Jaamankangas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo Kontiolahden Jaamankankaasta. Myös Rääkkylässä on Jaamankangas.

Jaamankangas on viime jääkauden loppuvaiheeseen ajoitettu yhteen sulautunut reunamuodostuma ja saumamuodostuma [1], joka sijaitsee Pohjois-Karjalassa Liperissä, Kontiolahdella ja Joensuussa. Nykyään Jaamankankaalla tarkoitetaan usein vain reunamuodostumaa, mutta vieläkin voidaan ymmärtää Jaamankankaaseen kuuluvan myös saumamuodostuman alueita. Muodostuma-alueen pohjoisreuna rajautuu selkeästi Höytiäiseen ja Viinijärveen, ja Pielisjoki virtaa Jaamankankaan kaakkoisreunassa. Reunamuodostuman ja saumamuodostuman välinen pohjois-etelä-suuntainen raja sijaitsee Kuoringan kohdalla. Jaamankankaan synty ajoitetaan noin 11 400–11 300 vuotta vanhaksi, koska sen katsotaan kuuluvan Pielisjärven reunamuodostumaan.[2][3][4][5]

Geologinen määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Geologisessa kirjallisuudessa Jaamankankaalla tarkoitetaan kahta eri asiaa. Alkuperäisessä merkityksessään on Jaamankankaalla 1800-luvulta alkaen tarkoitettu reunamuodostumaa, jonka glasifluviaalinen muodostuma on noin 20 kilometrin pituinen ja 2–4 kilometrin levyinen reunatasanne. Sen jäätikönpuoleinen osa muodostuu lajittuneiden maa-aineisten joukkoon sekoittuneista moreenikerroksista ja reunamoreeneista. Sen etelänpuoleinen osa on pääosin lajittuneiden maa-ainesten kerrostumia. Jaamankankaaseen on myös liitetty lännessä sijaitseva saumamuodostuma, joka ulottu kapeana rakenteena Outokummun lähelle asti. Tämä kahden muodostuman yhdistelmä on ollut vanhemmassa kirjallisuudessa sen käytetympi merkitys ja yhdessä niiden kokonaispituudeksi tulee lähes 45 kilometriä.[4][1][5]

Maantietoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaamankankaan reunamuodostuma sijaitsee aivan Joensuun pohjoispuolella, kaupunkialueen ja Höytiäisen välissä. Saumamuodostuman alueita löytää Pielisenjoen mutkasta Lehmolan, Rantakylän ja Utran läheltä, jossa sijaitsee Utranharju, Liperissä Käsämästä, Viinijärveltä ja Ahonkylältä. Saumamuodostuman läntiset alueet erottavat Viinijärven sekä Kuoringasta että Oriveden Heposelältä. Reunamuodostuman metsäalue on haja-asutusaluetta Kuoringalle asti. Sen eteläalueita on rakennettu asuinalueiksi siitä alkaen, kun Pohjois-Karjalan prikaati lopetettiin, kuitenkin niin, että Joensuun rakentaminen jää sen kunnanrajan eteläpuolelle. Siellä sijaitsevat esimerkiksi kaupungin keskusta-aluetta, teollisuusalue Käpykangas, asuinalueet Siilainen, Noljakka, Kuusela, Kytö ja Marjala. Kontiolahden puolella Jaamankankaan itäosissa ovat Lehmon, Lehmolan ja Kylmäojan asuinalueet. Hyötiäisen kanavan länsipuolella on vielä Onttolan asuinalue. Liperin puolella sijaitsee Ylämyllyn alueella Välikankaan, Välikylän, Lahdensuon, Jyrinkylän ja Honkalammen asuinalueet. Erityisesti Jaamankankaan reunatasanteella Kontiolahdella ja Liperin Ylämyllyn Pärnävaarassa on asuinalueiden yhteydessä runsaasti liikuntareittejä.[2][6][7]

