Saimaa

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee järveä, Suur-Saimaata. Saimaa voi tarkoittaa myös pelkkää Etelä-Saimaata. Saimaa on myös höyrylaivan nimi, SS Saimaa
Saimaa
Iso-Saimaa korostettuna satelliittikuvassa
Iso-Saimaa korostettuna satelliittikuvassa
Koordinaatit 61°15′N, 28°15′E
Sijainti Etelä-Savo, Etelä-Karjala ja Pohjois-Karjala
Pinta-ala 4 400[1] km²
Pinnankorkeus 75,70 m
Rantaviiva 14 850[1] km
Suurin syvyys 84 m
Keskisyvyys 17 m
Tilavuus 36 km³
Laskujoki Vuoksi
Saaria 13 710[1]

Saimaa (tunnetaan myös nimellä Suur-Saimaa[2]) on Suomen suurin järvi ja Euroopan neljänneksi suurin järvi.[1] Se on Vuoksen vesistön pääjärvi, jonka laskujoki Vuoksi virtaa Laatokkaan, josta Saimaan vedet laskevat edelleen Nevajokea pitkin Suomenlahteen. Lappeenrannan, Joensuun ja Mikkelin kaupungit sijaitsevat Saimaan rannalla. Pienempiä Saimaan rannalla sijaitsevia kaupunkeja ovat Imatra, Savonlinna ja Varkaus. Vuonna 2014 Wall Street Journal listasi Saimaan maailman viiden kauneimman järven joukkoon.

Saimaan rajaus ei ole yksiselitteistä, sillä Suur-Saimaa muodostuu useista salmien yhdistämistä järvenselistä. Sen mukaan, miten kapean salmen katsotaan erottavan järvet toisistaan, Suur-Saimaa voidaan jakaa yhdeksäksi, tai jopa 18 eri järveksi.[3]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hietasaari
Saimaan ranta Joutsenossa

Saimaan pinta-ala on noin 4 400 neliökilometriä. Saimaa muodostuu useista salmien yhdistämistä järvenselistä, joista suurimpia ovat Etelä-Saimaa (josta myös käytetään laajalti nimeä Suur-Saimaa tai joskus myös Saimaan selkä), saariston pirstoma Pihlajavesi Savonlinnan eteläpuolella, luonnonkaunis Haukivesi Savonlinnan pohjoispuolella ja aava Pyhäselkä Joensuun eteläpuolella. Muita tunnettuja Saimaan osia ovat muun muassa kirkasvetinen Puruvesi, erämainen Luonteri sekä jylhä Kolovesi. Saimaa muodostaa keskeisimmän osan itäisestä Järvi-Suomesta (ks. Suomen maisemamaakunnat).

Saimaan keskimääräinen pinnankorkeus on 75,70 metriä merenpinnan yläpuolella. Saimaa on syvä järvi ja suurin mitattu syvyys on 84 metriä Yövedellä Käenniemenselässä Suuren Riuttasaaren ja Pienen Riuttasaaren eteläpuolella.[4] Suurimman osan vesistään Saimaa saa Pielisen reitiltä Pielisjoesta, joka laskee Saimaan tasolle Pyhäselällä Joensuussa. Toinen pohjoisista reiteistä Kallaveden reitti purkaa vetensä Saimaan tasolle Soisalon länsipuolelta Leppävirran reittiä ja itäpuolelta Heinäveden reittiä pitkin. Näiden molempien reittien vedet saavuttavat Saimaan tason Haukivedellä Varkauden Huruskosken ja Heinäveden Pilpankosken jälkeen.

Tutkimusmatkailija, eversti Johan Bartram kartoitti ja viitoitti ensimmäistä kertaa Saimaan vesistöä kahdeksana kesänä vuodesta 1856 alkaen. Työn tuloksia julkaistiin suomeksi teoksessa Purjelaitain osoitukset Saiman kanavasuun Lauritsalan, sekä Savonlinnan, Kuopion ja Joensuun kaupunkien välillä (1858). Bartramin kuoleman jälkeen 1865 työtä jatkoi Konstantin Lönneström.[5]

Geologinen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkauden jälkeen Saimaa kuroutui Itämeren Ancylus-vaiheen makeanveden järvestä itsenäiseksi järveksi, joka laski vetensä Perämereen kuroutumiskohdastaan. Aluksi Saimaan vesiallas sijaitsi nykyistä pohjoisempana, sillä maan kuori oli jääkauden jälkeen vielä luoteeseen kallellaan. Maa kohosi luoteessa kuitenkin nopeammin kuin kaakossa, jolloin vesi valui hiljalleen etelään laajentaen tulvillaan järven pinta-alaa. Lopulta järvialtaan kallistuminen nosti järven valumakynnyksen luusuassa liian korkealle kuivaten Saimaan lasku-uoman. Vedet nousivat ennätyksellisen korkealle ja puhkaisivat uuden lasku-uoman Päijänteeseen Pielavedellä. Saimaan laskujoki virtasi Perämerelle nyt Päijänteen kautta noin 6 500 eaa. alkaen.[6]

