Sotkamon Jymy

Sotkamon Jymy
Koko nimi	Sotkamon Jymy
Perustettu	1909
Kaupunki	Sotkamo
Kenttä	Hiukan pesäpallostadion (1946–) Rientola (1922–1926) Akkoniemi (1932–1939)
Miesten sarjataso	Superpesis
Värit	Pesäpallo:           Yleisseura:
Toimitusjohtaja	Mikko Kuosmanen
Puheenjohtaja	Juha Tanskanen
Miesten pelinjohtaja	Mikko Kuosmanen
Omistaja	Sotkamon Jymy ry (Yleisseura) Jymy-Pesis ry (Pesäpallo: 1998-) SuperJymy Oy (Superpesis: 2001-)
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Sotkamon Jymyn pelaajia kaudella 2020.

Sotkamon Jymy on vuonna 1909 perustettu sotkamolainen urheiluseura. Seuran lajeihin kuuluvat ampumahiihto, pesäpallo, maastohiihto, mäkihyppy, yhdistetty, lentopallo, suunnistus ja yleisurheilu. Jymy tunnetaan parhaiten pesäpallojaostostaan, joka on lajissaan Suomen kaikkien aikojen menestynein seura 20 Suomen mestaruudellaan.

Sotkamon Jymyn miesten edustusjoukkue pelaa Superpesiksessä. Jymy pelaa kotiottelunsa Sotkamon keskustassa, Sapsojärven rannalla sijaitsevalla Hiukan pesäpallostadionilla.

Historia

Perustaminen ja toiminnan alkuvuodet

1900-luvun alussa urheilu ja monet uudet virtaukset, kiehtoivat ihmisiä ja avasivat mahdollisuuksia kilpailla mm. paremmuudesta. Urheiluseurojen yleistyessä, myös Sotkamoon perustettiin Nuorisoseuran voimistelu- ja urheiluosasto Jymy, 14. maaliskuuta 1909. Urheiluosaston tärkeimpiä lajeja olivat alussa hiihto, voimistelu, paini, pyöräily ja uinti. Alku toiminnalle oli hyvin aktiivista ja urheiluosastoa luonnehdittiin Kainuun urheilupiirin vuoden 1912 vuosikertomuksessa vilkkaimmin toimivaksi maalaisseuraksi.

Suomen sisällissodan jälkeen Voimistelu- ja urheiluseura Jymyn toiminta sekoittui. Suojeluskuntajärjestöt kokosivat suurten resurssien ja sotilaallis-isänmaallisen innostuksen myötä voittavat urheilijat riveihinsä. Urheilijat kilpailivat vielä 1920-luvun alussa sekä seuran että suojeluskuntajärjestön kilpailuissa, mutta vuosikymmenen puolivälissä toiminta hiljeni muutamaksi vuodeksi.

Suojeluskunnan painopisteen muuttuminen tarjoaa Jymylle uuden mahdollisuuden

1930-luvun alussa maailmantilanne ja Suojeluskuntaliikkeen radikalisoituminen muuttivat Suojeluskuntajärjestön asennetta kunto- ja kilpaurheilua kohtaan. Toiminnan painopiste vietiin pesäpallosta ja yleisurheilusta sotilaskoulutusta täydentäviin lajeihin. Kun järjestön kiinnostus väheni, haki urheiluinnostus vapaampaa toimintaa, ja tämä oli mahdollisuus Jymyn uudelle nousulle.

Vuosikymmenen alkuvuodet olivat kyläseurojen perustamisen aikaa. Esimerkiksi vuonna 1932 Sotkamon kirkonkyläläisten omaksi seuraksi perustettiin Sotkamon Kisa. Muita kyläseuroja olivat mm. Kaitaansalmen Tenho, Tuhkakylän Pellet, Parkuan Veikot ja Laakajärven Riento. Sotkamolaisen urheilun yhteenkokoajaksi kaivattiin kuitenkin yhteistä urheiluseuraa ja Jymy herätettiin uudestaan henkiin vuonna 1934. Kyläseurat liittyivät Jymyyn sen alajaostoina ja Sotkamon Kisa lopetettiin tarpeettomana.

Vuonna 1935 Sotkamossa järjestettiin ensimmäistä kertaa talvikisojen leiri- ja karsintakilpailut. Sotkamon Jymystä Garmisch-Partenkirchenin talviolympialaisiin selvisivät hiihtäjät Frans Heikkinen ja Kalle Arantola.

"Jymy suureksi – Sotkamo tunnetuksi": Jälleenrakennus sodan jälkeen

Sotavuosien (1939–1945) jälkeen ja miesten palattua kotiin, alkoi paluu arkeen. Ensimmäistä sodan jälkeistä Jymyn vuosikokousta luonnehdittiin innostukseltaan valtavaksi. Seuran jäsenmäärä kasvoi huimasti. Kun ennen talvisotaa Jymyyn oli kuulunut 166 aktiivia, oli vuonna 1949 jäsenmäärä jo 1700 henkilöä. Vuoden 1945 kokouksessa toiminnan iskulauseeksi valittiin "Jymy suureksi – Sotkamo tunnetuksi". Vuoden 1946 aikana Sotkamoon rakennettiin uusi urheilukenttä Hiukkaan joka oli suuri talkootyön näyte kyläläisiltä.

