Pesäpallo

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo urheilulajista. Pelivälineestä katso Pesäpallo (urheiluväline).
Pesäpallo
Lippo-Jymy2008.jpg
Ensimmäinen ottelu 1920
Kehittäjä Lauri Pihkala
Alkuperämaa Suomi
Piirteet
Pelivälineet pesäpallomaila ja pallo
Pelikenttä pesäpallokenttä
Levinneisyys Suomi

Pesäpallo on kahden joukkueen välinen pallopeli. Pelin tarkoituksena on lyödä juoksuja omilla sisävuoroilla ja estää ulkovuoroilla vastustajaa lyömästä juoksuja. Pesäpallon kehitti 1910-luvulla amerikkalaisesta baseballista ja 1900-luvun alussa Suomessa pelatusta kuningaspallosta Lauri ”Tahko” Pihkala. Pesäpallo on Suomen kansallispeli. Lajia harrastetaan pienimuotoisesti myös joissain muissa maissa, kuten Ruotsissa ja Australiassa. Siinä pelataan myös maailmancupia, jonka Suomi on voittanut joka kerta.

Pelin luonne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesäpallo on joukkue- ja mailapeli, jossa kaksi joukkuetta kilpailevat toisiaan vastaan.[1] Joukkueet ovat vuorotellen sisällä ja ulkona. Sisävuorossa oleva joukkue pyrkii tekemään mahdollisimman monta juoksua, joiden määrä ratkaisee jakson voiton. Jaksojen voitot puolestaan ratkaisevat koko ottelun voiton.[2]

Sisävuorossa olevan joukkueen pelaajat ovat aktiivisesti mukana ottelun etenemisessä lyöjinä tai juoksijoina. Lyöjä lyö kotipesästä ulkovuorossa olevan joukkueen lukkarin syöttämää palloa.[2] Lukkari seisoo syöttölautasen vieressä ja heittää syötön kohtisuoraan ylöspäin syöttölautasen ylle.[1] Lyöjä muuttuu juoksijaksi lähtiessään liikkeelle kotipesästä. Juoksijan tavoitteena on kiertää kaikki kolme kenttäpesää ja saada juoksu palatessaan kotipesään. Sisäjoukkueen muut lyöjät pyrkivät auttamaan juoksijaa etenemisessä.[2]

Ulkovuorossa olevan joukkueen pelaajat pyrkivät estämään sisäjoukkuetta tekemästä juoksuja. Ulkopelaajat pystyvät tekemään tämän haavoittamalla tai polttamalla juoksijan.[2]

Joukkueet vaihtavat vuoroja, kun kolme sisäpelaajaa on palanut tai sisäjoukkue ei ole saanut tarpeeksi juoksuja oman vuoronsa aikana. Vuoropari on pelattu, kun molemmat joukkueet ovat olleet kerran sisävuorossa. Ottelun aikana pelataan kaksi jaksoa, joissa kummassakin on 2–4 vuoroparia. Jaksojen päätyttyä tasan ottelun voittaja ratkaistaan supervuoroparissa ja sen jälkeen kotiutuskilpailussa.[2]

Joukkueen pelitaktiikasta vastaa pelinjohtaja, joka valitsee sekä hyökkäys- että puolustustaktiikan. Pelinjohtaja käyttää hyökkäystaktiikasta kommunikoimiseen moniväristä viuhkaa, jolla tämä ilmoittaa pelaajille käytettävän strategian.[1]

Pelipaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokeri lyömässä.

Sisäpelissä pelaajilla on erilaisia tehtäviä. Etenijät ovat joukkueensa nopeimpia juoksijoita, ja lisäksi he ovat hyviä kärkkymään pesältä ja heillä on hyvä lähtönopeus. Vaihtolyöjien tarkoituksena on ensisijaisesti siirtää etenijöitä pesältä toiselle vaihtolyönneillä, kuten näpyillä, pomppulyönneillä, maalyönneillä sekä polttolinjan ja koppareiden väliin osuvilla lyönneillä. Vaihtolyöjät lyövät yleensä etenijöiden jälkeen numeroilla 2, 3 ja 7. Kotiutuslyöjät pyrkivät lyömään etenijöitä kotiin. He ovat yleensä lyöntijärjestyksessä numeroita 4, 5 ja 8. Kotiutuslyöjinä käytetään myös jokeripelaajia. Joukkueella on kolme jokeria, joita käytetään joukkueen sisäpelivoiman mukaan.[3]

Ulkovuorolla ulkokentällä on yhteensä yhdeksän pelaajaa: lukkari, sieppari, kolme pesävahtia, kaksi polttolinjan pelaajaa ja kaksi takakenttäpelaajaa eli kopparia. Lukkarin tehtävä on antaa mahdollisimman vaikeita syöttöjä vastustajan lyöjälle.[3]

Kenttä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesäpallokenttä

Pesäpallokentillä alustana käytetään yleensä hiekkatekonurmea, mutta pesäpalloa pelataan myös hiekka- ja nurmikentillä.[3] Pesäpallokentän varsinaiseen pelialueeseen kuuluvat kotipesä sekä sivurajojen ja takarajan rajaama alue.[4] Kotipesän alueen määräävät kotipesän kaari ja etukentän rajat.[3] Sivurajat puolestaan lähtevät kotipesästä viistosti kohti kakkos- ja kolmospesiä. Rajat kääntyvät suoraan kohtisuorasti kotipesään nähden hieman ennen pesiä ja jatkavat suoraan kohti takarajaa. Ykköspesä sijaitsee kolmospesää kohti menevän rajan varrella.[4]

Miesten kentän pituus on 96 metriä ja naisten kentän pituus 82 metriä. Miesten kentän leveys takarajalla on puolestaan 42 metriä ja naisten kentän 36 metriä. Miesten kentällä kotipesältä ykköspesälle kulkeva lähtöpolku on 20 metriä ja kakkos- ja kolmospesän välinen poikkipolku 36 metriä pitkä. Takarajalta kolmospesän juoksuviivaan on 57,5 metriä.[5] Miesten kenttää käyttävät miesten lisäksi A- ja B-poikajuniorit ja naisten kenttää vanhimmat tyttöjuniorit sekä C- ja D-poikajuniorit. Näiden lisäksi on olemassa vielä juniorikentät ja tenavakentät.[4]

Kotipesä sijaitsee kotirajan kotipuolella. Se on puoliympyrän muotoinen alue, jonka säde on sekä miesten että naisten kentällä viisi metriä. Kotipesässä on lisäksi sivurajojen välissä niin sanottu etukaari, jonka säde on 270 senttimetriä syöttölautasen keskipisteestä. Syöttölautanen on puolestaan ympyrän muotoinen 3–5 senttimetrin paksuinen laatta, jonka halkaisija on 60 senttimetriä. Lautasen yläpinnan pitää olla 3–5 senttimetrillä maan pinnasta.[4]

Välineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Pesäpallomaila
Pesäpallovarusteet, räpylä, kypärä, pallo ja maila.

