Ratapyöräily

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ratapyöräilyä vuoden 2005 Kanadan mestaruuskilpailuissa

Ratapyöräily on pyöräilyn muoto, jossa pyöräillään tarkoitusta varten valmistetuilla radoilla eli velodromeilla.

Kansainvälistä ratapyöräilytoimintaa valvoo ja ohjaa kansainvälinen pyöräilyliitto UCI.

Pyörä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ratapyöräilyssä käytetään yksinkertaisia, yksivaihteisella kiinteällä välityksellä varustetuilla pyöriä. Niissä ei ole jarruja ja ohjaustanko kaartuu alemmaksi kuin maantiepyörässä. Pyörissä on myös kiinteä välitys, eli pyörän polkimet pyörivät samaa tahtia renkaiden kanssa ja pyöräilijän on näin poljettava koko ajan. Ratapyörät ovat nopeita ja kevyitä, ja niiden runkogeometriat vaihtelevat kilpailulajien mukaan. Koska vaihteita on vain yksi, on oikean välityksen valitseminen merkittävässä asemassa.

Ajoasento[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska aerodynaamisuus on merkittävässä asemassa ratapyöräilyssä, on myös siihen runsaasti vaikuttavaan ajoasentoon kiinnitetty huomiota. Ohjaustanko on paljon alempana kuin maantiepyörässä. Monissa lajeissa pyöräilijöillä on maantiepyöräilytyyppiset lisäkahvat (ns. triathlon-tanko), johon nojaten saavat optimaalisen asennon, jossa yläruumis on lähes vaakatasossa ja ilmanvastus näin mahdollisimman pieni. Lisäkahvat on kuitenkin yhteislähdöissä kielletty. 1990-luvulla skotlantilainen Graeme Obree kehitti vallankumouksen varsin kumaran nopeuslaskijan asentoa muistuttavan "muna"-ajoasennon, jossa käsivarret olivat vartalon sivuilla, ja tätä varten erityisvalmistetun pyörän ja rikkoi tunnin ajon maailmanennätyksen ja voitti maailmanmestaruuksia. Asento kuitenkin kiellettiin, minkä jälkeen samainen Obree kehitti uuden vallankumouksellisen ns. Teräsmies-asennon, jossa kädet oli ojennettuna suoraan eteen kuin Teräsmiehellä tämän lentäessä. Sittemmin myös Teräsmies-asento kiellettiin. Nojapyörän tapaisilla pyörillä olisi mahdollisuus päästä vielä kovempaa, mutta UCI on kieltänyt ne jo vuonna 1934.

Kilpailulajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aika-ajo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aika-ajossa kukin kilpailija vuorollaan ajaa ennalta määrätyn matkan tavoitteenaan mahdollisimman hyvä aika. Miehillä virallinen arvokisoissa oleva kilpailumatka on 1 000 ja naisilla 500 metriä. Näillä matkoilla lähtö suoritetaan paikaltaan. Ajat otetaan sekunnin tuhannesosan tarkkuudella. Ennalta kovemmiksi arvioitujen kilpailijoiden lähtöpaikka on jälkipäässä. Jotta olosuhteet pysyisivät vertailukelpoisina, kaikkien kilpailijoiden on ajettava saman päivän aikana. Mikäli näin ei voida tehdä, joudutaan kilpailu peruuttamaan ja järjestämään uudelleen jonakin toisena päivänä. Aika-ajo oli olympialaisten ohjelmassa viimeisen kerran Ateenassa 2004[1].

