Suomenruotsi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alueet, joilla Suomessa on puhuttu ruotsia keskiajalta lähtien ruotsalaisten kolonisaation seurauksena. Ruotsinkielisiä asuu myös tämän alueen ulkopuolella etenkin kaupungeissa.

Suomenruotsi (ruots. finlandssvenska) on ruotsin kielen Suomessa käytetty kirja- ja yleiskielinen variantti, jota puhutaan pääasiassa rannikkoalueilla Uudellamaalla, Turunmaalla ja Pohjanmaalla, sekä jossain määrin myös muualla Suomessa. Myös Ahvenanmaan ruotsi kuuluu suomenruotsiin sikäli, että siinä käytetään monista virallisista termeistä suomenruotsalaista varianttia. Ääntämiseltään ja intonaatioltaan Ahvenanmaan ruotsi on kuitenkin selvästi lähempänä Ruotsissa puhuttuja ruotsin murteita. Äidinkielenään suomenruotsia puhuvia suomalaisia kutsutaan suomenruotsalaisiksi. Ruotsissa suomenruotsi luetaan kuuluvaksi murrealueeseen nimeltä "östsvenska mål". Suomenruotsi juontaa juurensa keskiajalla ruotsalaisten tekemään Suomen rannikon kolonisaatioon.

Murteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenruotsin murteet.

Suomenruotsin murteet eivät ole mitenkään yhtenäisiä, vaan esimerkiksi Itä-Uudellamaalla puhutut murteet saattavat joidenkin piirteiden osalta edustaa päinvastaista kantaa kuin pohjalaiset. Huomattavin esimerkki tästä on k:n ja g:n palatalisoituminen. Pohjalaisten murteiden merkittävä piirre on velaariklusiilien /k g/ palatalisoituminen etuvokaalien edellä myös sanan sisällä, ei vain alussa - niinpä kärringen voidaan Pohjanmaalla ääntää [tʃærndʒi]. On huomattava, että g ei siellä palatalisoidu [j]:ksi vaan [dʒ]:ksi, joten sana göra ääntyy [dʒæra]. (Tässä esiintyy myös göra-verbin muoto gära, joka on kadonnut ruotsin kirjakielestä mutta on tunnistettavissa esimerkiksi sanassa gärning ’teko’.) Toisaalta uusimaalaisessa ruotsissa g ja k jäävät klusiileiksi, joten esimerkiksi sanan kjol alkuosa ääntyy Itä-Uudellamaalla [kj]. Suomenruotsissa sanansisäiset aspiroituneet k, p ja t ovat usein korvautuneet suomen kielen vaikutuksesta geminaatta-k:lla, -p:llä ja -t:llä. Tämä fennismi (suomalaisuus) on herättänyt foneetikkojen huomiota.[1] Suomenruotsissa on säilyneenä diftongeita ja lyhyitä vokaaleita, jotka Ruotsin ruotsissa ovat kauan sitten muuttuneet pitkiksi vokaaleiksi.[2]

Eroja riikinruotsiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenruotsin yleiskieli eroaa Ruotsissa käytetystä ennen muuta virallisten termien osalta: ministeriöt ovat suomenruotsiksi ministerier, eivät departement. Myös suomenruotsalaiset murteet ovat vaikuttaneet: esimerkiksi sellainen ilmaus kuin ligga på åga ’maata koko yö valveilla varhaisen herätyksen vuoksi hermoillen’ on Ruotsissa joko tuntematon tai mielletään selvästi murteelliseksi. Murteesta johtuu myös erityisesti pohjalaisten tapa käyttää verbiä lämna merkityksessä ’jäädä’. Tätä kuitenkaan kielenhuolto ei hyväksy, koska se voi aiheuttaa ymmärtämisvaikeuksia. Joskus suomenruotsin poikkeavat muodot ovat seurausta tietoisesta kielen ohjailusta – esimerkiksi "öljynjalostamosta" käytetään suomenruotsissa sanaa oljeraffineri, koska Ruotsin puolella tavallinen oljeraffinaderi kuulostaa täällä tarpeettoman pitkältä ja kömpelöltä. Myös "roudarin" suomenruotsinnokseksi on suositeltu mieluummin muotoa rådare kuin Ruotsin puolella käytettyä sanaa råddare, koska jälkimmäinen kuulostaa suomenruotsissa 'sotkijalta'. Örfil tarkoittaa riikinruotsissa pelkästään väkivaltaista tekoa, suomeksi korvapuustia, mutta suomenruotsin örfil samoin kuin suomen korvapuusti, tarkoittaa myös tiettyä leivonnaista.

