Pitäjä

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Kirkkopitäjä)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pitäjä (aikaisemmin myös pitäjäs) on Suomessa jo esihistoriallisena aikana käytetty sana,[1] joka on ollut erilaisten hallinnollisten ja kirkollisten paikallisyhteisöiden nimenä 1800-luvulle asti. Sen jälkeen kun maaseudullekin 1860-luvulla perustettiin kunnallishallinto ja vanhat hallintopitäjät lakkautettiin, sanaa on käytetty pääasiassa epävirallisissa yhteyksissä maalaiskunnista.[2]

Suomen kielen lautakunnassa on pohdittu, pitäisikö pitäjä-sana ottaa käyttöön uudelleen virallisestikin. Sillä voitaisiin viitata lakkautettuun kuntaan.[3]

Muinaispitäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Muinaispitäjä

Pitäjä on alkuaan sana, jolla on alun perin tarkoitettu Länsi-Suomen esihistoriallisen ajan paikallisyhteisöjä.[1] Pitäjät muodostuivat luultavasti kestitys- ja uhripitojen pitämistä varten (josta nimi), mutta kehittyivät myöhemmin itsehallinnollisiksi yhteisöiksi, joiden puitteissa hallinnoitiin ja jaettiin oikeutta.[1] Kristinuskon päästyä voitolle maassa alettiin pitäjiksi (ruots. socken) nimittää sekä kirkollisia seurakuntia että valtionhallinnollisia alueyksiköitä.

Kirkkopitäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkkopitäjät (ruots. kyrkosocken) syntyivät kristinuskon levitessä. Ne muodostetuivat usein esihistoriallisten pitäjien pohjalta. 1600-luvulta lähtien kirkkopitäjissä alkoi vahvistua seurakunnallinen itsehallinto, jonka päättävä elin oli pitäjänkokous.[1]

Kirkkopitäjät lakkautettiin vuoden 1865 kunnallisasetuksessa. Uusiksi maallisiksi paikallishallintoalueiksi perustettiin kunnat, jotka vastasivat alueiltaan vanhoja kirkkopitäjiä tai niiden kappeliseurakuntia, ja pitäjänkokoukset korvattiin kuntakokouksilla. Kaupungeissa maallinen hallinto oli jo alunpitäenkin erkaantunut seurakunnallisesta päätöksenteosta, koska kaupunkeja johti raati ja maistraatti.

Hallintopitäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallintopitäjät olivat keskiajalta peräisin olleita hallinnollisia ja oikeudellisia piirejä. Ne muodostettiin 1300- ja 1400-luvun vaihteessa ja saattoivat erota alueiltaan kirkkopitäjistä. Erityisesti näin oli Turun lähellä ja Hämeessä. Hallintopitäjät muodostettiin verojen kantamiseksi ja ne olivat samalla käräjäpiirejä. Niiden tärkein hallintoelin oli käräjät. Keskiajalta 1700-luvulle saakka paikallishallinnolliset ja oikeudelliset asiat käsiteltiin samoissa kokouksissa. Hallintopitäjän alue jakautui edelleen pienempiin hallinnollisiin yksiköihin, esimerkiksi neljännes- tai kolmanneskuntiin. Hallintopitäjän tärkein virkamies oli nimismies. Useampi hallintopitäjä muodosti yhdessä kihlakunnan, joka oli kihlakunnantuomarin virkapiiri.[1]

Kirkkopitäjät saivat uudella ajalla enemmän valtaa myös maallisissa asioissa ja näin hallintopitäjien merkitys väheni. 1700-luvulla paikallishallinnon tärkeimmäksi elimeksi nousi pitäjänkokous, joka toimi kirkkopitäjässä. Hallintopitäjät hävisivät lopullisesti 1870-luvulla, kun vuoden 1865 kunnallisasetuksessa seurakuntajaon pohjalta perustettiin kunnallinen ja oikeudellinen aluejako.[1]