Eräajo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ejäajossa eli sprintissä kaksi kilpailijaa ajaa toisiaan vastaan ('erä') 2-3 kierrosta (Riipuen radan pituudesta). Kokonaismatkalla, joka riippuu velodromin kierroksen pituudesta, ei ole suurta merkitystä, sillä voittaja on se joka ensimmäisenä ylittää maaliviivan. Tämän johdosta erän alkuosa painottuu taktikointiin: kilpailijat tarkkailevat toistensa liikkeitä ja hidastelevat, joskus jopa pysähtyvät. Taktikoinnin tarkoituksena on hankkia edullinen asetelma viimeiselle 200 metrille. Yleensä kilpailija, joka joutuu tuulenhalkojaksi, on heikommassa asemassa ja takaa 'imusta' on helppo tulla ohi. Eräajon karsintana ajetaan lentävä 200m, joka määrää parit varsinaisessa eräajossa (1. vs viimeinen jne.). Eräajo on ollut olympialaisten ohjelmassa yhtäjaksoisesti Antwerpenista 1920 lähtien[1].

Joukkuesprintti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkuesprintissä kilpaillaan kolmimiehisillä joukkueilla. Erä koostuu kolmesta kierroksesta, joista kussakin kaksi joukkuetta ajaa toisiaan vastaan. Naisten joukkuesprintissä joukkueen muodostaa kaksi ajajaa ja kilpailumatka on kaksi kierrosta. Joukkueet lähtevät liikkeelle vastakkaisilta puolilta rataa suorien keskiviivoilta ja jokainen ajaja vetää joukkuetta yhden kierroksen minkä jälkeen jää pois. Viimeisellä kierroksella ankkurit ovat radalla tällöin kahdestaan. Erityisesti ankkureilta vaaditaan hyviä kestävyysominaisuuksia, ja tässä tehtävässä toimiikin usein aika-ajoon erikoistunut ajaja. Joukkueiden jäsenet eivät saa työntää toisiaan eivätkä ajautua yli 15 metrin päähän toisistaan.

Erän voittaja etenee jatkoon. Maailmancupissa eristä jatkoon menee neljä parhaaseen aikaan kyennyttä joukkuetta. Kaksi parasta loppukilpailuun ja kolmas ja neljäs erään, jolla ratkaistaan kolmannen ja neljännen sijan kohtalo. Tasapelissä viimeisen kierroksen aika ratkaisee voittajan. Olympiasprintti on varsin uusi laji, mestaruustasolla siinä kilpailtiin ensi kertaa vasta Sydneyssä 2000[1].

Takaa-ajo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Takaa-ajossa kaksi kilpailijaa kerrallaan lähtee liikkeelle yhtä aikaa radan vastakkaisilta puolilta, pää- ja takasuoran keskikohdassa sijaitsevilta viivoilta. Miehillä kilpailumatka on 4 000 metriä, naisilla ja junioreilla 3 000 metriä. Erän voittaa paremman ajan saavuttanut tai vastustajan kiinni ajanut kilpailija. Ajaja katsotaan kiinnotetuksi kun vastustajan rattaat ovat hänen omiensa etupuolella. Tosin MM-kisoissa, joissa jatkoonmenijät ratkaistaan aikojen perusteella, on myös kiinniotettujen ajajien ajettava maaliin, jotta heille saadaan aika. Laji oli olympialaisten ohjelmassa 19642008[1].

Joukkuetakaa-ajo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkuetakaa-ajossa periaate on sama kuin henkilökohtaisessa takaa-ajossa, mutta siinä kilpaillaan neljän miehen ja kolmen naisen joukkueilla. Kolmannen miehen aika on ratkaiseva. Joukkueiden jäsenet eivät saa työntää toisiaan. Nykyään myös pikaluisteluun on otettu mukaan joukkuetakaa-ajon periaatetta noudattava kilpailumuoto. Laji on ollut olympialaisten ohjelmassa yhtäjaksoisesti vuodesta 1920 lähtien[1].

Keirin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keirin

Keirinissä kahdeksan kierroksen mittaisesta erästä ensimmäiset viisi ja puoli kierrosta ajetaan moottoripyörän perässä. Kussakin erässä ajajia on kuusi ja moottoripyörä nostaa vauhdin 45 kilometriin tunnissa, ja sen poistuttua radalta ajetaan loppumatka kiritaisteluna. Keirin on peräisin Japanista, missä kilpailuja alettiin järjestää jo vuonna 1948, lajiliitto perustettiin vuonna 1957. Laji on vielä nykyäänkin maassa hyvin suosittu ja vedonlyönti sen ympärillä kukoistaa. Jotta japanilainen pääsisi kilpailemaan lajissa, tulee hänen käydä Keirin-koulu. Ainoastaan 10 prosenttia oppilaista läpäisee tiukan, 15 tuntia päivittäistä harjoittelua sisältävän opintien. Keirin oli ensi kertaa olympialaisten ohjelmassa Sydneyssä 2000.

