Suomen murteet

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomen murteet ovat suomen kielessä esiintyviä murteita. Ne voidaan jakaa länsimurteisiin ja itämurteisiin sekä edelleen näiden sisällä useisiin alaryhmiin. Murteiden erot olivat ennen selkeämpiä, sillä nykyisin murteet ovat sekoittuneet.[1]

Suomen murrealueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seitsemän murreryhmää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen murteet voidaan jakaa seitsemään tai kahdeksaan päämurteeseen tai murreryhmään: lounaismurteet, hämäläismurteet, eteläpohjalaiset murteet, keski- ja pohjoispohjalaiset murteet, peräpohjalaiset murteet, savolaismurteet ja kaakkoismurteet. Useimmat näistä jakautuvat vielä alamurteiksi.[2] Joskus lounaismurteista erotetaan omaksi ryhmäkseen lounaiset välimurteet (kartassa tummempi vihreä).[3]

Itä- ja länsimurteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kielen murreryhmät ovat edelleen ryhmiteltävissä kahdeksi päämurrealueeksi. Länsimurteet, joita ovat lounaismurteet, hämäläismurteet, eteläpohjalaiset murteet, keski- ja pohjoispohjalaiset murteet, peräpohjalaiset murteet, ovat kehittyneet kenties voittopuolisemmin myöhäiskantasuomen pohjoiskantasuomalaisesta murteesta ja saaneet enemmän vaikutteita ruotsista ja lounaismurteet aiemmin myös virosta. Suomen kielen itämurteet, joita ovat savolaismurteet ja kaakkoismurteet, taas ovat länsimurteisiin verrattuna läheisempää sukua karjalan kielelle ja sen pohjana olleille itäkantasuomalaisille myöhäiskantasuomen murteille, ja kaikkein itäisimmissä murteissa on myös enemmän lainasanoja venäjästä. Sekä ruotsin kielestä että venäjästä, samoin kuin saamesta lainatut suomen kielen lainasanat ulottuvat kuitenkin myös koko suomen kielen puhuma-alueelle idästä länteen ja etelästä pohjoiseen.

Muita luokittelumalleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka jako itä- ja länsimurteisiin onkin osoittautunut käytännölliseksi, voitaisiin tärkein murreraja perustellusti sijoittaa toisinkin. Diakroniselta eli kielihistorialliselta kannalta syvin murreraja voitaisiin sijoittaa lounaismurteiden ja muiden murteiden väliin, kuten Martti Rapola on huomauttanut,[4] koska lounaismurteissa on selvästi havaittava virolainen juuri ja koska muiden Suomen murteiden katsotaan eriytyneen selvästi viroa myöhemmin.[5] Toisaalta affrikaatta ts on säilynyt vain Viipurin, Karjalankannaksen ja Laatokan Karjalan alueella mutta kehittynyt kaikissa muissa murteissa aluksi spirantiksi ϑ (kuten th englannin sanassa think), joten varhaisin murreraja voitaisiin merkitä myös erottamaan kaakkoisimmat murteet muista. Murrerajan vetäminen yksittäisen äännepiirteen perusteella ei kuitenkaan ole riittävän perusteltua, koska eri äännepiirteiden todistus voi viitata eri suuntiin johtuen piirteiden sekundaarisesta leviämisestä naapurimurteiden alueelle.

Puhtaasti synkronisesti eli pelkästään nykytason eroja (erityisesti sanaston tasolla) katsoen on pidetty perusteltuna myös Suomen murteiden jakamista kolmia: itä-, länsi- ja pohjoismurteisiin. Tällöin pohjoismurteiden alue kattaisi alueet suunnilleen Keski-Pohjanmaan ja Kainuun etelärajoilta pohjoiseen. [6]

Esimerkkejä suomen murteista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lounaismurre Kyl ny. = Kyllä nyt. Sanat lyhenevät usein lopusta; muistuttaa tässä viron kieltä.
Eteläpohjalaismurre Soot. = Sinä olet
Teherä = Tehdä
Pohojalaanen = Pohjalainen
Pikapuhemuotoja käytetään tavallisesti.
Yleiskielen d:n sijaan r.
Loisvokaali ja diftongin loppu-i korvautuu sen ensimmäisen vokaalin pidentymällä.
Hämäläismurre Nählään tai nährään. = Nähdään. Yleiskielen d:n asemesta käytetään l- tai r-äännettä.
Pohjoispohjalainen murre ossuus = osuus Konsonantti geminoituu (kahdentuu) pitkän vokaalin edellä.
Peräpohjalaismurre Saaphaan = Saappaan "Ylimääräinen" h määrätapauksissa.
Kaakkoismurre Puota = Pudota. Yleiskielen d:n asemassa kato.
Savolaismurre poeka = poika Diftongi redusoitunut eli diftongin osat ääntämykseltään lähempänä toisiaan.

Murteista yleiskieleen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Usein väitetään, että ihminen ei pääse koskaan täysin eroon murteestaan, koska se on ensimmäinen opittu kieli.

Murteissa ei ole enää niin paljoa eroja kuin aiemmin, koska media on muovannut ihmisen puhetta. Ennen murteet saattoivat erota toisistaan hyvinkin paljon, koska ihmiset eivät liikkuneet paljonkaan paikasta toiseen ja näin eivät kuulleet muita murteita.

Monet käyttävätkin nykyisin yleiskieltä eli kirjakielen tapaista kieltä, josta ei voi päätellä, mistä puhuja on kotoisin. Nykyinen puhekieli ei ole enää niin sidottu asuinpaikkaan kuin ennen, vaan eri ikäryhmät voivat puhua omaa puhekieltään.

Slangi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tietyn ryhmän sosiaalista murretta nimitetään slangiksi. Tunnettu esimerkki on "stadin slangi". Muita ovat esimerkiksi sotilasslangi ja nettislangi.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sinikka Herajärvi, Päivi Laine, Leena Paasio-Leimola ja Petra Vartia: Loitsu. Äidinkieli ja kirjallisuus 9. Kustannusosakeyhtiö Otava, Keuruu, 2006. ISBN 951-1-20143-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen murteet Internetix. Viitattu 24.7.2009.
  2. Suomen murrealueet Internetix. Viitattu 24.7.2009.
  3. Suomen murrealueet Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Viitattu 24.7.2009.
  4. Rapola, Martti 1990: Johdatus Suomen murteisiin. SKS, neljäs painos.
  5. Itkonen, Terho 1983: Välikatsaus suomen kielen juuriin. - Virittäjä 87. [1] (osa 1), [2] (osa 2)
  6. Leino, Antti & Hyvönen, Saara & Salmenkivi, Marko 2006: Mitä murteita Suomessa onkaan? Murresanaston levikin kvantitatiivista analyysiä. – Virittäjä 1/2006.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lyytikäinen, Erkki – Rekunen, Jorma – Yli-Paavola, Jaakko (toim.): Suomen murrekirja. Helsinki: Gaudeamus, 2013. ISBN 978-952-495-299-6.
  • Mielikäinen, Aila: Murteiden murros: Levikkikarttoja nykypuhekielen piirteistä. Jyväskylän yliopiston suomen kielen laitoksen julkaisuja 36. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 1991. ISBN 951-680-657-0.
  • Rapola, Martti: Johdatus Suomen murteisiin. 4. painos (2. uudistettu painos 1962). Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1990. ISBN 951-717-650-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen murteet.