Myös Päijänteen laskukynnys nousi ja sai Päijänteen tulvimaan. Veden pinta nousi Saimaan tasolle, jolloin syntyi suuri yhtenäinen Sisä-Suomen suurjärven järviallas. Suurjärven lasku-uoma säilytti Päijänteen luusuan laskien vedet Kalajoen kautta Perämereen. Maankohoamisen vaikutuksesta yhteys Päijänteeseen katkesi, ja Saimaasta muodostui taas erillinen järvi, joka mursi kaksi lasku-uomaa Kymijokeen, joka oli myös Päijänteen lasku-uoma. Toinen reitti kulki Mäntyharjun kautta ja toinen eli Valkealan reitti Salpausselkien välissä. Lopulta syntyi noin 4 000 eaa. Vuoksi, joka korvasi edellä mainitut uomat.[7][6]

Hydrologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saimaaseen tulee vettä keskimäärin 21 miljardia kuutiometriä vettä vuodessa. Veden pinta kohoaisi 4,8 metriä, mikäli vesi jäisi Saimaaseen, mutta 4,3 metriä virtaa Vuoksea pitkin Laatokkaan ja 0,5 metriä haihtuu. Saimaalle on ominaista voimakkaat veden pinnan vaihtelut. Vedenpinta on ollut ylimmillään vuonna 1899 77,65 metriä ja alimmillaan 74,32 metriä merenpintatason yläpuolella vuonna 1942.[8]

Saimaan vesistöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa on lueteltu Saimaan suurimmat ja tunnetuimmat osat ylävedeltä alkaen.

Joensuusta Haukivedelle laskevat vesistöt:

Varkaudesta Savonlinnan salmien kautta Pihlajavedelle lasksevat vesistöt:

Punkaharjun itäpuolelta Pihlajavedelle laskevat vesistöt:

Savonlinnan eteläpuolelta Puumalan salmesta Saimaan pääaltaaseen laskevat vesistöt:

  • Pihlajavesi (Tolvanselkä - Katosselkä - Haapaselkä)

Mikkelistä Saimaan pääaltaaseen laskevat vesistöt:

Muita pääaltaan sivuvesistöjä:

Saimaan pääaltaan selkävedet:

  • Petraselkä - Ilkonselkä - Munaluodonselkä
Saimaata Kotasaaresta katsottuna.

Nimet ja rajaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saimaa on nimi ryhmälle järvialtaita, jotka ovat yhteydessä toisiinsa salmien välityksellä. Saimaa-nimeä on käytetty kirjavasti ja alueen järville on erilaisia nimiä ja rajauksia.[9]

On erilaisia Saimaa-nimityksiä ja niillä erilaisia rajauksia:

Vesiliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saimaan kanava kulkee Lappeenrannasta Viipuriin ja Suomenlahteen. Vuonna 2013 Saimaan kanavan kuljetusten kokonaismäärä oli 2,8 miljoonaa tonnia. Lappeenrannasta eteenpäin laivaliikenne jatkuu Saimaan syväväyliä pitkin muihin Itä-Suomen kaupunkeihin.[13] Syväväyläverkosto ulottuu Kuopioon ja Joensuuhun asti asti.[14] Saimaan järvialueen väylästöön kuuluu kolmenlaisia julkisia väyliä: 814 km syväväyliä (4,2 m) 1 560 km pääväyliä (yli 2,4 m) ja 1 203 km sivuväyliä (alle 2,3 m).[15] Siltojen alituskorkeus on Suomessa yleensä enintään 18 metriä, mutta syväväylän laivat edellyttävät 24 metriä. Siksi sisämaan kanneltaan korkeimmat sillat löytyvät Saimaan syväväylän varrelta.[16][17]

Toiset kanavat yhdistävät Saimaan toisiin itäisen Suomen järviin, muun muassa Unnukkaan, Kallaveteen, Pieliseen ja Juojärveen, muodostaen todellisen vesiteiden verkoston.[18] Saimaalla on paljon ristelyliikennettä matkailijoille.[19] Veneilijöiden käytössä on kaikkiaan 112 retkisatamaa.[20]

Ympäristöongelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veden laatu on suurimmassa osassa Saimaata erinomainen tai hyvä. Merkittävimpiä kuormittajia ovat taajama- ja haja-asutus, teollisuuslaitokset, maa- ja metsätalous sekä turvetuotanto.[8]