Pisteajo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pisteajo on yhteislähtökilpailu, miehillä 40 ja naisilla 25 kilometriä mitaltaan. Joka kymmenes kierros on kirikierros. Kirikierroksen neljä parasta saavat pisteitä kaavan 5-3-2-1 mukaan. Viimeiseltä kierrokselta sai aiemmin kaksinkertaiset pisteet. Pääjoukon kierroksella kiinni saava ajaja saa 20 pistettä. Loppujärjestys määräytyy sen mukaan, kuinka paljon pisteitä ajajat ovat keränneet. Aiemmin pääjoukon kierroksella kiinni saamisesta ei saanut pisteitä, vaan kiinniajaneet sijoitettiin tulosluettelon kärkeen vaikka heillä olisikin ollut vähemmän pisteitä kuin kiinniajetuilla.

Koska radalla on paljon pyöräilijöitä, saavat takana imussa ajavat huomattavaa aerodynaamista etua. Kilpailuissa pyöräilijät usein ajavatkin yhtenä ryppäänä ja kirivät kirikierroksilla, usein joukkuetoveriensa imua apunaan käyttäen. Lajin luonteen vuoksi myöskään yhteentörmäykset eivät ole harvinaisia. Pisteajo oli olympialaisten ohjelmassa 19842008[1].

Pariajo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pariajo eli madison (Madison Square Gardenin mukaan) on kahden kaksihenkisen joukkueen välinen viestikilpailu. Matka on 50 kilometriä. Vaihdot tapahtuvat lennosta siten, että ajovuoroaan odottava joukkueen jäsen kiertää radan ulkoreunaa. Vaihdot tapahtuvat vapaasti lennosta siten, että oman aktiivivuoronsa lopettava ajaja vetäisee parinsa kädestä vauhtiin. Säännöt ovat muutoin samat kuin pisteajossa, joka 20. kierros on kirikierros. Pariajo oli olympialaisten ohjelmassa 2000–2008[1].

Linja-ajo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linja-ajo eli scratch on kilpailumuoto, jossa osanottajat lähtevät liikkeelle samanaikaisesti ja kilpailun voittaa ensimmäisenä maaliin tullut. Naisilla matka on 10 kilometriä ja miehillä 15 kilometriä. Laji kuuluu MM-kilpailujen ohjelmaan.

Omnium[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Omnium on ratapyöräilyn moniottelu. Miesten lajeina ovat 250 metrin aika-ajo lentävällä lähdöllä, 30 kilometrin pisteajo, pudotusajo, jossa viimeisenä oleva putoaa pois joka toisella kierroksella, neljän kilometrin takaa-ajo, 15 kilometrin linja-ajo ja kilometrin aika-ajo. Naisten ohjelmaan kuuluvat 250 metrin aika-ajo lentävällä lähdöllä, 20 kilometrin piste-ajo, pudotusajo, kolmen kilometrin takaa-ajo, kymmenen kilometrin linja-ajo ja 500 metrin aika-ajo. Kilpailun voittaa ajaja, jonka sijalukujen summa eri osalajeissa on pienin. Laji kuuluu MM-kilpailujen ohjelmaan ja Lontoosta 2012 lähtien olympiaohjelmaan.[2]

Muita lajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tandem-eräajo ja ajo tuntemattomalla matkalla eivät kuulu enää viralliseen ohjelmaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

==[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Pyöräily mtv3.fi. Viitattu 14.8.2012.
  2. Pyöräily noc.fi. Viitattu 14.8.2012.