Kentän lisäksi toinen suuri yhteinen talkotyön näyte olivat vuoden 1947 Suomen Suurkisat, jonne Jymy osallistui 160 urheilijan voimin. Lontoon olympialaisiin lähtevät voimistelijat ja Sankt Moritzin talvikisoihin tähtäävät luistelijat ja hiihtäjät leireilivät myös samana vuonna. 1940-luvulla sotien jälkeen, Sotkamon pesäpallo kasvoi suosituimmaksi urheilulajiksi, sillä se sopi kasvatuksellisiin tavoitteisiin. Toisella sijalla toiminnanssa oli voimistelu ja seuran kokonaisvaltaisena tavoitteena oli Jymyn pitkäaikaisen puheenjohtajan, Toivo Lanamäen mukaan kasvattaa hyvien urheilijoiden lisäksi myös hyviä kansalaisia.

Pesäpallo

Pesäpallotoiminnan alku

Vuoden 1922 aikana lehtori Kalle A. Ritokangas ja tohtori Martti Tolvanen alkoivat kerätä miehiä mukaan urheilun pariin ja samalla myös pesäpallotoimintaan. Joukkue harjoitteli alkuvuosinaan Rientolan kentällä. Ensimmäinen joukkue koostui pitkälti pitäjän virkavallasta. Mukana olivat mm. kunnanlääkäri, nimismies ja juristikokelas. Joukkue kilpaili Kainuun urheilupiirin kilpailuissa sekä Jymyn että Sotkamon suojeluskunnan joukkueena. Alkuaikoina pelimatka Kajaaniin tehtiin väliä kulkeneella höyrylaivalla, sillä maantieyhteydet olivat huonoja eikä autokyytiä ollut tarjolla. Merkittävää menestystä seura ei saavuttanut alkuvuosina. Vuonna 1923 Kainuun Ärjy pudotti Jymyn jo alkuerissä lukemin 18–6. Pesäpallo valtasikin nopeasti aseman Sotkamon kirkonkylän kesäharrastuksena.

1930-luku: Suojeluskunnan alaisuudesta Jymyn hoiviin

Kun Sotkamon Jymy herätettiin jälleen vuonna 1934 henkiin, pysyi pesäpallon harrastaminen silti vielä suojeluskunnan alaisuudessa. Vuoden 1935 aikana pelattiin useita ystävyysotteluita ja myös Valtakunnansarjaa. Menestystä ei kuitenkaan olympiainnostuksen varjossa tullut.

Vuonna 1937 Jymy esiintyi ensimmäisen kerran itsenäisenä joukkueenaan piirisarjassa. Joukkue sijoittui toiseksi Kajaanin Pallokerhon jälkeen. Joukkueesta valittiin kolme pelaajaa piirin alueen "Muun Kainuun" joukkueeseen, joka voittikin Kajaanin joukkueen juoksuin 6–4. Vuosikymmenen aikana pesäpallo levisi lopulta Sotkamon alueen pienimpiinkin kyliin ja kylien välillä pelattiinkin 1930-luvulla useita otteluita. Vuosikymmenen aikana lähinnä vain miehet pelasivat virallisia otteluita. Naiset ja pojat pelasivat keskenään kirkonkylän, Akkoniemen ja Hirviniemen välisiä otteluita.

Sodan jälkeen: Pesäpallo suosituimmaksi urheilulajiksi

Vuoden 1947 Suomen Suurkisoissa Jymy osallistui pesäpalloturnaukseen jossa se voitti kakkosjoukkueellaan B-sarjan mestaruuden. 1940-luku kasvatti pesäpallon kokonaisuudessaan paikkankunnan suosituimmaksi urheilulajiksi, pitkälti sen soveltuvuudesta joukkuepelinä kasvatuksellisiin tavoitteisiin. Pesäpallon suosio lähti myös paikkakuntalaisista itsestään. Vuoden 1945 keväällä kylän nuoriso mietti yhdessä, mitä he alkaisivat harrastamaan ja samassa yhteydessä oli syntynyt ajatus pesäpallon pelaamisesta. Kesän aikana Jymy voittinkin piirin mestaruudet kaikissa sarjoissa. Miesten ykkösjoukkue hoiti oman sarjansa häviämättä otteluakaan ja nousikin ensimmäistä kertaa Suomensarjaan. Vuoden 1945 syksyllä Jymy osallistui maakuntien välisiin kilpailuihin Oulussa. Jymy voittikin Pohjois-Suomen mestaruuden miesten ja naisten sarjoissa mutta juniorit hävisivät oman loppuottelunsa Oulun Pyrinnölle yhden juoksun erolla.

