
Nykytilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa saamelaiskielten asemaa ja käyttöä on pyritty turvaamaan vuonna 1992 voimaan tulleella kielilailla. Saamelaisilla on oikeus käyttää viranomaisten kanssa asioidessaan suullisesti tai kirjallisesti saamea. Käytännössä tämä tarkoittaa käännös- ja tulkkipalveluja, mikä ei edistä viranomaisten saamen käyttöä. Ongelmana on myös vähäinen rahoitus, joka kunnilla on varattu kielilain toteuttamiseksi. Tällä hetkellä vain noin kymmenen prosenttia saamelaisalueen viranomaisista osaa palvella saameksi.lähde? Inarinsaamea on pyritty elvyttämään kielipesätoiminnan avulla, ja tällä hetkellä Inarissa sekä Ivalossa toimii inarinsaamenkielinen kielipesä.
Inarinsaamea puhui äidinkielenään vuonna 2004 yhteensä 258[9], vuonna 2008 yhteensä 279[10] ja vuonna 2018 300–400 henkilöä.[11]
Inarinsaamea voi opiskella Oulun yliopistossa[8] sekä vuoden mittaisella opintolinjalla Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa Inarissa[12].
Äännejärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Inarinsaamen äännejärjestelmä on seuraavanlainen:
| Labiaalit | Dentaalit | Alveolaarit | Postalveolaarit | Palataalit | Velaarit | |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Nasaalit | m | n | ŋ | |||
| Klusiilit ja affrikaatat |
p b | t d | t͡s d͡z | t͡ʃ d͡ʒ | k g | |
| Frikatiivit | f v | ð | s | ʃ | h | |
| Approksimantit | j | |||||
| Lateraalit | l | |||||
| Tremulantit | r |
| etu | keski | taka | |
|---|---|---|---|
| suppea | i y | o | |
| väli | e | ɐ | o |
| väljä | a | ɑ |
Kirjoitusjärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Inarinsaamessa on seuraava aakkosjärjestys:[13]
| A a | Á á | Ä ä | Â â | B b | C c | Č č | D d |
| Đ đ | E e | F f | G g | H h | I i | J j | K k |
| L l | M m | N n | Ŋ n | O o | P p | R r | S s |
| Š š | T t | U u | V v | Y y | Z z | Ž ž |
Kielioppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pronominit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Inarinsaamessa on kolme persoonapronominien lukua: yksikkö, monikko ja kaksikko. Ne taipuvat nominatiiviin, genetiiviin, akkusatiiviin, illatiiviin, lokatiiviin, komitatiiviin, abessiiviin, essiiviin ja partitiiviin ja niiden monikoissa.
| suomeksi | nominatiivi | suomeksi | genetiivi | |
|---|---|---|---|---|
| Yksikön ensimmäinen persoona (yksikkö) | minä | mun | minun | muu |
| Yksikön toinen persoona (yksikkö) | sinä | tun | sinun | tuu |
| Yksikön kolmas persoona (yksikkö) | hän | sun | hänen | suu |
| Monikon ensimmäinen persoona (kaksikko) | me (kaksi) | muoi | meidän | munnuu |
| Monikon toinen persoona (kaksikko) | te (kaksi) | tuoi | teidän | tunnuu |
| Monikon kolmas persoona (kaksikko) | he (kaksi) | suoi | heidän | sunnuu |
| Monikon ensimmäinen persoona (monikko) | me | mij | meidän | mii |
| Monikon toinen persoona (monikko) | te | tij | teidän | tii |
| Monikon kolmas persoona (monikko) | he | sij | heidän | sii |
Nominit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Inarinsaamen nominit taipuvat yhdeksässä sijamuodossa, niiden yksikössä ja monikossa. Sijamuotoja ovat nominatiivi (perusmuoto), genetiivi, akkusatiivi, illatiivi, lokatiivi, komitatiivi, abessiivi, essiivi ja partitiivi.
Verbit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Inarinsaamenkielessä verbit taipuvat kaikissa yhdeksässä persoonassa ja kaikissa aikamuodoissa. Aikamuotoja on preesens, preteriti, perfekti ja pluskvamperfekti.
Sijamuodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sana kielâ ('kieli') jokaisessa sijamuodossa:[14]
| Sijamuoto | Yksikkö | Monikko |
|---|---|---|
| nominatiivi | kielâ | kielâh |
| akkusatiivi | kielâ | kielâid |
| genetiivi | kielâ | kielâi |
| illatiivi | kielân | kieláid |
| lokatiivi | kielâst | kielâin |
| kominatiivi | kieláin | kielâiguin
kielâigijn |
| abessiivi | kielâttáá | kielâittáá |
| essiivi | kiellân | |
| partitiivi | kiellâd | |
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ ECMRL: Alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä koskeva eurooppalainen peruskirja coe.int. 21. marraskuuta 2007. Viitattu 20.7.2010.
- ↑ Saamen kielet nifin.fi. 06.06.2011. Viitattu 31.07.2012.
- ↑ 400 puhujan inarinsaame jäi ilman kielityöntekijää – kielenhuolto Facebookin ja vapaaehtoisneuvonnan varassa? Yle Uutiset. Viitattu 12.12.2019.
- ↑ a b c d Marja-Liisa Olthuis: UHANALAISEN KIELEN ELVYTYS:Esimerkkinä inarinsaame Virittäjä. 4.1.2003. Kotikielen Seura. Viitattu 13.6.2020.
- ↑ Marja-Liisa Olthuis & Trond Trosterud: Inarinsaamen lingvistinen suunnittelu kieliteknologian valossa AGON. 12.4.2015. Viitattu 13.6.2020.
- ↑ E. W. Borg Anarâš. Saamelaismuseo Siida. Viitattu 13.6.2020.
- ↑ Lauri Itkonen Anarâš. Saamelaismuseo Siida. Viitattu 13.6.2020.
- ↑ a b Ensio Karjalainen: Inarinsaamen ensimmäinen maisteri valmistui Oulusta 6.3.2013. Yle. Viitattu 13.6.2020.
- ↑ Application of the Charter in Finland - Third monitoring cycle European charter for regional or minority languages. Euroopan komissio. Viitattu 4.8.2010.
- ↑ Alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä koskeva eurooppalainen peruskirja. Peruskirjan soveltaminen Suomessa. 4. valvontakierros A. Asiantuntijakomitean peruskirjaa koskeva raportti B. Euroopan neuvoston ministerikomitean suositus peruskirjan soveltamisesta Suomessa. Euroopan neuvosto, Strasbourg, 14.3.2012. (Viitattu 15.12.2016.)
- ↑ 400 puhujan inarinsaame jäi ilman kielityöntekijää – kielenhuolto Facebookin ja vapaaehtoisneuvonnan varassa? Yle Uutiset. Viitattu 23.12.2019.
- ↑ Inarinsaamen kieli ja kulttuuri Saamelaisalueen koulutuskeskus. Viitattu 14.6.2020.
- ↑ Morottaja, Matti: ”4. Puustavoornig”, Anarâškielâ ravvuuh – inarinsaamen kieliopas, s. 11. Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja: 56. Näköisjulkaisu painetusta teoksesta (2007). Helsinki: Kotus, 2018. ISSN 2323-3370. ISBN 978-952-5446-26-5. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 12.2.2020). (inarisaameksi)
- ↑ Nettidigisäänih Norjan arktisen yliopiston (Tromssan yliopisto, UiT) Giellatekno-tutkimusryhmä.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Itkonen, Erkki ja Lea Laitinen 1986 - 1991. Inarilappisches Wörterbuch. Lexica societatis fenno-ugricae: 20. Suomalais-ugrilainen seura. Helsinki. ISBN 951-9019-94-4.
- Morottaja, Matti. Anarâškielâ ravvuuh – inarinsaamen kieliopas Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja: 56. Helsinki 2018. Näköisjulkaisu painetusta teoksesta (2007). ISBN 978-952-5446-26-5, ISSN 2323-3370.
- Sammallahti, Pekka. Morottaja, Matti. Säämi-suomâ sänikirje. Inarinsaamelais-suomalainen sanakirja. Girjegiisá. Ykkösoffset Oy, Vaasa 1993. ISBN 951-8939-27-6.
- Olthuis, Marja-Liisa. Kielâoppâ. [Inari] : Sämitigge, 2000.
- Østmo, Kari. Sämikielâ vieres kiellân vuáđuškoovlâst. Helsinki : Valtion painatuskeskus, 1988.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Siida-saamelaismuseon sivut inarinsaamelaisista
- Sanakirja
- Kielakyeimi
- Amoc
- Kielioppi kirja
- Inarinsaamenkielinen lintusanasto
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|