Kiihtelysvaara

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kiihtelysvaara
Lakkautettu kunta – nykyiset kunnat:
Joensuu
Kiihtelysvaara.vaakuna.svg Kiihtelysvaara.sijainti.suomi.svg

vaakuna

sijainti

Sijainti 62°29′35″N, 030°15′05″E
Lääni Itä-Suomi
Maakunta Pohjois-Karjala
Seutukunta Joensuun seutukunta
Hallinnollinen keskus Kiihtelysvaaran kirkonkylä
Perustettu 1783
Liitetty 2005
– liitoskunnat Joensuu
Tuupovaara
Kiihtelysvaara
– syntynyt kunta Joensuu
Pinta-ala 530 km²
– maa 486,7 km²
Väkiluku 2 635
(2004)
väestötiheys 5,5 as./km²
Kiihtelysvaaran kirkko

Kiihtelysvaara oli Pohjois-Karjalassa sijainnut Suomen kunta. Se liitettiin Joensuun kaupunkiin 1. tammikuuta 2005.

Kiihtelysvaaran naapurikunnat olivat ennen kunnan lakkauttamista Eno, Joensuu, Kontiolahti, Pyhäselkä, Tohmajärvi ja Tuupovaara.

Kiihtelysvaaran pohjoisosan halki kulkevat Joensuun ja Ilomantsin välinen rautatie ja kantatie 74. Kiihtelysvaaran kirkonkylä sijaitsee suunnilleen keskellä entisen kunnan aluetta, ja muita maininnan arvoisia asutuskeskittymiä ovat Heinävaaran ja Huhtilammen kylät. Kiihtelysvaaran kirkonkylästä on runsaan 30 kilometrin matka Joensuun keskustaan.[1]

Vuonna 2004 kunnan väkiluku oli 2 635 ja sen pinta-ala oli 530 km², josta 44 km² oli vesistöjä. Väestötiheys oli 5,5 asukasta/km². Kiihtelysvaaran vaakuna kuvaa kiihtelystä, oravannahkojen mittayksikköä. Vaakunan suunnitteli Ahti Hammar ja se vahvistettiin vuonna 1962.[2]

Pääosa Kiihtelysvaarasta kuuluu Venäjän puolelle laskevan Jänisjoen vesialueeseen. Lähellä Tohmajärven rajaa jokeen yhtyy lännestä Viesimonjoki. Muutamat Kiihtelysvaaran luoteisosan järvet laskevat Pielisjokeen. Luoteessa sijaitsevaa Jukajärveä lukuun ottamatta koko Kiihtelysvaaran alue on yli 100 metriä merenpinnan yläpuolella, ja korkeimmat vaarat ulottuvat yli 200 metrin korkeuteen merenpinnasta. Soiden osuus pinta-alasta on huomattava ja ne ovat rajoittaneet asutuksen leviämistä. Varsinkin etelässä ja lounaassa on laajoja asumattomia alueita.[1]

Jänisjoessa ovat entisen Kiihtelysvaaran alueella Pohjois-Karjalan Sähkön omistamat Ruskeakosken ja Vihtakosken voimalaitokset.[1]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiihtelysvaaran alueelta on tehty muutamia esihistoriallisia löytöjä, ja vanhasta asutuksesta kertovat tervahautojen ja raudantekopaikkojen rauniot. Seutu kuului 1500-luvulla venäläisten veronkantoalueisiin. Vuoden 1617 Stolbovan rauhan jälkeen suurin osa kreikkalaiskatolisesta väestöstä siirtyi rajan itäpuolelle, ja heidän tilalleen tuli uudisasukkaita Savosta, mutta myös Hämeestä ja Pohjanmaalta saakka. Venäläiset kävivät ryöstelemässä Kiihtelysvaaran taloja 1600-luvun puolivälistä lähtien, ja uudelleen pitäjä joutui hävityksen ja ryöstelyn kohteeksi isonvihan aikana. Pikkuvihan aikana tuho oli vielä pahempaa, ja Jänisjoen Oskolankosken rannalla on sen aikaisten sissipäälliköiden Erkki Sallisen ja Antti Roivaan muistomerkki.[1]

Kiihtelysvaara muodostettiin Tohmajärven kappeliseurakunnaksi ennen vuotta 1693, ja itsenäinen seurakunta siitä tuli vuonna 1857. Ensimmäinen oma kirkkoherra saatiin kuitenkin vasta vuonna 1896. Kiihtelysvaaran ensimmäinen kirkko rakennettiin vuoden 1680 tienoilla, ja sen tilalle valmistui nykyinen kirkko vuonna 1770. Alkuperäinen kellotapuli paloi vuonna 1813, ja vuonna 1856 valmistui uusi kellotapuli, joka korjattiin perusteellisesti vuonna 1931. Pyhäselkä erosi Kiihtelysvaarasta omaksi kunnakseen ja seurakunnakseen vuonna 1925.[1]

Kiihtelysvaaran ensimmäinen kansakoulu aloitti toimintansa kirkonkylässä vuonna 1877. Kiihtelysvaaran asukasluku oli suurimmillaan 1950-luvulla; vuonna 1955 asukkaita oli 4 508. Voimistuva maaltamuutto vähensi väkilukua, ja vuonna 1969 asukkaita oli enää 3 298.[1]

Kylät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alavi, Heinävaara, Huhtilampi, Keskijärvi, Kiihtelysvaara, Oskola, Palo, Hyypiä, Röksä ja Uskaljärvi.

Tunnettuja kiihtelysvaaralaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Hannu Tarmio, Pentti Papunen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 3: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 291–296. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1970.
  2. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1980, s. 161. Otava 1979, Helsinki.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]