Judo

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Judo
Judo01cropped.jpg
Perustettu 1882
Alkuperämaa Japani
Perustaja(t) Jigorō Kanō
Vaikutteet Jujutsu
Karatedo.svg
Löydä lisää urheiluaUrheilun teemasivulta

Judo (jap. 柔道, jūdō) on Japanista lähtöisin oleva kamppailulaji, jonka kehitti Jigorō Kanō 1880-luvulla. Nimi judo tarkoittaa joustavaa tai pehmeää tietä, periksiantamisen taitoa. Judotekniikat koostuvat heitoista, sidonnoista, käsilukoista ja kuristuksista. Harrastajan tason kertoo hänen vyöarvonsa – ylin vyö on musta.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Judon kehitti japanilainen professori ja samuraiperheen poika Jigorō Kanō jujutsun tyylisuuntana. Sana judo tarkoittaa 'pehmeä tie', ja lajista oli karsittu jujutsuun kuuluvia vaarallisia lyöntitekniikoita. Kanō perusti lajinsa opiskeluun vuonna 1882 Kōdōkan judō -instituutin. Kanōn joukkue voitti vuonna 1886 ottelussa kilpailevan jujutsu-koulukunnan, minkä seurauksena Japanin armeija ja poliisi ottivat judon koulutusohjelmaansa, ja sitä alettiin opettaa myös maan kouluissa. Kanō vastusti judon kehittymistä kilpaurheiluksi, ja hän loi oppilailleen kilpailun korvikkeeksi arvoasteikon, jonka tunnusmerkkinä on vyön väri.[1]

Kanō ja hänen oppilaansa alkoivat esitellä judoa länsimaissa 1900-luvun taitteessa. Euroopan Judoliitto perustettiin 1949, ja kaksi vuotta myöhemmin järjestettiin ensimmäiset EM-kilpailut. Kansainvälinen Judoliitto perustettiin 1951, ja lajin ensimmäiset MM-kilpailut järjestettiin Tokiossa 1956. Olympialaisissa judo oli ensi kertaa Tokiossa 1964, ja se on ollut vakituisesti olympiaohjelmassa vuodesta 1972 alkaen. Naiset alkoivat kilpailla Euroopanmestaruuksista 1975, maailmanmestaruuksista 1980 ja olympiamitaleista 1992.[1]

Judossa ei ollut pitkään painoluokkia. Vasta kun hollantilaisjätti Anton Geesink osoitti MM-kilpailuissa 1961 suurten judokojen edun, lajiin tuli avoimen luokan lisäksi kolme painoluokkaa.[1]

Jigorō Kanōn luomat judon periaatteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Judo perustuu osin siihen, että vastustajan voimaa ja massaa käytetään häntä itseään vastaan. Judon pääperiaatteet ovat maksimaalisen tehon periaate, yhteisen hyvän periaate, sekä joustavuuden periaate. Joustavuuden periaatteesta onkin judon kehittäjä Jigorō Kanō sanonut:

»Jos vastassani on mies, jonka määrittelemme voimaltaan kymmenen yksikön vahvuiseksi, kun taas itse olen seitsemän yksikön vahvuinen, ei minun auta ruveta työntämään häntä. Hänhän työntäisi minut kumoon helposti. Jos taas annan hänelle vastusta sopivasti, jotta hän työntäisi koko voimallaan minua ja sitten väistän, kaatuu hän itse.»

Maksimaalisen tehon periaatteella tarkoitetaan sitä, että osaa käyttää tilanteen vaatiman määrän voimaa. Voima on myös osattava käyttää maksimaalisesti hyödyksi. Oppilaat tulisi myös opettaa saamaan tarvittaessaan mahdollisimman paljon voimaa.

Yhteisen hyvän periaatteen on tarkoitus suojella harrastajia loukkaamasta toisiaan. Tällä tarkoitetaan sitä, ettei tarkoituksella vahingoiteta toista ja vahinkojakin pyritään välttämään. Esimerkiksi heiton jälkeen heittäjä (tori) muistaa kannattaa heitetyn (uke) kädestä, jottei tämä putoa täydellä painollaan mattoon (tatamiin) ja alastulo (ukemi) on helpompi tehdä.[2]

Oikeaoppinen judon harrastaja eli judoka ei koskaan ole ylimielinen. Korkeakaan vyöarvo ei estä kunnioittamasta muita. Max Jensenin kertomaa tarinaa kirjassaan Judo (Tammi 1972, neljäs painos vapaasti lainaten): Loukkaantuneenakin judoka käy kuitenkin katsomassa muiden harjoittelua, alempienkin vöiden. Kyūzō Mifunenkin (10. asteen musta vyö) sanotaan menneen oppimismielessä seuraamaan valkoisten vöiden harjoittelua. [3]

