Lounaismurteet

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lounaismurteiden levinneisyysalue.

Lounaismurteet ovat Lounais-Suomessa melko pienellä mutta tiheästi asutulla maantieteellisellä alueella (kolmio VihtiTurkuMerikarvia) puhuttuja suomen kielen murteita.

Jako alaryhmiin ja tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lounaismurteilla on runsaasti omaleimaisia piirteitä, ja ne jaetaan useimmiten seitsemään eri alaryhmään, joista kaksi (pohjoisryhmä ja itäryhmä) kuuluu varsinaisiin lounaismurteisiin ja loput viisi (Länsi-Uudenmaan murteet, Someron seudun murteet, Turun ylämaan murteet, Ala-Satakunnan murteet ja Porin seudun murteet) ovat niin sanottuja lounaisia välimurteita.[1]

Lounaismurteiden kotoperäinen sanasto on laaja, ja niissä on paljon lainasanoja germaanisista kielistä. Muista suomen murteista poiketen sananalkuiset konsonanttiyhdistelmät ovat yleisiä, ja niitä esiintyy myös puhtaasti suomenkielisissäkin sanoissa; samoin lähes kaikissa onomatopoeettisissa sanoissa (präiskiä, fletku, krapsuttaa) on sananalkuinen konsonanttiyhdistelmä. Lounaismurteet ovat ainoa Suomen murreryhmä, jossa soinniton f-äänne esiintyy natiivina eli kotoperäisenä. Ääntämyksessä on myös muita ainutlaatuisia piirteitä, kuten eräiden vokaalien ääntäminen puolipitkänä (tavallisesti lyhyt) sekä niin sanottu mediaklusiili, puolisoinnillinen, äänne. Alueen tärkeimmät kaupungit ovat Turku, Pori, Rauma, Salo ja Uusikaupunki, joissa jokaisessa on oma murremuotonsa.[2]

Varsinaiset lounaismurteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsinaisilla lounaismurteilla on paljon yhteisiä piirteitä viron kielen kanssa, ja on väitetty, että lounaismurteet olisivat kielellisesti lähempänä viroa kuin muita suomen kielen murteita, muun muassa painollisen tavun pitkät vokaalit diftongioituivat lopullisesti vasta 1600-luvulla, ja joissakin murremuodoissa niitä esiintyy yhä, esimerkiksi sää puhu sooppa (pro suopaa tai suappa "sinä valehtelet"). Lounaismurteet tunnistaa parhaiten ehkä niiden erikoisesta rytmistä, joka johtuu painottomien ja painollisten tavujen välisestä jyrkästä erosta.

Lounaiset välimurteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monissa murreluokituksissa omaksi, lounaismurteista erilliseksi murreryhmäkseen luetaan lounaiset välimurteet.[3] Niitä puhutaan varsinaisten lounaismurteiden ja hämäläismurteiden väliin jäävällä kapeahkolla vyöhykkeellä (kuvassa vinoviivoituksella), joka ulottuu Vihdistä Someron, Loimaan, Kokemäen ja Porin kautta Merikarvialle.[1] Näissä läntisen Uudenmaan, lounaisimman Hämeen, koillisen Varsinais-Suomen ja keskisen Satakunnan murteissa lounaismurteiden ja hämäläismurteiden piirteet osittain sekoittuvat. Näistä murteista puuttuvat muutamat lounaismurteiden leimallisimmat piirteet, esimerkiksi pitkät vokaalit ovat säilyneet sanan lopussa ja loppuheittoa ei ole.[4] Näihin murteisiin kuuluu esimerkiksi lounaishämäläinen Someron murre ja suurempien kaupunkien murteista Porin seudun murre.

Lounaismurteet kauno- ja tietokirjallisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rauman murteen on kirjalliseen muotoon siirtänyt Hj. Nortamo teoksissaan. Hänen manttelinperijänään on pidetty kirjailija Tauno Koskelaa. Tämänpäivän tunnetuin 'raumangiälen' käyttäjä on murrekirjailija Hannu Heino.

Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan hahmoista kersantti Hietanen puhuu lounaismurretta.

Murrerunoilija Heli Laaksonen on julkaissut laajan kokoelman kolumneja ja runoja lounaismurteilla. Tunnetuin näistä teoksista on Laaksosen esikoisrunokirja, Pulu uis.

