Salibandy

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomen ja Ruotsin välinen salibandyottelu.

Salibandy on sisätiloissa pelattava mailapeli, joka on saanut vaikutteita jääkiekosta, katukiekosta (engl. street hockey) ja jääpallosta.[1] Jääpallon ruotsinkielisestä nimestä bandy polveutuva nimi keksittiin 21. syyskuuta 1985.[2] Lajista käytetään myös usein nimitystä sähly, jolla kuitenkin nykyään tarkoitetaan lähinnä kaveriporukoissa leikki- tai kuntoilumielessä pelattavaa salibandyn varianttia, jossa sääntöjä on muokattu tilanteeseen sopiviksi. Salibandy puolestaan on jalostunut kilpaurheiluksi miesten ja naisten salibandyliigojen, maajoukkuetoiminnan ja MM-kisojen myötä.[3]

Salibandyn kehittäjämaana pidetään yleensä Ruotsia.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1958 kehitettiin ensimmäinen muovimaila, jonka lapa suora, kuten jääkiekossa. Tämä peli tunnettiin nimillä floorhockey ja polyhockey. Pelissä ei käytetty palloa, vaan muovista kiekkoa. Möyhemmin Schaper Manufacture Co. alkoi valmistamaan myös muovisia palloja, joissa oli 26 reikää. Nämä oli suunniteltu kitenkin baseballin ja softballin harjoitteluun lapsille. Nämä muoviset pelivälineet saapuivat Ruotsiin 1960-luvun lopulla, jossa kehitettiin sählyn alkumuoto. Ruotsia pidetäänkin salibandyn kehittäjämaana. Lajia kutsuttiin nimellä bandygolf ja se saavutti hyvin suuren suosion. Varhaiset säännöt pohjautuivat jääkiekkoon ja kaukalopalloon. Laji levisi myös 1970-luvulla Suomeen. Ensimmäinen turnaus oli Helsingin yliopiston liikuntatoimiston järjestämä turnaus vuonna 1974. Maailman ensimmäinen salibandyseura Sala IBK perustettiin vuonna 1979. Seuraavana vuonna järjestettiin ensimmäinen Ruotsin mestaruusturnaus. Marraskuussa 1981 perustettiin Ruotsin salibandyliitto (ruots. Svenska Innebandyförbundet) sekä pelin viralliseksi nimeksi päätettiin innebandy. Ensimmäiset sählyn SM-kilpailut pidettiin vuonna 1983.[4]

Vuoden 1985 huhtikuussa Sveitsi perusti oman lajiliittonsa. Suomen salibandyliitto perustettiin saman vuoden syyskuussa. Suomen lajiliiton perusti kolme seuraa, joissa oli yhteensä 45 rekisteröityä pelaajaa. Suomen maajoukkue pelasi ensimmäisen maaottelun 28. syyskuuta, jolloin Ruotsi voitti Suomen 13-1. Kansainvälinen Salibandyliitto IFF perustettiin vuonna 1986 Huskvarnassa. IFF:n perustivat Ruotsi, Suomi ja Sveitsi. Samana vuonna pelattiin ensimmäisen kerran miesten SM-sarja, kun naisten sarja aloitettiin vuonna 1988. Samana vuonna IFF hyväksyi ensimmäisen kerran kansainväliset säännöt salibandylle. Vuonna 1989 pelattiin ensimmäinen televisioitu ottelu, kun Ruotsin kansallisella tv-kanavalla näytetyssä ottelussa isäntämaa voitti Suomen 10-2. Vuonna 1993 pelattiin ensimmäinen naisten maaottelu, kun Ruotsi voitti Norjan 6-0. Vuonna 1994 pelattiin ensimmäinen arvoturnaus, kun EM-kilpailut pidettiin Helsingissä. Turnauksen voitti Ruotsi, joka voitti loppuottelussa isäntämaa Suomen. Naisten turnaus pidettiin ensimmäisen kerran vuotta myöhemmin. EM-kilpailuja järjestettiin vain vuosina 1994 ja 1995. Vuodesta 1996 lähtien on pelattu miesten ja vuodesta 1997 lähtien naisten MM-kilpailuja kahden vuoden välein. Ensimmäisen MM-kullan voitti Ruotsi sekä miehissä että naisissa. Vuosina 1996-2006 miesten MM-turnausta hallitsi Ruotsi, mutta Suomi voitti mestaruuden vuosina 2008 ja 2010 sekä kahden Ruotsin voittaman mestaruuden jälkeen jälleen vuonna 2016. Naisissa Suomi on voittanut vuosina 1999 ja 2001 sekä Sveitsi vuonna 2005. Muulloin Ruotsi on voittanut maailmanmestaruuden.[5]

Salibandy Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Gallupin SLU:lle tekemän suuren kansallisen liikuntatutkimuksen 2005−2006:n mukaan salibandyn harrastajia on Suomessa noin 354 000,[6] joka on palloilulajeista toiseksi eniten. Vain jalkapallolla on Suomessa enemmän harrastajia. Lisenssipelaajien määrällä mitattuna salibandy on Suomen neljänneksi suurin urheilulaji.

