Breakdance

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee tanssityyliä. Samannimistä elokuvaa käsittelee artikkeli Breakdance (elokuva).
Klassinen Freeze-liike, kuva otettu Tukholman kulttuuritalolla
Thaimaalaisia breaktanssijoita, MTV Street Festival, Thaimaa

Breakdance (alkuperäiseltä nimeltään B-Boying) on tanssityyli, joka sai alkunsa 1970-luvun alussa Yhdysvalloissa, New Yorkin Etelä-Bronxissa. B-Boying syntyi, kun jamaikalaissyntyinen DJ Kool Herc mullisti dj-kulttuurin eristämällä ja toistamalla funk-kappaleiden lyömäsoitinkohtia - eli "breaks" - tanssiväelle tanssittavaksi. Breakit olivat selkeitä musiikillisia ohjenuoria tanssijoille, jotka innostuivat Hercin soitannosta niin paljon, että he saattoivat siirtyä tekemään liikkeen tai kaksi lattialle, jotka oli imitoitu muun muassa James Brownin jalkatyöskentelystä, lindy hopista ja vastaavilta afroamerikkalaiseen väestöön vetoavista tanssillisista vaikutteista. Keskeinen vaikuttaja oli myös jengitanssi Rocking (uprocking), joka oli nuorisojengien suosima, seisten tapahtuva tanssi, jossa pyrittiin päihittämään vastustaja tanssin liikekielellä. Rocking-vaikutteita ja jalkatyöskentely-intoilijoita yhdistäviä tanssijoita Kool Herc alkoi kutsua nimillä b- (lyhenne sanasta break, beat tai bronx) boys ja b-girls.

Breakdancesta, rapistä, dj:istä ja graffiti-taiteesta tuli myöhemmin kulttuurinen kollektiivi nimeltä hip hop, jota osaltaan luomassa olleen Africa Bambaataan, entisen jenginuoren ideologisena tavoitteena oli rauhankulttuuri, jossa väkivallan sijaan otettiin mittaa kilpailemalla edellä mainittujen taiteiden saralla. Kilpailullisuus on edelleen merkittävä piirre hip hop -kulttuurissa. Niin sanotuissa battleissa on kyse omien taitojen mittaamisesta, tapahtuipa välienselvittely sitten kilpailuissa tai ringeissä. Juuri ringit, ammattikielellä cypherit, olivat merkittäviä kehitystekijöitä break-piireissä. Ringeissä saavutettiin mainetta ja kunniaa, joten breikkaajan oli erotuttava muista edukseen. Pukeutuminen – joka käsitti ylisuuria 1970-luvun muodin mukaisia silmälaseja, itseräätälöityjä nimivöitä sekä urheilullisia, keskenään värien suhteen sopivia vaatekokonaisuuksia Kangolin ja Adidaksen tapaan – sekä oman tanssityylin kehittely olivat tie henkilökohtaiseen kukoistukseen. Oli siis korostettava omaa persoonallisuuttaan, tyylitajuaan sekä edustettava omaa tanssiryhmäänsä (crew). Omaan tyyliin haettiin vaikutteita erityisesti kung fu -elokuvista, supersankarisarjakuvista sekä valtavirran tansseista, kuten salsasta. 1970-luvun lopussa breikkaamisesta oli tullut astetta dynaamisempaa pyörivien liikkeiden ansiosta, ja tanssijoiden valtavirta alkoi koostua latinoista, jotka eivät arastelleet tanssia myös kaduilla pahvilaatikoiden kannattamina.

