Päijänne

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo Suomen toiseksi suurimmasta järvestä. Nimen muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Päijänne
Päijänteen sijainti
Päijänteen sijainti
Sijainti Asikkala, Kuhmoinen, Muurame, Padasjoki, Sysmä, Jämsä, Jyväskylä ja ToivakkaView and modify data on Wikidata
Valtio SuomiView and modify data on Wikidata
Koordinaatit 61°36′50″N, 25°28′55″E
Pinnankorkeus 78,3 m [1]
Pinta-ala 1 082,8851 km² [2]
Pituus 119 km
Rantaviiva 2 789,149 km [2]
Suurin syvyys 95,3 m [3]
Keskisyvyys 16,2 m [3]
Tilavuus 15,39311967 km³ [2]
Valuma-alue 26 459,34 km² [4]
Virtaus 240 m³/s
Laskujoki Kymijoki [5]
Saaria 2 690 [2]
Järvinumero 14.221.1.001, 14.231.1.001 ja 14.211.1.001View and modify data on Wikidata
Päijänne

Päijänne (ruotsiksi Päijänne, aikaisemmin Päjäne) on Kymijoen vesistön pääjärvi ja Suomen toiseksi suurin järvi. Se sijaitsee Päijät-Hämeen ja Keski-Suomen maakuntien alueella. Päijänteen laskujoki Kymijoki virtaa Suomenlahteen. Päijänteen vesipinta-ala on noin 1 100 neliökilometriä,[6] minkä lisäksi on saaria noin 330 neliökilometriä.[7] Rantaviivan pituus on noin 2 789,15 km [2]. Päijänteessä sijaitsee Suomen sisävesien syvin kohta, jonka syvyys on 95,3 metriä.

Nimitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päijänteen nimi on Suomen vanhimpia paikannimiä. Ensimmäinen kirjallinen merkintä siitä on vuodelta 1472 kirjoitusasulla Peijnde. Nimeä käytetty jo kauan ennen kuin se on merkitty asiakirjoihin. Sen alkuperä ja kieli on kuitenkin tuntematon.[8] Päijänne-nimisiä järviä tunnetaan Suomesta useita. Muut Päijänteet ovat pääasiassa pieniä suolampia.[9][10]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päijänne ja lähijärvet: eteläpuolinen Vesijärvi, kaakkoispuolella sijaitsevat Ruotsalainen ja Konnivesi sekä pohjoispuoliset Leppävesi, Saraavesi, Vatianjärvi, Kuusvesi ja Kynsivesi.

Päijänteen pinta-ala on 1 118 km². Järvi on 119 kilometriä pitkä, ja sen suurin leveys on 28 kilometriä.[11] Päijänteen suurimpia selkiä ovat keskiosan Tehinselkä ja Judinsalonselkä, eteläosan Asikkalanselkä ja pohjoisosan Vanhanselkä ja Ristinselkä. Suomen sisävesien syvin kohta (95,3 m) sijaitsee Ristinselällä Toivakan kunnassa Rappukallion edustalla. Syvänne on merkitty Päijänteen Ristinselälle sekä Päijänteen merikarttasarjaan erikoismerkillä. Useissa tietosanakirjoissa esiintyvä virheellinen tieto, jonka mukaan kohta olisi peräti 104 metriä syvä, perustuu venäläisten mittaustulosten virheelliseen tulkintaan. Päijänteen keskisyvyys on 16,2 metriä. Suuria saaria ovat muun muassa Virmailansaari, Salonsaari, Judinsalo, Onkisalo, Paatsalo, Muuratsalo, Haukkasalo ja Vuoritsalo, ja kaikkiaan saaria on 2 690 kappaletta [2].[12]

Välillä esiintyi epäselvyyttä siitä, onko pinta-alaltaan Suomen järvistä toiseksi suurin Päijänne vai Inarijärvi. Inarijärveä pidettiin pinta-alaltaan suurempana.[13] Sen sijaan vesimäärältään Päijänne on aivan kiistatta Suomen toiseksi suurin järvi. Päijänne on myös Suomen pisin järvi, jos Ison-Saimaan eri järvialtaat lasketaan eri järviksi kuten varsinkin aikaisemmin monesti tehtiin.

Päijänteen pohjoisosaan virtaavat Saarijärven, Viitasaaren ja Rautalammin reittien vedet, lännestä Jämsän reitti, idästä Sysmän reitti ja etelästä Vesijärvi Vääksyn kanavan[14] ja Vääksynjoen kautta. Päijänne laskee eteläosistaan Kalkkisten koskea Kymijokeen ja edelleen Suomenlahteen. Päijänteen vesi vaihtuu virtauksen ansiosta kerran 2,5 vuodessa. Päijänteen vedenkorkeus vaihtelee vuoden mittaan keskimäärin 60 senttiä, keskimääräinen vedenkorkeus on 78,3 metriä. Alimmillaan se on niin sanotun kevätkuopan aikaan huhtikuussa ja korkeimmillaan juhannuksen tienoilla.

