Koordinaatit: 61.719°N, 25.446°E

Haukkasalo (Kuhmoinen)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo Kuhmoisten Haukkasalosta Päijänteellä. Haukkasalon muut merkitykset näet Haukkasalon täsmennyssivulta.
Haukkasalo
Sijainti
Vesialue
Korkein kohta
185 m [3]
Pinta-ala
11,92 km² [a] tai12,03 km² [2]

Haukkasalo [3] on Päijänteen saari Keski-Suomessa Kuhmoisissa ja se jää järvellä Saviselän ja Judinsalonselän väliin.[3]

Maantietoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saari on 4,9 kilometriä pitkä, 4,2 kilometriä leveä ja sen pinta-ala on 11,92 neliökilometriä [a]. Haukkasalo voidaan jakaa keskellä sijaitsevan matalan laakson kohdalta läntiseen osaan, jonka karttanimi on Koisalo [4], ja itäiseen osaan, jonka karttanimenä käytetään toisinaan myös Haukkasaloa [4]. Laakso sijaitsee eteläisen Kurulanlahden ja pohjoisen Sormiolahden välissä ja se on alle kilometrin pitkä. Laakson keskellä sijaitsee saaren ainoa luonnollinen lampi Kurulanlammi. Lammen koillispuolella sijaitsee soistunut Kortelammi, joka on maakannaksella erotettu Sormiolahdesta. Sormiolahti on saareton lahti ja se aukeaa pohjoiseen Mustassaloa päin. Kurulanlahti taas on saaristoinen lahti ja se aukeaa Pihlajakosken Askonniemeä kohti. Lahden pieniä saaria ovat Tupakkisaaret, Kuikkasaari ja Malvionsaaret. Lahden länsirannat ovat hyvin niemekkään Malvivuoren niemimaata ja lahden itärannat ovat Haukkavuoren jyrkänteiden reunustamia. Itäinen saarenosa on Haukkavuoren kohdalla noin puolitoista kilometriä leveä ja se jatkuu pohjoispäähän asti yhtä leveänä. Saarenosan keskellä kohoaa Sormiovuori ja pohjoisosassa Vehmaanvuori. Saaren korkein huippu sijaitsee Sormiovuorella, joka yltää noin 186,3 metrin [5] korkeuteen merenpinnasta mpy. eli 108 metrin korkeuteen Päijänteestä. Saaren länsiosassa eli Koisalossa on pohjoispään Susiluolanmäki merkittävin maamerkki. Koisalo on muuten matalaa aluetta, mutta sen eteläosassa kohoavat Kurulanvuori ja Kunninvuori. Länsiosan etelärannan polveilu jatkuu täällä Karankaistenniemellä, joka sulkee sisällensä Savilahden ja Karankaistenlahden.[3][6]

Saaren lounaispuolella aukea Raiskasselkä, josta työntyy koilliseen Kunninsalmi, joka yltää Mustassaloon asti. Salmen pikkusaaria ovat esimerkiksi Vahtisaari, Kunninluoto ja Laakasaari sekä Mäntylahden suojana oleva Mäntysaari. Susiluolanmäen niemi kärjistyy Sormioniemeen ja niemen luoteispuolella sijaitsevat Mäyhärit. Itään mennessä järvi kapenee Sormiolahden jälkeen Mustassalon väliseen Hopeasalmeen. Salmesta aukeaa Saviselän aava järvenselkä, jota vastapäätä sijaitsee Judinsalossa aukko Kotkatselälle. Selkä levenee etelään mennessä ja sitä voi jo nimittää Judinsalonseläksi Haukkasalon kohdalla. Täällä ovat hyvinä maamerkkeinä Harmaanniemi, Haukisaari, Vähä-Lokki, Lokkiluoto ja eteläpäässä sijaitseva Haukkasaari.[3]

Sulaveden aikana Raiskasselän ylittää Karankaistenniemelle kulkeva Haukkasalon lossi ja talvella paksun jään aikana saarelle kuljetaan jäätietä pitkin. Edessalmen veneväylä ohittaa Haukkasalon sen eteläpuolelta, poikittainen veneväylä vie Kunnissalmessa pohjoiseen ja idässä on veneväylä Judissalon edustalla. Pihlajakoskelta tulee kolme merkittyä väylää. Saaren haja-asutus muodostuu joistakin kiinteästi asutusta taloudesta, joissa on yhteensä 12 asukasta, ja noin 80 vapaa-ajan asunnosta (vuonna 2010 [2]). Vapaajan asukkaita on noin 320 (vuonna 2010 [2]). Seitsemällä tilalla on vielä peltomaata käytössään. Talouksien välillä on maanteitä, joista haarautuu pikkuteitä kiinteitöille. Pirttivuorella sijaitsee näkötorni.[3][7]

Luontoarvoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarella on kahdeksan erillistä luonnonsuojelualuetta. Ne sisältyvät Natura 2000- hankkeeseen Edessalo–Haukkasalon alueeseen (FI0900078, 2 654 hehtaaria), joka sisältää rantojensuojelualueita (RSO090069) ja vanhoja suojeltuja metsäalueita. Saaren eteläpäässä on Haukkavuoren luonnonsuojelualue (YSA201664). Alue sijaitsee liuskekivivyöhykkeellä ja sen kallioperä on enimmäkseen granodioriittia ja paikoin graniittia. Saaren mäet ovat lakiosistaan usein paljakoita ja silokallioita, jossa kuivat havupuiset kangasmetsät ja niiden alla vallitsevat poronjäkäläkasvustot. Kasvusto on pääasiassa vähäravinteista ja metsät ovat yleensä puolukka-mustikkatyyppiä. Kalliopainanteissa esiintyy mikroilmastossa viihtyvää lehtomaista metsää. Kallioalueilla esiintyy esimerkiksi haisukurjenpolvea ja kiertotattareihin kuuluvaa pensaikkotatarta. Alavilla alueilla tavataan myös hirvenkelloa.[8][4][3][7]