Judon harjoittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uhrautumisheittoihin kuuluva tomoenage, jossa heittäjä ”uhrautuu” horjuttaessaan laskeutumalla selkä edellä maahan

Vaikka judo on täysivaltainen kamppailulaji, on se myös suosittu urheilulaji. Judo on maailman levinnein ja harrastajamäärältään suurin kamppailulaji. Laji hyväksyttiin olympialajiksi 1964. Lajissa naiset ja miehet kilpailevat omissa sarjoissaan. Kummassakin sarjassa on seitsemän painoluokkaa. Avoin luokka poistettiin olympialaisista vuoden 1984 kisojen jälkeen, sillä suurempaa painoa pidettiin lajissa selvästi edullisena.[4]

Judotekniikat koostuvat heitoista, sidonnoista, käsilukoista ja kuristuksista. Heitot on jaettu viiteen luokkaan: käsiheitot, jalkaheitot, lonkkaheitot, uhrautumisheitot selälleen ja uhrautumisheitot kyljelleen.

Judo-ottelun voi voittaa ennen otteluajan loppumista 10 pisteen (ippon) arvoisella täydellisellä heittotekniikalla, kahdella seitsemän pisteen arvoisella (waza-ari awasete ippon) heittotekniikalla, 20 sekunnin kestävällä sidonnalla matossa tai vastustajan luovuttaessa käsilukkoon tai kuristukseen.[5] Otteluajan päätyttyä parhaiden suoritusten lukumäärä ratkaisee. Ipponin lisäksi suoritukset voivat olla seitsemän pisteen (waza-ari), viiden pisteen (yūkō) (tai vielä 2008 loppuun saakka voimassa olleiden sääntöjen mukaan kolmen pisteen (kōka)) arvoisia. 2009 alussa kōka jätettiin pois. Tarkoituksena oli suosia selkeitä vahvoja heittoja eikä pieniä kaatoja. Näitä suorituksia voi saada epätäydellisistä heittotekniikoista, alle 20 sekunnin sidonnoista ja vastustajan rangaistuksista, joista passiivisuusrangaistus on yleisin. Pisteiden ollessa tasan mennään jatkoajalle äkkikuolema-periaattella, jossa ensimmäinen suoritus ratkaisee. Judossa otteluaika on aktiivista aikaa, ja ottelukello pysäytetään jokaisen keskeytyksen kohdalla. Aikuisten viralliset otteluajat ovat miehillä viisi ja naisilla neljä minuuttia sekä nuoremmilla yleensä neljä tai kolme minuuttia.

Judopuku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Judon harrastajat pukeutuvat valkoiseen tai siniseen pukuun, judogiin, joka suomennettuna tarkoittaa judopukua. Jūdōgi luotiin Kōdōkanissa, josta sen malli levisi myöhemmin käytettäväksi myös monissa muissa itsepuolustuslajeissa. Jūdōgi koostuu housuista ja takista, jotka on valmistettu puuvillasta. Koska judopuvun täytyy kestää heittämistä, kiskomista ja äkkinäisiä liikkeitä, se on huomattavasti jäykempää ja vahvempaa kangasta kuin esimerkiksi karatessa käytettävä puku eli karategi. Takki pysyy kiinni vyön eli obin avulla.

Judokilpailuissa toinen ottelija pukeutuu tavallisesti siniseen pukuun, jotta tuomareiden ja katsojien on helpompi erottaa ottelijat toisistaan. Pienemmissä kisoissa voidaan käyttää myös perinteistä punaista ja valkoista otteluvyötä erottamaan ottelijat, mutta vain harvoin.

Vyöasteikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vyöarvo kertoo harrastajan tason. Arvot jaetaan oppilasasteisiin (kyū) ja opettaja-asteisiin (dan).

Vyöarvot alimmasta arvosta ylimpään:[6]

  • 6. kyū, valkoinen
  • 5. kyū, keltainen
  • 4. kyū, oranssi
  • 3. kyū, vihreä
  • 2. kyū, sininen
  • 1. kyū, ruskea
  • 1–5 dan, musta
  • 6–8 dan, puna-valkoinen
  • 9–10 dan, punainen

Vyöasteikon värit ja vaativuustasot vaihtelevat eri maissa.selvennä

Judon aloittajalle myönnetään oikeus käyttää valkoista vyötä (alle 16-vuotiaat saavat myös oikeuden pitää vyössään yhtä nauhaa). Harjoituksen edetessä järjestetään nuorille aloittajille välikokeita lisänauhojen ansaitsemiseksi. Punaiset nauhat merkitään vyön molempiin päihin noin viiden senttimetrin etäisyydelle vyön päästä. Kolme nauhaa oikeuttaa vyökokeeseen, jonka suorittaneet etenevät seuraavalle vyöasteelle.[7] Vähintään 16-vuotiaat judon harrastajat eivät käytä nauhoja, mikä merkitsee sitä, että kyseiselle judokalle (judon harrastajalle) saa judokilpailuissa tai harjoitusotteluissa eli randoreissa tehdä kuristuksia ja käsilukkoja.