Ensimmäinen Suomensarjakausi alkoi hyvin, kun kaksi sen ajan suurseuraa, Ilmajoen Kisailijat ja Alajärven Ankkurit kaatuivat. Syyskierroksella meno kuitenkin hiipui ja Sotkamo putosi takaisin ottamaan vauhtia piirisarjasta kesän 1947 ajaksi. Kaudesta 1948 lähtien, Sotkamolla alkoi kymmenen vuoden putki Suomensarjan keskikastissa, jonka katkaisi nousu pääsarjaan vuonna 1957. Ensimmäisen kerran Jymy pääsi karsimaan SM-sarjaan kuitenkin jo juhlavuotenaan 1949. Tuolloin Jymy voitti Joensuussa karsintojen ensimmäisellä kierroksella Kauhajoen Karhun ja Veitsiluodon Vastuksen mutta hävisi isäntäjoukkue Joensuulle. Toisella kierroksella Sotkamossa joukkue onnistui voittamaan Nokian, mutta juoksuin 7–20 koettu tappio Helsingin Puna-Mustille jätti nousun haaveeksi.

1940-luvulla myös Jymyn naisjoukkue pelasi piirinsarjassa. Naiset voittivatkin piirinmestaruuden vuosittain vuosikymmenen aikana.

1950-luku: Pesäpallosta Kainuun valtapeli

Vuonna 1952 Sotkamon lisäksi Suomensarjaan osallistui myös kolme muuta kainuulaista joukkuetta. Sotkamon asema alueen ykkösseurana ei ollut enää itsestäänselvyys vaan mm. Ristijärven Pyry antoi kovan vastuksen. Harjoittelu Sotkamossa kuitenkin kehttyi 1950-luvulla tunnolliseksi ja monipuoliseksi. Syksyllä kauden päätyttyä ohjelmaan kuului mm. koripalloa. Talvella aloitettiin yhteinen lenkkeily ja Vuokatin maapohjahallissa harjoiteltiin lyönti- ja heittopeliä pressua vasten parikin kertaa viikossa. Harjoituskauteen kuului monipuolisesti myös voimistelua ja ulos siirryttiin pelaamaan heti kun se oli mahdollista.

Vuonna 1953 Sotkamo eteni jälleen SM-sarjan karsintoihin. Sotkamon lisäksi karsinotihin osallistui Loimaan Palloilijat ja Vaasan Maila. Altavastaajaksi ennakoitu Sotkamo voitti vaasalaiset hieman yllättäen 5–4, mutta häviö Loimaata vastaan pudotti Sotkamon jatkosta. 1950-luvun alkupuolella Sotkamon joukkuetta kutsuttiin myös "korhoslaisiksi" johtuen joukkueessa ja paikkakunnallakin yleisesti esiintyneestä sukunimestä Korhonen. Joukkue koostuikin seuraavasti: Martti A. Korhonen, Oiva Meriläinen, Eero Keskitalo, Jarmo Hakkarainen, Tauno Korhonen, Martti J. Korhonen, Yrjö Huusko, Seppo Korhonen ja Kauko Korhonen. Pohjoislohkossa pahimmat vastustajat läpi Sotkamon Suomensarjataipaleen olivat Muhoksen Urheilijat ja Oulun Pyrintö.

Nousu SM-sarjaan ja tuskainen alkutaival pääsarjassa

Vuonna 1957 Sotkamon pitkäaikainen tavoite noususta SM-sarjaan toteutui. Sotkamo eteni kauden läpi tappiottomana joukkueena. Nousun eteen tehty työ sai alkunsa jo edellisvuoden lokakuussa kun Jarmo Hakkarainen sekä Sotkamoon muuttanut Puna-Mustien Paavo Hietanen tehostivat joukkueen harjoituksia. Mestaruussarjassa joukkueen tavoitteeksi asetettiin sarjassa pysyminen. Sarja lähtikin hyvin käyntiin tasapelillä mestarisuosikki Nurmon Jymystä ja voitolla Ilmajoen Kisailijoista. Sarjapaikan uusiminen varmistui 4–6 voitolla Katajanokan Haukoista. Jymyn menestys pelikentillä nosti varmana pidetyn heittopussin sensaatiojoukkueeksi. Ennen sarjan viimeistä peliä oli joukkueelle tarjolla jopa hopeamitalit, mutta pelit menivät lopulta ristiin niin, että lopullinen sijoitus oli 8. Sotkamon ensimmäiseksi arvo-ottelupelaajaksi valittiin Lauri Reinikainen joka pelasi niin Itä–Länsi-ottelussa kuin Liitto–Lehdistö-ottelussakin.

Seuraavalla kaudella 1959 Jymylle ennustettiin harjoitusotteluiden perusteella kovaa kautta. Lopputulos olikin kymmenes tila sarjataulukossa, sarjapaikan kuitenkin säilyessä. Seuran johto tuli kuitenkin tulokseen kotikylän voimien riittämättömyydestä ja hankki kaudeksi 1960 mm. Pasi Vuorisen Kouvolasta. Vahvistuksista huolimatta sarjapaikka uusittiin kauden päätteeksi vain vaivoin ja sama tahti jatkui myös seuraavana kesänä. Jymy hävisi kaudella 1961 yksitoista ottelua ennen voittoa Vaasan Mailasta. Tappioputkeen vaikuttivat useat loukkaantumiset ja lukkaripula. Kaudeksi 1962 Jymy joutuikin luopumaan pääsarjapaikastaan ja hakemaan vauhtia alempaa.