Suomenruotsin sanastossa on alueellisia eroja. Esimerkiksi polkupyörä on etelärannikon suomenruotsissa fillare ja Pohjanmaalla ped. Ruotsin sana cykel on hyvin yleinen ja sitä käytetään usein myös suomenruotsissa.

Jotkin ruotsin kielen sanat tarkoittavat Suomessa eri asiaa kuin Ruotsissa. Esimerkiksi sana villa tarkoittaa riikinruotsissa huvilaa tai omakotitaloa, suomenruotsissa pelkästään huvilaa (omakotitalo on suomenruotsissa egnahemshus tai egnahemhus), semla sämpylää, riikinruotsissa taas laskiaispullaa. Batong tarkoittaa suomenruotsissa patonkia, riikinruotsissa pamppua. Verbi paja tarkoittaa riikinruotsissa rikkoa tai rikkoutua ja Suomessa paijata.

On joitakin riikinruotsin sanoja, joita ei tunneta ollenkaan suomenruotsissa, muun muassa brandgul, joka on suomenruotsissa ja joskus riikinruotsissakin orange ja tarkoittaa oranssia.

Vaikka suomalaisissa kouluissa opetettu ruotsi on nykyisin sanastoltaan usein riikinruotsia, ääntämisohjeet ovat suomenruotsin mukaiset.

Ruotsissa puhuttu ruotsi vaikuttaa jatkuvasti suomenruotsiin erityisesti Pohjanmaan kautta, koska Pohjanmaalla on perinteisesti ollut tapana katsoa Ruotsin televisiota.[3] Myös ruotsalainen kulttuurituotanto, kuten iskelmä, rock-musiikki (Magnus Uggla, Ulf Lundell ynnä muut) ja populaarikirjallisuus (Henning Mankell, Jan Guillou ynnä muut) on suosittua ja helposti saatavaa ruotsinkielisessä Suomessa, joka tunnetaan nimellä Svenskfinland. Toisaalta myös suomenruotsi on täkäläisen kulttuurituotannon kautta onnistunut vaikuttamaan Ruotsin puhekieleen – erityisesti Muumi-kirjojen mukana levinnyt, tyypillisesti suomenruotsalaisena pidetty sana rådd ’sotku’ on suosittu esimerkki.

Ruotsalaiset kutsuvat suomenruotsia joskus termillä muminspråk ('muumikieli'), koska japanilaista, Suomessa ruotsiksi jälkiäänitettyä mutta myös Ruotsissa esitettyä Muumi-televisiosarjaa ei aikoinaan nauhoitettu uudelleen riikinruotsiksi ja ruotsalaiset oudoksuivat muumien outoa ääntämystä.

Suomenruotsi on useissa tapauksissa vanhanaikaisen kuuloista ruotsalaisissa korvissa. Esimerkiksi luku 18 on suomenruotsissa aderton ja riikinruotsissa arton.

Suomen kielen vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen vaikutus puhuttuun suomenruotsiin on ilmeinen, mutta selvimmillään hiomattomassa ja slanginomaisessa puhekielessä etelän kaupungeissa. Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla sekä osassa Turun saaristoa, missä miljöö on varsin yksikielinen ja suomea ei välttämättä osata kovin hyvin, suomalaisten sanojen käyttäminen on arkipuhekielessäkin harvinaisempaa. Lauseopin ja fraseologian suomalaistumista pyritään vähentämään tietoisella kielenhuollolla. Suomenkielisten sanojen sijasta Ruotsin puolella käytetyt omaperäiset termit saatetaan mahdollisuuksien mukaan suomenruotsalaisten media-ammattilaisten ulottuville esimerkiksi Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaiseman Språkbruk-lehden sivuilla.

Suomenruotsissa käytetään monia käännöslainoja suomen kielen sanoista. Esimerkiksi lukujärjestys, joka on riikinruotsissa schema, on suomenruotsissa läsordning, laatikkoruoka låda (riikinruotsissa pudding), uimahalli simhall (riikinruotsissa badhus), kotitalous huslig ekonomi (riikinruotsissa hemkunskap) jne.

