Lentopallo

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lentopallo
Bulgaria-serbia volley 2012.jpg
Ensimmäinen ottelu 1896
Kehittäjä William Morgan
Alkuperämaa Yhdysvallat
Piirteet
Tyyppi pallopeli
Joukkueen koko 6
Pelivälineet lentopallo
Pelialue 18 × 9 m
Kilpailutoiminta
Kansainvälinen kattojärjestö Fédération Internationale de Volleyball
Jäsenliittoja 220
Olympialaisissa 1964–
MM-kilpailut MM-kilpailut

Lentopallo on yleensä sisätiloissa pelattava joukkuepeli, jossa kaksi verkon erottamaa kuusihenkistä joukkuetta lyövät ilmatäytteistä palloa puolelta toiselle. Pallo ei saa koskettaa kenttää. Pelin kehitti tenniksestä ja koripallosta William Morgan, ja sitä alettiin pelata 1800-luvun lopulla Yhdysvalloissa, Suomessa 1930-luvulla.

Lentopallo on Kansainvälisen olympiakomitean tunnustamista lajeista levinnein kansainvälisen lajiliiton jäsenmailla (220) mitattuna.[1]

Säännöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kenttä ja pallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lentopallokenttä mittoineen

Pelikenttä muodostuu kahdesta 9 × 9 metrin kenttäalueesta, joka erotetaan verkolla. Kummallakin puolella on hyökkäysraja kolmen metrin etäisyydellä verkosta. Takarajojen takana on 9 metriä leveät aloitusalueet.[2] Verkon korkeus on miehillä 243 cm ja naisilla 224 cm. Verkon päissä on antennit, joiden päät ulottuvat 80 cm verkon yläpuolelle.[3]

Pelivälineenä käytettävä lentopallo on kuoreltaan nahkaa tai synteettistä nahkaa, ja sen ympärysmitta on 65–67 cm ja paino 260–280 g.[4]

Pelin kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokainen pallo aloitetaan aloitussyötöllä. Pelaajat pyrkivät saamaan pallon vastapuolen kenttään tai pelaamaan pallon ulos pelialueelta siten, että vastustaja koskee palloon viimeksi. Pallon voittaja aloittaa seuraavan pallon. Mikäli pallon on voittanut syöttöä vastaanottanut joukkue, suorittavat voittaneen joukkueen pelaajat kiertovaihdon myötäpäivään.

Pistelasku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pallon voittanut joukkue saa pisteen. Erävoittoon vaaditaan 25 pistettä, mutta tasatilanteessa 24–24 jatketaan siihen asti, että toinen joukkue saavuttaa kahden pisteen eron. Ottelun voittaa se joukkue, joka voittaa ensin kolme erää. Jos erävoitot ovat 2–2, viides erä pelataan 15 pisteeseen ja vähintään kahden pisteen eroon.[5]

Kosketukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palloa saa pelata kaikilla ruumiinosilla. Sitä on kuitekin lyötävä, eikä sitä saa kopata tai heittää.[6]

Kun pallo saapuu joukkueen kenttäpuoliskolle, joukkueella on käytössään korkeintaan kolme kosketusta, jotka ovat yleensä vastaanotto, passi ja hyökkäys. Sama pelaaja ei saa koskea palloa kahdesti peräkkäin, ellei ensimmäinen kosketus ole torjunta – torjuntaa ei lasketa joukkueen kosketukseksi, vaan torjunnan jälkeen joukkueella on edelleen kolme kosketusta jäljellä. Kuitenkin pallon mennessä torjunnasta "ulos", on virhe torjuvan joukkueen. Joukkueen ensimmäiseksi kosketukseksi sallitaan myös tahaton kaksoiskosketus, johon pelaaja ei reagoi tai ehtisi reagoida (esim. kädestä päähän). Tällöin käytössä on vielä kaksi kosketusta.

Pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue asettaa kentälle kuusi pelaajaa, joista kolme etukentälle ja kolme takakentälle. Pelaajat siirtyvät seuraavalle pelipaikalle myötäpäivään aina, kun oma joukkue saa syöttövuoron. Näin jokainen pelaaja on vuorollaan kolme paikkaa edessä ja kolme paikkaa takana. Heti kun syöttö lähtee, etukenttäpelaajat saavat vaihtaa keskenään paikkaa, samoin takakenttäpelaajat. Takakenttäpelaaja ei saa lyödä etukentältä palloa vastustajan puolelle, paitsi jos pallo on verkkonauhan alapuolella tai jos hän ponnistaa hyökkäysrajan (kolmen metrin viivan) takaa.