Pesäpallomailat valmistetaan nykyisin lasi- ja hiilikuidun yhdistelmästä. Puu oli 1980-luvulle asti ainoa materiaalia, mutta kuidut ovat syrjäyttäneet sen.[6][7]

Peleissä saa käyttää vain Pesäpalloliiton hyväksymää mailaa. Muita rajoituksia säännöissä ei aikuisten mailoille anneta.[8] Kokorajoitukset poistettiin säännöistä 1960-luvulla, mutta mailojen koko ei ole tämän jälkeen juurikaan muuttunut.[6]

Pallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesäpallon pallo on kooltaan erisuuruinen miesten, naisten ja nuorempien junioreiden peleissä. Miesten pallo painaa 160–165 grammaa, naisten pallo 135–140 grammaa ja tenavapallo 95–100 grammaa. Kaikkien pallojen ympärysmitta on 21,60–22,20 senttimetriä.[8] Lisäksi Pesäpalloliitto on määritellyt standardit pallon kimmoisuudelle:[9]

  • Miesten pallo
    • uuden pallon kimmoisuusprosentin (160 km/h) on oltava 44–45,5 %
    • käytetyn pallon (70 kertaa/160 km/h) kimmoisuusprosentin on oltava yli 40 %
  • Naisten pallo
    • uuden pallon kimmoisuusprosentin (130 km/h) on oltava 44,5–46 %
    • käytetyn pallon (100 kertaa/130 km/h) kimmoisuusprosentin on oltava yli 43 %.
  • Tenavapallon kimmoisuusprosentin (60 km/h) on uutena oltava 46–49 %.

Suomessa virallisia pesäpalloja valmistavat L-Tec Sport ja Suomipesis.[10] Pesäpallon valmistuksessa on monta vaihetta. Sen ydin on tiiviiksi puristettua trasselia, jonka päälle kääritään lankaa. Langan päällä on kumiliuskakerros, joka tehdään käsin. Pintakerros liimataan, ja pallo saa muotonsa teräsmuotissa uunissa, jossa kuuma seos vulkanoituu. Valmis pallo punnitaan, koepomputetaan ja leimataan.[10]

Muut varusteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesäpallossa voi käyttää pallon kiinniottamisen helpottamiseksi Pesäpalloliiton hyväksymää räpylää. Muunlaisten apuvälineiden käyttö on kielletty.[8] Räpylöitä alettiin käyttää pesäpallossa 1930-luvun taiteessa. Sitä ennen pallot otettiin kiinni paljain käsin tai hansikkain.[11]

Päänsuojus on pakollinen virallisissa otteluissa, jotka pelataan miesten tai naisten pallolla. Päänsuojuksen täytyy olla pesäpalloliiton hyväksymä. Sisävuorossa kaikkien pelaajien on pidettävä päänsuojusta päässään oman lyöntivuoronsa aikana ja kentällä edetessään. Jos sisäpelaaja tulee lyömään ilman päänsuojusta, tuomitaan hänet palaneeksi välittömästi (tekninen palo). Ulkovuorossa olevan joukkueen lukkari ja kopparit saavat pelata ulkokentällä ilman päänsuojusta.[8]

Säännöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkueiden kapteenit hutunkeitossa.

Virallinen ottelun kesto on miehissä ja naisissa sekä A-, B- ja C-junioreilla 4+4+1 vuoroparia. Nuoremmissa ikäluokissa pelataan vähemmän vuoroparia. 4+4+1-pelimuodossa neljättä tasoittavaa vuoroa ei pelata, jos sisälle tuleva joukkue on voittanut jo jakson. Jakso lopetetaan, jos sisävuoroa pelaava joukkue tekee voittojuoksun.[12]

Ottelun alussa joukkueiden kapteenit suorittavat pelituomarin johdolla vuoronvalinnan eli niin sanotun hutunkeiton. Siinä kotijoukkueen kapteeni heittää mailan tuomarille, joka ottaa siitä kiinni. Tämän jälkeen vierasjoukkueen kapteeni ottaa otteen mailasta niin, että pikkusormi koskettaa edellisen otteen pitäjän etusormea ja peukaloa. Tämän jälkeen kapteenit vuorottelevat niin, että hutunkeiton voittaja on se, joka saa viimeisenä pitävän otteen mailasta. Voittaja saa valita, aloittaako hänen joukkueensa sisä- vai ulkovuorolla.[13] Toisen jakson puolestaan aloittaa joukkue, joka oli ensin ulkovuorossa.[14]

Jaksojen ollessa tasan pelataan supervuoropari, jonka aloittajasta käydään uusi hutunkeitto.[14] Supervuoropari lopetetaan tasoittavalla vuorolla, jos sisällä oleva joukkue tekee voittojuoksun. Jos supervuoroparin jälkeen ottelu on edelleen tasan, pelataan kotiutuskilpailu. Joukkueet valitsevat siihen viisi lyöjää ja viisi etenijää. Etenijä sijoitetaan kolmospesälle, ja lyöjällä on kolme lyöntiä kotiuttaa etenijä. Tämän jälkeen tulee vuoroon seuraava lyöjä-etenijä-pari. Jos ottelu on viiden parin jälkeen tasan, kotiutuskilpailua jatketaan kolmen parin ryhmissä ratkaisuun saakka.[15]

Jaksojen välissä pidetään 10–18 minuutin tauko ja ennen supervuoroparia 5 minuutin tauko. Supervuoroparia edeltävällä tauolla joukkueet nimeävät jo valmiiksi kotiutuskilpailun osallistujat.[15]

Joukkueilla on käytettävissään yksi aikalisä kummallakin jaksolla.[15]

Eteneminen, syöttäminen ja lyöminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syöttötilanne, lukkari on antanut syötön ja lyöjä on lyömässä. Muut ulkojoukkueen pelaajat ovat kaaressa kotipesän ulkopuolella.

Aktiivisesti pelissä mukana olevat sisäpelaajat ovat joko lyöjiä tai juoksijoita. Lyöjä on turvassa kotipesässä. Lyöjästä tulee juoksija, kun hän saa kolme oikeaa syöttöä, turvan ykköspesältä, vapaataipaleen, on irti kotipesästä joko koppihetkellä tai kun pallo on kotipesässä olevan ulkopelaajan hallussa tai kun pelaaja palaa.[16]

Pelaaja on pesässä, kun hän koskettaa pesää. Sisäpelaaja on pesässä myös hänen hypätessä ilmaan, mutta ulkopelaaja ei ole pesässä ilmassa ollessaan. Pallo on ulkopelaajan hallussa, kun se on hänen räpylässään tai kun hänellä on ote maassa olevasta pallosta.[16]

Syöttäjän eli lukkarin on seistävä syöttölautasen vieressä lyöjän vastakkaisella puolella. Hänen on annettava merkki aikeestaan syöttää tekemällä alkuasento. Sen jälkeen hän antaa syötön yhdellä kädenliikkeellä suoraan ylöspäin syöttölautasen päälle ja väistää lyöjää. Syöttö voi olla oikea tai väärä. Syöttö on oikea, jos lyöjä lyö, vaikka se olisikin ollut väärä. Syöttö tuomitaan vääräksi, jos lukkarilla ei ole syöttöoikeutta, syöttö ei ole teknisesti oikea tai jos pallo ei kohoa metriä lukkarin päälaen yläpuolelle eikä putoa syöttölautaselle.[17] Syöttöoikeuden lukkari saa heittämällä pallon kotipesästä jollekin kenttäpelaajista.[14]

Kahdesta väärästä syötöstä ja jokaisesta niiden jälkeen annetusta väärästä syötöstä joukkue saa vapaataivaloikeuden, jonka kärkietenijä voi käyttää. Jos kentällä ei ole etenijää, lyöjä saa heti ensimmäisestä väärästä vapaataivaloikeuden. Jos lukkari antaa kolme väärää, kun kentällä ei ole yhtään etenijää, lyöjä voi edetä kakkospesälle. Jos vuorossa on viimeinen lyöjä, hän saa juoksun.[17]

Joukkueiden tulee noudattaa pöytäkirjaan merkittyä lyöntijärjestystä, jota kuitenkin saa muuttaa ennen toista jaksoa ja supervuoroparia. Joukkueet voivat käyttää erikseen jokeripelaajaa, joka voidaan asettaa lyömään, jos lyöntivuoroinen pelaaja ei ole vielä asettunut vuoroon.[18]

Etenijä juoksemassa kolmospesältä kotipesään.