Sanan nykyinen ja ehdotettu käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sen jälkeen kun maaseudullekin 1860-luvulla perustettiin kunnallishallinto, sanaa pitäjä on epävirallisesti käytetty tarkoittamaan kunnan aluetta.[4] Paitsi tavanomaisessa puhekielessä, sanaa on vakiintuneesti käytetty muun muassa murteiden, paikallishistorian ja kansanperinteen tutkimuksessa.[4] Virallisestikin termiä käytettiin vielä 1900-luvun alkupuolella maakirjassa.[5]

Kun kuntajako maaseudulla oli pitkään sidoksissa seurakuntajakoon, pitäjä-käsitteen merkitys oli käytännössä selvä: pitäjän alue oli aina sama kuin vastaavan kunnan ja seurakunnan. Sanan merkitys kävi kuitenkin epämääräisemmäksi sen jälkeen, kun vuonna 1925 säädetty laki teki mahdolliseksi muuttaa kuntajakoa kirkollisesta jaosta riippumatta. Tämän jälkeen sanaa pitäjä ei enää voitu kiistattomasti käsittää kunnan synonyymiksi, eikä sille myöskään vakiintunut sellaista merkitystä, että sillä olisi aina tarkoitettu nimenomaan seurakunnan aluetta.[5]

Kun Suomessa on viime vuosikymmeninä suoritettu suuri joukko kuntaliitoksia ja uusiakin liitoksia on suunnitteilla, Kotimaisten kielten keskuksen nimistönhuolto on suosittanut, että pitäjä-nimitystä käytettäisiin entisistä maaseutumaisista kunnista, jotka on liitetty toiseen kuntaan, erotukseksi toisaalta nykyisistä tai suunnitelluista kunnista ja toisaalta pienemmistä kaupunginosista ja kylistä.[6]

Tämä ehdotettu terminologia ei ainakaan vielä ole vakiintunut yleissuomalaiseksi käytännöksi, mutta muutamissa lakkautetuissa kunnissa kuten Kiihtelysvaarassa ja Kesälahdessa paikalliset kylä- ja asukasyhdistykset ovat tehneet virallisen aloitteen, että näiden entisten kuntien alueista käytettäisiin virallisestikin pitäjä-nimitystä. Hollolassa taas on tehty valtuustoaloite, että lakkautetun Hämeenkosken kunnan alueesta käytettäisiin kaikissa virallisisa yhteyksissä nimitystä Hämeenkosken pitäjä.[6] Toisaalta kun Kuopioon on vuosien kuluessa liitetty Riistaveden, Vehmersalmen, Karttulan, Nilsiän, Maaningan ja viimeksi Juankosken kunnat, vuoden 2017 alussa jokaiseen näistä perustettiin lähidemokraattiseksi toimielimeksi pitäjäraati.[6][7]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 134, 394-395. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Historian suursanakirja
  2. ”Pitäjä”, Nykysuomen sanakirja, 2. osa (L–P), s. 361. Suomalaisen kirjallisuuden seura, WSOY, 1988. ISBN 951-0-09106-5.
  3. Degerman, Risto: Palaavatko pitäjät takaisin? 4.1.2013. Yleisradio. Viitattu 8.3.2013.
  4. a b Kuntaliitokset 2013 ‒ kunnannimestä pitäjännimeksi?. Kielikello, 2013, nro 1. Kotimaisten kielten keskus. Artikkelin verkkoversio.
  5. a b Veli Merikoski: Suomen julkisoikeuden oppikirja, I nide, s. 111–112. WSOY, 1946.
  6. a b c Kielikello, 2016, nro 4. Artikkelin verkkoversio.
  7. Pitäjäraadit Kuopion kaupinki. Viitattu 16.10.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Litzen, Veikko: Om socknen. Historisk tidskrift för Finland, 1977, 62. vsk, s. 331-335. (ruotsiksi)