Häme

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee maakuntaa. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla Häme.
Historiallinen maakunta Suomessa
Häme
Häme.vaakuna.svg Historical province of Tavastia, Finland.svg

vaakuna

sijainti

nykymaakunnat alueella Päijät-Häme ja Kanta-Häme kokonaan, Keski-Suomi suurimmaksi osaksi, Kymenlaakso, Pirkanmaa, Pohjois-Savo, Varsinais-Suomi ja Etelä-Savo pieneltä osin

Häme (ruots. Tavastland) on pääosin eteläisessä Suomessa sijaitseva Suomen historiallinen maakunta. Hallinnollisena alueena se käsitti nykyiset Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja valtaosan Keski-Suomesta sekä pohjoisen Kymenlaakson, eteläisimmän Pirkanmaan, läntisimmän Pohjois-Savon, lounaisimman Etelä-Savon ja Varsinais-Suomesta Someron. Eräiden lähteiden mukaan myös Satakunta ja Uusimaa olisi aikoinaan luettu osaksi Hämettä, joka olisi ulottunut "suolamerestä suolamereen" eli Suomenlahdelta Pohjanlahdelle Varsinais-Suomen ympärillä.

Hämeen asukkaita kutsutaan vanhastaan hämäläisiksi, ja myös Hämeen nimi on johdettu hämä-vartalosta. Saamelaisten omakielinen nimitys (endonyymi) sápmelaš on hämäläinen-nimityksen tarkka vastine, eli nämä kansat ovat omaksuneet yhteisen *šämä-kantaisen endonyymin ennen kuin kantasaame ja kantasuomi olivat kehittyneet eri suuntiin.

Nimityksen kantasanalle on jo kauan sitten esitetty mahdollinen balttilainen originaali (vrt. liettuan žẽmė ’maa’). Toisen, uudemman ehdotuksen mukaan kantasana voisi liittyä germaaniseen sanaan *sǣma ’tumma’.[1] Äänteellisesti selitykset ovat yhtä uskottavia. Myös nimeä Suomi on yritetty yhdistää samaan sanueeseen, mutta selityksen kaikki versiot ovat turhan mutkikkaita. Suomi-nimitykselle onkin esitetty muita, uskottavampina pidettyjä indoeurooppalaisia lainaselityksiä.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Häme on ollut yhtäjaksoisesti asuttuna kivikaudelta lähtien. Rautakaudella ja keskiajalla maata viljelevä asutus keskittyi Kokemäenjoen vesistön alueelle ja Päijänteen eteläisille rannoille. Keski-Suomi oli lappalaisten ja hämäläisten eränkävijöiden erämaata, joka sai maata viljelevän asutuksen vasta 1400- ja 1500-luvuilla.

Ruotsi teki Birger-jaarlin johdolla ristiretken Hämeeseen 1200-luvun keskivaiheilla ja liitti hämäläiset katolisen kirkon alaisuuteen. Hämeestä tuli täten yksi Ruotsin maakunnista. Kirkollisestti maakunta kuului Turun hiippakuntaan.

Vanhaa perinteistä tapaoikeutta käytti maakuntalaitos maakuntakäräjineen, joilla tehtiin sopimuksia asukkaiden ja kruunun tai kirkon välillä. Vanhin kirjallinen maininta Hämeen maakunnasta on vuodelta 1319. Vähitellen siirryttiin linnaläänihallintoon, jonka keskipisteenä oli Hämeen linna Hämeen linnaläänin päähallintopaikkana.

Oikeusasioita hoitava maakuntatuomarilaitos vakiintui 1300-luvulla. Tuomari edusti valtiovaltaa ja hän siirtyi pitäjästä toiseen istumaan käräjiä. Suomi jaettiin kihlakunniksi 1400-luvun alussa. Tuomiovaltaa käytti linnanvoudeista riippumaton kihlakunnantuomari. Hämeen linnaläänissä oli kolme kihlakuntaa: Sääksmäen, Hattulan ja Hollolan kihlakunnat.

Samoihin aikoihin alkoi hallintopitäjien ja kirkkopitäjien eriytyminen. Kuhunkin pitäjään nimitettiin valtiovallan edustajaksi linnanvoudin alainen nimismies.

Hämäläisten vaikutuspiiri oli keskiajalla laaja. Hämäläiset metsästivät Satakunnassa ja Keski-Suomessa asti. Nautintaoikeuksien määrittelu tarkemmin alkoi kun Kustaa Vaasa 1542 julisti kruunun omaisuudeksi ne Ruotsin kuningaskunnassa olevat maat, jotka eivät olleet selkeästi yksityisessä omistuksessa. Näin ollen Ruotsin kruunulle (valtiolle) tuli mahdolliseksi tukea pysyvää uudisasutusta sekä raivaamista valtiolle otetuilla alueilla. Hämeen kannalta oleelliseksi tuli savolaisten muuttoliike ja uudisasutus hämäläisten erämaille. 1500-luvun puoliväliin mennessä eränkäynti myöhempään Pohjois-Satakuntaan, Etelä-Pohjanmaalle ja Keski-Suomeen Hämeen ydinalueilta oli vähentynyt. Kustaa Vaasan erämaiden kansallistamisen jälkeen alkoi valtion tukemana asutustoiminta, johon erityisesti savolaiset osallistuivat. Kun hämäläiset kävivät savolaisten uudisasukkaiden kimppuun, sääti Kustaa Vaasa, että hämäläisillä on ensisijainen oikeus asettua Keski-Suomeen. Jos tämä oikeus jäisi käyttämättä, olisivat sitten vuorossa muut. Vuoteen 1560 mennessä vain viidennes Keski-Suomen taloista oli hämäläistä perua. Hämäläiset jatkoivat kuitenkin edelleen alueelle tulevien savolaisten uudisasukkaiden häiritsemistä. Vuonna 1564 hämäläisten kalastusoikeudet Keski-Suomessa julistettiin menetetyiksi. Keski-Suomi savolaistui murretta myöten. Hallinnollisesti Keski-Suomi kuitenkin luettiin Hämeeseen kuuluvaksi.

Vuonna 1634 Ruotsin valtakunnan hallintoa hoitamaan perustettiin maaherrojen johtamat läänit. Häme tuli kuulumaan Uudenmaan ja Hämeen lääniin. Vuonna 1776 Keski-Suomi liitettiin vasta perustettuun Vaasan lääniin. Suomen siirryttyä Ruotsilta Venäjälle keisari Nikolai I uudisti läänijaon 1831. Tällöin Uudenmaan ja Hämeen lääni jaettiin Uudenmaan lääniksi ja Hämeen lääniksi. Keski-Suomi erotettiin Vaasan läänistä omaksi Keski-Suomen läänikseen 1960. Kun vanhat läänit lakkautettiin 1997 Päijät-Häme ja Kanta-Häme tulivat kuulumaan Etelä-Suomen lääniin ja Keski-Suomi Länsi-Suomen lääniin. Läänijaosta luovuttiin kokonaan vuonna 2009.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Häkkinen, Kaisa 2004: Nykysuomen etymologinen sanakirja. WSOY.
  2. Kallio, Petri (1998): Suomi(ttavia etymologioita). – Virittäjä 102.


Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.