Salibandyn harrastusta ja kehitystä edistää ja valvoo Suomen Salibandyliitto. Sillä on noin 850[7] jäsenseuraa, 45 000 lisenssipelaajaa ja noin 2 200 joukkuetta.[8] Suomen korkein sarjataso niin naisilla kuin miehilläkin on salibandyliiga. Tämän lisäksi miehillä on sarjatasot I-divisioonasta aina VI-divisioonaan asti. Naisilla alin sarjataso on IV-divisioona. Junioritoimintaa liitolla oli kaudella 2008–2009 vuonna 1988−90 syntyneistä A-junioreista vuonna 2000 syntyneihin F-junioreihin. A-junioreista C-junioreiden nuorempaan ikäluokkaan asti pelataan SM-mitaleista. Kansainvälisellä tasolla Suomea edustavat miesten ja naisten sekä alle 19-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet.

Salibandy kansainvälisesti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1986 Ruotsi, Suomi ja Sveitsi perustivat Kansainvälisen Salibandyliiton (engl. International Floorball Federation – IFF).[9] Kansainvälisessä Salibandyliitossa on 60 jäsenmaata, joista uusimpana Ugandan salibandyliitto maaliskuussa 2016.[10] Lisäksi Aasialla ja Oseanialla on oma yhteinen liittonsa nimeltään Asia and Oceania Floorball Confederation (AOFC), johon kuuluu yhdeksän Kansainvälisen Salibandyliiton jäsenjärjestöä. Merkittävimpiä kansallisia liigoja ovat Ruotsin miesten Svenska Superligan ja naisten Elitserien, Suomen Salibandyliiga ja Sveitsin Nationalliga A

Kilpailut ja turnaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut järjestetään joka toinen vuosi siten, että miehet pelaavat parillisina ja naiset parittomina vuosina. Miehet pelasivat ensimmäisen kerran maailmanmestaruudesta vuonna 1996 ja naiset 1997. Myös alle 19-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailut järjestetään joka toinen vuosi − pojat pelaavat naisten kanssa parittomina vuosina ja tytöt miesten kanssa parillisina vuosina. Euroopan-mestaruudesta on salibandyssä kilpailtu kahdesti: vuosina 1994 ja 1995.

Seurajoukkuetasolla Euroopan eri maiden mestarijoukkueet osallistuvat vuosittain pelattavaan Champions Cupiin, joka aiemmin tunnettiin myös nimellä Salibandyn Euroopan Cup. Ensimmäisen kerran seurajoukkueiden Euroopan-mestaruudesta pelattiin vuonna 1993. Ensimmäisen seurajoukkueiden mestaruuden Suomeen toi Tapanilan Erä III naiset. Miehissä ensimmäinen oli HIFK.

Kansallisella tasolla seurajoukkueet pelaavat vuosittain myös Suomen Cupia, joka tunnetaan pääsponsorinsa mukaan myös Teho Cupina. Siihen voivat osallistua kaikki joukkueet tasosta riippumatta. Ensimmäinen Suomen Cup järjestettiin kaudella 1988–1989.

Säännöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelaamisessa käytetty pallo.

Peliaika ja ottelun kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peliaika on yleensä 3 x 20 minuuttia. Erien välissä on kymmenen minuutin erätauko. Sarjajärjestäjä voi poiketa virallisesta peliajasta siten, että se on kuitenkin vähintään 2 x 15 minuuttia. Samoin erätaukojen kestoa voi muuttaa. Erätauon jälkeen joukkueet vaihtavat puolia. Erä alkaa kiistapallolla keskipisteestä. Peliaika on tehokasta eli ajanotto keskeytyy tuomarin vihellykseen ja se jatkuu, kun pallo on lyöty peliin. Sarjajärjestäjä saa antaa poikkeusluvan, jonka mukaan peliaika on juoksevaa, jolloin ajanotto keskeytyy vain maaliin, rangaistuslaukaukseen, rangaistukseen, aikalisään tai muuhun epäluonnolliseen keskeytykseen, kuten pelivälineen viottumiseen, loukkaantumiseen tai kaukalon osien irtoamiseen toisistaan. Kummallakin joukkueella on oikeus yhteen 30 sekuntia kestävään aikalisään. Jos peli on tasan varsinaisen peliajan jälkeen, pelataan kymmenen minuutin jatkoaika. Jatkoajalla sovelletaan kultainen maali -sääntöä eli ottelu päättyy, kun toinen joukkueista on tehnyt maalin.[11]