120843583 e22b153125 o.jpg

1980-luvulla media löysi b-boyingin, ja nimesi tanssin kansantajuisemmin breakdanceksi. Hollywood kaupallisti ilmiön kuvaamalla hip hop -aiheisia elokuvia, kuten Wild Style, Beat Street ja Breakin'. Nämä elokuvat levittivät ghetto-nuorten elämäntavan ympäri maailmaa. 1980-luvun alkua voi pitää kulttuurin kultakuumeaikakautena, sen verran kattava globaali breikki- ja hiphop-buumi oli kyseessä. Informaation ja kulttuurivaihdon ollessa vähäistä monet tosin näkivät elokuvista vain näyttävät liikkeet, eivätkä sisäistäneet liikkeiden kontekstia, oman tyylin ilmaisua breaksien ehdoilla. Tämän vuoksi breakdance-buumi loppui kuin seinään 1980-luvun loppuun tultaessa, sillä hienot liikkeet vailla syvempää yhteyttä eivät jaksaneet kiinnostaa, vaan suuri yleisö siirtyi seuraavaan muotivillitykseen. Sen sijaan rap-musiikki ponkaisi maailmanmaineeseen breakdancen vanavedessä samoihin aikoihin. Rapin kosketuspinta kuulijakuntaansa oli toista luokkaa kuin b-boying, joten rapista tuli synonyymi hip hopille, samalla kun b-boying marginalisoitui autotallissa treenaavien kuriositeetiksi.

1990-luvun lopussa b-boying teki kuitenkin näyttävän paluun, kun vuosia salassa taitonsa pitäneet edelläkävijät, kuten esimerkiksi saksalainen Storm, astuivat esiin ja yleisön mielenkiinto alkuperäismuotoaan lähempänä olevaan breakdancea alkoi kasvaa. Kiinnostuksen siivittäjinä toimivat erityisesti kansainväliset breakdance-tapahtumat, kuten Battle of the Year Saksassa sekä Freestyle Session Yhdysvaltain länsirannikolla. Lisäksi näkyvyys musiikkivideoilla, esimerkiksi Run DMC:n ja Suomessa Bomfunk MC'sin videoilla oli hyvää pr:ää b-boyingille. Informaation löytäminen hip hopista, esimerkiksi Internetin välityksellä, oli huomattavasti 1980-lukua helpompaa, joten monelle kiinnostuneelle avautui mahdollisuus tanssin juurien, historian ja kontekstin ymmärtämiseen.

Tietoisuus lajista alkoi levitä kiinnostuksen ohella, joten globaalista b-boying-piireistä alkoi muotoutua yhtenäinen ja itsetiedostava yhteisö. Tätä nykyä b-boying on dynaamisempaa, tanssillisempaa, juuristaan tietoisempaa ja kehitysintoisempaa kuin koskaan aikaisemmin. Suomi on kiinni kehityksessä ja on b-boyingissa tasollisesti maailman kärkikastia. Suomessa järjestetään vuosittain myös useita suuria breakdance-tapahtumia jotka keräävät mukaan lukuisia kansainvälisiä kilpailijoita ja vieraita. Tapahtumia ovat mm. Kuopio Breaks, Nordic Moves sekä vuosina 2006-2009 järjestetty Pohjois-Euroopan suurin breakdance -tapahtuma, Summer Jam. Vuonna 2009 Summer Jam -tapahtumaan osallistuu kilpailijoita 16 eri maasta ja tapahtuman kansainvälisiin vieraisiin lukeutuvat mm. nimekkäiden breakdance ryhmien Rock Steady Crewn ja Zulu Nationin jäseniä. Tapahtuman yhteydessä järjestettiin myös Breakdancen Suomenmestaruus -kilpailut sekä Sveitsissä vuosittain järjestetyn Circle Kings -tapahtuman ja Iso-Britanniassa vuosittain järjestettävän UK B-boy Championships -kilpailun Pohjois-Euroopan karsinnat. Summer Jam yhdisti myös pitkästä aikaa yhteen muita hip hopin elementtejä ja tapahtuman yhteydessä nähtiinkin kattava joukko kotimaisia huippu hip hop -artisteja, koti-, ja kansainvälisiä huippu DJ:itä sekä muun muassa maan parhaita graffititaiteilijoita. Viimeisien kymmenen vuoden aikana b-boying on saanut jalansijaa myös suomalaisessa teatterimaailmassa ja nykytanssiesityksissä: Breakdancea hyödyntäviä esityksiä on nähty ahkerasti muun muassa nykytaiteen museon, Kiasma-teatterin tuottamalla URB-festivaalilla Helsingissä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]