Inarijärvi

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Inarijärvi
BoatInari1.jpg
Paikkakunta Inari
Valtio Suomi
Koordinaatit 68°57′00″N, 27°40′01″E
Pinnankorkeus 117 – 119 m
Pinta-ala 1 084 km²
Rantaviiva 3 308 km
Suurin syvyys 92 m
Keskisyvyys 15 m
Tilavuus 15,9 km³
Järveen virtaavat joet Ivalojoki ja Juutuanjoki
Laskujoki Paatsjoki
Muualla Wikimedia Commons
Inarijärvi

Inarijärvi, tunnetaan myös nimillä Inari ja Inarinjärvi (inarinsaameksi Aanaarjävri, pohjoissaameksi Anárjávri ja koltansaameksi Aanarjäuˊrr), on vajoamajärvi Inarissa Taka-Lapissa. Sen pinta-ala on 1 084 neliökilometriä ja Suomen järvistä kolmanneksi suurin ja koko Lapin suurin.[1] Inarijärvi on Suomen suurin vain yhden kunnan alueella sijaitseva järvi. Inarijärvi laskee Paatsjokea pitkin Barentsinmeren Varanginvuonoon. Järven pinta on 117–119 metriä merenpinnan yläpuolella ja sitä säännöstellään Paatsjoessa Venäjän puolella sijaitsevalla Kaitakosken voimalaitoksella. Inarijärvi on Päijänteen jälkeen Suomen järvistä syvin. Syvin kohta, 92 metriä,[1] sijaitsee Vasikkaselällä pohjoisessa painaumassa. Suurin osa Inarijärvestä on kuitenkin matalaa. Inari­järvi ympäristöineen on lähialueen Lappia hieman lämpimämpi[2].

Inarinjärven selkiä ovat Ukonselkä, Kasarinselkä, Sammakkoselkä Vasikkaselkä ja Satepetäjänselkä. Järvessä on 3 318 saarta,[3] joista suurimmat ovat Kaamassaari, Mahlatti, Viimassaari ja Roiro. Tunnetuimmat ovat Hautuumaasaari ja Ukonsaari, joka on historiallinen saamelaisten uhripaikka. Korkia Maura -saaressa sijaitsee jääluola, jossa jää ei yleensä sula kesälläkään. Järvellä on runsas autiotupien verkosto. Mahlatti on Suomen sisävesien saarista 21. suurin ja Kaamassaari 22. suurin. Mahlatti on koko Suomen sisävesien suurin saari, johon ei ole kulkuyhteyttä mantereelta. [4]

Kalasto ja kalastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järvessä on paljon lohikalaa: lohta, taimenta, nieriää, harmaanieriää, siikaa, muikkua, harjusta ja muuta kalaa näiden lisäksi. Suuri osa kalastosta on istutettua. Kalaston velvoiteistutukset aloitettiin 1976 järven 1940-luvulla alkaneen säännöstelyn aiheuttamien menetysten korvaamiseksi.

Järven alkuperäinen kalasto käsitti vain kymmenen lajia: taimen, nieriä eli rautu, siika (ja sen kääpiömuodot rääpys ja reeska), harjus, hauki, ahven, made, mutu, kymmenpiikki ja kolmipiikki. Näiden lisäksi nyt tavataan istutettuna harmaanieriää, järvilohta sekä muikkua. Järvilohen istutukset lopetettiin vuonna 2001.[5]

Luonnonvaraisen muikun ekologisen lokeron on järvessä alun perin täyttänyt Inarin kääpiöitynyt siikamuoto reeska. Järveen istutettu muikku lisääntyi huomattavasti 1970-luvulta alkaen ja järven kokonaiskalansaalis nousi yli kaksinkertaiseksi säännöstelyä edeltäneeseen verrattuna, enimmillään 560 vuositonniin 1989. Muikkuboomi kuitenkin ehtyi varsin nopeasti vajaassa kymmenessä vuodessa.[5] Järven kalansaaliit ovat taas kasvaneet 1990-luvulta lähtien, varsinkin suurempien petokalojen osalta.[6] Vuonna 2007 saalis noin 192 tonnia, josta eniten siikaa (65 tn, tästä 4 tn reeskaa) ja taimenta (47 tn, suurin taimensaalis mistään Suomen järvestä). Muikun saalis oli 19 tn, nieriän 13 tn, harjuksen 12 tn, hauen 12 tn, ahvenen 9 tn, harmaanieriän 8 tn, mateen 6 tn ja järvilohen 2 tn.[5]

Inarijärveen istutetaan säännöstelyyn liittyvinä velvoitusistutuksina vuosittain noin miljoona kalanpoikasta, pääosin paikallista kantaa olevaa siikaa, nieriää ja taimenta, sekä lisäksi harmaanieriää. Kalansaaliissa istutettujen kalojen osuudeksi kokonaissaaliista näiden lajien kohdalla on arvioitu noin puolet.[6]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosodan aikana saksalaisten kontolle jäi Pohjois-Suomen rintama Neuvostoliittoa vastaan. Saksalaisilla oli kaksi tavoitetta: turvata sen sotateollisuudelle tärkeä Petsamon nikkeli, sekä katkaista Muurmannin rata ja vallata Murmansk. Tähän tarkoitukseen Luftwaffella oli Lapissa ja saksalaisten miehittämässä Pohjois-Norjassa toistakymmentä lentokenttää. Inarissa ei kuitenkaan ollut tarkoitukseen sopivaa kenttää. Ensimmäisenä sotatalvena 1941 -1942 natsien rakennusjärjestö Organisation Todt rakennutti sotavankien avulla lentokentän Inarinjärven jäälle. Kiitorata tehtiin Juutuanvuonon suulle, minne myös tehtiin tarvittavat huoltorakennukset. Kiitoradan pitäminen puhtaana tuiskuavasta lumesta oli kuitenkin niin haastavaa, että paikallisten asukkaiden muistitiedon mukaan lentokenttää ei tehty enää seuraavana talvena.[7]

Ohjuksen harhautuminen vuonna 1984[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Inarijärven ohjus oli neuvostoliittolainen maaliohjus, joka syöksyi järveen 28. joulukuuta 1984 ja herätti aikanaan suuren mediahuomion.

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Inarijärvestä kertovan laulun Inarinjärvi on säveltänyt Evert Suonio ja sanoittanut Z. Topelius.[8] Väinö Linnan romaanitrilogia Täällä Pohjantähden alla päättyy tähän lauluun.

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kasvit muuttuvassa metsäluonnossa, Toim Antti Reinikainen, Raisa Mäkipää, Ilkka Vanha-Majamaa, Juha-Pekka Hotanen, Kustannus Tammi Helsinki 2000, Paino Gummerus Jyväskylä 2000, ISBN 951-31-1963-7

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Inarijärvi 14.8.2013. Lapin ELY. Viitattu 20.1.2013.
  2. Reinikainen et al 2000, s 37
  3. Luontoon.fi: Inarijärven reittiehdotusten vaativuus Viitattu 20.1.2013.
  4. Suomen sisävesien sata suurinta saarta. Suomen Kuvalehti 24B/15.6.1987, s. 62.
  5. a b c Salonen E (2008) Inarijärven kalasto ja kokonaissaalis 2007 RKTL
  6. a b Inarijärven velvoitehoito RKTL
  7. Pyykkö, Risto: Sukellus lentokentälle. Aamulehti, 13.4.2017, s. B4-B5.
  8. Inarinjärvi (Internet Archive) Doria.fi. Kansalliskirjasto. Viitattu 1.5.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]