Lähes koko saari on luokiteltu (KAO090252, 851 hehtaaria) hyvin arvokkaksi maisemallisesti ja geologisesti. Koisalo muodostuu Kunninvuoren, Susiluolanmäen ja Kurulanvuoren kallioselänteistä. Itäisen puolen massiivinen Sormiovuori ja Vehmaanvuori kohoavat ympäristöään korkeammalle ja ne näkyvät Päijänteen itäpuolelle Judinsaloon asti. Kunninvuorellä ja Haukkavuorella on edustavat kalliojyrkänteet, jotka putoavat suoraan veteen. Haukkavuoren pystyseinät ovat noin 45 metriä korkeat ja nekin näkyvät Judinsaloon asti. Haukkakalliolta on esteetön näkymä etelään päin Päijänteelle.[4][3][7]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodelta 1882 olevassa Keski-Päijänteen purjehdusliikenteen vesistökartassa saaren karttanimi on ”Koassalo”. Kartassa on muitakin nimistöllisiä eroavaisuuksia nykynimistöön verrattuna. Sormiolahti on tässä kartassa ”Vanhakylänlahti”, Harmaaniemi on ”Porrasniemi”, Karankaistenlahti on ”Lepäslahti” ja Kuikkasaari on ”Paikkasaari”. Kartassa on merkitty pohjois-etelä-suuntainen veneväylä Judinsalon edustalle ja kaksi veneväylää Haukkasalon ohi. Yksi väylä päättyy Pihlajakoskella ja toinen ohittaa Edessalon Edessalmessa.[9]

Vuoden 1938 taloudellisessa kartassa saarella on kaksitoista taloa, joista yhdeksän on nimettyä taloa. Saarella on yksi leveämpi tie, joka alkaa Kurulanlahden pohjukasta, käy Vanhakylän talossa, ja kääntyy länteen Laakasaaren lahdelmaan.[10]

Vuonna 1966 julkaistussa peruskartassa saarella on 45 pientä- tai iso peltopalstaa. Ne kuuluvat kymmenelle maatilalle, joiden välisiä teitä on vähän. Kurulanlammen pohjoispuolella on mäen päällä pieni kansakoulu. Seuraavassa peruskartassa vuodelta 1986 on peltopalstojen määrä laskenut 35. Koulua ei ole ja teiden määrä on pysynyt vähäisenä. Vuoden 1992 peruskartassa on peltopalstoja 30, mutta teiden määrä on kasvanut suuresti. Tieverkko on syntynyt vapaa-ajan asuntojen tarpeeseen, sillä lossi on mahdollistanut ajamisen saareen.[5][11][12]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huomautukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Saaren pinta-ala on otettu saaren ruotsinkielisen Wikipedian artikkelista, jossa tiedolla on ollut oma lähde.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Paikkatieto: Haukkasalo, paikkatietoalusta.fi, viitattu 15.9.2019
  2. a b c Auri, Elina: Ilman kiinteää tieyhteyttä olevat pysyvästi asutut saaret (PDF) (s.53 ja 98) Työ- ja elinkeinoministeriö. Viitattu 27.3.2015.
  3. a b c d e f g h Haukkasalo, Kuhmoinen (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 15.9.2019.
  4. a b c d Valtakunnallisesti arvokas kallioalue: Haukkasalo–Koisalo (KAO090252, 851 hehtaaria, PDF), viitattu 17.9.2019
  5. a b Vanhat painetut kartat: Peruskartta 1:20 000. 2144 11 Pihlajakoski. Helsinki: Maanmittauslaitos, 1966. Kartta Vanhat painetut kartat-palvelussa (JPG) (viitattu 14.9.2019)
  6. Haukkasalo, Kuhmoinen (sijainti varjokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 15.9.2019.
  7. a b c Haukkasalo, Kuhmoinen (sijainti ilmavalokuvassa) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 15.9.2019.
  8. Ympäristö.fi: Edessalo–Haukkasalo (FI0900078), 9.7.2019 , viitattu 14.9.2019
  9. Meriluoto, Timo: Kätkötsalo-Taivassalo (JPG), 1882, Vesistökarttojen pienennökset, viitattu 14.9.2019
  10. Maanmittaushallitus: Kuhmoisten seudun taloudellinen kartta (1:100 000), 1938, Timo Meriluodon karttakokoelma, viitattu 14.9.2019
  11. Vanhat painetut kartat: Peruskartta 1:20 000. 2144 11 Pihlajakoski. Helsinki: Maanmittauslaitos, 1986. Kartta Vanhat painetut kartat-palvelussa (JPG) (viitattu 14.9.2019)
  12. Vanhat painetut kartat: Peruskartta 1:20 000. 2144 11 Pihlajakoski. Helsinki: Maanmittauslaitos, 1996. Kartta Vanhat painetut kartat-palvelussa (JPG) (viitattu 14.9.2019)