Vuonna 1962 Jymyn joukkue koki laajan uudistumisen ja nuorennusleikkauksen. Jymyn paidassa nähtiin mm. Juhani Suutarinen, Aulis Väisänen ja Lauri Mustonen. Joukkueen ylivoimasta kerttoi kymmenen voittoa joiden juoksusuhde oli peräti 157–19. Martti Heikkinen aloitti tuolloin Jymyn pelinjohtajana, joka oli tuohon aikaan uusi rooli joukkueessa, Heikkinen toimi joukkueenjohdossa Yrjö Heinäsen rinnalla.

Ensimmäinen mestaruus

Sotkamon Jymy palasi mestaruussarjaan kaudeksi 1963. Jymy valmistautui kauteen täysipainoisesti ja otti ensimmäisenä joukkueena käyttöön ympärivuotisen lajiharjoittelun. Neljä harjoitusta viikossa Vuokatin Urheiluopistolla sekä koulujen saleissa lisäsivät rutiinia ja suoritusvarmuutta. Keväällä asetettiin tavoitteeksi sarjassa pysyminen. Sarjatulokas Jymy kaatoikin sarja-avauksessa Jyväskylän Kirin luvuin 7-–. Tappioton kevätkausi ja sarjatauolla voitettu maakuntacup antoivat vinkkiä Sotkamon tehokkuudesta. Yleisö alkoi löytää Sotkamon peleihin menestyksen myötä ja elokuussa pelattu ottelu Puna-Mustia vastaan keräsi Hiukkaan jopa 4000 katsojaa. Sotkamo jatkoi läpi kesän jatkunutta tappiotonta putkeaan voitamalla ottelun 9–3. Pääkaupunkiseudun lehdistö ei pitänyt Sotkamoa suosikkinaan, joten joukkuetta koetteli mm. kiista Sotkamon kentän kunnosta ja sen etukentän pehmittämisestä.

Syyskierroksella Jymy jatkoi tasaisesti kohti mestaruutta ja viimeinen kierros Työväen Mailapoikia vastaan meni vielä tiukalle, Jymyn kuitenkin voittaessa ottelun. Mestaruus ratkesi syyskuun lopulla kun Jymy voitti Varkaudessa Puurtilan Kisa-Pojat juoksuin 0–4. Mestarijoukkueessa pelasivat Erkki Kemppainen, Veikko Keskitalo, Juhani Suutarinen, Matti Korhonen, Pasi Vuorinen, Martti J. Korhonen, Aulis Väisänen, Seppo Kerttula ja Lauri Mustonen.

Mestaruudesta välivuosiin

Mestaruuden jälkeen Sotkamon menestys hiipui. Kaudella 1964 Jymy hävisi kerta toisensa jälkeen ja joukkuetta arvosteltiin siitä, ettei se ollut kyennyt uusiutumaan eikä kehittymään taktisesti. Muut joukkueet tunsivat Jymyn taktiikan ja niukat tappiot turhauttivat yleisön. Niukan 7–8 tappion jälkeen Puna-Mustille tuomariston ja yleisön välinen keskustelu yltyi sävyltään niin kiihkeäksi, etteivät tuomarit päässeet kentältä pois ilman virkavallan apua. Tuomarit joutuivat poistumaan saattueessa myös Outokumpua vastaan 4-2 voitetusta ottelusta, minkä jälkeen Varkauden lehti uutisoi yleisöstä viitaten Sotkamon olevan Suomen Kongo. Jymy palasi voittokantaan myöhemmin vasta syyskaudella, mikä ei enää joukkuetta auttanut, vaan edessä oli putoaminen sarjatasoa alemmaksi.

Kauden 1965 jälkeen Sotkamo nousi jälleen takaisin pääsarjaan mutta voimat eivät riittäneet sarjassa pysymiseen. Jymy kulkikin aina kaudesta 1966 lähtien puolentoista vuosikymmenen ajan Suomensarjassa 1980-luvun alkuun vanhan menestyksen perään haikaillessa. Paluuta pääsarjaan yritettiin 1970-luvun alussa uudelleen, mutta voimat eivät riittäneet itälohkon kolmatta sijaa korkeammalle. Myös joukkueen kiinnostus pelaamista kohtaan alkoi lopahtamaan. Pelaajat alkoivat hajaantumaan ja joukkueen taustojen heikko hoitaminen ei antanut odottaa menestystä. Sotkamon sisällä yleisöä alkoi valumaan myös naapuriseuran Sumsan Sujun peleihin, kun se nousi Suomensarjaan Jymyn rinnalle. Joukkueiden vaihtuessa jatkuvasti alettiin miettiä korjauskeinoja. Jymyn toimintaa selkeytettiin ja alettiin puhua pesäpallon erikoisseuran perustamisesta. Vähitellen Yrjö Huuskon toiminta alkoi selkiinnyttämään toimintaa ja toivoa herätti Sotkamon lukion voittama koulujen mestaruus vuonna 1976.

