Pöytätennis

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pöytätennis
Competitive table tennis.jpg
Alkuperämaa Britannia, Yhdysvallat
Piirteet
Tyyppi mailapeli
Kilpailumuodot kaksinpeli, nelinpeli
Pelivälineet pöytätennismaila ja -pallo
Pelikenttä pöytä
Pelialue 2,74 × 1,5 m
Kilpailutoiminta
Kansainvälinen kattojärjestö ITTF
Olympialaisissa 1988–
MM-kilpailut MM-kilpailut

Pöytätennis, myös ping pong, on mailapeli, jonka perusidea on samanlainen kuin tenniksessä. Pelialustana toimii pöytä, joka on jaettu verkolla kahteen yhtä suureen kenttäpuoliskoon. Tavoitteena on lyödä palloa vastustajan puoliskolla siten, että pallo pomppaa pöydän pinnasta eikä vastustaja kykene lyömään sitä takaisin sääntöjen vaatimalla tavalla. Pallo on kevyt ja ontto, ja sitä lyödään pienikokoisilla mailoilla. Pöytätennis on hyvin suosittua ympäri maailman, erityisesti Euroopassa ja Aasiassa, varsinkin Kiinassa ja Japanissa. Nykyään se on yksi olympialajeista.[1]

ITTF on pöytätenniksen ja kansallisten pöytätennisliittojen kansainvälinen kattojärjestö.

Välineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pöytä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pöytätennispöydän mitat.

Pelipöytä on valmistettu kovalevystä ja päällystetty jollakin sileällä aineella. Se on 2,74 metriä pitkä, 1,5 metriä leveä ja 76 senttimetriä korkea. Keskelle on vedetty 15,25 senttimetrin korkuinen verkko, jonka yli pallo on lyötävä. Pystysuunnassa pöydän läpi kulkee viiva, jota käytetään nelinpelissä syöttöalueen osoittajana.[2]

Maila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pöytätennismailan kumi on liimattu vaneriseen lapaan.

Pöytätennismailaa ei ole säännelty painoltaan ja muodoltaan: se voi olla nelikulmainen, soikea tai pyöreä. Mailan lapa on enimmäkseen vaneria. Sen kummallakin puolella on kumia enintään neljän millimetrin paksuudelta. Puolet ovat eriväriset. Kumi voi olla eri puolilla erilaatuista: yhdellä puolella sileää ja toisella nyppyläistä.[2] Kumin laatu ja erilaiset liimaukset vaikuttavat lyönnin nopeuteen ja pallon kierteeseen.[3] Erilaisia kumityyppejä ovat muun muassa hyökkäyskumit, puolustuskumit, pallon hallittavuutta lisäävät näppyläkumit ja antikumit, jotka vähentävät kierrettä ja yleensä myös nopeutta.

Pallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pallo on läpimitaltaan 4 senttimetriä, painoltaan 2,7 grammaa ja väriltään valkoinen tai oranssi. Se on valmistettu selluloidista, ja sen sisällä on kaasua.[2]

Lyönnit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyöjän mailan (punaisella vasemmalla) liike sekä pallon pyöriminen ja lentorata yläkierrelyönnissä. Varomaton vastaanotto voi johtaa pallon sinkoutumiseen ylöspäin.

Mailaotteita on useita, joista yleisimmät ovat kättelyote ja kynäote. Palloa voi lyödä kämmen- tai rystypuolelta. Palloon on helppo saada voimakas kierre, ja pelaajat pyrkivät yleensä peittämään kierteen vastustajalta. Alakierrelyönnissä palloa lyödään ylhäältä alaspäin maila taaksepäin kallellaan. Näin pallon pomppu jää mahdollisimman lyhyeksi. Yläkierrelyönnissä maila on eteenpäin kallellaan ja palloa lyödään alhaalta ylöspäin. Lyönti kaartaa nopeasti pöytään ja pomppu on matala. Kämmenpuolen tappolyönti on erityisen kova yläkierrelyönti.[2]

Säännöt ja pelin kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ottelun voittamiseen vaaditaan kolme tai neljä erävoittoa. Erän voittaa 11 pisteellä tai 10–10-tilanteessa se, joka saavuttaa ensin kahden pisteen johdon. Jokainen pallo alkaa syötöllä, jossa pelaaja heittää pallon avokämmenellä ylös ja lyö sen kahdella pompulla vastustajan puolelle. Sen jälkeen pallo saa osua vain vastustajan puolelle pöytää. Pallon pitää antaa pompata kerran omalla puolella ennen takaisin lyömistä. Nelinpelissä pelaajat lyövät palloa vuorotellen. Pelaajan syöttövuoro kestää kaksi pistettä.[2]

Pöytätennis on hyvin nopea peli. Pallon nopeus voi olla yli 45 metriä sekunnissa, ja nopeissa palloralleissa palloa lyödään monta kertaa sekunnissa.[2]