Jos jatkoaika päättyy maalittomana, ratkaistaan voittaja rangaistuslaukauskilpailussa. Kumpikin joukkue nimeää viisi rangaistuslaukauksen suorittajaa, jotka jokainen suorittaa yhden rangaistuslaukauksen. Kilpailun aloittaja arvotaan. Joukkueet suorittavat yhden rangaistuslaukauksen vuorotellen. Rangaistuslaukauksen antaminen aloitetaan keskipisteestä. Palloa saa pelata rajattomasti, mutta sen on liikuttava koko suorituksen ajan eteenpäin. Kun maalivahti koskee palloon, ei rangaistuslaukauksen suorittaja saa koskea palloon uudestaan. Jos tilanne on viiden pelaajan jälkeen tasan, kilpailua jatketaan yksittäisten laukojien kanssa, kunnes voittaja on selvillä.[11]

Kun erä alkaa tai on syntynyt maali, jatkuu peli kiistapallolla keskipisteestä. Jos peli keskeytyy siten, että kumpikaan joukkue ei ole pelannut sääntöjen vastaisesti, jatketaan peliä kiistapallolla lähimmältä kiistapallopisteeltä. Tälläisiä tapahtumia on muun muassa pallon rikkoutuminen, kaukalon osat ovat irronneet toisistaan, maali on poissa paikaltaan, epätavallinen tilanne pelissä tai kun erotuomarit pitävät päätöstään vääränä. Jos pallo menee kaukalon laitojen yli tai osuu kattoon, annetaan ei-pelanneelle joukkueelle sisäänlyönti. Sisäänlyönti suoritetaan 1,5 päästä kaukalon reunasta kohdassa, jossa pallo ylitti kaukalon. Vastustajan pelaajien on siirryttävä vähintään kolmen metrin päähän.[11]

Kaukalo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelikentän mitat.

Kaukalo on suorakulman muotoinen ja sen kulmat ovat pyöristettyjä. Sen pituus on 40 ja leveys on 20 metriä. Eritysluvalla kenttää voi pienentää, jolloin sallittu minimikoko on 36 x 18 m.[12] Kenttään on merkitty joitakin alueita. Kentän halkaisee puoliksi keskiviiva, jonka keskellä on keskipiste. Maalin ympärillä on kaksi aluetta: maalialue ja maalivaihdin alue. Maalialueen leveys on viisi metriä ja pituus neljä metriä. Se alkaa 2,85 metrin päästä kaukalon päädystä. Maalivahdin alueen leveys on 2,5 metriä ja pituus metrin. Se sijoitetaan 65 senttimetrin päähän maalialueen takalinjasta. Kummatkin alueet sijoitetaan siten, että niiden keskikohdat ovat linjassa keskipisteen kanssa. Kenttään merkitään kuusi erillistä kiistapallopistettä. Kaksi sijoitetaan keskiviivalle ja neljä oletetulle maaliviivojen jatkeille 1,5 metrin päähän kaukalon reunasta. Yksi kiistapallopiste on keskipiste. Kaikki merkinnät tehdään 4-5 cm leveillä viivoilla. Kaukalon sivulle on kummallekin joukkueelle merkittävä kymmenen metriä leveä vaihtoalue. Vaihtoalue alkaa viisi metriä keskiviivasta.[11]

Pelaajat ja varusteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkueeseen saa kuulua korkeintaan 20 pelaajaa. Kentällä saa yhdeltä joukkueelta kuusi pelaajaa, joista korkeintaan yksi on maalivahti. Joukkue saa pelata ilman maalivahtia. Pelaajia saa vaihtaa milloin haluaa, mutta vaihdon on tapahduttava erillisellä vaihtoalueella. Joukkueella tulee olla kapteeni. Kapteeni käyttää hihanauhaa. Vain kapteenilla on oikeus puhua erotuomarille. Pelaajien lisäksi joukkueella saa olla viisi toimihenkilöä. Ottelua tuomitsee kaksi samanarvoista erotuomaria.[11]