Lyöjällä on oikeus saada vuorollaan kolme syöttöä.[18] Lyönti on laiton, jos pallo osuu suoraan pelialueen ulkopuolelle tai suoraan lyönnistä sisäpelaajaan, lyönti osuu lyödessä mailaan useamman kerran, maila irtoaa lyöjän kädestä tai katkeaa lyödessä tai lyöjä lyö väärällä vuorolla. Plloa ei saa lyödä pompusta eikä ennen kuin se on päässyt syötön lakipisteeseem.[19]

Lyöjä saa lähteä etenemään heti, kun pallo on irronnut syöttäjän kädestä. Juoksija palaa pesäkilvassa, jos hän on irronnut edelliseltä pesältä, jossa hänellä on pesäturva, ja pallo on seuraavan pesällä olevalla ulkopelaajalla. Juoksija tekee pesärikon, jos hän tulee pesälle käymättä edellisellä pesällä.[20] Juoksija haavoittuu, kun hän saapuu koppilyönnillä seuraavalle pesälle. Haavoittuneen pelaajan on palattava kotipesään.[21] Lyönnistä tulee koppi, kun ulkopelaaja saa pallon haltuunsa sen käymättä massa. Ulkopelaaja voi tällaisessa tilanteessa tehdä myös taktisen pudotuksen ja pudottaa pallon tahallisesti maahan kiinnioton jälkeen.[22]

Kun kaikilla kenttäpesillä on juoksija ja lukkari antaa lyöntivuorossa olevalle pelaajalle tämän ensimmäisen syötön, syntyy ajotilanne. Ajotilanteessa on niin sanottu vaihtopallo eli jokaisen juoksijan on edettävä seuraavalle pesällä ajolähtöä purkavan pelaajan lyöntivuorolla.[22]

Etenijä, joka käy kaikilla pesillä ja pääsee takaisin haavoittumattoman kotipesään, tekee juoksun. Omalla lyönnillään kolmospesälle saapunut lyöjä saa niin sanotun kunniajuoksun ja voi jäädä pesälle yrittämään tuplajuoksua.[23]

Tuomarit ja rangaistukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesäpallotuomari keskustelemassa pelinjohtajan kanssa.

Pesäpallo-ottelussa on viisi tuomaria. Pelituomari vastaa ottelun sääntöjenmukaisesta kulusta. Hänellä on apunaan syöttötuomari ja kolme muuta tuomaria sekä kirjuri. Syöttötuomari seuraa lukkarin ja syöttäjän toimia sekä syötön laatua. Hän tuomitsee myös etukentän laittomat. Kakkos- ja kolmospesätuomari sekä takarajatuomari tuomitsevat pesätilanteet, toteavat lyöntien laillisuuden ja näyttävät kopit. Tuomarit päättävät tilanteen sisäpelaajan eduksi, jos he eivät voi varmasti havaita pelitapahtuman tulosta.[22]

Tuomari voi tuomita pelaajien, pelinjohtajien ja joukkueiden toimihenkilöiden tekemien rikkomusten seurauksena teknisen palon, sisäpelaajan palauttamisen lähtöpesälle, etenemisen mitätöinnin, polttamisen, vapaataivaloikeuden, huomautuksen, varoituksen, pelirangaistuksen ja ottelurangaistuksen.[24]

Pelirangaistus tuomitaan yleensä lievästä fyysisestä kontaktista, törkeästä provosoinnista, törkeästä kielenkäytöstä ja toisen pallon ottamisesta peliin. Pelirangaistuksen saanut pelaaja suljetaan ottelusta. Ottelurangaistuksen saa vakavammasta fyysisestä loukkauksesta, loukkaavista käsimerkeistä ja rasistisesta käyttäytymisestä. Ottelurangaistus johtaa automaattisesti yhden ottelun pelikieltoon.[25]

Pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fyysiset ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesäpalloilijan tärkein fyysinen ominaisuus on nopeus.[26] Pesäpallo onkin juoksuvoittoisimpia pallopelejä. Juoksun osuus lajissa on merkittävä, joten monet huippupelaajat ovat nopeita.[27] Sisäpelissä pelaaja käyttää nopeuttaan pesältä pesälle etenemiseen. Pesältä lähdössä vaaditaan reaktionopeutta ja varsinkin kovien lyöntien aikana lyöntisuorituksessa räjähtävää nopeutta. Ulkopelissä pelaajalta vaaditaan myös hyvää reaktionopeutta ja heittosuorituksessa räjähtävää nopeutta.[26]

Urheiluvälinevalmistaja Adidaksen tekemien mittausten mukaan pesäpalloilijat liikkuvat miesten superpesisotteluissa noin 7–8 kilometriä ottelussa. Pelitapahtuma alkulämmittelyineen kestää lisäksi noin kolme tuntia, joten pesäpallossa vaaditaan myös hyviä kestävyysominaisuuksia. Nopeuskestävyyttä vaaditaan erityisesti etenijöiltä.[28]

Taidot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisäpelitaidot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eteneminen ja lyöminen ovat pesäpalloilijoiden keskeisimmät sisäpelitaidot. Etenemisessä tarvittavia ominaisuuksia ovat nopeus, kärkkymistaito, pesältä lähtö, kärkietenijän seuraaminen, pesälle syöksyminen sekä pallon ja merkin seuraaminen. Lyönnissa pelaajan tarvitsee hallita voimaa, nopeutta, lyöntiliikkeen tekniikkaa, lyöntipelin monipuolisuutta, tilannekohtaisia ratkaisuja ja keskittymiskykyä.[29]

Etenijällä on kotipesästä takaisin kotipesään matkaa miesten kentällä 131 metriä. Etenemiseen keskeinen ominaisuus on tietenkin nopeus, mutta pesästä hieman irti oleva etenijä pystyy kärkkymisellä lyhentämään juoksumatkaa ykköseltä kakkospesälle 2–4 metriä ja kakkoselta kolmospesälle 3–6 metriä.[29]

Pesäpallolyönnit jaetaan neljään kategoriaan, perus-, näpäys-, pomppu- ja hidastettuihin lyönteihin.[30]

Peruslyönneiksi lasketaan kaikki polttolinjaan, sen ohitukseen ja takakentälle suunnatut maa- tai laakalyönnit. Peruslyöntejä ovat vaakamaila-, pystymaila- ja golflyönti. Vaakamailalyönnissä osuma tapahtuu hartiatasossa ja liike on voimakas ja yhtäjaksoinen. Se on lyönnin perusmuoto. Pystymailalyönnissä maila on pystysuorassa ja osumakohta on lähellä silmätasoa. Sitä käytetään välilyönteihin ja tolppasyöttöihin. Ulkopelaajan on vaikea ennakoida pystymailalyönnin suuntaa. Golflyönti tehdään selvästi hartiatason alapuolella, ja siinä mailan liikerata on vaakasuora tai laskeva. Lyönti on parhaimmillaan kolmospuolen lyönneissä.[30]

Näpäyslyönti suunnataan etukenttään, ja se voi olla suora, kierteinen tai lyhyt. Pystymailanäpäytyksessä mailan ja pallon osumakohta on silmien tasolla ja lyönti tehdään kevyesti eteen ja alaspäin työntäen. Vaakamailanäpäyksessä lyöntiaskeleen aikana toinen käsi siirtyy keskellä mailaa ja mailalla tehdään vain kevyt liike eteenpäin. Siinä saadaan kierrettä palloon tekemällä osumahetkellä terävä veto- tai työntöliike.[30]

