Pitäjä

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Kirkkopitäjä)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pitäjä (aikaisemmin myös pitäjäs) on Suomessa jo esihistoriallisena aikana käytetty sana,[1] joka on ollut erilaisten hallinnollisten ja kirkollisten paikallisyhteisöiden nimenä 1800-luvulle asti. Sanaa pitäjä saatetaan epävirallisesti käyttää puhuttaessa myös ajasta, jolloin niitä ei hallinnollisina yksikköinä ole ollut olemassa. Sitä käytetään usein esimerkiksi murretutkimuksessa eri paikkakuntien murteita analysoitaessa.

Suomen kielen lautakunnassa on pohdittu, pitäisikö pitäjä-sana ottaa käyttöön uudelleen virallisestikin. Sillä voitaisiin viitata lakkautettuun kuntaan.[2]

Muinaispitäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Muinaispitäjä

Pitäjä on alkuaan sana, jolla on alun perin tarkoitettu Länsi-Suomen esihistoriallisen ajan paikallisyhteisöjä.[1] Pitäjät muodostuivat luultavasti kestitys- ja uhripitojen pitämistä varten (josta nimi), mutta kehittyivät myöhemmin itsehallinnollisiksi yhteisöiksi, joiden puitteissa hallinnoitiin ja jaettiin oikeutta.[1] Kristinuskon päästyä voitolle maassa alettiin pitäjiksi (ruots. socken) nimittää sekä kirkollisia seurakuntia että valtionhallinnollisia alueyksiköitä.

Kirkkopitäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkkopitäjät (ruots. kyrkosocken) syntyivät kristinuskon levitessä. Ne muodostetuivat usein esihistoriallisten pitäjien pohjalta. 1600-luvulta lähtien kirkkopitäjissä alkoi vahvistua seurakunnallinen itsehallinto, jonka päättävä elin oli pitäjänkokous.[1]

Kirkkopitäjät lakkautettiin vuoden 1865 kunnallisasetuksessa. Uusiksi maallisiksi paikallishallintoalueiksi perustettiin kunnat, jotka vastasivat alueiltaan vanhoja kirkkopitäjiä tai niiden kappeliseurakuntia, ja pitäjänkokoukset korvattiin kuntakokouksilla. Kaupungeissa maallinen hallinto oli jo alunpitäenkin erkaantunut seurakunnallisesta päätöksenteosta, koska kaupunkeja johti raati ja maistraatti.

Hallintopitäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallintopitäjät olivat keskiajalta peräisin olleita hallinnollisia ja oikeudellisia piirejä. Ne muodostettiin 1300- ja 1400-luvun vaihteessa ja saattoivat erota alueiltaan kirkkopitäjistä. Erityisesti näin oli Turun lähellä ja Hämeessä. Hallintopitäjät muodostettiin verojen kantamiseksi ja ne olivat samalla käräjäpiirejä. Niiden tärkein hallintoelin oli käräjät. Keskiajalta 1700-luvulle saakka paikallishallinnolliset ja oikeudelliset asiat käsiteltiin samoissa kokouksissa. Hallintopitäjän alue jakautui edelleen pienempiin hallinnollisiin yksiköihin, esimerkiksi neljännes- tai kolmanneskuntiin. Hallintopitäjän tärkein virkamies oli nimismies. Useampi hallintopitäjä muodosti yhdessä kihlakunnan, joka oli kihlakunnantuomarin virkapiiri.[1]

Kirkkopitäjät saivat uudella ajalla enemmän valtaa myös maallisissa asioissa ja näin hallintopitäjien merkitys väheni. 1700-luvulla paikallishallinnon tärkeimmäksi elimeksi nousi pitäjänkokous, joka toimi kirkkopitäjässä. Hallintopitäjät hävisivät lopullisesti 1870-luvulla, kun vuoden 1865 kunnallisasetuksessa seurakuntajaon pohjalta perustettiin kunnallinen ja oikeudellinen aluejako.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 134, 394-395. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  1. a b c d e f Historian suursanakirja
  2. Degerman, Risto: Palaavatko pitäjät takaisin? 4.1.2013. Yleisradio. Viitattu 8.3.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Litzen, Veikko: Om socknen. Historisk tidskrift för Finland, 1977, 62. vsk, s. 331-335. (ruotsiksi)