Sulkapallo

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee peliä. Samannimisestä pelivälineestä ks. sulkapallo (peliväline).
Sulkapallo
Badminton Semifinal Pan 2007.jpg
Alkuperämaa Englanti
Piirteet
Tyyppi mailapeli
Kilpailumuodot kaksinpelit, nelinpelit, sekanelinpeli
Pelivälineet sulkapallomaila, sulkapallo
Pelikenttä sulkapallokenttä
Pelialue 13,40 × 5,18 m (6,10 m)
Kilpailutoiminta
Kansainvälinen kattojärjestö Badminton World Federation
Olympialaisissa 1992–
MM-kilpailut MM-kilpailut

Sulkapallo on mailapeli, jota pelaa vastakkain kaksi pelaajaa (kaksinpeli) tai kaksi paria (nelinpeli). Nelinpeliä, jossa parin muodostaa mies ja nainen, kutsutaan sekanelinpeliksi. Sulkapallossa tarkoitus on pelata palloa verkon yli vastapuolen rajojen sisälle, siten että vastustaja ei saa palautetuksi palloa takaisin.

Kenttä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sulkapallokentän mitat

Sulkapallokenttä on 13,40 metriä pitkä sekä 5,18 metriä leveä kaksinpelissä ja 6,10 metriä nelinpelissä. Kummallakin kenttäpuoliskolla on kaksi syöttöruutua, joiden eturaja on verkosta 1,98 metrin päässä. Kaksinpelissä syöttöruutujen takaraja on sama kuin kentän takaraja, ja nelinpelissä syöttöruudun takaraja on 76 senttimetriä takarajasta kentälle päin.[1]

Kenttäpuoliskot erottavan verkon yläreuna on laidoilta 155 senttimetrin ja keskeltä 152,4 senttimetrin korkeudella. Verkkopylväät ovat nelinpelisivurajojen kohdalla.[1]

Kentän pinta on usein vinyyliä tai parkettia, ja alla on joustava vaneri- tai puulattia.[2]

Välineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sulkapallomailojen lyöntiosat

Sulkapallomaila valmistetaan yleensä hiilikuidusta, ja se painaa yleensä alle 95 grammaa. Mailan pääosat ovat kahva, verkko eli ristikkäiset jänteet, kehys, varsi, kurkku ja runko. Mailan kokonaispituus on enintään 68 senttimetriä ja leveys 23 senttimetriä. Verkon enimmäismitat ovat 28 × 22 senttimetriä.[1]

Pallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sulkapalloja

Sulkapallo painaa 4,74–5,50 grammaa. Sen nuppi on halkaisijaltaan 25–28 millimetriä. Nuppiin on kiinnitetty 16 samanpituista sulkaa, jotka ovat pituudeltaan 64–70 millimetriä, ja joiden kärjet muodostavat halkaisijaltaan 58–68 millimetrin kehän.[1]

Pallon nuppi on valmistettu korkista ja päällystetty ohuella nahalla. Sulat ovat hanhen tai ankan sulkia, kilpailukäytössä hanhen.

Pelin kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Otteluvoittoon vaaditaan kaksi erävoittoa. Pisteen saa jokaisesta voitetusta pallosta. Jos syöttäjä voittaa pallon, hän jatkaa syöttämistä, muutoin syöttövuoro vaihtuu. Erävoittoon vaaditaan 21 pistettä. Tilanteessa 20–20 vaaditaan kuitenkin kahden pisteen ero vastustajaan, mutta tilanteessa 29–29 seuraavan pisteen voittaja vie erän.[2]

Pelaaja voittaa pisteen lyömällä pallon verkon yli vastustajan kenttään. Vastustaja saa pisteen myös jos pelaaja lyö pallon rajojen yli tai verkkoon, tai jos se koskettaa lyöjän kehoa tai vaatetusta.[2]

Syötöt annetaan vuorotellen oikeasta ja vasemmasta syöttöruudusta vinottain sitä kohti olevaan ruutuun. Erä aloitetaan aina oikeasta syöttöruudusta, ja pelaajat vaihtavat puolia erien välillä. Syöttö lyödään alakautta jalat maassa.[2]

Pelin pelaaminen ja strategia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sulkapallon lentorata vaikuttaa hyvin voimakkaasti pelin luonteeseen. Sulkapallo lähtee liikkeelle hyvinkin kovalla vauhdilla (suurin mitattu nopeus 493 km/h)[3]. Toisaalta sulkapallolla on hyvin suuri ilmanvastus, joten se on suhteellisen helppoa lyödä vastustajan takarajalle niin, että se on lyötävissä vasta aivan kentän takaosassa.