Toiminnan ammattimaistuminen ja Jymyn matka kohti pääsarjaa

Jymyn toimintaan alkoi tulla ammattimaisuutta 1970-luvun lopulla kun Tapani Närhi saapui valmentajaksi, mikä muutti asenteet harjoittelua ja pelaamista kohtaan. Seuran johto laati tiukan harjoitusohjelman ja tavoitteena oli pääsarja. Vuonna 1980 perustettu Ykkössarja oli kuitenkin vielä voitettavaa. Pelinjohtajaksi projektia johtamaan saatiin Aulis Väisänen ja Ykkössarjaan pääsy varmistettiin voitolla Halsuasta syksyllä 1981. Kaudelle 1982 Jymy pääsi aloittaamaan ehjänä joukkueena kun Sotkamossa A- ja B-pojissa mestaruuden voittaneet pelaajat saatiin pysymään paikkakunnalla ja joukkueessa. Jymy uusi sarjapaikkansa voittamalla alemman loppusarjan ja yhdessä vuosia pelanneet pelaajat alkoivat kypsyä nousua varten. Jymy alkoi tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta myös ulkopaikkakuntalaisille.

Kauden 1983 päätteeksi Jymy varmisti nousun takaisin mestaruussarjaan. Pelinjohtaja Aulis Väisänen aloitti perinteen Hiukan rannassa kylpemisestä, kun joukkue kastoi pelinjohtajansa Sapsojärvessä nousun varmistuttua. Edelliskausista poiketen, turhat tappiot eivät rikkoneet joukkueen henkeä, vaan he pelasivat kypsästi läpi sarjan ja nousu saavutettiin 18 vuoden tauon jälkeen. Tuohon aikaan kenttäasiat alkoivat kuitenkin kyllästyttää yleisöä, heidän joutuessa katsomaan peliä yleisurheilukentän juoksuratojen takaa. Yleisurheilu oli kuitenkin tuolloin Sotkamossa suosiossa ja pesäpalloväkeä alettiin ajaa hautausmaan viereen Rankan monttuun tai Vuokattiin. Pesäpalloyleisö ei kuitenkaan sulattanut tätä ja lopulta Rankan monttu jätettiin harjoituskentäksi ja pelit pysyivät Hiukassa.

Kolme kautta mestaruussarjassa: Kuolee, Kuolee!

Palattuaan SM-sarjaan Jymy aloitti kautensa vahvasti. Jymyn johtaessa sarjaa kolmen kierroksen jälkeen puhuttiin jo vuoden 1963 toisinnosta. Sotkamosta tulikin vahva kotijoukkue ja innostusta löytyi myös kunnasta, Sotkamon ollessa toiseksi suurin yleisöpaikkakunta. 1980-luvun mestaruussarjavuosina Sotkamon yleisö tulikin erityisesti tunnetuksi Kuolee-huudosta. Yleisö toikin katsomoon mukaan oman panoksensa täysillä ja Sotkamo tuli jälleen tunnetuksi tuomareiden johtamisesta pois kentältä poliisisaattueissa.

Toinen kausi osoittautui Jymylle jälleen hankalaksi ja varsinkin kevätkausi oli joukkueelle vaikea. Lopulta Jymy onnistui varmistamaan sarjapaikkansa ja sijoittui sarjassa kahdeksanneksi. Joukkue oli turhautunut myös kannattajiensa epäuskoon, minkä myötä kato koetteli niin pelaajistoa kuin pelinjohtoakin. Joukkueen vaihtuvuuden ollessa suuri, oli kauden 1986 lopputuloksena vauhdin hakeminen jälleen Ykkössarjasta. Juniorisarjoissa Jymy kuitenkin profiloitui kykyjenkasvattajaseuraksi ja vanhimmat juniorit selviytyivätkin niin A-, B- kuin C-junioreissa mitaliotteluihin. Kauden 1987 joukkue uudistui jälleen Ykkössarjaan ja Aulis Väisänen palasi jälleen pelinjohtajaksi. Väisänen toi mukanaan valmennukseen Tapio Korhosen. Jokerisääntö antoi myös uusia mahdollisuuksia, kun mm. Unto Väisäsestä tuli Sotkamon huippulyöjä ja yksi joukkueen "kasvoista". Joukkue uusiutui taitavasti ja Sotkamo nousikin kauden 1988 päätteeksi SM-sarjaan joukkueella Janne Vuorinen, Jouni Wallin, Kari Hakkarainen, Jorma Parviainen, Olli Hartikainen, Matti Nissinen, Asko Tuhkanen, Unto Väisänen ja Marko Korhonen pelinjohtajanaan Aulis Väisänen ja valmentajana Tapio Korhonen.