Vakiintuneita puhekielen suomalaisuuksia ovat esimerkiksi kiva, joka komparoidaan nykyään ruotsiksi kivogare, kivogast, sekä juttu, joka on lainautunut kaikkine sivumerkityksineen suomenruotsiin, kaveri, joka suomenruotsissa lienee alkujaan oikeastaan sotilasslangia, ja maila, jota ilmeisesti käytetään ennen kaikkea siitä syystä, että ruotsista puuttuu yksi yhteinen sana pallon lyömiseen käytetyille pelivälineille (esimerkiksi jääkiekkomaila on klubba, mutta tenniksessä, pingiksessä ja sulkapallossa käytetty maila on racket).

Tavallisesti sanat mukautuvat ruotsin taivutusjärjestelmään, mutta painottomaan vokaaliin päättyvät (varsinkin henkilöä tarkoittavat) ovat osoittautuneet ongelmallisiksi: vaikka ne ovat en-sukuisia, monikossa ne taipuvat vokaaliin päättyvien ett-sukuisten (esimerkiksi ett äpple, ett piano) tapaan. Niinpä kaverin, abin, juttun voivat olla sekä määräisiä yksikköjä että epämääräisiä monikkoja: en kaveri : kaverin : kaverin : kaverina; en juttu : juttun : juttun : juttuna; en abi : abin : abin : abina. Kielenhuolto vaatii silloin tällöin monikkomuotoja abir/abier : abirna/abierna ja juttur/juttuer : jutturna/juttuerna ja kaverir/kaverier : kaverirna/kaverierna, mutta ne eivät juuri ole osoittaneet kotoutuneet aidosti puhekieleen.

Suomenruotsalaisessa puhekielessä saatetaan taivuttaa Suomen -nen-loppuisia sukunimiä suomen tavoin käyttäen -se-loppuista vartaloa (esim. Heinosen koira sanotaan joskus Heinoses hund eikä Heinonens hund).

Tilastoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äidinkielisten puhujien määrä Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Puhujamäärä
1910 338 961
1920 340 963
1930 342 916
1940 353 985
1950 348 286
1960 330 538
1970 303 406
1980 300 675
1985 299 098
1990 296 738
1991 296 842
1992 296 435
1993 295 630
1994 295 182
1995 294 664
1996 294 233
1997 293 691
1998 293 269
1999 292 439
2000 291 657
2001 290 771
2002 290 251
2003 289 868
2004 289 751
2005 289 675
2006 289 609
2007 289 596
2008 289 951
2009 290 392
2010 291 153
2011 291 219
2012 290 977
2013 290 910
2014 290 747
2015 290 161
2016 289 540
2017 289 052
2018 288 400
2019 287 954
2020 287 871

Pienin vuotuinen puhujamäärä on kirjoitettu vahvennetuin numeroin.[4][5][6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hällström-Reijonen, Charlotta af: Finlandismer och språkvård från 1800-talet till i dag. Diss. Nordica Helsingiensia, 28. Helsingfors: Helsingfors universitet, 2012. ISSN 1795-4428. ISBN 978-952-10-7597-1. Teoksen verkkoversio.
  • Hällström-Reijonen, Charlotta af – Reuter, Mikael: Finlandssvensk ordbok. Helsingfors: Schildt & Forskningscentralen för de inhemska språken, 2008. ISBN 978-951-50-1749-9.
  • Reuter, Mikael: Så här ska det låta: Om finlandssvenska och språkriktighet. Helsingfors: Scriptum, 2014. ISBN 978-952-7005-19-4.
  • Thylin-Klaus, Jennica: Särdrag, stavning och självbild: En idéhistorisk studie av svensk språkplanering i Finland 1860–1920. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland, 793. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 2015. ISSN 0039-6442. ISBN 978-951-583-286-3.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys (1941), s. 22.
  2. Otavan iso tietosanakirja, osa 7, p. 741–742.
  3. Gartz, Astrid: Ruotsin television lähetykset Suomessa digitaaliseen televisiotoimintaan siirryttäessä. Selvitysraportti, s. 9. Liikenne- ja viestintäministeriö, 2005. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 23.6.2018).
  4. Satavuotiaan Suomen kielet=Kielikello kielikello.fi. Viitattu 2.11.2021.
  5. Liitetaulukko 2. Väestö kielen mukaan 1980–2020 Tilastokeskus. Viitattu 2.11.2021.
  6. Suomen- ja ruotsinkielinen väestö ikäryhmän ja sukupuolen mukaan alueittain, 1990-2020 Tilastokeskus. Viitattu 2.11.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]