Reunatasanteen pohja soveltuu hyvin liikenneyhteyksien rakentamiseen. Alueen eteläreunaa seuraa valtatie 9, joka tulee Kuopiosta Outokummun kautta Joensuuhun. Ylämyllyllä siitä haarautuu pohjoiseen Polvijärvelle johtava seututie 502. Joensuusta jatkaa Jaamankankaalla pohjoista kohti valtatie 6 ja sen rinnalla kulkevat vanhat tiet yhdystie 15715 ja 15716. Jaamankankaalla kulkee junaliikennettä Joensuusta länteen päin Pieksämäki–Joensuu-rataa ja pohjoiseen Joensuu–Kontiomäki-rataa myöten. Onttolan ja Ylämyllyn välissä sijaitsee Joensuun lentoasema.[2]

Luontoarvoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suppia ja tavallisia järviä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etenkin Höytiäisen kanavan länsipuolella on runsaasti järviä, jotka ovat muodostuneet saumamuodostuman ympärille reunamuodostumaan virranneen hiekan peitettyä jäätiköstä irronneet jäävuoret ja kuolleen jään kappaleet. Jäiset kappaleet sulivat myöhemmin pois jättäen jäljelle suuren kuopan, johon kertyi myöhemmin vettä. Järvet ja lammet ovat selityksen mukaisesti suppia, joita esiintyy yleisesti jääkauden muodostumissa. Ylämyllyllä suppajärviä ovat muun muassa Honkalampi, Lehtolampi, Hovatta, Pahakala, Pieni Pahakala, Matkalampi, Sompalampi, Nuottilampi, Harinjärvi, Jyrinjärvi, Leinonen, Heinälampi, Pohjalampi, Pitkänen ja Pieni Heinälampi. Lentokentän eteläpuolella on Jaamanlampi ja pohjoispuolella Iso Polvijärvi, Iso Mertalampi, Pieni Mertalampi, joukko Kalattomialampia ja Lykynlampi. Lehmosuolla sijaitseva Onkilampi ei ole suppajärvi, mutta siitä pohjoiseen Lehmoharjun ympärillä niitä on: Ukonlampi, Kylmälampi, Välilammit ja lopuksi Höytiäisen rannassa Mustalampi.[2]

Saumamuodostumaan ovat jääneet lisäksi Käsämässä sijaitsevat Ruumenlampi, Liukunlampi, Huttulampi ja Iso-Möykky, Kontkalan Pyttylampi, ja Ahonkylässä esimerkiksi Laukunlampi, Aholampi, Iso-Juurikka ja Tuprami. Suppia on lisää Outokummun taajaman itäpuolella. Saumamuodostuman eteläpuolelle jäävät Kuorinka ja Sysmäjärvi sekä pohjoispuolella sijaitseva Särkijärvi, jotka ovat lähdepohjaisia ja matalia järviä.[2]

Pohjavesialue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaamankangas on erittäin suuri pohjavesivarasto. Sadannasta muodostuu pohjavettä noin 20 000 kuutiometriä vuorokaudessa. Sitä tihkuu alueen lampiin, järviin, lähteisiin ja virtaaviin puroihin. Lehmonharju on osoittautunut hyväksi pohjaveden johteeksi ja sinne onkin sijoitettu pohjavesipumppaamo.[1]

Luonnosuojelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaamankankaalla ei ole suuria suojelualueita. Alueen rajalla Ylämyllyllä sijaitsee Pyhäselän länsirannassa Mattisenlahden suojelualue, jossa pyritään takamaan vesilintujen pesintärauha. Erikoisuutena on Vaaralammen supan ympäristön pieni suojelualue. Viinijärven itäpuolella on koko Särkijärvi suojeltu ja samoin on Outokummun taajaman eteläpuolinen Sysmäjärvi.[2]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkimushistoriaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pjotr Kropotkin käytti geologisessa kirjallisuudessa ensimmäisen kerran Jaamankankaan nimitystä 1870-luvulla. Sillä hän tarkoitti lähinnä Höytiäisen eteläpuolista reunatasannetta. Jo vuosisadan vaihteessa oli selvinnyt, että Pohjois-Karjalassa oli kaksi lyhyttä reunamuodostumaa. Toinen alkoi Toiselta Salpausselältä Kiihtelysvaarasta edeten kohti koillista ja toinen alkoi Uimaharjusta, joka eteni sieltä Venäjän rajan yli. Uimaharjun ja Jaamankankaan välillä oli lisäksi melko yhtenäinen reunamuodostumaketju. Sitä kuvasivat muun muassa Johannes Sederholm, Wilhelm Ramsay ja Johan Rosberg. Benjamin Frosterius ja W.W. Wilkman laskivat vuonna 1915 Jammankankaaseen mukaan myös reunatasanteen länsipuolelta siihen liittyvät muodostumat, jotka on myöhemmin tulkittu olevan saumamuodostuman osia. Matti Sauramo päätteli jo vuonna 1929, että Pielisjärven reunamuodostuma on Kolmannen Salpausselän aikainen, vaikka tämä ei vakuuttanut kaikkia tutkijoita. Maamerkkejä tulkittiin vielä 1940–1960-luvulla Esa Hyypän ja Sauramon esityksien mukaan niin, että jääkauden lopula mannerjäätikön reuna kulki Joensuun seudulta joko pohjoiseen tai pohjoisluoteeseen. Näitä ajatuksia ei kuitenkaan pystytty todistamaan osoittamalla mastosta jäätikön synnyttämiä reunamuodostumia. R. Repo päätteli vuonna 1957 Jaamankankaan olevan Toisen Salpausselän aikainen saumamuodostuma. Kun 1960-luvulla alettiin tutkia Pohjois-Karjalan seudun jääkauden päättymistä tarkemmin, huomattiin lähekkäin sijaitsevien muodostumien eri-ikäisyys. Kun Matti Saarnisto ja Timo Saarinen ajoittivat Pielisjärven reunamuodostuman iäksi noin 11 300 vuotta, sai Jaamankangas samalla oman ajoituksensa.[4]

Kyyrönsuon muinaisjärvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikana, jolloin Muinais-Saimaan vedenpinta oli nykyistä paljon korkeammalla, oli Jaamankankaan pohjaveden pintakin korkeammalla. Tämän vuoksi sellaisissa Jaamankankaan painaumissa, jossa vesi ei nykyään pysy, on aiemmin voinut olla lampia tai järvi. Vuoden 2016 arkeologisessa inventoinnissa löydettiin asbestikeraaminen asuinpaikka Kyyrönsuon törmältä. Se on keramiikan avulla ajoitettu väljästi aikaan 4 500–3 900 eaa. Koska sellaiset asuinpaikat on toistaiseksi löydetty aina vesistön ääreltä, voidaan nytkin päätellä Kyyrönsuon olleen tuolloin matala järvi. Hypoteettisen järven rantaviiva on sijainnut korkeudella, joka on nykyään noin 93 metriä mpy. Se ulottui Lehmosta Höytiäisen kanavalle ja sen etelärannat huuhtoivat Lehmosärkkää ja Marjosärkkää. Saimaan vedenpinnan laskettua alemmaksi on järvi kuivunut ja sen mutainen pohja on ilmeisesti alkanut soistumaan.[8]

Keskiajan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhoissa kartoissa Jaamankankaalla kulki lähinnä teitä, mutta asutusta oli hyvin vähän. Tunnetuin tie on edelleen käytössä oleva Jaamankankaantie, joka yhdisti muinoin Pohjois-Savon Pohjois-Karjalaan. Toinen vanha tie on Kruunutie. Lähimmät kylät olivat 1600-luvulla Lehmonaho reunamuodostuman itäosassa ja Onttola sen eteläosassa. Alueen kaskenpoltosta ei ole merkkejä. Tervanpolttoon tarkoitettuja jäänteitä on löydetty vain kahdeksan, joten sitä on harjoitettu vain kotitarpeeseen. Hiilenpolttoon tarkoitettuja hiilimiiluja sen sijaan esiintyy Jaamankankaalla runsaasti. Ne ovat arvion mukaan peräisin 1700–1900-luvulta.[8]