Kasvu Superpesiksen menestyneimmäksi

Kausi 1989 osoitti Sotkamon kasvaneen mestaruussarjan tasoiseksi. Kolmikko Sirviö-Vuorinen-Hakkarainen lyöjäjokeri Väisäsen johdolla vei joukkuetta pitkälle eteenpäin. Nousijajoukkueena Sotkamo sijoittui ensimmäisenä nousijana 1980-luvulla neljänneksi. Vaikka joukkue hävisi puolivälieräottelunsa Hyvinkäälle, oli silti havaittavissa Sotkamon nousu takaisin huipulle.

Sotkamon toinen mestaruus vuonna 1990 aloitti menestysputken, joka hakee vertaistaan samana vuonna perustetun Superpesiksen sekä pesäpallon historiassa. 95 juoksua lyöneen Unto Väisäsen johdolla Sotkamo eteni mestaruuteen pitkän kaavan kautta ensin puolivälierissä Siilinjärveä, välierissä Hyvinkäätä ja loppuottelussa Imatraa vastaan. Joukkue eteni loppuottelusarjassa yllätysmestaruuteen sarjan kolmannessa ottelussa voittaen luvin 11–5.

Kaudelle 1991 Sotkamon mestaruus toi mukanaan harjoitusmotivaation ja voitonnälän tukahtumisen, mikä näkyi otteissa runkosarjassa. Pudotuspeleissä joukkue kuitenkin heräsi ja kauden saldona oli hävityn finaalisarjan jälkeen hopeamitalit. Hopeakauden jälkeen pelinjohdossa Aulis Väisänen vaihtui Juha Tanskaseen. Tanskanen palauttikin Jymyn mestariksi voittaen Hyvinkään Tahkon loppuottelusarjan kolmannessa ottelussa tehokkaalla ulkopelillä numeroin 7–1. Kauden päätteeksi Sotkamolaiset putsasivat myös palkintopöydän kauden päätöstilaisuudessa: Janne Vuorinen vuoden pelaajana, Olli Hartikainen vuoden lukkarina ja Juha Tanskanen vuoden pelinjohtajana.

Kaudella 1993 Sotkamo kärsi vain kaksi tappiota Oulun Lipolle runkosarjassa, lyöden kesän aikana huimat 360 juoksua. Finaalisarjassa kaatui tällä kertaa Imatra kahdessa ottelussa ja Sotkamo oli jälleen mestari.

Jaksopeliin, hiekkatekonurmeen ja pesäpallon uusiin tuuliin totutteleminen

Kaudelle 1994 Sotkamoon saatiin uusi hiekkatekonurmi, mikä vaati totuttelua. Myös jaksopeliin siirtyminen tuotti joukkueessa ongelmia, mikä ilmeni säheltämisenä ja turhautumisena. Peliotteet näkyivät lopputuloksessa ja välierissä tuli vastaan putoaminen Hyvinkään Tahkoa vastaan. Pronssiottelussa Jymy kuitenkin voitti Alajärven ja pysyi kiinni mitalikannassa. Kauden 1994 jälkeen joukkueeseen tuli myös neljä uutta pelaajaa ja lukkari Olli Hartikainen lähti pois. Harjoituskauden 1995 aikana pelaajat alkoivat miettimään uutta luovaa ulkopeliä ja pelipaikkaan sidottu tapa muutettiin aktiiviseksi ja liikkuvaksi aluepelaamiseksi. Juha Tanskasen mukaan Janne Vuorisella oli suuri osuus pelitavan uudistamisessa.

Kaudella 1995 oli huomattavissa alusta lähtien, että joukkue tulee menemään jälleen pitkälle. Jymy etenikin älleen varmasti aina loppuotteluihin, jossa se kohtasi Oulun Lipon kolmesti. Ratkaiseva loppuottelu käytiin Oulun kentältä jossa ratkaisu oli jälleen Sotkamon hyväksi ja kuudes mitali 1990-luvulta. Kaudelle 1996 suurin kysymys Sotkamossa oli pelinjohtajan vaihtuminen Tanskasesta Asko Tuhkaseen. Heikosti mennyt halliturnaus motivoi ammattimaisesti suhtautunuta joukkuetta. Joukkueen sisäistä kilpailua otettiin käyttöön Training Camp, joka erotti jyvät akanoista. Runkosarjassa joukkue vielä testasi taktiikkaansa, mutta pudotuspeleissä oli jälleen tutut sävelet: Jymy oli mestari myös kaudella 1996.

Seuran kotikentät

Rientolan Nuorisoseurantalon kenttä (1922–1926)

Rientolan Nuorisoseurantalon kenttä oli Sotkamon Jymyn ensimmäinen kotikenttä. Kentän ongelmana oli erityisesti sen pehmeys, joten kentälle ajettiin savea kovikkeeksi. Kenttä toimi Nuorisoseuran urheiluosaston kenttänä 1920-luvun ajan, siihen asti kun toiminta hiljeni Jymyn osalta hetkeksi.