Kuusikkoon valitaan yleensä yksi passari, yksi hakkuri eli pääiskijä, kaksi keskitorjujaa ja kaksi laitapelaajaa. Joukkue voi käyttää myös seitsemättä pelaajaa eli liberoa. Keskitorjuja pelaa yleensä vain etukentän kolme paikkaa ja syöttövuoronsa, jonka jälkeen hän siirtyy vaihtoon ja takakentän puolustuspeliin erikoistunut libero pelaa keskitorjujan asemesta kolme takakentän paikkaa.

  • Passari = Passarin tärkein tehtävä on saada pallo mahdollisimman tarkasti hyökkäävälle pelaajalle. Passari koskee yleensä palloon toisena, jolloin hän passaa eli tekee sormilyönnin pelaajalle, joka laittaa pallon verkon yli.
  • Hakkuri = hyökkäyspeliin erikoistunut iskijä, joka ei yleensä osallistu syötön vastaanottoon
  • Keskitorjuja = eli keskipelaaja, hyökkää ja torjuu pääosin keskeltä verkkoa, auttaa myös laitapelaajaa laitatorjunnassa, ei osallistu yleensä syötön vastaanottoon
  • Yleispelaaja = eli laitapelaaja, hyökkää ja torjuu pääosin verkon laidoilta tai takakentältä keskeltä, vastaanottaa syöttöjä yhdessä liberon kanssa.
  • Libero = puolustuspelaamisen erikoispelaaja, joka käyttää eriväristä peliasua kuin muut saman joukkueen pelaajat. Libero pelaa vain takakentällä ja tulee yleensä keskitorjujan tilalle takakenttäkierroksen ajaksi. Libero ei saa toimittaa palloa verkon yli, jos pallo on lyöntihetkellä kokonaisuudessaan verkon yläpuolella, ei saa torjua tai tehdä torjuntayritystä (torjunta, jossa ei kosketa palloon) eikä syöttää. Kanssapelaaja ei myöskään saa hyökätä verkkopinnan yläpuolelta, mikäli libero passaa hänelle etukentältä sormilyönnillä – takakentältä tai hihalyönnillä passatun pallon saa hyökätä normaalisti.

Tekniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iskulyönti (vas.) ja torjunta (oik.)

Lentopallon perustekniikoita ovat

  • aloitussyöttö = Pallon aloittava lyönti oman kenttäpuoliskon takaa verkon yli vastustajan puolelle. Lyöntiä edeltää pallon ilmaan heitto. Hyppysyöttössä eli hypärissä pallo syötetään iskulyönnin omaisesti ilmasta, perinteinen syöttö jalat maassa. Leijasyötössä eli leijassa pallo lyödään heitosta sen lakipisteestä ja tasaisella kämmenellä, jolloin pallo ei pyöri ja lähtee leijaamaan ilmassa eli muuttamaan suuntaansa kesken lentoradan.
  • hihalyönti = Yleisin vastaanotto- ja puolustustekniikka. Kädet ojentuvat suoriksi eteenpäin, yleensä alaviistoon, kämmenet koskettavat toisiaan.
  • sormilyönti = Yleisin passaustekniikka. Kädet ovat kasvojen yläpuolella sormet levitettyinä. Yhden käden sormilyöntiä, joka suuntautuu vastustajan puolelle, kutsutaan termillä juju tai peippi.
  • iskulyönti = Yleisin hyökkäystekniikka. Palloa lyödään avokämmenellä verkon yli. Tarkoituksenmukainen löysä, lyhyt rullalyöntiselvennä kulkee nimellä tsekki (engl. check).
  • torjunta = Hyppy verkolla kädet ylhäällä. Torjunnan tarkoitus on joko torjua vastustajan lyönti takaisin, hidastaa pallon kulkua ja nostaa se ylös, tai helpottaa pallon puolustusta ohjaamalla hyökkäys tiettyyn suuntaan. Kutsutaan myös nimellä seinä (engl. block)
  • tiikeri = Puolustustekniikka, jossa syöksytään pallon perään yrittäen nostaa se ilmaan ennen sen osumista maahan.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lentopallon kehitti vuonna 1895 NMKY:n liikunnanohjaaja William Morgan Massachusettsin Holyokessa.[7] Ensimmäinen tunnettu virallinen ottelu pelattiin Massachusettsissa 1896.[8]