Höytiäisen järvenlasku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1800-luvulla suoritettiin ahkerasti järvenlaskuja eri puolella Suomea. Myös Höytiäistä haluttiin laskea, jotta päästäisiin viljelemään sen alavia ja mutaisia rantoja. Harkinnan tuloksena vanhan lasku-uoman perkaaminen hylättiin ja järven ylimääräiset vedet päätettiin johtaa Jaamankankaan läpi kaivettuun kanavaan. Kanavatyömaa käynnistyi paikallisin voimin huhtikuussa 1854. Se oli yleisessä tiedossa ja esimerkiksi Henrik Holmberg tutki vuonna 1855 tehtyjä maaleikkauksia ymmärtääkseen reunamuodostuman rakennetta. Kanava ulottui pohjoisessa Höytiäisen lahdenpohjukan vuonna 1956. Pari vuotta myöhemmin valmistuivat kaksi säännöstelypatoa, jolla veden virtausta pyrittiin säännöstelemään. Patoja sopivasti avaamalla annettiin veden syövyttää ihmisten avustamana pientä kanavaa suuremmaksi uomaksi. Patojen tiiviys oli kuitenkin huono ja vesi tunkeutui patojen reunojen ohi tihkumalla ja lopulta 3.–4. elokuuta 1859 vesi läpäisi patojen perustukset. Vesien ryöstäytyminen käynnisti Höytiäisen täysin hallitsemattoman ja rajun tyhjentymisen. Vedenvirta kulutti Jaamankankaaseen aiottua suuremman jokilaakson. Purkaus pysähtyi niskalla sijainneeseen kalliopintaan ja juuri muodostuneeseen Puntarikosken kivikkoon, kun järven vedenpinta oli alentunut 7,5 metriä. Seuraavana vuonna Puntarikoskea perattiin lisää, jolloin veden pinta aleni vielä pari metriä. Höytiäisen pinta-ala kutistui 450 neliökilometristä 283 neliökilometriin ja vedenpinta aleni yhteensä 9,5 metriä. Uutta laskujokea alettiin kutsua Höytiäisen kanavaksi. Kanavasta muodostui noin 7 kilometriä pitkä ja paikoin 500 metriä leveä ja noin 20 metriä syvä uoma, joka laski Pyhäselkään. Se rinteitä tulivat tutkimaan A.F. Thoreld 1860-luvulla ja Kropotkin 1870-luvulla samasta syystä kuin aikoinaan Holmberg. Kanavaleikkaus antoi arvokasta tietoa Jaamankankaan rakenteesta. Höytiäisen etelärannoille muodostui kapea vesijättövyöhyke, joka paljasti veden alta muinaisrantojen terasseja. Pyhäselälle kanavan suistoon on perustettu vuonna 1938 luonnonsuojelualue ja sitä laajennettiin 140 hehtaarilla vuonna 1979.[4][9][1]

Ensimmäisen maailmansodan linnoitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäläiset sotajoukot kaivauttivat Ensimmäisen maailmansodan aikana linnoitteita tarkoituksenaan suojata Pietaria lännestä tulevaa mahdollista hyökkäystä vastaan. Niitä kaivettiin myös Jaamankankaalle vuosina 1916–1917 Kontiolahden kirkonkylälle, Höytiäisen ja Pielisjoen välille, Uuron alueelle ja Kontiolahden ja Joensuun rajalle kolmeen puolustuslinjaan. Pohjoinen linja oli Kirkonkylä–Pyytivaara–Jakokoski-linjalla, keskimmäinen sijaitsi Uurossa ja eteläisin oli Lehmonsärkkä–Marjosärkkä–Lehmo-linjalla.[1]