Pelaajan varusteisiin kuuluu peliasu, joka koostuu kengät, polvisukat, lyhyet housut ja paita. Joukkueen kenttäpelaajilla tulee olla yhteinäinen peliasu. Paidat tulee olla numeroituja. Paidan väri ei saa olla harmaa. Eri joukkueiden peliasut tulee erottua toisistaan. Tuomareilla tulee olla paita, mustat lyhyet housut ja mustat polvisukat. Maalivahdilla on paita ja pitkät housut sekä kypärä, joka suojaa kasvoja. Maalivahti saa käyttää hanskoja, mutta ei mitään sellaisia varusteita, jotka peittävät maalia enemmän kuin maalivahdin vartalo. Pelaajan mailan lapa ei saa olla teräväkärkinen. Lavan käyryys ei saa olla yli 30 mm. Se mitataan siten lavan korkeimmasta kohdasta, kun se on asetettu tasaiselle alustalle. Mailan varren ja lavan tulee olla samaa tuotemerkkiä.[11]

Maali sijoitetaan maalivahdin alueen takarajalle siten, että raja toimii samalla maaliviivana. Maalin leveys on 1,6 metriä, korkeus on 1,15 metriä ja syvyys 65 senttimetriä.[13][11]

Rangaistukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salibandyssa on muutamia erilaisia rangaistusmuotoja. Lievin on vapaalyönti, joka annetaan rikotulle joukkueelle paikasta, jossa rike tapahtui. Vapaalyöntiä ei kuitenkaan voi antaa lähempää kuin 3,5 metriä maalista tai maaliviivan takaa. Vastustaja joukkueen pelaaja ei saa olla kolmea metriä lähempänä paikkaa, josta vapaalyönti annetaan. Vapaalyönti on laitettava liikkeelle lyömällä eikä esimerkiksi nostaen tai saattaen. Vapaalyönnin antaja ei saa koskea palloon ennen kuin joku muu on koskennut siihen. Vapaalyönti tuomitaan esimerkiksi kun:[11]

  • pelaaja lyö, painaa, nostaa tai potkaisee vastustajan mailaa tai pitää siitä kiinni
  • maila nousee laukaistaessa yli lantion tason
  • kenttäpelaaja pelaa palloa polvitason yläpuolella
  • palloa pelataan vastustajan jalkojen välistä
  • pelaaja työntää vastustajaa muuten kuin olkapää olkapäätä vasten
  • pelaaja estää vastustajan liikettä hänen aikomaansa suuntaan
  • pelaaja etenee takaperin, kun pelaaja pelaa palloa tai suuntautuu kohti vastapelaajaa
  • kenttäpelaaja potkaisee kahdesti peräkkäin palloa ilman, että se koskee mailaan tai toiseen pelaajaan
  • kenttäpelaaja on maalivahdin alueella
  • pelaaja hyppää ja estää näin pallon kulun
  • maalivahti pelaa pallon keskiviivan yli ilman pallon lattiakosketusta
  • pallo on maalivahdin hallussa yli kolme sekuntia
  • vapaalyönti, sisäänlyönti tai kiistapallo pelataan virheellisesti tai sitä viivytetään tarpeettomasti

Pelaajalle voidaan tuomita myös rangaistuksia.

Jos joukkueella on rangaistus, ja vastustaja tekee maalin, niin rangaistus päättyy ellei vastustajalla ole saman verran tai vähemmän pelaajia kentällä. Jos joukkueella on useita rangaistuksia, niin maalintekemisen jälkeen päättyy ensiksi annettu rangaistus. Kahden minuutin rangaistuksia tuomitaan samankaltaisista syistä kuin vapaalyönnit, mutta näissä huomioidaan, että tilanteesta saadaan huomattavaa etua tai se tehdään ilman mahdollisuutta ehtiä palloon rikkomatta. Tämän lisäksi kahden minuutin rangaistuksen saa, jos pelloa pelaa yli lantiotason, vaarallinen peli mailalla, taklaamisesta, kampittamisesta, kenttäpelaaja pelaa ilman mailaa, pelaaja estää maalivahtia heittämästä palloa peliin, pelaaja rikkoo kolmen metrin sääntöä vapaa- tai sisäänlyöntitilanteessa, pelaaja pelaa palloa maassa tai istuen, pelaaja pysäyttää pallon kädellään, päällään tai käsivarrellaan, väärästä vaihdosta, liian monta pelaajaa kentällä, jatkuvasta vaarallisesta pelistä, pelin viivyttämisestä, protestoimalla, sääntöjen vastaisesta varustuksesta. Viiden minuutin rangaistus tuomitaan, jos kenttäpelaaja huitoo tai pelaa muuten vaarallisesti mailallaan, pelaaja koukkaa vastustajaa hänen vartalostaan, pelaaja heittää varusteensa tai mailansa kohti palloa, pelaaja heittäytyy vastustajaa päin tai muuten käyttäytyy väkivaltaisesti tai pelaaja taklaa, kamppaa tai heittää vastustajan kohti maalia tai kaukaloa. Jos pelaaja käyttäytyy epäurheilijamaisesti, tuomitaan pelaajalle 10 minuutin henkilökohtainen rangaistus ja joukkueelle kahden minuutin joukkuerangaistus.[11]