Saimaan Voisalmesta nostettiin 105 Toisen maailmansodan aikaista lentopommia tammikuussa 2016.[21]

Eläimistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saimaannorppa on vain Saimaalla elävä norpan äärimmäisen uhanalainen alalaji, joka eristyi muista norppapopulaatioista noin 8 000 vuotta sitten. Saimaannorppakanta on nykyisin vain noin 310 yksilöä (2012)[22].[23]

Saimaalla kalastajien saaliina voi olla ahven, hauki, järvitaimen, järvilohi, kuha, erilaiset särkikalat tai harjus. Kuhan alamittaa on nostettu eri osa-alueilla 40–45 senttimetriin.[24]

Saimaan ja Pielisen alueen kotoperäinen järvilohi ei enää lisäänny luonnonvaraisesti, sillä sen lisääntymisjoet on padottu.[25]

Saimaan nieriä on Suomen uhanalaisin kalapopulaatio.[25]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jantunen, Tuija: Muinais-Itämeri, julkaisusta: Jääkaudet, toimittaja Koivisto, Marjatta, s. 63–86. Porvoo: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29101-3.
  • Rainio, Heikki: Mahtavat Salpausselät, julkaisusta: Jääkaudet, toimittaja Koivisto, Marjatta, s. 87–105. Porvoo: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29101-3.
  • Hakulinen, Matti: Pohjois-Savon suurjärvi – Saimaan altaan kuroutuminen. Geologi, 2012, 64. vsk, nro 5, s. 132–136. Helsinki: Suomen Geologinen Seura. ISSN 0046-5720. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 5.1.2013.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Saimaa. Etelä-Savon ympäristökeskus.[vanhentunut linkki]
  2. Suur-Saimaa; Matti Lindholm, Suomen ympäristökeskus; Järviwiki 21.7.2013
  3. Suur-Saimaa Järviwiki. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 7.8.2015.
  4. Ympäristöministeriö: Saimaannorpan suojelun strategia ja toimenpidesuunnitelma (pdf) 30.11.2011. Helsinki: Ympäristöministeriö. Viitattu 11.11.2015.
  5. Savonlinnan kotitalousoppilaitos ja Säämingin koulutila Museovirasto. Viitattu 7.8.2015.
  6. a b Jantunen, Tuija: Muinais Itämeri, 2004, s.
  7. T. Jussila Suomen esihistorian kronologiataulukko Mikroliitti Oy
  8. a b * Saimaannorppa ja sen elinympäristö, Saimaa 2004/2013. Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry. Viitattu 25.10.2015.
  9. a b c d e f Saimaa, nimet ja rajaukset; Ymparisto.fi[vanhentunut linkki]
  10. Matti Lindholm, Suomen ympäristökeskus; Saimaa; Järviwiki 22.7.2013
  11. a b c d e f g h Matti Lindholm, Suomen ympäristökeskus; Suur-Saimaa; Järviwiki 22.7.2013
  12. Esko Kuusisto, Suur-Saimaan vesitase ja tulovirtaaman ennustaminen, sivu 14; Vesihallitus 1978
  13. Saimaan maakuntien liitot haluavat TEN-T rahoitusta Saimaan syväväylälle Etelä-Karjalan liitto. Viitattu 18.10.2015.
  14. Saimaan syväväylä osana liikennejärjestelmää (s.4) Itä-Suomen liikennestrategia 2010-luvulle. ELY-keskus. Viitattu 18.10.2015.
  15. Saimaan kanava Tietoa veneilijöille. Lappeenrannan satama. Viitattu 18.10.2015.
  16. Jännevirran sillasta tulee yksi Suomen korkeimmista Savon Sanomat. 2014. Viitattu 18.10.2015.
  17. Suositukset vesistösiltojen aukkomitoista (s.3) Metenkulkulaitoksen julkaisuja 12/2005. 2005. Viitattu 18.10.2015.
  18. Sulkukanavien ja avattavien siltojen aukioloajat Liik enne vira sto. Viitattu 18.10.2015.
  19. Laivaristeilyjä sinisellä Saimaalla Savonlinna Travel. Viitattu 18.10.2015.
  20. Veneilysaimaa Veneilysaimaa. Viitattu 18.10.2015.
  21. Saimaasta nostettiin yli 100 lentopommia Aamulehti. 19.2.2016. Alma. Viitattu 19.2.2016.
  22. Saimaan norppakanta kasvoi ensi kertaa yli kolmensadan Helsingin Sanomat. 27.8.2012. Viitattu 19.11.2012.
  23. Norppatouhuja (PDF) Suomen luonnonsuojeluliitto. Viitattu 7.8.2015.
  24. Saimaa Fishing Finland. Viitattu 7.8.2015.
  25. a b http://wwf.fi/elainlajit/suomen-uhanalaiset-kalat/

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]