Läpäisemällä raadin valvoman tasokokeen judoka korottaa eli graduoi vyöarvoaan. Vyön suoritusten välillä on minimiajat, joiden jälkeen voi graduoida seuraavaa vyöastetta. Käytännössä graduointiajan venyvät kuitenkin yleensä huomattavasti minimiaikoja pidemmiksi. Mustan vyön vyöarvoja eli daneja on kymmenen, ja ne suoritetaan tasokokein aivan kuten alemmatkin vyöarvot.

Judon kata-sarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Judossa on useita kata-sarjoja, joista länsimaissa yleisemmin harjoiteltavat ovat:

Nage no kata[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nage no kata (muodolliset heitot) -sarjaan kuuluvat:[8][9]

  • tewaza (käsiheitot):
  1. ukiotoshi
  2. ipponseoinage
  3. moroteseoinage
  4. eriseoinage
  5. kataguruma
  • koshiwaza (lonkkaheitot):
  1. ukigoshi
  2. haraigoshi
  3. tsurikomigoshi
  • ashiwaza (jalkaheitot):
  1. okuriashibarai
  2. sasaetsurikomiashi
  3. uchimata
  • masutemiwaza (uhrautumisheitot selkä maassa):
  1. tomoenage
  2. uranage
  3. sumigaeshi
  • yokosutemiwaza (uhrautumisheitot kylki maassa):
  1. yokogake
  2. yokoguruma
  3. ukiwaza

Katame no kata[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katame no kata (muodolliset hallintaotteet) -sarjaan kuuluvat:[10]

  • osaekomiwaza (sidonnat):
  1. kesagatame
  2. katagatame
  3. kamishihōgatame
  4. yokoshihōgatame
  5. kuzurekamishihōgatame.
  • shimewaza (kuristukset):
  1. katajūjijime
  2. hadakajime
  3. okurierijime
  4. katahajime
  5. gyakujūjijime
  • kansetsuwaza (lukot):
  1. udehishigi-udegarami
  2. udehishigi-jūjigatame
  3. udehishigi-udegatame
  4. udehishigi-hizagatame
  5. ashigarami

Kime no kata[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • kime no kata (muodolliset taistelu- ja itsepuolustusotteet): Judon kime no kata -sarjassa opettajapuoli hyökkää joko aseetta tai aseella (tantō tai bokken) ja suorittajan torjuessa hyökkäykset.[11]
  • idori (seiza-istunnasta)
  1. ryōtedori
  2. tsukkake
  3. suriage
  4. yokouchi
  5. ushirodori
  6. tsukkomi
  7. kirikomi
  8. yokotsuki
  • tachiai (seisaaltaan)
  1. ryōtedori
  2. sodetori
  3. tsukkake
  4. tsukiage
  5. suriage
  6. yokouchi
  7. keage
  8. ushirodori
  9. tsukkomi
  10. kirikomi
  11. nukigake
  12. kirioroshi

Jū no kata[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • jū no kata (muodolliset pehmeät otteet):[12]
  • ensimmäinen sarja
  1. tsukidashi
  2. kataoshi
  3. ryōtedori
  4. katamawashi
  5. ago-oshi
  • toinen sarja
  1. kirioroshi
  2. ryōkataoshi
  3. nanameuchi
  4. katatedori
  5. katateage
  • kolmas sarja
  1. obitori
  2. muneoshi
  3. tsukiage
  4. uchioroshi
  5. ryōgantsuki

Koshiki no kata ja itsutsu no kata[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • koshiki no kata (vanhanaikaiset heitot eli samuraitten jūjūtsua taisteluvarusteissa)
  • itsutsu no kata (viisiosainen kata, joka selvittää judon perusteita)

Go no kata[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Go no kata on vanhoista Kōdōkanin muistiinpanoista 2000-luvulla elvytetty kata-sarja, jossa on kymmenen liikesarjaa. Työntämällä ja vetämällä tori ja uke koettelevat toistensa tasapainoa, kunnes tori tekee rytminmuutoksen, horjuttaa ja tekee sisääntulon kuitenkin ilman lopullista heittoa, kuten jū no katassa.[13]