Salpalinja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa tunnetaan Salpalinjana toisen maailmansodan aikana vuosina 1940–1941 sekä vuonna 1944 rakennettua puolustuslinjaa, joka oli suunnattu idästä tulevaa hyökkäystä vastaan. Jaamankankaalla siihen kuuluu esimerkiksi Joensuun bunkkerimuseo, jossa on ennallistettu juoksuhautoja ja avattu bunkkereita yleisölle. Salpalinjaan kuuluu myös Höytiäiseltä Pielisjoelle rakennettuna linnoiteketjuna, johon kuuluu kiviesteitä, panssarikaivantoja, korsuja ja niitä yhdistäviä yhdyshautoja. Aiheesta kertova opastaulu löytyy Ampumahiihtostadionin lähettyviltä. Salpalinjan ydinalue oli vuoden 2013 loppuun asti Pohjois-Karjalan prikaatin (alla) harjoitusalueena, mikä on suojannut rakennelmat rakentamiselta. Varusmiesten kaivamien uusien juoksuhautojen lisäksi alueelle kaivettiin Mannerheim-elokuvaa varten kymmeniä metrejä juoksuhautoja, jotka ovat edelleen nähtävänä.[1]

Pohjois-Karjalan prikaati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaamankankaan takana Kontioniemessä on sijainnut lyhytikäinen Pohjois-Karjalan prikaati, jonka varsinainen toiminta alkoi 1950-luvulla ja päättyi 2013. Sen ympärillä olevalla kankaalla sijaitsi laaja harjoittelualue, joka on prikaatin vuoksi säilynyt rakentamattomana lakkauttamiseensa asti. Nykyisessä Liperin Ylämyllyn Jyrinkylässä toimi prikaatin alaisuudessa Pohjois-Karjalan patteristo, joka lakkautettiin vuonna 1990. Varuskunnan paikalla sijaitsee Jyrinkylän taajamakeskus, jossa entisiä varuskuntarakennuksia on otettu kunnalliseen käyttöön. Pärnävaaralla toimii hiihtostadion, jossa voi harjoittaa myös ampumista. Pärnävaaran laskettelukeskus on nykyään lakkautettu.[10]lähde?

Puunuittoa ja vesivoimaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puuta on uitettu Höytiäisellä viimeistään 1900-luvun alussa ja sitä kesti 1970-luvulle saakka. Uitossa oli käytössä aluksi hevosvetoinen lauttauitto, mutta 1930-luvulla siirryttiin laivavetoiseen uittoon. Puutavara uitettiin Puntarikoskelle, josta puut laskettiin alas uittoa varten perattuun Höytiäisen kanavaan. Puita nostettiin myös maalle Kontiolahden satamassa, joka toimi polttopuun keskuksena. Kun vuosina 1957–1958 rakennettiin Puntarikoskeen vesivoimalaitos, siirryttiin kokonaan nippu-uittoon. Nippuja nostettiin voimalan ohi Höytiäisen kanavaan nippunosturilla. Puunuitto loppui 1970-luvulla, kun puuta alettiin kuljettamaan autoilla. Voimalaitoksen toiminta varmistettiin oikaisemalla Puntarikosken kohdalla kanavan uomaa ja ruoppaamalla alajuoksulla kanava suoraviivaiseksi vesiväyläksi.[11][12]

Joensuun lentoasema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monien reunamuodostumien reunatasanteille on Suomessa perustettu lentokenttiä. Onttolaan perustettiin vuonna 1937 lentokenttä, jota käytettiin Toisen maailmansodan aikana pommikoneiden, hävittäjien ja tiedustelukoneiden tukikohtana. Se sijaitsee reunamuodostuman länsiosassa Höytiäisen kanavan länsipuolella ja Liperin ja Kontiolahden rajalla. Karhumäki aloitti vuonna 1950 säännöllisen matkustajalentoliikenteen Helsinkiin. Nykyään Joensuun lentoasemana tunnettu lentokenttä on toiminut lähes koko ajan sekä matkustajaliikenteen että ilmailuharrastuksen tukikohtana.[13]

Muodostumisteoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reunamuodostuma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaamankankaan moreenipitoinen reuna sijaitsee Höytiäisen etelärannalla, sekä Ison Polvijärven, Pohjalammen, Harinjärven ja Matkalammen pohjoisrannoilla, että vielä Kuoringan itäpuolella. Jaamankankaan eteläreuna seuraa Ylämyllyn Honkalammen asuinalueen reunaa, Honkalammelta Marjalaan Pyhäselän rantaa, kääntyy kohti koillista Marjalan ja Onttolan pohjoispuolitse, ja lopuksi vielä Lehmolan kautta Uuroon. Uuron ympäristössä Jaamankangas rajautuu lopuksi Pielisjokeen, joka on kuluttanut hiekka-alueeseen jyrkkärantaisen uoman. Tässä muodossaan reunamuodostuman pituus on noin 20 kilometriä ja leveys 3–4, tai jopa 6, kilometriä.[2][4][1]

Jaamankankaan reunamuodostuma on rakenteeltaan varsin tyypillinen. Mannerjäätikön Pohjois-Karjalan virtauskieleke on virrannut seudulle luoteesta päin. Se on puskenut edellään puskumoreenia, jonka päälle on valunut liukumoreenia ja sulamisvesien mukana lajittunutta maa-ainesta. Moreeniselänteet kohoavat noin 120 metrin korkeuteen mpy. eli 33–43 metriä Höytiäisen vedenpinnasta ja jopa 90 metriä Höytiäisen pohjasta [5]. Moreeniselänteet sijaitsevat reunatasanteen sisällä noin 0,8–1,8 kilometriä Höytiäisen rannasta ja korkeintaan kilometrin päässä jäätikön reunalle muodostuneesta proksimaalireunasta. Moreeniselänteiden laki kohoaa vain muutamasta metristä 15 metrin korkeuteen reunatasanteesta. Pöllönvaaran harjun kohdalla reunamoreeniselänne kääntyy yli 90° etelään päin, missä reunatasannekin päättyy. Reunatasanteen korkeus on hieman yli 100 metriä mpy., mutta se muodostuu paksusta lajittuneesta maa-aineksesta, joka seismisten mittauksien perusteella on paksuimmillaan ainakin 70 metriä.[4][1]

Mannerjäätikön reuna on Jaamankankaalla päättynyt Yoldiamereen, joka on eräs Itämeren varhaisvaihe, tai sitten sitä hieman korkeammalla sijainneeseen jäätikköjärveen. Reunatasanne on syntynyt, kun jäätikköjoet purkivat jäätikkötunneleistaan vettä, jonka voimakkaissa virtauksissa kulki mukana soraa, hiekkaa ja savea. Maa-aines kerrosti tunnelin suulle vedenalaisen harjanteen, jonka huippu nousi lopulta aivan vedenpinnan tasolle. Tämän jälkeen alkoi hiekkainen vesi kerrostaa harjanteen taakse rinteitä, joiden huippu ylettyi lähelle vedenpinnan tasoa. Kun tätä jatkui vuosikymmeniä, oli jäätikköjokien eteen kerrostunut laaja hiekkainen suistomaa. Sen pinnan sandurilla risteili lukuisia sulamisvesiuomia, joiden vesi purkautui sinne jäätikkötunneleista. Kun jäätikön reuna myöhemmin perääntyi Jaamankankaalta, jäi sen eteen kapea mutta laajeneva Yoldianmerenlahti. Lahdesta muodostui erilleen kuroutumalla Höytiäinen noin 11 300 vuotta. Höytiäinen oli aluksi pieni jäätikköjärvi, jonka lasku-uoma ylitti Jaamankankaan Asemakylän kohdalla [1]. Osa Jaamankankaan maa-alueista jäi heti saaristoksi, joista Pärnävaara oli korkein saari. Maankohoaminen oli nykyistä paljon nopeampaa ja se laski meren vedenpintaa, jolloin saaret maatuivat toisiinsa kiinni. Maankohoamisen jatkuminen aiheutti myös Saimaan kuroutumisen erilleen Itämerestä.[4][14]