Kaksinpeli: Kaksinpelissä ratkaisevaa on kyky liikuttaa vastustajaa ja itse liikkua oikein. Kaksinpeli on myös fyysisesti erittäin rankkaa ja monipuolista liikuntaa. Vastustajaa liikuttamalla pyritään pakottamaan hänet virhelyönteihin. Tyypillinen virhe on huono palautus, johon on helppo vastata esimerkiksi iskulyönnillä, tai joka menee pelialueen rajojen ulkopuolelle. Koska vastustajaa pyritään liikuttamaan, käytetään kaksinpelissä paljon iskulyöntejä ja drop-lyöntejä.

Nelinpeli: Nelinpelille tyypillistä ovat nopeat pallorallit ja kaksinpeliä huomattavasti alhaisemmat lyönnit: nelinpelissä takarajaltakin voi lyödä iskulyönnin, koska edessä pelikaveri on ottamassa vastaan lyhyet palautukset. Nelinpelissä hyökättäessä pelipari on kentällä peräkkäin ja puolustettaessa rinnakkain.

Lyönnit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sulkapallossa on syötön lisäksi kolme yläkautta tehtävää peruslyöntiä, joiden oppiminen auttaa pelissä pitkälle. Yläkautta lyötävät lyönnit on aina lyötävä mahdollisimman korkealta. Aloittelijoiden yleisin virhe on päästää pallo alas, mikä varmasti alussa tuntuu varmemmalta palloon osumisen kannalta, mutta mitä ei kannata opetella. Sulkapallon lyönnit muistuttavat enemmän kiven heittoa kuin dartsia.

Clear – peruslyönti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Clear on lyönti, joka lähtee yleensä omasta takakentästä korkeana kohti vastustajan takakenttää. Clearin tarkoituksena on valmistella tilannetta, jossa pystyy itse hyökkäämään iskulyönnillä. Tällainen tilanne syntyy usein, kun vastustaja ei pysty palauttamaan palloa omalta takakentältään riittävän vaikeana. Clear voi olla myös puolustuslyöntinä toimiva lyönti. Clear-lyöntejä on kahdenlaisia: hyökkääviä, nopeita ja matalia lyöntejä, sekä puolustavia, jotka ovat korkeampia ja siten hitaampia. Ranne pitää olla aina jäykkänä lyönnin aikana.

Smash – iskulyönti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iskulyönti on nopea lyönti, joka suuntautuu alaspäin. Nopeuden takia sen palauttaminen voi olla hyvin hankalaa. Iskulyönti on oiva tapa voittaa peli, kun vastustajan palautus ei ole kantanut riittävän kauas tai se on tullut etukentälle liian korkeana. Iskulyönnissä on tärkeää muistaa, että sitä harvoin kannattaa tehdä, jos oma tasapaino horjuu siitä liikaa.

Drop[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Drop lyödään usein kentän takalaidasta, ja se putoaa vastustajan etukenttään. Dropin tarkoitus on saada vastustaja liikkeelle, jotta lyöjä voi käyttää hyväkseen kentän pituutta. Drop-lyönnissä tärkeää on, että kehon liikerata muistuttaa mahdollisimman pitkälle clear-lyöntiä, jotta drop tulisi vastustajalle yllätyksenä.

Syöttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syöttö voidaan lyödä joko pitkänä ja korkeana syöttöruudun takalaitaan tai matalana ja lyhyenä syöttöruudun etulaitaan. Se, kumpaa syöttöä käyttää, riippuu taitotasosta ja taktiikasta. Nelinpelissä lyhyt syöttö on tavallisempi, kun taas kaksinpelissä pitkä syöttö on yleisempi. Syöttäjän mailan osuessa palloon koko pallon on oltava syöttäjän vyötärön alapuolella. Vyötärönä pidetään sitä kuvitteellista linjaa vartalon ympäri, joka kulkee syöttäjän alimman kylkiluun alimman osan tasalla.

Lob – nosto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lob on koholyönti, jolla pallo palautetaan verkolta takakentälle. Muistuttaa liikeradaltaan pitkää syöttöä, mutta vartalon asento on eri. Lob antaa pelaajalle aikaa valmistautua ottamaan vastaan seuraavaa lyöntiä.