Osaa kata-sarjojen tekniikoista ei opeteta kuin kata-harjoittelun yhteydessä, ja osa saattaa olla judo-shiaissa kiellettyjä, kuten esimerkiksi jalkalukot.[14]

Nage no katan ja katame no katan muodostamaa kokonaisuutta kutsutaan nimellä randori no kata. Nämä katat koostuvat tekniikoista, jotka muistuttavat shiaissa käytettyjä tekniikoita. Katame no katan päättävä ashigarami (jalkalukko) on kuitenkin otteluissa kielletty. Vaikka tekniikat muistuttavat shiaissa käytettyjä, kataa ei pidetä tehokkaana harjoittelumuotona shiaita varten sen teoreettisen lähestymistavan vuoksi.

Judo Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Judo Suomessa

Suomessa lajin esitteli ensimmäisen kerran lokakuussa 1890 Jigorō Kanō Euroopan-matkallaan. Varsinainen judotoiminta alkoi Suomessa 1954, kun Japanin lähetystösihteeri Shigemi Tagami alkoi opettaa judoa Helsingissä. Suomen Judoliitto ry:n perusti Torsten Muren vuonna 1958. Ensimmäisiä judoseuroja Suomessa olivat Turun Judoseura (1962–1972) sittemmin Budokwai (1972–1999)[15], Mikkelin Judo (1962), Helsingin Judoseura (1963) sekä Helsingin Tarmon judojaosto Chikara (1963) ja Meido-kan (1963). Nykyisin judoa harrastetaan joka puolella Suomea yli sadassa seurassa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • F. M. van Haesendonck: Judo - Encyclopedie in beeld. Standaard Uitgeverij, Antwerpen - Amsterdam, 1974. ISBN 90-02-13819-9.
  • Marwood Des: Judon taito. Karisto, Hämeenlinna, 1995. ISBN 951-23-3275-2.
  • Donn F. Draeger: Modern Bujutsu & Budo, vol. 3. Weatherhill, 1974. ISBN 0-8348-0351-8 (nid.).
  • Timo Reenpää (päätoimittaja): BU – Samurain ammatti / Hashi 20/1998. Hashi (silta) ; Japanilaisen Kulttuurin Ystävät ry, 1998. ISBN 951-98012-1-9 (nid.).
  • Oscar Ratti, Adele Westbrook: Secrets of the Samurai , A Survey of the Martial Arts of Feudal Japan. Castle Books, 1973. ISBN 0-7858-1073-0 (sid.).
  • Max Jensen: Judo. Tammi, Helsinki, 1972, 8. uudistettu painos 1993. ISBN 951-31-0267-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kanerva, Juha & Tikander, Vesa: Urheilulajien synty, s. 127–131. Teos, 2012. ISBN 978-951-851-345-5.
  2. Max Jensen: Judo. Tammi, Helsinki, 1972, 4. painos. ISBN 951-30-0019-2 (nidottu).
  3. Tatudo: Judo yhdistää
  4. Yle Urheilu
  5. Säännöt ja tulkinnat Suomen Judoliitto. Viitattu 21.4.2014.
  6. judoinfo.com, Do You Know? (englanniksi)
  7. Nuorten Judopassi Suomen Judoliitto. Viitattu 18.4.2016.
  8. Judo, sivu 97. Max Jensen, Tammi, Helsinki 1972 8.painos 1993
  9. Judo - Encyclopedie in beeld , sivut 159–169. F. M. van Haesendonck, Standaard Uitgeverij, Antwerpen - Amsterdam 1974
  10. Judo - Encyclopedie in beeld , sivut 170–177. F. M. van Haesendonck, Standaard Uitgeverij, Antwerpen - Amsterdam 1974
  11. Judo - Encyclopedie in beeld , sivut 178–191. F. M. van Haesendonck, Standaard Uitgeverij, Antwerpen - Amsterdam 1974
  12. Judo – Encyclopedie in beeld , sivut 200–201. F. M. van Haesendonck, Standaard Uitgeverij, Antwerpen – Amsterdam 1974
  13. Ippon, sivu 14. Suomen Judoliiton jäsenlehti 1/2007
  14. Judon taito, sivu 98. Marwood Des, Karisto, Hämeenlinna 1995
  15. Budokwain historia

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Judo.
"Ki" kirjoitettuna kanjeilla Nykyaikana harjoiteltavat budolajit
Gendai-budolajit: | Aikido | Artículo bueno-blue.svg Atarashii naginata | Iaidō | Cscr-featured.svg ZNKR jōdō | Judo | Jūkendō | Karate-do | Kendō | Kyūdō | Shōrinji kenpō | Taido | Tankendō