Reunatasanteen pinnalta voi Karttapaikan rinnevarjotyökalulla havaita pienien korkeuserojen muodostama sokkelo. Ne ovat fossiloitunutta sulamisvesiuomastoa, jossa virtaava vesi on muodostanut sandurin pinnalle palmikkojokiuomia. Uomat ovat suurimmillaan parin sadan metrin levyiset ja jopa 5–7 metriä syviä. Sandurin pintaosan muodostaa 15–20 metriä paksu sora- ja hiekkakerros. Pinnanmuotojen perusteella voidaan päätellä, että jokien kulutustaso on sijainnut noin 105 metrin korkeudella mpy. Tämä on selvästi matalammalla tasolla kuin Baltian jääjärven vedenpinnan taso BIII, jolla tarkoitetaan vedenpinnan korkeutta Toisen Salpausselän muodostumisen jälkeisenä aikana. Jaamankangas on siis nuorempi kuin Toinen Salpausselkä.[4]

Jaamankankaan ja Toisen Salpausselän yhdistää toisiinsa Yhdysharju. Se on saumamuodostuma, joka muodostui ennen Jaamankangasta. Yhdysharjun luoteispäästä haarautuu kolme harjujaksoa, jotka kulkevat Jaamankankaan poikki. Ne ovat hautautuneet Jaamankankaan hiekkakerroksiin ja ovat siksi tätä vanhempia muodostumia. Ne näkyvät osittain pinnalla, sillä ne kohoavat hieman reunatasanteen pintaa ylemmäksi ja niiden viereen on muodostunut suppien rivistöjä. Keskimmäinen harjujakso Välilammet–Lehmonharju–Ukonvaara, joka kulkee Lehmolan kylän kautta, on kerrostunut, kun ympäröivän vesistön pinta oli 120–125 metrin korkudella mpy. Tämä vesistö on voinut olla Pielisjoen laakson jäätikköjärvi. Toinen harju Lehmonsärkkä–Kokkovaara–Marjosärkkä alkaa Lamminrannasta ja kulkee kohti länttä. Sen katkaisee Höytiäisen kanava, mutta sen takana jatkuu suppien rivistö Isoon Polvijärveen saakka, jossa harju tulee taas näkyviin. Kolmas harju on idässä sijaitseva Pöllönvaaran harju. Pohjavesitutkimuksissa on havaittu keskimmäisen harjun imevän pohjavettä puoleensa ja karkean rakenteensa takia se pystyy johtamaan sitä vuolaasti pois reunatasanteelta.[2][4][1]

Jaamankankaan etelärantoja huuhteli myöhemmin Muinais-Saimaa, jonka laajinta vaihetta kutsutaan muun muassa Suursaimaaksi. Suursaimaan aallokko huuhtoi Jaamankankaan etelärantoja, joiden muinaisrannat sijaitsevat 88,0–89,5 metrin korkeudella mpy. Niiden ikä on noin 8 000 vuotta [8]. Pohjoisrantoja huuhtoi Höytiäinen, jonka vedenpinta oli aluksi alhaalla, mutta epätasaisen maankohoamisen seurauksen sen vedenpinta nousi lähes Jaamankankaan reunatasanteen korkeudelle. Kun Höytiäisen järvenlasku ryöstäytyi hallinnasta, jäi vanha rantaterassi alle 10 metrin korkeuteen vedenpinnasta. Sen yläpuolella noin 20 metrin korkeudessa eli 105 metriä mpy. sijaitsee vanha Yoldiameren rantaterassi [1]. Avoimena pysyneet hiekkarannat olivat jääkauden lopulla tuulelle alttiina ja hienoa hiekkaa siirtyi tuulen mukana muodostaen hiekka- tai hieta-alueita. Esimerkiksi Honkalammen ympäristössä on useita fossiloituneita dyynejä. Hietamaat on pääosin otettu viljelykäyttöön. Hieta- ja hiekka-alueita on noin 30 % Jaamankankaan pinta-alasta.[14][1]