Pomppulyönti suunnataan etukaaren kentän puolelle, ja se lyödään yläviistosta. Se suunnataan joko rajaan tai polttajille. Lyöntiaskeleen aikana vartaloa kierretään takanojaan, jotta lyöntiliike saadaan tehtyä mahdollisimman korkealta.[30]

Hidastettu lyönti suunnataan joko polttolinjan eteen tai etumiesten ohitse. Siinä kädet liukuvat mailan puoliväliin ja painopiste on alempana kuin peruslyönnissä. Pallon lentorata jää vähäisemmän voimankäytön seurauksena noin 10–15 metriin. Lyönti voidaan tehdä myös normaaliotteella tai varsilyönnillä, jossa pallon osumakohta on lähellä käsiä. Tällöin lyönnin voi tehdä täysvoimaisena, mutta pallon lentorata jää kierteisyyden takia lyhyeksi.[31]

Ulkopelitaidot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkopelissä pelaajien tärkeimmät taidot ovat lukkaripeli, kiinniottaminen, heittäminen ja liikkuminen. Vaadittavat taidot vaihtelevat sen mukaan, onko pelaaja taka-, keski- tai etukentällä.[27]

Pesäpalloheiton keskeisempiä tekijöitä ovat heittonopeus, -tarkkuus ja -voima sekä tilannehallinta. Perusheitto tehdään siten, että pallo nojaa etu- ja keskisormeen ja sitä tukevat peukalo ja nimetön. Pallo on heiton aikana irti kämmenestä. Heitossa käytetään hyväksi vartalon kiertoa, joten oikeakätisellä vasen jalka on edessä ja vasen kylki heittosuuntaan. Paino siirtyy heiton aikana oikealta jalalta vasemmalle, jolloin heittoon tulee mukaan myös lantioliike.[31]

Heittoasento pitää hakea jo ennen pallon kiinniottoa, ja sen pitää olla valmiina, kun pallo siirtyy heittokäteen. Kun pallo on jo heittokädessä, heittäjän on syytä välttää ylimääräisiä askeleita, jotta heitto lähtee mahdollisimman nopeasti.[31]

Taktiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisäpeli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tällaisella viuhkalla pelinjohtajat näyttävät pelaajilleen merkkejä.

Sisäpelin taktiikoiden ääripäissä on nopea, yllätyksellinen ja jopa riskialtis pelitaktiikka ja varman päälle ottava taktiikka. Jälkimmäisessä pitkässä pelitavassa vaihto- ja kotiutuslyöntejä suoritetaan vain pakkotilanteissa. Juoksun jälkeen pelataan turvallista välilyöntiä tai varmaa koppipalloa. Nopeassa pelitavassa etenijä pyritään saamaan mahdollisimman nopeasti kolmospesälle.[32]

Sisätaktiikan valintaan vaikuttaa runsaasti ottelun vastustaja ja pelitilanne. Taktiikka valitaan vastustajan ulkopelin heikkojen ja vahvojen alueiden mukaan. Ennen peliä sovitaan yleensä tiettyjen pelitilanteiden erilaiset lyöntivaihtoehdot.[32] Lyöntijärjestys asetetaan pelaajien ominaisuuksien mukaan ja valitaan esimerkiksi ensimmäiseksi lyöjäksi nopea ja varma etenijä. Lisäksi joukkueilla on käytössä niin sanottuja jokerilyöjä, joita voidaan käyttää lyöntijärjestyksen ulkopuolelta.[33]

Pelinjohtaja ohjaa joukkueensa sisäpeli niin sanotuilla merkeillä, joilla näytetään etenijöille ja lyöjälle, onko tarkoitus vaihtaa seuraavalla syötöllä etenijää eteenpäin. Etenijä tietää näin jo ennen lyöntiä, tuleeko hänen lähteä etenemään kohti seuraavaa pesää ja lyöjä tietää, minkälaista lyöntiä hänen tulee yrittää.[34]

Merkkiä näytetään yleensä sitä varten tehdyllä väriviuhkalla, jossa merkki voidaan liittää viuhkan värien paikkaan, suuntaan ja järjestykseen. Päämerkkiin sisältyy tieto siitä, onko merkki päällä ja otetaanko väärä pois. Väärän poisotossa etenijä ei lähde juoksemaan väärällä syötöllä.[34] Päämerkin lisäksi joukkueilla on esimerkiksi pika-, peruutus- ja automaattimerkkejä.[35]

Ulkopeli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkopelin taktiikka perustuu pesäpallossa usein erityisesti lukkarin osaamiselle ja vastustajan sisäpelin taktiikan tuntemiselle. Yleistaktiikkana voi olla joko riskejä karttava tai hyökkäävä taktiikka.[36]

Riskejä karttavaa taktiikkaa käytetään erityisesti avarilla kentillä, joissa on paljon tilaa läpilyönneille, ja kovalyöntisiä joukkueita vastaan. Ulkokenttä sijoittuu riskejä karttavassa taktiikassa siten, että se sulkee rajat ja pesien taustat hyvin. Tavoitteena on antaa vastustajalle mahdollisimman vähän mahdollisuuksia läpilyönteihin. Lukkari heittelee taktiikassa paljon pyrkien häiritsemään lyöjän keskittymistä.[36]

Hyökkäävämmässä taktiikassa joukkueella on omat ulkokenttäjärjestyksensä eri tilanteita varten. Lisäksi joukkueilla on usein lyöjiä varten omat järjestyksensä, joiden tarkoituksena on pakottaa lyöjä vaikeisiin ratkaisuihin. Hyökkäävässä ulkopelissä joukkue voi päästää esimerkiksi hitaamman etenijän tyhjälle kentälle, jolloin tämä muodostaa ”jarrun” nopeamman kärkijuoksijan eteen.[37]

Kilpailutoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjajärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa pelataan pesäpalloa usealla eri sarjatasolla. Superpesis on korkein sarjataso sekä naisissa että miehissä. Miesten Superpesiksessä on 14 joukkuetta ja naisten Superpesiksessä 11 joukkuetta. Muut sarjatasot järjestyksessä ovat Ykköspesis, Suomensarja ja Maakuntasarja. Lisäksi pelataan SM-sarjoja A-, B ja C-nuorissa sekä yli 35-vuotiaissa.[38]

Miesten Superpesiksessä pelataan kaksinkertainen sarja ja kaksi paikalliskierrosta. Jokainen joukkue pelaa runkosarjassa yhteensä 28 ottelua. Runkosarjan jälkeen sijoille 7–10 sijoittuneet pelaavat minipudotuspelit paras kolmesta -järjestelmällä. Kuusi runkosarjan parasta joukkuetta ja minipudotuspelisarjojen voittajat jatkavat puolivälieriin. Niiden voittajat pääsevät välieriin ja lopulta loppuotteluun. Puolivälierät, välierät ja loppuottelu pelataan paras viidestä -järjestelmällä, mutta pronssiottelu paras kolmesta. Runkosarjan viimeinen joukkue putoaa Ykköspesikseen, jonka voittaja puolestaan nousee seuraavaksi kaudeksi Superpesikseen.[39]

Naisten Superpesiksessä pelataan puolestaan 22 ottelua joukkuetta kohden. Runkosarjan kahdeksan parasta pääsevät puolivälieriin, joista edetään välieriin ja loppuotteluun. Nämä ottelut pelataan miesten tavoin paras viidestä -järjestelmällä. Koska kaudella 2016 naisten Superpesistä pelaa 11 joukkuetta, Ykköspesiksen voittaja nousee suoraan mutta Superpesiksestä ei putoa yksikään suoraan.[40]

Tilastoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miesten pääsarjassa on jaettu mitaleita vuodesta 1922[41] ja naisissa vuodesta 1931[42]. Miehissä menestynein seura on Sotkamon Jymy, joka on voittanut 18 mestaruutta ja sijoittunut kaikkiaan 25 kertaa mitaleille. Seuraavaksi eniten mestaruuksia on Lahden Maila-Veikoilla (8), Jyväskylän Kirillä (7), Haminan Palloilijoilla (7) ja Helsingin Pallonlyöjillä (7). Jymyn jälkeen toiseksi eniten mitaleita on Vimpelin Vedolla. Sen 22 mitalista kuitenkin vain 3 on kultaista.[43]

Miesten mestaruussarjassa on kerätty pisteitä vuodesta 1964 ja naisten mestaruussarjassa vuodesta 1981. Eniten mestaruussarjaotteluita on miehissä Toni Kohosella, joka ohitti vuonna 2015 entisen ennätysmiehen Pasi Pirisen.[44] Pirisellä on puolestaan eniten kärkilyöntejä. Kaikkien aikojen etenijätilaston kärjessä on Sami Haapakoski, lyöjätilaston Sami Joukainen ja kunnaritilaston Kari Kuusiniemi.[45]

Muut maat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesäpalloa ovat Suomen ulkopuolelle levittäneet etenkin Suomesta ulkomaille muuttaneet suomalaiset ja Suomesta kotimaihinsa palanneet ulkomaalaiset. Pesäpalloa pelataan ainakin Ruotsissa, Virossa, Japanissa, Australiassa, Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Esimerkiksi Australiassa pelataan sarjaa, jossa on useita joukkueita.[46][47]

Kansainvälinen kilpailutoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesäpallon maailmancup on järjestetty kahdeksan kertaa. Ensimmäisen kerran se järjestettiin 1992, jolloin mukana oli kahdeksan joukkuetta Suomesta, Ruotsista, Virosta, Saksasta, Australiasta ja Japanista.[48] Turnauksessa pelataan miesten, naisten ja sekajoukkueiden sarjat. Suomi on voittanut kaikki 21 kultaa. Toiseksi menestynein maa on Australia yhdeksällä hopealla ja seitsemällä pronssilla.[49]

Pesäpalloliitto kerää yleensä maajoukkueen avoimen haun kautta, eikä maailmancupissa pelaa paras mahdollinen suomalainen joukkue. Esimerkiksi vuoden 2015 maailmancup pelattiin keskellä Superpesis-kautta, joten mukaan lähti alasarjoissa pelaavia suomalaisia.[49]

Suosio ja asema Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesäpallon on kansallispelinä pitänyt asemansa Suomessa hyvin, vaikka kansainvälisesti laji ei ole tarjonnut merkittäviä arvokisavoittoja. Laji onkin on osa suomalaista liikuntakulttuuria, ja sen katsottiin aiemmin toimineen jopa kansallisena yhdistäjänä. Pesäpalloon liittyy myös voimakas paikallistunne, sillä se on tyypillisesti hyvin maakunnallinen laji.[50]

Pesäpallo on Suomen harrastetuimpia urheilulajeja. Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Kihun tekemän tilaston mukaan pesäpallon lisenssipelaajia oli vuonna 2010 yli 16 000. Lisenssiurheilijoita oli enemmän vain jalkapallolla, jääkiekolla, salibandyllä ja yleisurheilulla. Pesäpallon harrastajia oli vuonna 2010 kaikkiaan noin 52 000. 2000-luvulla pesäpallon lisenssipelaajien määrä on ollut hienoisessa kasvussa, vaikka kokonaisharrastajien määrä puolestaan on tippunut.[51] Pesäpalloliiton omien tilastojen mukaan pesäpalloilijoita oli Suomessa vuonna 2014 yli 15 700.[52]

Pesäpalloammattilaisia on Suomessa palloilulajeista jääkiekon ja jalkapallon jälkeen kolmanneksi eniten. Vuonna 2013 ammattilaispesäpalloilijoita oli 96.[53] Pesäpallon pelaajayhdistyksen Huippupesäpalloilijoiden tekemän vuoden 2014 kyselyn perusteella miesten pääsarjapelaajista noin 10 prosenttia oli täysammattilaisia. 30 prosenttia pelaajista opiskeli pelaamisen rinnalla ja 60 prosenttia teki muita töitä. Pelaajista noin 15 prosenttia tienasi kauden aikana yli 30 000 euroa. Naispelaajista puolestaan 90 prosenttia urheilijoista pelasi vain kulukorvauksilla ja loppujen vuosiansiot olivat 5 000 – 10 000 euroa.[54]

Pesäpallon pääsarjan katsojaluvut ovat Suomen kolmanneksi korkeimmat. Vuoden 2011 tilastojen perusteella vain jääkiekon SM-liiga ja jalkapallon Veikkausliiga keräävät enemmän yleisöä. SM-liigan, Veikkausliigan ja Superpesiksen lisäksi vain jääkiekon toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Mestiksessä on keskimäärin yli tuhat katsojaa ottelua kohden.[55] Naisten Superpesis on puolestaan seurautuin naisten urheilusarja Suomessa.[56] Pesäpalloliiton tilastojen mukaan miesten Superpesistä seurasi vuonna 2014 paikanpäällä keskimäärin 1 481 katsojaa ottelua kohden ja naisten Superpesistä 536 katsojaa.[57]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset merkinnät maailmanlaajuisesti pesäpallon tapaan pystysyöttöä käyttävistä pallonlyöntipeleistä löytyvät 1200-luvun Egyptistä. Suomeen pallonlyöntipelit rantautuivat 1600–1700-luvulla. Tarkempaa ajankohtaa ei kuitenkaan ole tiedossa. Pallonlyöntipelien yleistyessä, pelin kulkua ja sääntöjä sovellettiin eri puolilla omiin suuntiinsa ja 1800-luvulla Suomessa harrastettiinkin kymmeniä eri pallopelejä.[58]

Ensimmäiset palloleikit ja pallonlyöntikisat olivat pääasiallisesti ajanvieteharrastuksia kilpailullisen toiminnan sijaan. Tunnetuin vanhoista peleistä on kuningaspallo, jonka ensimmäiset säännöt suomeksi julkaisi Ivar Wilskman vuonna 1903.[59] Laji sai mallia sukulaislajeistaan ruotsalaisesta långbollista, saksalaisesta schlagballista ja venäläisestä laptasta. Ensimmäinen kuningaspallon virallinen ottelu pelattiin Oulussa vuonna 1901.[58]

Lauri ”Tahko” Pihkala innostui jo kouluaikanaan kuningaspallosta ja alkoi vuonna 1914 kehittää siitä urheilullisesti haastavampaa ja tarkemmin säädeltyä. Hän oli jo tutustunut Yhdysvalloissa baseballiin ja kuullut yhdysvaltalaisilta Tukholman olympialaisissa, että heidän menestyksensä perustui baseballin pelaamiseen. Pihkalan tavoitteena olikin kehittää nuorten urheiluvalmennukseen peli, joka olisi leikinomainen.[60]

Synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Pohjalaisen Osakunnan pesäpallojoukkue vuonna 1930.