Yhden pisteen pelaamiseen käytettävää tapahtumaa kutsutaan ralliksi. Huipputasolla rallit kestävät usein vain muutamia lyöntejä, sillä lyönnit ovat hyvin voimakkaita ja erittäin kierteisiä. Yleisiä pelityylejä ovat hyökkäys- ja puolustuspeli. Hyökkäyspelaaja tekee voimakkaita yläkierrelyöntejä, yleensä spinnejä. Puolustuspelaaja tavallisesti palauttaa ne alakierteellä tai nostelemalla. Nykyajan pelaajat ovat yleisesti hyökkäyspelaajia, koska kumiteknologia on kehittynyt yhä enemmän hyökkäyspeliin sopivaksi.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pöytätenniksen katsotaan saaneen alkunsa 1880-luvulla, jolloin se syntyi Britanniassa ja Yhdysvalloissa tenniksen sisäpeliversioksi. Pelialustana toimi aluksi suuri pöytä, ja verkkona oli rivi kirjoja. Mailoina käytettiin myös kirjoja, ja pallona oli golfpallo. Vähän myöhemmin mailoina alettiin käyttää sikarilaatikoiden kansia ja palloina viinipullon tai samppanjapullon korkkeja. Heinäkuussa 1890 brittiläinen David Foster alkoi myydä miniatyyritenniksen välinesarjaa, johon kuului verkko, kolmisenttinen verkkokankaalla päällystetty kumipallo ja tennismailoja muistuttavat pitkävartiset mailat. 1890-luvun aikana pelistä patentoitiin useita muitakin versioita. Britanniassa tenniksen sisäversio oli aluksi yläluokan salonkipeli, jota pelattiin illallisen jälkeen, ja jota myös naiset pelasivat. Helposti harrastettavana ja koko perheelle sopivana siitä tuli nopeasti laajemminkin suosittua.[4]

Vanha yhdysvaltalainen ping-pong-välinesetti

Brittiläinen James Gibb keksi vuonna 1900 korvata kumipallon ja korkkipallon peliin sopivammalla selluloidista tehdyllä ontolla pallolla. Vuonna 1901 E. C. Goode liimasi puumailan pintamateriaaliksi nyppyläisen kumipalan. Englantiin perustettiin vuonna 1901 kaksi lajiliittoa, toinen ping pongin ja toinen pöytätenniksen nimellä – pelistä käytettiin alkuaikoina monia muitakin nimityksiä. Ensimmäinen epävirallinen maailmanmestaruusturnaus pelattiin 1902, ja laji alkoi levitä ympäri maailmaa. Sen suosio kuitenkin hiipui väliaikaisesti vuoden 1904 jälkeen.[5]

Pöytätenniksen suosio alkoi jälleen kasvaa ensimmäisen maailmansodan jälkeen, ja jo lakkautettu Englannin lajiliitto perustettiin uudelleen 1921. Pelin kansainväliseksi nimeksi vakiintui pöytätennis. Ivor Montague laati vuonna 1922 sääntökokoelman, josta tuli lajin sääntökirjan perusta. Kansainvälinen kattojärjestö ITTF perustettiin 1926, ja samana vuonna pelattiin Lontoossa ensimmäiset viralliset maailmanmestaruuskilpailut sekä kodifioitiin lajin viralliset säännöt.[6]

Miesten kaksinpeliä hallitsivat 1920–1940-luvulla englantilaiset ja unkarilaiset. Japani ja kiina nousivat pöytätenniksen huipulle 1950-luvun alussa. Japanilaiset toivat 1952 maailmanmestaruuskilpailuissa käyttöön uudenlaisen pehmustetun mailan, jonka ansiosta peli muuttui äänettömäksi.[7]

Pöytätenniksellä (”ping pong -diplomatialla”) oli merkittävä osansa Yhdysvaltain ja Kiinan poliittisessa lähentymisessä 1970-luvun alussa, kun kiinalaiset kutsuivat yhdysvaltalaisen pöytätennisjoukkueen kilpailumatkalle Kiinaan.[8]

Vuonna 1986 tuli voimaan sääntö, jonka myötä mailan puolten täytyy olla eriväriset, jotta vastustaja tietäisi, millainen kierre oli tulossa. Pöytätenniksestä tuli olympialaji 1988. Pöytätenniksen ammattilaiskiertue käynnistyi 1996. Vuosina 2000 ja 2001 lajissa tehtiin suuria sääntömuutoksia, jotta peli hidastuisi ja muuttuisi katsojaystävällisemmäksi. Pallon kokoa kasvatettiin kahdella millimetrillä ja eriä lyhennettiin 21 pisteestä 11 pisteeseen sekä syöttövuoron vaihtumista tihennettiin.[9]

Pekingistä 2008 lähtien nelinpelin on olympialaisissa korvannut joukkuepeli.[3]

Kilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainväliset kilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pöytätenniksen maailmanmestaruudesta kilpaillaan nykyään joka vuosi. Pöytätennis tuli ensimmäisen kerran viralliseksi olympialajiksi 1988. Paralympialaisissa laji on ollut virallisesti vuodesta 1960 lähtien. Euroopan-mestaruudesta on kilpailtu vuodesta 1958 lähtien. Myös yksi arvostetuimmista pöytätenniskilpailuista on maailmancup, jota on pelattu vuodesta 1980.

Kilpailut Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pöytätenniksen Suomen-mestaruudesta on kilpailtu vuodesta 1938 lähtien. Suomessa 17-vuotiaat ovat junioreita, 14-vuotiaat kadetteja ja 12-vuotiaat nappuloita.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Encyclopædia Britannica: table tennis (Introduction) Encyclopædia Britannica Online. 2010. Encyclopædia Britannica. Viitattu 25.4.2010. (englanniksi)
  2. a b c d e f Suuri urheilulajikirja: säännöt, tekniikka & taktiikka, s. 148–149. (alkuteos: The Sports Book, 2015). Karisto, 2016. ISBN 978-951-23-6001-7.
  3. a b Pöytätennis YLE Urheilu: Lontoo 2012, 28.3.2012
  4. Kanerva & Tikander 2012, s. 325–326.
  5. Kanerva & Tikander 2012, s. 326–327.
  6. Kanerva & Tikander 2012, s. 328–329.
  7. Kanerva & Tikander 2012, s. 328–329.
  8. Kanerva & Tikander 2012, s. 331.
  9. Kanerva & Tikander 2012, s. 329–330.
  10. Säännöt 2013–2014, Suomen pöytätennisliitto

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pöytätennis.