Rytminen voimistelu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rytminen voimistelu
Evgenia Kanaeva RUS Olympiasiegerin.JPG
Piirteet
Tyyppi ihmisurheilu
Lajiryhmä voimistelu
Varusteet keilat, pallo, hyppynaru, nauha, vanne
Pelikenttä voimistelumatto
Pelialue 14 m × 14 m[1]
Peliaika 1 min 15 ‐ 30 s (yksilö)
2 min 15 ‐ 30 s (joukkue)[2]
Kilpailutoiminta
Jäsenliittoja FIG
Olympialaisissa 1984 –

Rytminen voimistelu on naisvoimistelusta kehittynyt olympialaji. Rytmisessä voimistelussa tehdään musiikin tahdissa ohjelma, jossa käytetään narua, palloa, vannetta, keiloja tai nauhaa. Lisäksi voidaan esittää vapaaohjelma, jossa voimistelijalla ei ole välinettä. Kilpailuissa esitetään kilpailusta riippuen 1–4 ohjelmaa.

Rytminen voimistelunäytös Lontoon olympialaisissa 1908

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1963 Kansainvälinen voimisteluliitto (Fédération Internationale de Gymnastique – FIG) tunnustettiin rytmisen voimistelun sääntöjen laatijaksi ja samana vuonna järjestettiin ensimmäiset maailmanmestaruuskilpailut sen mukaisesti.[3]

Harjoittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voimistelu aloitetaan nuorena, mieluiten 4–7-vuotiaana. Sitä voi harrastaa yksilönä tai joukkueessa, jossa kilpailee viisi voimistelijaa, mutta useimmissa joukkueissa harjoittelee kuitenkin vähintään kuusi voimistelijaa. Huiput harjoittelevat Suomessa noin kymmenen kertaa viikossa. Harjoittelu on monipuolista ja siihen sisältyy muun muassa liikkuvuus- ja voimaharjoittelua ja välinetekniikkaa sekä balettia. Peruskouluikäisillä harjoitukset ovat usein 2–4 tuntia päivässä riippuen taitotasosta. Venäjän huiput asuvat Novogorskissa, Moskovan treenikeskuksessa ja harjoittelevat noin 8 tuntia päivässä 6 päivää viikossa.

Rytmisiä voimistelijoita Natsi-Saksassa 1933

Kilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rytmisessä voimistelussa käydään kansallisia ja kansainvälisiä kilpailuja. Tärkeimmät kilpailut ovat Euroopan- ja maailmanmestaruuskilpailut, maailmancup ja GP-kisat sekä olympialaiset.

Neuvostoliittolainen voimistelija Galima Shugurova 1973

Suomessa kilpaillaan ikäsarjoittain ja luokkajärjestelmässä, johon kuuluu kahdeksan luokkaa mukaan luettuina nuorten ja naisten mestariluokat.

Rytminen voimistelu on arvostelulaji. Tuomaristo arvioi ohjelmaa kolmella osa-alueella: suorituspuhtaus (E), taiteellisuus (A) sekä vartalo- ja välinetekniikkaa (D1+D2=D). Suorituksen maksimipisteet ovat 10.00, joista sekä E- että A -vähennykset yhteensä lasketaan. Vaikeusosapisteiden (D) maksimipistemäärää ei ole rajattu. Pisteet ovat vuonna 2020 nousseet kilpailuissa jo lähelle 30 pistettä, kun ohjelmien vaikeus on noussut korkeaksi. Erityisesti välinetekniikalla kerätyt pisteet jatkavat koko ajan kasvua, kun niiden lukumäärä ohjelmissa kasvaa. Säännöt päivitetään olympiadeittain mutta Tokion olympialaisten siirryttyä vuoteen 2021 kilpaillaan v. 2016 voimaan tulleilla säännöillä vielä vuosi 2021.

Rytminen voimistelu Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa tämän taidevoimistelun käyttämä nauha (keppiin kiinnitetty silkkinauha) oli esillä ensimmäisen kerran 1950-luvun puolivälissä Helsingin Jyryn voimisteluesityksessä. Idean oli tuonut Neuvostoliitosta Elma Pyykkönen.[4]

Ulkomaalaisia voimistelijoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jana Kudrjavtseva, Venäjä (MM-kokonaiskilpailu kulta 2015, 2014, 2013)
  • Margarita Mamun, Venäjä (MM-hopea 2015, 2014, 2013, 2014 MM-kultaa nauhassa, 2015 MM-kultaa vanteella, 2013 MM-kultaa keiloissa)
  • Alexandra Soldatova, Venäjä (MM-hopeaa keiloissa 2015, MM-hopeaa vanteella 2015)
  • Alina Ermolova, Venäjä (Junioreiden MM-kultaa 2015)
  • Evgenija Kanaeva, Venäjä (olympiavoittaja 2012 ja 2008, maailman mestari 2008, 2009, 2010 ja 2011)
  • Daria Dmitrieva, Venäjä (Olympiahopea 2012)
  • Daria Kondakova, Venäjä (MM-hopea 2009, 2010 ja 2011)
  • Liubov Cherkashyna, Valko-Venäjä (Olympiapronssi 2012, EM-kulta pallolla ja keiloilla 2011)
  • Aliya Garayeva, Azerbaidžan (useita EM- ja MM mitaleita, olympia-4 2012)
  • Son Yeon Jae, Korea (olympia-6 2012, Aasian mestari 2012, MM-pronssia keiloissa 2014)
  • Inna Zhukova, Valko-Venäjä (olympiahopea 2008)
  • Ganna Rizatdinova, Ukraina (MM-pronssia 2014, MM-pronssia pallossa, keiloissa ja nauhassa 2015)
  • Alina Kabajeva, Venäjä (olympiavoittaja 2004)
  • Anna Bessonova, Ukraina (maailmanmestari 2007, olympiapronssi 2004 ja 2008)
  • Marina Durunda, Azerbaidžan ( EM-pronssia nauhassa, MM-5 2015, European games hopeaa nauhassa 2015)
  • Salome Pazhava, Georgia (European Games pronssia nauhassa 2015, MM-4 2015)
  • Dina Averina 2017 kolme maailman mestaruutta.
  • Arina Averina kolme maailman mestaruutta.

Asutyyppejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]