Turun murteella on julkaistu kirja Kui, sanos Aku, joka sisältää VeePee Lehdon kääntämiä Carl Barksin Aku Ankka-sarjakuvia.

Turun murteen kieliopin ja harjoituskirjan Tämmöttös julkaisi Turun yliopiston fonetiikan emeritusprofessori Kalevi Wiik vuonna 2002.

Murteen piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • yleiskielen d:n vastine on joko puolisoinnillinen d (ð) (vrt. englannin this) tai r
paðas, verel (padassa, vedellä)
  • yleiskielen ts vastine on joko t, tt tai soinniton ts-affrikaatta (θ) (vrt. englannin thing) yleiskielen metsä taipuu
mettä : metän (yleisedustus)
mettä : mettän (välimurteiden pohjoisosassa)
meθθä : meθθän (Rauman-Eurajoen seutu)
  • itämerenkantasuomen pitkien vokaalien ee, oo ja öö diftongioitumismuodot , ua ja
nuar tyämiäs pro nuori työmies (itämerenkantasuomen noori töömees)
  • i-, u-, ja y-loppuiset diftongit ovat määräehdoin supistuneet (redusoituneet):
koer(a), naora(a), kööh(ä) pro koira, nauraa, köyhä.
  • loppuheitto eli apokopee (sanat, joissa sananloppuinen vokaali kadonnut) joskus kaksitavuisissa, aina useampitavuisissa sanoissa
See om pitk ja teräv.
  • sisäheitto eli synkopee (kolmi- tai useampitavuisten sanojen toisen avoimen tavun vokaali kadonnut, jos ensimmäinen tavu pitkä ja kolmas tavu alkaa l, m, n, r tai v)
Mnää ole suamlane.
Tänäp olis pernoi ja affni ruakan
  • pitkät vokaalit lyhentyvät ensitavua edempänä ja viimeisen tavun klusiilit ja sibiliantit kahdentuvat
Neep puises seippä olik korkkiat. (= puiset seipäät)
  • jälkitavujen ua, yä, ie ja iä jälkimmäinen vokaali kadonnut
Mnuu halutta assu Eorjoel. (=asua)
  • kaksois-l:n, -m:n, -n:n ja -r:n lyheneminen pitkän vokaalin, diftongin ja painottoman tavun jäljessä
käänetti pro käännettiin
kualu pro kuollut
kiäretti pro kierrettiin
  • yleiskielen ea- ja eä-loppuiset nominit saavat uudet muodot
Talo o kauhian korkki. (= korkea; myös kauhian korkja ja kauhian korkia käyvät)
  • imperfektissä tunnus -s(i)
Hän istus. (=istui)
  • sananalkuiset konsonanttiyhdistelmät yleisiä, varsinkin klusiili +l tai r
Lopet nys se protkottamine (=valitus) ja menk klappama (= pesemään pyykkiä)
  • f-äänne yleinen
affen, kaffe, faneri, föli jne.
märjä halvo (märät halot)
  • Heikko aste usein yleiskielen i-loppuisen diftongin edellä
iðäne[n] pro itäinen
kellane[n] pro keltainen
  • Toisen tavun vokaalin piteneminen puolipitkäksi, jos ensitavu on lyhyt
Mää asùn Turùs pro Minä asun Turussa
  • Pitkät vokaalit sanan ensimmäisen tavun jälkeen harvinaisia sekä konsonanttien k, p, t ja s erikoisgeminaatio
ihmissi pro ihmisiä
kotti pro kotiin
  • Monikon genetiivi -tte (vrt. vironkielen de/te)
kissatte pro kissojen
autotte pro autojen
  • Rauman seuduilla myös tavujenvälinen h
taloho, kylähä, silmhi

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Lounaismurteiden alue Internetix. Viitattu 24.7.2009.
  2. Suomen murrealueet Internetix. Viitattu 24.7.2009.
  3. Suomen murrealueet Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Viitattu 24.7.2009.
  4. de Smit, Merlijn: Murteiden erikoispiirteet (doc) Merlijn de Smit. Viitattu 24.7.2009. [vanhentunut linkki]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Wiik, Kalevi: Jottan tarttis tehrä – Turun murteen sanakirja.
  • Wiik, Kalevi: Tämmöttös – Turun murteen kielioppi ja harjoituskirja.
  • Barks, Carl: Kui, sanos Aku – Kaikkest paremppi Ankka-jutui Turu murttel. Turu murttel kääntäny Veepee Lehto.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]