Puolan miesten lentopallomaajoukkue

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Puola
Puolan lippu
Liitto Puolan lentopalloliitto
Maanosaliitto Euroopan lentopalloliitto
Kenttä Spodek Hall, Katowice
Valmentaja Daniel Castellani
Kapteeni Piotr Gruszka
FIVB-ranking 4. sija (heinäkuu 2013)

Puolan miesten lentopallomaajoukkue edustaa Puolaa miesten lentopallon arvokisoissa. Se on tällä hetkellä maailmanrankingissa 4. sijalla.[1] Viimeisimmät arvokisamitalit ovat hopea vuoden 2006 MM-kilpailuissa Japanissa sekä kulta vuoden 2009 EM-kilpailuissa Turkissa ja pronssi vuoden 2011 EM-kilpailuissa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Menestyksen alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puola saavutti ensimmäisen miesten lentopallon arvokisamitalinsa, pronssia, Istanbulin EM-kisoissa 1967. Maailmancupissa se oli hopealla 1965. Keskivaiheilla 70-luvun joukkue ottti itsellensä useiksi vuosiksi maailman lentopallovaltikan, kun se alkoi saavuttamaan arvokisavoittoja. Méxicon MM-kisoissa 1974 se voitti kultaa. Belgradin EM-kisoissa 1975 joukkue jäi hopealle, mutta Montrealin 1976 olympialaisissa se voitti kultaa kukistettuaan niin jatkolohkossa pronssijoukkue Kuubaa, välieräottelussa neljänneksi sijoittuneen Japanin kuin finaalissa hopeajoukkue Neuvostoliitonkin eräluvuin 3–2. Seuraavina vuosina joukkue saavutti EM-hopeaa 1983.

Heikompi menestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolan lentopallomaajoukkue esiintyi ensimmäisen kerran maailmanliigassa kaudella 1998 sijoittuen kymmenennelle sijalle. Kaudella 1999 maailmanliigassa joukkue paransi sijoitustaan kahdeksanneksi, joka toistui myös seuraavalta kaudelta. Vuonna 2001 Puola isännöi maailmanliigan lopputurnausta Katowicessa, mutta jäi yleisön pettymykseksi vasta seitsemänneksi. Vuosi tästä myöhemmin maajoukkue otti askeleen eteenpäin valmentaja Waldemar Wspanialyn kanssa, ja saavutti lopputurnauspaikan jossa sijoittui lopulta viidenneksi.

Paluu huipulle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolan miesten lentopallomaajoukkue, Poznań 2008.

Muutamien hieman huonompien vuosien jälkeen Puola palasi maailmanhuipulle lentopallossa. Kauden 2005 maailmanliigassa joukkue sijoittui viidenneksi, ja myös EM-kisoissa viidenneksi. Asiat alkoivat sujumaan hyvin, mutta sitten joukkue koki traagisen onnettomuuden kun yksi lahjakkammista puolalaislentopalloilijoista kuoli auto-onnettomuudessa. Arkadiusz Golas kuoli auto-onnettomuudessa Itävallassa, kun hän oli matkalla Italiaan seurajoukkueeseensa. Hän oli vain 24-vuotias nuori huippulahjakkuus.

Argentiinalainen Raul Lozano otti Stanislaw Gosciniakin tehtävän vastaan päävalmentajana joulukuussa 2005, jonka jälkeen joukkue saavutti hyvää menestystä. Joukkueen aloituskuusikko koostui pitkälti vuoden 1997 juniorien MM-kisojen aloituskuusikosta, kun Dawid Murek, Pawel Zagumny ja Piotr Gruszka yhdessä kahden keskitorjujatornin Piotr Gruszka and Lukasz Kadziewicz olivat joukkueen aloituskuusikko.

Puolan maajoukkue saavutti heti suuren menestyksen kun se sijoittui yllättäen toiseksi kauden 2006 maailmanmestaruuskilpailuissa, Japanissa. Lentopallohuuma valtasi Puolan maan, ja kaikki lentopallot myytiin loppuun urheilukaupoista samana päivänä kun maa oli edennyt finaaliin. Kaudella 2007 Puola isännöi jälleen maailmanliigan lopputurnausta Katowicessa, jossa se saavutti neljännen tilan häviten pronssiottelussa Yhdysvalloille tiukasti. Ennen tätä maa oli hävinnyt kultaan edenneelle Brasilialle erittäin tiukasti välierissä. EM-kisoissa joukkue sijoittui vasta 11:eksi toista.

Puola eteni kesäolympialaisiin 2008 voittamalla Portugalin maailmankarsinnat. Olympialaisissa joukkue oli alkulohkonsa kolmas ja kohtasi puolivälierissä Italian, jolle se hävisi tiukan ottelun eräluvuin 3-2. Puola sijoittui olympialaisissa jaetulle viidennelle sijalle.

Vuonna 2009 Puola voitti historiansa ensimmäisen Euroopan-mestaruuden. Se voitti alkulohkossaan Ranskan, Saksan ja Turkin, jatkolohkossaan Espanjan, Slovakian ja Kreikan sekä välierässään eräluvuin 3–0 Bulgarian. Loppuottelussa Puola kohtasi uudelleen Ranskan ja voitti toistamiseen eräluvuin 3–1. Joukkueessa pelasivat Paweł Zagumny, Paweł Woicki, Piotr Gruszka, Marcel Gromadowski, Jakub Jarosz, Daniel Pliński, Marcin Możdżonek, Piotr Nowakowski, Zbigniew Bartman, Michał Bąkiewicz, Bartosz Kurek, Michał Ruciak, Piotr Gacek ja Krzysztof Ignaczak[2].

Maailmanmestaruuskilpailuissa 2010 Puola putosi toisella kierroksella ja sijoittui jaetulle 13. sijalle.

Vuoden 2011 EM-kilpailuissa joukkue voitti pronssia hävittyään välierissä Italialle, jonka jälkeen kaatui Venäjä pronssiottelussa. Maailmancupissa 2011 joukkue sijoittui toiseksi Venäjän jälkeen ja selviytyi tämän perusteella Lontoon olympiaturnaukseen, jossa sijoittui viidenneksi hävittyään puolivälierässä Venäjälle. Maailmanliigassa 2011 Puola oli pronssilla.

Vuonna 2012 Puola voitti Maailmanliigan. Bulgariassa pelatussa loppuottelussa kaatui Yhdysvallat 3–0.

Vuoden 2013 EM-kotikisoissaan joukkue sijoittui alkulohkossaan Ranskan jälkeen toiseksi, ja joutui neljännesvälierässä Bulgariaa vastaan. Puola voitti aluksi kaksi erää, mutta sitten oli Bulgarian vuoro, ottelu venyi viidenteen erään, jonka Puola hävisi lopulta 16–18. Joukkueen sijoitukseksi jäi näin ollen vaatimattomasti yhdeksäs.

Puola isännöi vuoden 2014 miesten maailmanmestaruuskilpailuja, joten joukkue on itseoikeutettuna mukana turnauksessa.

Puolan kultamitalijoukkue Montrealin 1976 olympialaisissa[3][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.fivb.org/en/volleyball/VB_Ranking_M_2013-07.asp
  2. http://www.sports.pl/Siatkowka/Polska-Francja-na-zywo-w-finale-mistrzostw-Euopy-Czy-Polska-siegnie-po-tytul-,artykul,57725,1,892.html (puolaksi)
  3. Kamper, Erich: Lexikon der 14 000 Olympioniken, s. 615. Leykam-Verlag, 1983. ISBN 3-7011-7144-0.