Pihkala julkaisi vuonna 1914 kuningaspallon uudet säännöt ja esitteli vuonna 1915 uuden pitkäpalloksi kutsumansa pelin.[60] Pihkala kehitti kuningaspalloa kilpailullisempaan suuntaan, sillä aiemmin laji oli lähinnä ollut pelailua, ilman kunnollisia sääntöjä voittajasta.[61] Kuningaspallon kenttä oli ollut suorakaiteen muotoinen, mutta pitkäpallossa kenttä muistutti jo pesäpallokenttää, sillä sen kotipääty oli kaventunut ja pelialue leveni ulkopäätyä kohti. Pihkala otti sääntöihin myös termin ”kuollut”, ja joukkueiden vuoro vaihtui kolmen kuolleen jälkeen.[60] Pihkala jätti pitkäpallossa kuningaspallon tapaan pystysyötöksi, vaikka hän olikin harkinnut baseballmaista laakasyöttöä.[62] Ensimmäinen virallinen pitkäpallo-ottelu pelattiin vuonna 1919.[63]

Pihkalan mukana uutta pallonlyöntipeliä olivat kehittämässä useat eri tahot, sille alkoi tulla urheilukoulutustehtävien lisäksi myös sotilaallisia, kasvatuksellisia ja kansaa yhdistäviä tekijöitä. Pallonlyönnistä alettiin jo tässä vaiheessa puhua koko kansan kansallispelinä. Pihkalan ajatuksissa kansallispelin asema on ilmeisesti herännyt jo aikaisin, ja hänen omiin kirjoituksiinsa termi ilmaantui jo vuonna 1916. Laji juurtui suhteellisen nopeasti useille paikakunnille Pihkalan kokoeilupelien kautta ja toisaalta koulujen välityksenä. Tuhannet lapset osasivat todennäköisesti jo 1920-luvun alussa pitkäpallon alkeet.[64]

Pitkäpallo oli vasta eräänlainen kokeiluversio, jonka Pihkala halusi nähdä käytännössä. Sen sääntöjä muutettiin kahdesti. Vaikka pitkäpallo ottikin kehitysaskelia, se oli Pihkalan mielestä edelleen sekava laumapeli, josta puuttui mieskohtainen vastuu. Hän halusikin viedä sitä vielä lisää baseballin suuntaan ja lisäsi peliin pesiä, muutti juoksusääntöjä ja yhdenmukaisti koppikäytäntöjä. Juoksija oli aiemmin kuollut kopista vain pesätaipaleella, mutta jatkossa myös muilla pesien välillä pystyi kuolla.[62]

Pihkala kokeili syksyllä 1920 uusia sääntöjä Jyväskylässä. Niiden tuloksena hän lisäsi peliin vielä neljännen pesän. Kenttäaluetta hän muutti siten, että eturajan sivurajat lähtivät jo syöttölautasen reunasta, kun aiemmin ne olivat lähteneet kymmenen metrin päästä toisistaan. Pihkala lievensi myös sääntöä etenijän kuolemasta ja kehitti koppitilanteessa haavoittumisen, jolloin juoksija vain menetti etenemismahdollisuutensa. Pihkalan uutta peliä alettiin kutsua nimellä pesäpallo. Nimeä oli käyttänyt 1910-luvun alussa naisliikunnan pioneeri Anni Collan baseballista. Pesäpallon keksimisen jälkeen baseballin nimeksikin vakiintui alkukielinen versio.[62] Pesäpallo sai nopeasti erityisaseman Suomessa, sillä sen edeltäjää pitkäpalloa oli jo kutsuttu kansallispeliksi.[65]

Ensimmäinen nykytyyppisen pesäpallon koepeli pelattiin 14. marraskuuta 1920 Helsingin Kaisaniemen kentällä. Siinä pelasivat vastakkain Pioneeripataljoona 1 ja Hämeenlinnan suojeluskunta. Aluksi suojeluskuntien urheiluvastaavat vierastivat pesäpalloa, mutta muuttivat mielensä kokeiltuaan peliä vuonna 1921. Urheiluseurojen, suojeluskuntajärjestön ja armeijan asettama komitea antoi Pihkalan liittää pesäpallon säännöt pitkäpallon sääntökirjaseen. Säännöt julkaistiin 1921 myös armeijan päiväkäskyn liitteenä.[62]

Pesäpallon ensimmäisiä keskuksia olivat Jyväskylä, Hämeenlinna, Riihimäki ja Viipuri. Helsingissä perustettiin pallonlyönnin ensimmäinen erikoisseura, Helsingin Pallonlyöjät (HPL). Etelä-Pohjanmaalla pitkäpallo oli kerännyt paljon kiinnostusta, ja siellä pesäpallokin levisi nopeasti.[66]

Leviäminen suojeluskunnissa ja kouluissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesäpallo levisi voimakkaasti 1920-luvulla erityisesti suojeluskunnissa, jotka ottivat sen osaksi urheilukasvatustaan. Myös armeijassa siihen suhtauduttiin myönteisesti, sillä pelaamisen katsottiin kehittävän sotilaallisia taitoja. Pesäpallon asemaa avitti se, että Pihkala oli sekä armeijan että suojeluskuntien johtotehtävissä: hän palveli sotaministeriössä ja esikunnassa 1918–1921 ja suojeluskuntain yliesikunnan urheilutarkastajana 1921–1926.[66]

Suojeluskuntajärjestössä urheilulle annettiin kaksi tehtävää. Sen tarkoituksena oli kehittää sotilaskuntoa ja lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Pesäpallon oli keskeisimpiä lajeja, sillä sen katsottiin kehittävän sekä sotilaan fyysisiä että henkisiä ominaisuuksia. Pesäpallo oli järjestän päälajeja 1930-luvun puoliväliin, ja se levisi sen kautta Suomen syrjäseuduille asti. Suojeluskuntien merkitys oli suuri erityisesti 1920-luvulla, jolloin peliä ei vielä juurikaan harrastettu urheiluseuroissa.[67]

Suojeluskuntien rinnalla pesäpallo levisi kouluissa, sillä se oli kansallislajina erityisasemassa koulujen liikuntaohjelmassa. Kansakouluissa pelattiin vielä 1920-luvulla pesäpalloa enemmän vanhempia pallonlyöntipelejä, mutta 1930-luvulla pesäpallo sai jo pysyvän jalansikan. Kymmenettuhannet suomalaiset oppivat kansakoulussa pesäpallon perustaidot. Oppikouluissakin pesäpallo nostettiin erikoisasemaan kansallispelinä ja älyä ja tarkkavaisuutta kehittävänä lajina.[68]

Ensimmäiset kilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hukkien ja Lahden Koripalloilijoiden naisten joukkueet 1947.

Pesäpallon kilpailutoiminta alkoi sekavasti, ja lajina se kuului ensin Suomen Palloliiton alaisuuteen. Se jäi siellä kuitenkin jalkapallon ja jääpallon varjoon. Suomen-mestaruudesta alettiin pelata 1922. Ensimmäisen mestaruuden voitti HPL. Ensimmäiset mestaruudet ratkaistiin cup-muodossa. Sarjamuotoon siirryttiin 1930, ja seuraavana vuonna perustettiin niin sanottu Suursarja ja sen alle myöhemmin niin sanottu valtakunnansarja. Suursarja jaettiin 1932 edelleen itä- ja länsilohkoon, joiden voittajat pelasivat Suomen-mestaruudesta.[66]

Naisten kilpailutoiminta alkoi vuonna 1931. Ensimmäinen rekisteröity ottelu oli pelattu jo vuonna 1926, mutta kilpailujen aloittamista hidasti nihkeä suhtautuminen naisten kilpaurheiluun. Pesäpallon katsottiin kuitenkin yleisesti naisille soveliaaksi lajiksi, joten pesäpallossa alkoi ainoana joukkuepelinä naisten kilpailutoiminta ennen toista maailmansotaa.[69]

Pesäpalloilijat aloittivat vuonna 1925 SVUL:ssa omana jaostonaan. Jaosto itsenäistyi 1932 Pesäpalloliitoksi. SVUL:n lisäksi lajia pelattiin myös Työväen urheiluliiton alaisuudessa. Ruotsinkielisten Idrottsbladet ei kuitenkaan ollut kiinnostunut pesäpallosta, sillä sen mukaan peli söi kansainvälisten lajien harrastajia ja resursseja.[66]