Akkoniemen kenttä (1932–1939)

1930-luvulla Jymy sai kentäkseen kunnan omistaman markkinakentän Akkoniemen koulun tontilta. Kentän ongelmia olivat mm. sen kivisyys sekä eritasoisuus, kotipesä oli alempana kuin polttolinja ja ykköspesän takana sijaitsi puhelinpylväs. Kentällä pelattiin useita alueen otteluita, joista vain miesten ottelut olivat virallista kilpailutoimintaa. Akkoniemen kenttä toimi Jymyn kotikenttänä 1930-luvun ajan aina sotavuosiin saakka.

Hiukan urheilukenttä (1946–)

Pääartikkeli: Hiukan pesäpallostadion

Sodan jälkeen Sotkamon kirkonkylään, Sapsojärven rannalle: Hiukkaan, alettiin rakentamaan urheilukenttää. Kenttä rakennettiin talkootyönä ja rakentamiseen osallistui 176 kyläläistä, joista jotkut saattoivat tehdä töitä jopa 100 tuntia. Kentälle kuljetettiin kuorma-autoilla 212 kuormaa savea ja lisäksi rakentamiseen tarvittiin hiekkaa, sahanpuruja ja hiilimurskaa pinnoitteeksi. Kentälle rakennettiin astettain ylöspäin kohoava katsomo, jonka yhdeksässä penkkirivissä oli tilaa 300 katsojalle. Kentälle tarvittava puutavara saatiin suurimmaksi osaksi lahjoituksina sotkamolaisilta yrityksiltä. Keskuskenttä toimi useiden vuosien ajan yleisurheilun Sotkamon Juhannuskisojen kilpailupaikkana ja katsomot olivat tästä syystä varsin etäällä pelitapahtumista. Vähitellen pesäpalloväki otti kuitenkin kentän käyttöönsä ja juoksuratojen keskellä olevalle nurmialueelle rakennettiin hiekkapintainen pesäpallokenttä. Vanhat yleisurheilukentän juoksuradan takana olevat sekä kotipesän taakse tuodut lisäkatsomot olivat kuitenkin täysin riittämättömät vuosien 1990 ja 1991 menestyshuumassa. Vuonna 1992 Hiukkaan valmistui nykyaikainen katsomo, joka oli katsojakapasiteetiltaan selvästi isompi ja vuonna 1994 kentälle saatiin myös hiekkatekonurmi.

Joukkueet

Miesten Superpesisjoukkue 2023

Jymyn kotiottelu kaudella 2020.

Sotkamon Jymy kokoonpano
Pelaajat		Valmennusjohto
Pelaaja UP SP Ikä Sopimus Aleksanteri Huotari S/3V K 20 2024 Aapo Komulainen L V/K 20 2024 Niko Korhonen 2V V 30 2023 Roope Korhonen J K 42 2024 Kalle Kuosmanen 2P/3P E/V 21 2025 Niilo Piiponniemi J E/V 32 T Lauri Rönkkö J K 29 2023 Iivari Vihanto 2K E 19 2024 Jere Heikkinen J K 19 2025 Juho Keinänen 1V/3P V 24 2025 Jussi Korhonen 3K V 26 2025 Ville Kotro 2P V/K 28 2023 Hannes Pekkinen 1V/S V/K 24 2024 Elmeri Purmonen 3P/3V E 21 2024 Samuel Huotari 3P/3V V/K 16 2025 Jere Vikström 2V/2P E/V 29 2024			Pelinjohtaja Mikko Kuosmanen 2. pelinjohtaja Jussi Haapakoski Selite E : Etenijä V : Vaihtaja K : Kotiuttaja L : Lukkari S : Sieppari (1/2/3)V : Pesävahti (2/3)P : Polttaja (2/3)K : Koppari Päivitetty 10. elokuuta 2023 Lähde: [[1]]

Organisaatio

Sotkamon Jymyn päätoiminnasta vastaa Sotkamon Jymy r.y. Pesäpallon junioritoiminnasta vastaa vuonna 1998 pääseurasta eriytetty JymyPesis r.y. Superpesisjoukkueen toiminnasta vastaavasti vastaa vuonna 2001 perustettu SuperJymy Oy

Sotkamon Jymy r.y. Sotkamon Jymy r.y. vastaa urheilun yleisseuran asioista. Johtokunta Puheenjohtaja: Kenneth Penttinen Ira Liuski Kari Pätäri Ilkka Härkönen Kati Koivusalo Heljä Manninen Jari Kurkinen

Jymy-Pesis r.y. Jymy-Pesis r.y. vastaa sotkamolaisesta junioripesäpallosta. Johtokunta: Puheenjohtaja: Unto Väisänen Varapuheenjohtaja: Mirja-Maija Hakolampi Varapuheenjohtaja: Minna Tanskanen Kari Kinnunen Heikki Okkonen Ari Erkkilä Juuso Hyvönen

SuperJymy Oy SuperJymy Oy on osakeyhtiö, joka vastaa Sotkamon Jymyn Superpesisjoukkueesta. Sotkamolaisen Superjymy Oy:n liiketoiminta koostuu kolmesta osa-alueesta: Sotkamon Jymyn miesten superpesisjoukkueen kilpailutoiminnasta, Vuokatin viihdetapahtumien järjestämisestä sekä mediataulujen mediatilan myynnistä ja hallinnoinnista. Henkilökunta: Hallituksen puheenjohtaja: Juha Tanskanen Toimitusjohtaja: Mikko Kuosmanen Markkinointipäällikö Olli Korhonen Myyntijohtaja: Ilari Koskimies

Tunnukset

Sotkamon Jymyn kentälle tulo -kappaleena soi Hurriganesin "Get On".