Drive[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Drive on laakalyönti, jota käytetään etenkin nelinpeleissä. Pallo lyödään vartalon edestä ilman vartalonkiertoa laakana ja matalana. Drive on lyöntinä nopea ja vaatii nopeita reaktioita ja käden liikettä. Drivea nähdään nelinpeleissä paljon, koska usein kumpikaan pelipareista ei ole valmis luovuttamaan hyökkäysvuoroa vastustajalle esim. lob-lyönnillä.

Pelin historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naisia pelaamassa sulkapallon edeltäjää battledore and shuttlecock -peliä, jossa ei käytetty verkkoa. Kuva vuodelta 1804.

Mailalla ja sulista tehdyllä pallolla pelattiin pelejä jo antiikin Kreikassa. Sulkapallo kehittyi nykyaikaiseksi kilpapeliksi Englannissa 1800-luvun jälkipuoliskolla. Sen edeltäjä oli battledore and shuttlecock -niminen ajanvietepeli, jota harrastettiin Britteinsaarilla ja Intiassa, jonne britit olivat sen vieneet.[4]

Ensimmäiset sisätiloissa käydyt sulkapallo-ottelut pelattiin kesäkuussa 1873 Intian Sattarassa, ja ensimmäiset kirjalliset säännöt laadittiin myös Intiassa, Poonan (nyk. Pune) varuskuntakaupungissa 1875. Intiasta Britanniaan palanneet upseerit toivat säännöt Britteinsaarille, jonne perustettiin 1800-luvun lopulla lukuisia sulkapalloseuroja. Englannin sulkapalloliitto julkaisi yhtenäiset säännöt vuonna 1893, ja vuodesta 1899 alettiin pelata Englannin avoimia mestaruuskilpailuja, jotka olivat vuosikymmenien ajan lajin epäviralliset maailmanmestaruuskilpailut. Kentän nykyinen muoto ja koko yleistyivät 1900-luvun vaihteessa.[4]

Sulkapallo levisi Britanniasta Euroopan pohjoisosiin ja Pohjois-Amerikkaan sekä Intiasta muualle Aasiaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Kansainvälinen sulkapalloliitto IBF (vuodesta 2006 alkaen BWF) perustettiin 1934. Maiden välinen joukkuekilpailu Thomas Cup aloitettiin 1948–1949 ja naisten vastaava kilpailu Uber Cup alkoi 1956–1957. Vuonna 1989 niiden lisäksi aloitettiin Sudirman Cup, jossa on viisi pelimuotoa. Henkilökohtaisista maailmanmestaruuksista alettiin pelata 1977.[4] Sulkapallo oli olympialaisissa näytöslajina Münchenin kesäolympialaisissa 1972 ja Soulissa 1988, ja se on kuulunut olympialaisiin virallisena lajina Barcelonan 1992 kisoista lähtien. Lajin mahtimaita ovat Kiina, Indonesia, Etelä-Korea, Japani ja Malesia sekä Aasian ulkopuolelta Tanska.[4]

Sulkapallo on uutena lajina mukana vuoden 2020 Tokion paralympialaisissa.[5]

Vuonna 2006 sulkapallon pistelaskua muutettiin, jotta ottelujen kesto olisi paremmin ennustettavissa.[4]

Sulkapallo Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo 1908–1909 Viipurissa ilmestynyt Wiborgs Nyheter esitteli sulkapalloa lajina ja uutisoi kisojen tuloksista.[6] Lajia alettiin harrastaa laajemmin 1940-luvulla. Suomen Sulkapalloliitto perustettiin 1954. Laji pysyi aluksi Suomessa varsin pienenä, mutta 1980-luvun lopulla alkanut harrastajamäärien jyrkkä nousu vei sulkapallon jopa tenniksen ja squashin ohi. Tähän nousuun lienee melkoisesti vaikuttanut Pontus Jäntin kansainvälinen menestys ja panos Suomen sulkapalloilun kehittämiseen. Hän on voittanut muun muassa nuorten EM-kisoissa kultaa Helsingissä vuonna 1987.

Kansallisen liikuntatutkimuksen 2009–2010 mukaan sulkapallon harrastajia kaudella 2009–2010 Suomessa oli 173 000, joka on selvästi enemmän kuin Suomessa esim. tenniksen, pöytätenniksen ja squashin harrastajamäärät yhteen laskettuna.