Pesäpallo juurtui koko kansan keskuuteen jo 1930-luvun aikana. Sitä edisti vuosina 1930–1937 vietetty pesäpallopäivä, joka oli toukokuun lopussa, yleensä helatorstaina. Lajin levittämistä varten kehitettiin myös pesäpallon suurtapahtuma Itä–Länsi-ottelu, joka pelattiin ensimmäisen kerran 1932.[66]

Pesäpallo kehittyi myös sääntöjen ja taktiikoiden osalta 1920–1930-luvuilla. Pihkala pyrki kehittämään sääntöjä lähipiirinsä kanssa: vuonna 1931 otettiin käyttöön takaraja juoksumäärän pienentämiseksi, harhaheitolla eteneminen rajoitettiin yhteen pesänväliin ja räpylöiden käyttö sallittiin. Kotitaipaleen matkaa kasvatettiin vuonna 1933. Peli kehittyi myös pelaajien kautta, sillä juoksijat alkoivat aavistaa ja syöttäjät tehdä taktisia vääriä syöttöjä. Lisäksi juoksijat ja lyöjät alkoivat sopia erilaisia merkkejä siitä, koska kannatti lähteä juoksemaan. Varsinainen pelinjohtaja yleistyi kuitenkin vasta 1950–1960-luvuilla.[66]

Lajin kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesäpallo-ottelu Jyväskylän Harjun kentällä 1958. Jyväskylän Kiri voitti 1950-luvulla neljä miesten mestaruutta, mikä toi usein katsomon täyteen.[70]

Toisen maailmansodan jälkeen Suomessa elettiin jälleenrakennuksen aikaa. Urheilu palasi rauhanaikaan monia muita elämänaloja nopeammin, ja erityisen nopeasti virisi pesäpallo. Pelaajien ja joukkueiden määrä ylitti jo vuonna 1946 sotaa edeltäneet luvut, vaikka luovutetun Karjalan urheiluseurat olivat hajonneet ja suojeluskuntaliike lakkautettu.[71]

Pesäpallon sarjatoiminta laajeni toisen maailmansodan jälkeen, ja Helsingin olympialaisissa 1952 pelattiin PPL:n ja TUL:n organisoima näytösottelu. Ruotsiin laji sai jonkin verran jalansijaa 1950–1970-luvuilla suomalaissiirtolaisten ansiosta. Ruotsin pesäpalloliitto Sveriges Bobollsförbund perustettiin 1965.[72] Lajin eteneminen Ruotsissa pysähtyi kuitenkin samoihin aikoihin.[73]

Naispesäpallon suosio alkoi kasvaa sodan jälkeen.[69] Naispesäpallon suosion kasvu kuitenkin katkesi 1950-luvun taitteessa sekavan sarjajärjestelmän ja osaltaan naisten passiivisuuden takia.[74] Sarjajärjestelmää uudistettiin kuitenkin pian, ja kaudella 1955 naisetkin pelasivat ensimmäisen sarjamuotoisen SM-sarjansa. Naisten Itä–Länsi-ottelu pelattiin ensimmäisen kerran 1961.[69]

Pesäpallon suosio kasvoi aina 1960-luvun lopulle saakka. Yhteiskuntarakenteen muutos ja maaltapako koettelivat erityisesti maaseutukyliä, jotka olivat olleet pesäpallon valtakeskuksia. Vasta 1970-luvun lopulla Pesäpalloliitossa onnistuttiin kääntämään tilanne, kun liiton toimintatapaa onnistuttiin sopeuttamaan uuteen yhteiskuntatilanteeseen. Lajin suosioon vaikutti todennäköisesti myös kansallisten arvojen uudelleen herääminen. Seuraverkko on muutosten seurauksena harventunut, ja pesäpallo on entistä enemmän keskittynyt erikoisseuroihin ja suuriin yleisseuroihin. Lajin voimakeskuksissa muodostuivat jatkossa suuret ja keskisuuret maaseutupitäjät ja keskisuuret kaupungit.[75]

Pesäpallokenttää on suurennettu sen historian aikana useaan otteeseen. Takarajaa siirrettiin kauemmaksi vuosina 1954 ja 1975, jolloin kentän pituudeksi muodostui 94 metriä. Miesten pääsarja muotoutui vuonna 1964 kaksinkertaisen runkosarjan mittaiseksi. Jatkosarja tuotiin mukaan kaudeksi 1979. Sarjamuotoa uudistettiin jälleen kaudeksi 1986, jolloin runkosarjan kahden parhaan välillä pelattiin loppuottelu.[72]

Suomen Pesäpalloliitto ei ole pyrkinyt kovinkaan aktiivisesti levittämään lajia ulkomaille, mutta se on kuitenkin pyrkinyt tekemään peliä tunnetuksi ja tukemaan ulkomaiden pelaajia. Australiaan tehtiin opetusmatka vuonna 1982. Laji levisi sinne jo aiemmin suomalaissiirtolaisten mukana, mutta 1982 Pesäpalloliiton yhteyteen perustettiin Australian piiri. Suomalaisten mukana laji oli levinnyt myös Kanadaan.[76]

Peliolosuhteet menivät eteenpäin 1987, kun Ikaalisissa otettiin käyttöön ensimmäinen hiekkatekonurmikenttä. Ensimmäiset pesäpallostadionit puolestaan valmistuivat 1992 Seinäjoelle, Sotkamoon ja Vihtiin.[72]

SM-sarjasta Superpesis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sekä miesten että naisten pääsarjaa alettiin vuonna 1990 kutsua nimellä Superpesis, jolloin niitä alettiin myös markkinoimaan voimakkaasti. Veikkaus toi Suomeen urheiluvedonlyönnin vuonna 1993, jolloin Superpesiksen johtohenkilöt halusivat lajinsa pitkävedon pelikohteeksi. Sen takia juoksupelistä siirryttiin 1994 jaksopeliin, mikä kasvatti tasapelimerkinnän mahdollisuutta. Peli jaettiin kahteen jaksoon. Sääntöihin lisättiin vielä 1996 tasatilanteen ratkaiseva kotiutuskilpailu.[72]

Pesäpallo eli 1990-luvulla Suomessa nousukautta. Laji pääsi vedonlyöntilistoille, ja sitä alettiin näyttää televisiossa. Molemmat tekijät toivat myös lisää sponsorirahaa, ja lajia yrittettiin viedä maakunnista suurempiin kaupunkeihin. Helsinkiin perustettiin Kaisaniemen Tiikerit, joka meni kuitenkin nopeasti konkurssiin.[77]

Pesäpallo ajautui kuitenkin vuonna 1998 suurimpaan kriisiinsä sopupeliskandaalin takia. Elokuussa paljastui, että useat Superpesis-pelaajat ja toimihenkilöt olivat sopineet otteluiden lopputuloksia veikkausvoittojen saamiseksi. Petostutkinnassa epäiltiin jopa 460 henkilöä. Hovioikeudessa tuomittiin lopulta 20 henkilöä ehdollisiin vankeusrangaistuksiin tai sakkoihin.[72]

Ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joensuun Mailassa pelannut Juha Niemi löi pesäpallon pituuslyönnin maailmanennätyksen 130 metriä Liperin Viinijärven pesäpallokentällä 2014. [78] Pesäpallon korkein laskettu yleisöennätys tehtiin 13. heinäkuuta 1952, kun Helsingin kesäolympialaisten näytösottelua oli seuraamassa 19 309 henkeä. Pesäpallon pelaamisen yhtäjaksoisen maailmanennätystä pitää hallussaan Kupittaan TYYkerit, kun joukkue pelasi 26. heinäkuuta 1998 yhteensä 30 tuntia, ottelu päättyi lopulta 248–187. [79]