Päijänne ulottuu Päijät-Hämeessä Padasjoen, Asikkalan ja Sysmän kuntien alueelle ja Keski-Suomessa Kuhmoisten, Jämsän, Joutsan, Luhangan, Muuramen, Toivakan ja Jyväskylän kuntien alueelle, ennen vuotta 2009 myös Korpilahden kunnan ja Jyväskylän maalaiskunnan ja ennen vuotta 1993 myös Säynätsalon kunnan alueelle.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinais-Päijänne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Muinais-Päijänne

Järviallas, johon Päijänne on muodostunut, on syntynyt, kun mannerjäätikkö on kuluttanut kalliomurroksia viime jääkauden aikana. Kun mannerjää jääkauden jälkeen poistui Suomesta, jäi järviallas ensin Itämeren vedenpinnan alle. Maankohoaminen nosti kallioperää vedestä ja Päijänteestä tuli Itämereen lahti. Vasta noin 8 800 vuotta sitten vuotta sitten, Päijänne kuroutui erilleen Itämerestä ja muodosti oman järven, joka laski aluksi Kalajokea pitkin Pohjanlahteen.[15] Siihen laski aluksi sekä Puula että Saimaa, mutta niiden lasku-uomat kääntyivät epätasaisen maankohoamisen johdosta etelään päin. Samoin kävi Päijänteelle, kun Heinolassa sijaitseva Heinolanharju (Jyrängönharju) murtui ja Kymijoki syntyi noin 6 900 vuotta sitten.

Historiallinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päijänteen pintaa laskettiin noin 120 senttimetriä perkaamalla vuosien 1820–1832 aikana Kalkkistenkoskea ja muita Kymijoen yläosien matalia kohtia. Vuonna 1899 esiintyneen poikkeuksellisen tulvan jälkeen esitettiin tehtäväksi uutta järvenlaskua, mutta sen sijaa suunniteltiinkin Päijänteen vedenpinnan säännöstelyä, joka toteutui vuonna 1964.[16][17]

Kansallispuisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päijänteen eteläosassa sijaitsee Padasjoen, Asikkalan ja Sysmän kuntien alueelle jakaantuva Päijänteen kansallispuisto. Kansallispuiston ydinalue on Kelventeen etelä-pohjoissuuntainen, kahdeksan kilometriä pitkä ja 50–800 metriä leveä harjusaari. Kelventeen suojaisat laguunilahdet ovat suosittuja veneilykohteita.

Kanavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päijänteestä on kanavayhteyksiä vuonna 1993 valmistunutta Keiteleen kanavaa pitkin pohjoiseen Keiteleelle, vuonna 1871 käyttöön otettua Vääksyn kanavaa pitkin etelään Lahden Vesijärvelle sekä vuonna 1878 valmistunutta Kalkkisten kanavaa pitkin Asikkalanselältä Ruotsalainen-järven Hopeaselälle. Kalkkisiin rakennettiin täysin uusi kanava vuonna 1964.

Kymijoen vesistön yhdistämistä uudella kanavalla mereen on suunniteltu pitkään, mutta toistaiseksi hankkeet eivät ole edenneet. Vaihtoehtoina on yhdistäminen Keiteleen kautta niin sanottua Savon kanavaa tai Päijänteen eteläpäästä niin sanottua Mäntyharjun kanavaa Saimaaseen, josta yhteys merelle jatkuisi Saimaan kanavan kautta. Kolmas vaihtoehto olisi Päijänteen yhdistäminen suoraan Suomenlahteen kanavoimalla Kymijoki.

Veden laatu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tehinselkä on Päijänteen isoin selkä.
Päijännettä Sysmän kunnassa. Taustalla Päijätsalon saari, josta osa kuuluu Päijänteen kansallispuistoon. Etualalla aukeaa Päijänteen suurin selkä eli Tehinselkä.

Päijänteen veden laatu on hyvä, Jämsän eteläpuolella erinomainen. Teollisuuden jätevesikuormitus oli suurimmillaan vuosina 19601985, jonka jälkeen veden laatu on parantunut. Pohjoisella Päijänteellä veden laatuun ovat vaikuttaneet Äänekosken teollisuus, Lievestuoreen sulfiittiselluloosatehdas sekä Kankaan paperitehdas Jyväskylässä, keskisellä Päijänteellä Jämsän teollisuus. Erityisen paljon Päijänteen veden laatu kohentui 1980-luvun puolivälin jälkeen Metsä-Botnian silloisille sellutehtaille asetettujen tiukkojen päästörajoitusten astuttua voimaan Äänekoskella.

Lupakäytännön tiukkenemisessa oli merkittävä osuus Päijänne puhtaaksi -kansalaisliikkeellä, joka keräsi 140 000 nimen adressin teollisuuden jätevesien tehokkaamman käsittelyn puolesta. Nimilistat luovutettiin sisäministeri Matti Ahteelle vuonna 1983. Korkein hallinto-oikeus vahvisti siihen saakka ennätysmäisen ankarat päästörajoitukset vuonna 1985. Pääkaupunkiseudun juomavesi johdetaan Päijänteen eteläpäässä sijaitsevan Asikkalan edustalta Päijännetunnelia pitkin Vantaalle Silvolan tekojärveen.

Matkustajaliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivaliikenne oli Keski-Suomessa tärkeä liikennemuoto vielä 1920-luvulla mutta 1930-luvulla liikenne taantui. Laivayritysten kilpailu johti keskittymiseen. Laivayhtiöiden lopettaessa toimintaansa Päijänteen koko liikenne keskittyi Jyväskylä–Päijänteen Laiva Oy:n käsiin. Säännöllinen liikenne väheni, mutta turistiliikenne piti laivaliikenteen jotenkuten pinnalla. Laivaliikenne sai jatkoajan sodan ja auto- ja polttoainepulan takia. Vuosina 1944–1945 kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet laivoihin. Laivat Suomi ja Jyväskylä hoitivat vuoroliikennettä Jyväskylän ja Lahden välillä ja Kaima Rutalahden, Korpilahden Oittilan ja Jyväskylän välillä. Laivaliikenne loppui vuonna 1951 ja Jyväskylä–Päijänteen Laiva Oy lopetti toimintansa. Turistimatkailua on kuitenkin jatkettu joka kesä.[18]

Veneily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päijänne on suosittu veneilykohde: yhtenäistä vesireittiä pääsee Lahden edustalta Vesijärveltä aina pohjoiseen Keski-Suomeen Viitasaarelle ja Pohjois-Savoon Pielavedelle saakka. Vesireitin pituus Lahdesta Pielavedelle on noin 200 meripeninkulmaa, noin 380 kilometriä.

Suomen suurimpiin veneilytapahtumiin kuuluva Päijännepurjehdus purjehditaan joka heinäkuussa järven päästä päähän. Reitti kulkee Padasjoelta Jyväskylään, lähtö tapahtuu vuorovuosin (parittomina vuosina) etelästä Padasjoella tai pohjoisesta (parillisina vuosina) Jyväskylän Korpilahden kirkonkylän edustalta. Päijännepurjehdukseen osallistuu noin 180 kölivenettä ja lähes tuhat purjehtijaa vuosittain.[19]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Päijänne, elämän vesi, toimittaneet Bo Lönnqvist ja Ilkka Kuhanen. Jyväskylä: Atena, 2007 (Gummerus Kirjapaino), ISBN 978-951-796-483-8
  • Suur-Päijänne. Olli Ahonen, Mikko Hakonen. Emu Kustannus, 2011. ISBN 9789526705149

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Laitinen, Erkki et al.: Keski-Suomen teillä: Keski-Suomen tiepiiri 50 vuotta. Jyväskylä: Keski-Suomen tiepiiri, 1997. ISBN 951-726-374-0.
  • Päijänne, suomalainen suurjärvi.
  • Jantunen, Tuija: Muinais Itämeri, julkaisusta: Jääkaudet, s. 63–86. toimittaja Koivisto, Marjatta. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 2004. ISBN 951-0-29101-3.
  • Rainio, Heikki: Mahtavat Salpausselät, julkaisusta: Jääkaudet, s. 87–105. toimittaja Koivisto, Marjatta. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 2004. ISBN 951-0-29101-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Karttapaikka: Päijänne, Kuhmoinen (sijainti maastokartalla) Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 9.10.2019.
  2. a b c d e f SYKE: Ympäristö- ja paikkatietopalvelu (edellyttää rekisteröitymisen) Helsinki: Suomen Ympäristökeskus. Viitattu 23.5.2017.
  3. a b Päijänne - ymparisto.fi web.archive.org. 8.2.2012. Viitattu 9.1.2019.
  4. Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet, s. 36. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126. Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4.
  5. Karttapaikka: Päijänne, Asikkala (sijainti maastokartalla) Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 7.6.2019.
  6. Päijänne 20.1.2010. Hämeen ELY. Viitattu 24.6.2010.
  7. Otavan iso tietosanakirja, osa 7, artikkeli Päijänne
  8. Päijänteen arvoitus Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 4.9.2019.
  9. Kiviniemi, Eero: Nimistö Suomen esihistorian tutkimuksen aineistona, Virittäjä, s.319–338, 1980, viitattu 11.8.2019
  10. Ainila, Terhi: Päijänteen arvoitus, Helsingin Sanomien ja Kotimaisten kielten keskus, 2000, viitattu 11.8.2019
  11. Päijänne - ymparisto.fi web.archive.org. 8.2.2012. Viitattu 9.1.2019.
  12. Päijänne, suomalainen suurjärvi, s. 11
  13. Tietojätti, artikkelit Päijänne ja Inarijärvi
  14. Asikkalan kunta – Vääksyn kanava
  15. ”Päijänne”, Otavan iso Fokus, 5. osa (Mo–Qv), s. 3332. Otava, 1973. ISBN 951-1-01070-0.
  16. Yleistietoa Kymijoesta, ympäristö.fi, 8.12.2017, viitattu 4.10.2019
  17. Ymparisto > Yleistietoa Kymijoesta www.ymparisto.fi. Viitattu 9.1.2019.
  18. Laitinen et al. 1997, s. 34–35 ja 153.
  19. Päijännepurjehduksen kuvaus Päijännepurjehdus ry.. Viitattu 26.7.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Päijänne.