Saumamuodostuma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaamankankaaseen liittyvä ja Outokumpuun johtava saumamuodostuma yhtyy reunamuodostumaan lähteestä riippuen joko Kuoringalla [4] tai Viinijärven kirkonkylällä [15]. Kuoringan Käsämästä alkaen siihen kuuluvat Hirvolanvaara, Ruunanselkonen, Hiekkasärkkä, Kirkkosärkkä Viinijärven kirkonkylässä, Viinirannan tasanne, Pölkkyvaara, Palokankaalla ja Nauvunkankaalla sijaitseva Leveävaara ja Sysmänkankaat. Saumamuodostumalla on olemassa toinen jatke Joensuun itäpuolella. Siellä sijaitsee Yhdysharju, jonka monihaarainen luoteispää on ollut vaikeatulkintainen muodostumakokonaisuus. Viimeiset haarat ennen Jaamankangasta alkavat Utranharjusta, josta lännessä Marjosärkän suunnassa oleva muodostuma kuuluu Outokumpuun jatkuvaan saumamuodostumaan. Se hautautuu välillä reunamuodostuman alle, mutta tulee esiin monessa kohtaa.[4][1][15]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Taipale, Kalle & Saarnisto, Martti: Tulivuorista jääkausiin. Porvoo: WSOY, 1991. ISBN 951-0-16048-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m Nykänen, Jukka: Jaamankangas - Geohistoria, luonto ja maiseman muutos (PDF) (selvitys maakuntakaavaan) 4.2.2015. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto. Viitattu 13.8.2021.
  2. a b c d e f g h Jaamankangas, Liperi & Kontiolahti (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 11.8.2021.
  3. Taipale & Saarnisto: Tulivuorista jääkausiin, 1991, s. 191
  4. a b c d e f g h i j k Rainio, Heikki: Pielisjärven reunamuodostuma Pohjois-Karjalassa (PDF) (Suomen Geologisen Seuran Pohjois-Karjalan retkeilyn opas) 2001. Espoo: Geologinen tutkimuslaitos. Viitattu 11.8.2021.
  5. a b c Seppälä, Matti V.J.: Jaamankankaan proksimaaliosan fluting-moreeni (PDF) (blogi) Glasiaalitopografia. 11.2.2015. Viitattu 13.8.2021.
  6. Luonto- ja ulkoilureitit Kontiolahti: Kontiolahden kunta. Viitattu 14.8.2021.
  7. Liikuntaopas (PDF) Liperi: Liperin kunta. Viitattu 14.8.2021.
  8. a b c Jussila, Timo & Sepänmaa, Timo: Kontiolahti: Jaamankangas – arkeologinen inventointi (PDF) (raportti) 2016. Mikroliitti Oy. Viitattu 14.8.2021.
  9. Laskettu suurjärvi Pro Höytiäinen ry.. Viitattu 14.8.2021.
  10. Puolustushallinnon rakennuslaitos: Kontiolahden varuskunnalle maankäyttö- ja maisemasuunnitelma phrakl.fi. 10.2.2009. Viitattu 5.3.2012.
  11. Puunuitto Pro Höytiäinen ry.. Viitattu 14.8.2021.
  12. Höytiäisen monivaiheinen vesistöhistoria Pro Höytiäinen ry.. Viitattu 14.8.2021.
  13. Unto Martikainen: Teräslinnun korkea laulu (kirjaesittely) ilias.fi. Ilias Oy. Viitattu 14.8.2021.
  14. a b Saarelainen, Jouko: Yläyllyn kartta-alueen maaperä (PDF) (karttalehti 4223 06) 2005. Kuopio: Geologian tutkimuskeskus. Viitattu 13.8.2021.
  15. a b Taipale & Saarnisto: Tulivuorista jääkausiin, 1991, s. 251

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]