Suurimmat yleisömäärät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kotijoukkue Vierasjoukkue Tulos Stadion Päivämäärä Yleisömäärä
Pesäpalloliitto Työväen Urheiluliitto 8–4 Olympiastadion, Helsinki 31. heinäkuuta 1952 19 309
Itä Länsi 21–4 Olympiastadion, Helsinki 1984 13 500
Itä Länsi 10–10 Olympiastadion, Helsinki 1982 13 103
Itä Länsi 12–5 Olympiastadion, Helsinki 1985 12 200
Itä Länsi 6–4 Olympiastadion, Helsinki 1986 8 287
Itä Länsi 1–0 Rantakenttä, Kitee 14. heinäkuuta 1996 7 773 [80]
Hyvinkään Tahko Sotkamon Jymy 11–12 Pihkala, Hyvinkää 1992 7 640

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Introduction to the game Pesäpalloliitto. Viitattu 25.2.2015.
  2. a b c d e Pesäpallon pelisäännöt, s. 3.
  3. a b c d Siukonen & Rantala 2006, s. 255–256.
  4. a b c d Pesäpallon pelisäännöt, s. 5–7.
  5. Siukonen & Rantala, s. 256.
  6. a b Laitinen, s. 320.
  7. Meritähti, Päivi: Puumailat kelpaavat enää vain koulun pesispeleihin 8.6.2015. Yleisradio. Viitattu 24.6.2016.
  8. a b c d Pesäpallon pelisäännöt, s. 4–5.
  9. Pesäpalloille tarkemmat määritykset 28.1.2004. Pesäpalloliitto. Viitattu 24.6.2016.
  10. a b Hirn, Jouni: Tiesitkö? Pesäpallo paistetaan uunissa 11.5.2016. Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 24.6.2016.
  11. Laitinen, s. 42.
  12. Pesäpallon pelisäännöt, s. 14.
  13. Pesäpallon pelisäännöt, s. 16.
  14. a b c Siukonen & Rantala, s. 257.
  15. a b c Pesäpallon pelisäännöt, s. 15.
  16. a b Pesäpallon pelisäännöt, s. 19.
  17. a b Pesäpallon pelisäännöt, s. 22–23.
  18. a b Pesäpallon pelisäännöt, s. 24.
  19. Pesäpallon pelisäännöt, s. 25.
  20. Pesäpallon pelisäännöt, s. 27.
  21. Pesäpallon pelisäännöt, s. 28.
  22. a b c Siukonen & Rantala, s. 258–259.
  23. Pesäpallon pelisäännöt, s. 29–30.
  24. Pesäpallon pelisäännöt, s. 40.
  25. Pesäpallon pelisäännöt, s. 41.
  26. a b Pasanen, s. 4.
  27. a b Ahlqvist, s. 12.
  28. Pasanen, s. 6.
  29. a b Ahlqvist, s. 13.
  30. a b c d Erholtz & Myllykoski, s. 9–10.
  31. a b c Erholtz & Myllykoski, s. 11–12.
  32. a b Erholtz & Myllykoski, s. 30.
  33. Erholtz & Myllykoski, s. 31.
  34. a b Erholtz & Myllykoski, s. 32.
  35. Erholtz & Myllykoski, s. 33.
  36. a b Erholtz & Myllykoski, s. 35.
  37. Erholtz & Myllykoski, s. 36.
  38. Sarjaohjelmat Pesäpalloliitto. Viitattu 17.2.2015.
  39. Sarjaohjelma Pesäpalloliitto. Viitattu 17.2.2015.
  40. Sarjaohjelma Pesäpalloliitto. Viitattu 17.2.2015.
  41. Miehet Pesäpalloliitto. Viitattu 2.2.2015.
  42. Naiset Pesäpalloliitto. Viitattu 2.2.2015.
  43. Miesten SM-mitalijoukkueet (txt) Pesäpalloliitto. Viitattu 2.2.2015.
  44. Tammilehto, Teemu: Toni Kohonen taas yhden tilaston kärkeen - mikä ennätys seuraavaksi? Yle Uutiset. 12.6.2015. Yleisradio. Viitattu 2.2.2015.
  45. Kaikkien aikojen tilastot (miehet) Pesäpalloliitto. Viitattu 2.2.2015.
  46. Suomi toi kultaa pesäpallon MM-kisoista 2012. YLE. Viitattu 23.9.2013.
  47. Murskaavaa ylivoimaa pesäpallon maailmancupin finaalissa Yle Elävä Arkisto. Viitattu 23.9.2013.
  48. Murskaavaa ylivoimaa pesäpallon maailmancupin finaalissa Yle Elävä arkisto. 18.1.2012. Yleisradio. Viitattu 17.2.2015.
  49. a b Karvinen, Petri: Maakuntasarjasta maailmanmestareiksi Ylöjärven uutiset. 29.7.2015. Ylöjärven Uutiset Oy. Viitattu 17.2.2015.
  50. Kansallisen liikuntakulttuurin perusteet Viitattu 6.7.2016.
  51. Lajien harrastaja- ja lisenssimäärät Kihu. Viitattu 6.7.2016.
  52. Pelaaja- ja tuomarilisenssien määrät 1983-2014 (xls) Pesäpalloliitto. Viitattu 6.7.2016.
  53. Lajien harrastaja- ja lisenssimäärät (pdf) Sport.fi. Kihu. Viitattu 6.7.2016.
  54. Palkkiokyselyn tulokset Huippupesäpalloilijat ry. Viitattu 9.7.2016.
  55. Jääkiekon SM-liigalla selvästi suurimmat yleisömäärät miesten palloilusarjoissa Kihu. Viitattu 6.7.2016.
  56. Nieminen, Antti: Naisten Superpesis vetää väkeä lehtereille HS.fi. 5.9.2015. Sanoma company. Viitattu 9.7.2016.
  57. Otteluajat, juoksut ja yleisömäärät 2000-2014 (40 kB) (xlsx) Pesäpalloliitto. Viitattu 9.7.2016.
  58. a b Valtamäki & Heiskari, s. 37.
  59. Kanerva & Tikander, s. 289.
  60. a b c Kanerva & Tikander, s. 290.
  61. Laitinen, s. 53.
  62. a b c d Kanerva & Tikander, s. 291–292.
  63. Valtamäki & Heiskari, s. 38.
  64. Laitinen, s. 65–66.
  65. Laitinen, s. 83.
  66. a b c d e f Kanerva & Tikander, s. 294–296.
  67. Laitinen, s. 85–87.
  68. Laitinen, s. 88–90.
  69. a b c Kanerva & Tikander, s. 299.
  70. Liikunta Jyväskylän kaupunki. Viitattu 24.4.2016.
  71. Laitinen, s. 205.
  72. a b c d e Kanerva & Tikander, s. 297–298.
  73. Laitinen, s. 228.
  74. Laitinen, s. 211–212.
  75. Laitinen, s. 207.
  76. Laitinen, s. 231–23.
  77. Matilainen, Ville: Brändi nimeltä Pesäpallo sopupelasi ja hävisi Yle Elävä arkisto. 20.1.2012. Yleisradio. Viitattu 24.7.2016.
  78. Anu Rummukainen: Maailman pisin pesäpallolyönti tärähti Liperissä 18.6.2014. Yle Uutiset. Viitattu 19.6.2014.
  79. http://www.pesis.fi/pesapalloliitto/artikkeliarkisto/?x2172098=125009 Pesäpalloliitto: Pesiksen yhtäjaksoisen pelaamisen ME on nyt 30 tuntia! (27.7.1998) (suomeksi)
  80. http://www.pesistulokset.fi/cgi-bin/tilastot/stt2.py?data=7-1-7&id=5351

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pesäpallo.