Jos pelaajalle tai toimitsijalle tuomitaan pelirangaistus, on hänen poistuttava pukuhuoneeseen eikä hän saa enää osallistua kyseiseen otteluun. Yhden ottelun pelirangaistuksen, eli kyseisen ottelun loppu ajan, saa, jos pelaa vääränlaisella mailalla, ei-oikeutettu pelaaja osallistuu otteluun, pelaaja syyllistyy toistuvasti epäurheilijamaiseen käytökseen, pelaaja rikkoo mailansa tahallaan, pelaaja syyllistyy vaaralliseen peliin tai jos pelaaja, jolle on tuomittu rangaistus, mutta loukkaantumisen takia joku toinen kärsii rangaistuksen, palaa kentälle ennen kuin rangaistus on päättynyt, osallistuu peliin. Kahden ottelun pelirangaistuksen saa, jos osallistuu kahakkaan, pelaaja osallistuu toisen kerran viiden minuutin joukkuerangaistuksen aiheuttavaan rikkeeseen, toimihenkilö syyllistyy jatkuvaan epäurheilijamaiseen käytökseen, tahallisesti sabotoi peliä tai yrittää korjata tai vaihtaa varustuksen, kun se on pyydetty tarkistettavaksi. Kovin rangaistus on edellä mainittu pelirangaistus lisättynä kurinpitoelimen määräämä lisärangaistus. Tällaisia tilanteita ovat muun muassa tappeluun osallistuminen, raaka rikkominen, kuten mailan tai muun varusteen heitto vastustajaa päin ja huono tai väkivaltainen käytös.[11]

Rangaistuslaukaus tuomitaan, kun pelaaja rikkoo vastustajaa siten, että se johtaisi vapaalyöntiin tai rangaistukseen ja vastustaja on maalintekotilanteessa.[11]

Salibandy vammaisurheilulajina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salibandystä on kehitetty vammaisurheiluun soveltuvia lajeja, joita ovat sähköpyörätuolisalibandy, kuurojen salibandy ja kehitysvammaisten salibandy.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mika Kulju & Kristian Sundqvist: Salibandykirja. Jyväskylä: Gummerus Kustannus Oy, 2002. ISBN 951-20-6107-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lajitieto, Sählystä salibandyyn salibandy.net. Suomen Salibandyliitto. Viitattu 20.11.2008.
  2. Salibandyhistoriikki (PPS) www.salibandy.net. Suomen Salibandyliitto. Viitattu 25.7.2009.
  3. Sähly salibandy.net. Suomen Salibandyliitto. Viitattu 21.12.2008.
  4. Kulju & Sundqvist s. 36–37
  5. Kulju & Sundqvist s. 37–43
  6. Lajien harrastaja- ja lisenssimäärät Faktapankki. Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus. Viitattu 20.11.2008.
  7. Suomen Salibandyliitto lyhyesti Viitattu 01/2011.
  8. Suomen Salibandyliiton toimintasuunnitelma 2009 (PDF) (Salibandytoiminta lukuina) Suomen Salibandyliitto. 29.11.2008. Viitattu 1.12.2008.
  9. http://www.floorball.org/default.asp?sivu=2&kieli=826
  10. Floorball development in Uganda – 01.04.2016 (Uganda Floorball Association is the newest IFF Member Association and is ambitious to develop floorball.) floorball.org. 1.4.2016. Kansainvälinen Salibandyliitto. Viitattu 11.4.2016. (englanniksi)
  11. a b c d e f g h i j k Pelisäännöt Salibandyliitto. Viitattu 30.12.2016.
  12. Rules of the Game IFF. Viitattu 30.12.2016. (englanniksi)
  13. FLOORBALL EQUIPMENT 27.8.2012. Floorball Coach. Viitattu 30.12.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Salibandy.