Sulkapallo terveysliikuntana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lajin suosio on lisännyt siihen kohdistuvaa liikuntalääketieteellistä tutkimusta. Lajitaitoja, harrastuspohjaa ja valmennusta kehittää lisääntyvä tieto sulkapallon erityispiirteistä, fysiologiasta ja biomekaniikasta.[7]

Sulkapallon pelaajan liikkeelle on ominaista vaihtelu vauhdikkaista pyrähdyksistä ja suunnanvaihdoksista tasaisempiin jaksoihin. Pistepelinä pelattuna yksi peli on 20–60 minuutin rupeama. Fyysinen rasitus kohdistuu sekä kehon aerobiseen että anaerobiseen energiantuotantoon. Kilpatasolla noin 30 % peliajasta on anaerobista rasitusta.[8] Tämä vaihtelu eli intervallimaisuus tekee sulkapallosta myös tehokasta kestävyyttä, tasapainoa ja tila-aika-hahmotusta kehittävää terveysliikuntaa ja kuntoilua. Aloituskynnys harrastamiseen on matala, kokemuksesta ja iästä riippumatta. Kilpatasolla sulkapallo on fyysisesti erittäin vaativa ja nopea laji. Harrastuspohjaa ja ikähaitaria on pitänyt laajana se, että Euroopassa ja Yhdysvalloissa sulkapallossa on perinteisesti kilpailtu myös kaikissa aikuisikäluokissa.

Monen muun pallopelin tapaan sulkapallo ei ole kontaktilaji. Liikuntatapaturmien riski on sulkapallossa verrattain pieni. Lajityypillisiä ovat alaraajojen vammat (lihasrevähdykset, akillesjänne, nivelsiteet). Lihasvammoista osa olisi tutkimusten mukaan ennalta ehkäistävissä kunnollisella alkuverryttelyllä ja muulla fyysisellä valmentautumisella.[9] Silmävammojen todennäköisyys on sulkapallossa merkittävästi pienempi kuin salibandyssa, jalkapallossa, tenniksessä ja jääkiekossa.[10]

Sulkapallon ja muiden liikuntalajien yhdistelminä kehitelty uudempia lajeja kuten Tai Chi Soft Ball[11] sekä pickleball.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Siukonen, Markku & Rantala, Risto: Kaikki urheilusta, s. 301–304. Otava, 2006. ISBN 978-951-1-20841-9.
  2. a b c d Suuri urheilulajikirja: säännöt, tekniikka & taktiikka, s. 150–151. (alkuteos: The Sports Book, 2015). Karisto, 2016. ISBN 978-951-23-6001-7.
  3. Tapio Keskitalo: Sulkapallo lähtee mailasta liki 500 kilometrin tuntivauhdilla 9.11.3013. Helsingin Sanomat. Viitattu 20.8.2016.
  4. a b c d e Kanerva, Juha & Tikander, Vesa: Urheilulajien synty, s. 367–371. Teos, 2012. ISBN 978-951-851-345-5.
  5. Kansallinen lajiseura VaSuPa ry.
  6. Rantanen, Pekka & Tennilä, Tuomo: "Viipurin sulkapallopamaus". Sulkapallo 2014(1), 6–7.
  7. Phomsoupha, M. & Laffaye G.: "The Science of Badminton: Game Characteristics, Anthropometry, Physiology, Visual Fitness and Biomechanics". Sports Medicine 45 (2015), 473-495.
  8. Phomsoupha & Laffaye 2015.
  9. Krøner, K., Schmidt, S. A. et al.: "Badminton Injuries". British Journal of Sports Medicine 24:3 (1990), 169-172; Schneider, S., Seither B., et al.: "Sports Injuries: Population Based Representative Data on Incidence, Diagnosis, Sequelae, and High Risk Groups". British Journal of Sports Medicine 40 (2006), 334-339.
  10. Leivo, T., Haavisto, A. & Sahraravand A.: "Sports-related Eye Injuries: The Current Picture. Acta Opthalmologica 93:3 (2015), 224-231.
  11. Sum Lam M. H., Cheung S. Y. & Chow, B. C., "The effects of Tai-Chi-Soft-Ball training on physical functional health of Chinese older adult". Journal of Human Sport & Exercise 6:3 (2011), 540-553.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lintulaakso Tuomo: Sulkapallo, säännöt, välineet, tekniikka, taktiikka. Tammi 2002 ISBN: 9513123448
  • Tennilä Tuomo: Puoli vuosisataa sulkapalloa Suomessa. Helsinki: Suomen sulkapalloliitto 2005.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sulkapallo.