Laji tuli Eurooppaan vuonna 1914 ja Pohjoismaihin 1920-luvulla. Kansainvälinen lentopalloliitto FIVB perustettiin vuonna 1947. Lajin ensimmäiset maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin 1949. Lentopallosta tuli olympialaji 1964 kisoista alkaen.[7]

Kansainvälisessä lentopalloliitossa on nykyisin 220 jäsenmaata, ja lentopallon aktiivipelaajia on maailmassa noin 200 miljoonaa.[7]

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lentopallo tuli Suomeen 1920-luvulla. Laji kuului vuodesta 1939 alkaen Suomen Koripalloliiton ja sen jälkeen Suomen Koripallo- ja Lentopalloliiton ohjelmaan. Suomen Lentopallokomitea perustettiin 1956 ja Suomen Lentopalloliitto 1959. MM-kisoissa Suomi oli ensi kerran mukana 1952 ja EM-kisoissa 1955.[7]

Lentopallon SM-liiga perustettiin 1994. Syksystä 2010 sarjan nimi on ollut Lentopallon Mestaruusliiga.[7]

Suomessa on rekisteröityjä pelaajia nykyisin 11 500. Liittoon kuuluu noin 400 jäsenseuraa.[7]

Kilpailuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mieslentopallon 2000-luvun kestomenestyjiin ovat kuuluneet Brasilia, Yhdysvallat, Serbia ja Venäjä. Naisten lentopallossa ovat menestyneet mm. Venäjä, Kuuba, Italia, Yhdysvallat ja Kiina.

EM-kisoissa vahvimpia maita ovat olleet itäblokin maat. Eniten mestaruuksia on Neuvostoliitolla, muita menestyjiä ovat muiden muassa Unkari, Puola, Bulgaria ja Tšekkoslovakia.

Naisten puolella Japani oli alkuaikoina vahva tekijä kansainvälisesti ja voitti maailmanmestaruuden vuosina 1962, 1966 ja 1967 kuten myös olympiakultaa Tokion kotikisoissa. Nykyisin naisten puolella vahvin maa on ollut Kuuba.

Pan-Amerikan kisoissa lentopallo on ollut mukana vuodesta 1955 lähtien. Amerikan mantereen menestyneimpiä maita ovat Brasilia, Yhdysvallat ja Kuuba, kuten myös Meksiko ja Kanada. Aasiassa vahvimpia lentopallomaita ovat olleet Kiina, Japani ja Etelä-Korea.

Suomen miesten maajoukkue osallistuu EM-karsintoihin, MM-karsintoihin ja olympiakarsintoihin eli maailmancupiin. Näiden lisäksi, jos FIVB eli kansainvälinen lentopalloliitto kutsuu, se osallistuu 16 joukkueen vuosittaiseen maailmanliigaan.

Euroopan sarjojen parhaat seurajoukkueet pelaavat jalkapallon tavoin Mestarien liigaa. Suomen korkein sarjataso on SM-liiga. Toiseksi korkein sarja on 1-sarja, sitten 2-sarja jne. 1990-luvun lopulla sarjatasoja oli jopa seitsemän, nyt niitä on viisi. Lentopallo on myös erittäin suosittu juniori-, puulaaki- ja veteraanilaji.

Muunnelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lentopallosta kehitettyjä muunnelmia ovat hiekka-alustalla kahden hengen joukkuein pelattava rantalentopallo sekä suolla pelattava suolentopallo. Nuoret (10–14 v) voivat pelata Ruotsissa keksittyä Volley 2000:ta, jossa pallo saa kerran koskea kenttää ja jota on helpompi oppia. Ruotsissa pidetään tässä pelimuodossa kansainvälisiä otteluja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kahdeksalla lajilla on kansainvälisessä lajiliitossaan yli 200 jäsenmaata KIHU. Viitattu 16.7.2009.
  2. Lentopallon säännöt 2015-2016, s. 12–13.
  3. Lentopallon säännöt 2015-2016, s. 14–15.
  4. Lentopallon säännöt 2015-2016, s. 16.
  5. Lentopallon säännöt 2015-2016, s. 22–23.
  6. Lentopallon säännöt 2015-2016, s. 28–29.
  7. a b c d e f Perustietoa lajista Suomen Lentopalloliitto. Viitattu 9.3.2016.
  8. Suuri urheilulajikirja: säännöt, tekniikka & taktiikka, s. 134–136. (alkuteos: The Sports Book, 2015). Karisto, 2016. ISBN 978-951-23-6001-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]