Logot

• 

  Sotkamon Jymyn seuralogo

• 

  Jymyn vanha pesäpallologo

• 

  Jymyn nykyisin käyttämä logo

Junioritoiminta

Pesäpallon junioreiden SM-mitalit
Joukkue	Mitalit	Vuodet	Yhteensä
A-pojat
	Kultaa	1962, 1981, 1988, 1991, 2000, 2001, 2002, 2003, 2013, 2014	10
	Hopeaa	1976, 1978, 1990, 1994, 1996, 1997, 1999, 2005, 2007, 2008, 2012	11
	Pronssia	1956, 1957, 1961, 1964, 1967, 1969, 1980, 1982, 1989, 2011, 2016, 2018	12
B-pojat
	Kultaa	1979, 1987, 1988, 1989, 1995, 1996, 1998, 2006, 2010, 2011, 2012, 2019, 2020, 2021, 2022	15
	Hopeaa	1986, 1992, 1997, 1999, 2000, 2001, 2004, 2005, 2008	9
	Pronssia	1975, 1994, 2002, 2007, 2014, 2017	6
C-pojat
	Kultaa	1986, 1990, 1995, 1998, 2010	5
	Hopeaa	1976, 1977, 1991, 1993, 1997, 2021, 2022	7
	Pronssia	1969, 2002, 2007	3
C-tytöt
	Kultaa	2020	1
D-pojat
	Kultaa	1993, 1994, 1995, 2017	4
	Hopeaa	1975, 2010, 2019	3
	Pronssia	1974	1
E-pojat
	Kultaa	1992	1
	Hopeaa	1993, 2002	1
	Pronssia	2014, 2015	2
E-tytöt
	Pronssia	2017	1
F-pojat
	Kultaa	1991	1
	Pronssia	1999	1
Yhteensä:			94

Palkinnot ja huomionosoitukset

Palkitut

Etenijäkuningas: Veikko Keskitalo (1964) Janne Vuorinen (1989, 1990, 1992, 1993) Sami Sirviö (1991) Jarmo Heikkinen (2005) Niilo Piiponniemi (2016) Jere Vikström (2017) Joni Rytkönen (2019, 2020, 2021)

Lyöjäkuningas: Unto Väisänen (1989, 1990) Roope Korhonen (2017, 2023)

Kärkilyöntikuningas: Kari Hakkarainen (1993, 1994, 1996, 1998) Jani Komulainen (2004, 2005, 2006, 2007, 2008) Niko Korhonen (2021)

Vuoden jokeri: Unto Väisänen (1986, 1989, 1990, 1991) Mikko Huotari (2003) Jani Komulainen (2012, 2013) Roope Korhonen (2017, 2020)

Vuoden lukkari: Olli Hartikainen (1990, 1992, 1993) Markus Meriläinen (1996, 1997) Toni Kohonen (2001, 2002, 2011, 2012, 2013, 2014, 2015, 2016) Jani Komulainen (2006)

Vuoden pesäpalloilija: Janne Vuorinen (1992) Olli Hartikainen (1993) Jarkko Kokko (1995, 2002) Kari Hakkarainen (1996) Toni Kohonen (2001, 2014) Mikko Kuosmanen (2003) Jani Komulainen (2004, 2006) Roope Korhonen (2011) Antti Hartikainen (2013) Niko Korhonen (2020)

Vuoden tulokas: Markus Meriläinen (1993) Jarkko Kokko (1994) Aapo Komulainen (2020)

Kultainen maila: Kari Hakkarainen (1993, 1996, 1998) Jani Komulainen (2005, 2006, 2013)

Kultainen räpylä: Olli Hartikainen (1993) Janne Vuorinen (1995) Jarkko Kokko (1997) Toni Kohonen (2001, 2013, 2014) Jaakko Heikkinen (2007)

Pudotuspelien arvokkain pelaaja: Roope Korhonen (2009, 2012, 2014, 2023) Toni Kohonen (2011) Jani Komulainen (2013, 2015) Niko Korhonen (2020)

Vuoden pelinjohtaja: Aulis Väisänen (1984, 1990) Juha Tanskanen (1992, 1993, 1995, 1997) Olli Viljaranta (2000, 2001, 2002) Janne Vuorinen (2004, 2006) Mikko Kuosmanen (2009, 2011, 2012, 2013) Mikko Korhonen (2014, 2015) Jani Komulainen (2020)

Miesten Itä-Länsi-valinnat

Lauri Reinikainen (1958, 1959) Erkki Kemppainen (1963) Veikko Keskitalo (1963, 1964) Seppo Kerttula (1963) Matti Korhonen (1963) Juhani Suutarinen (1964, 1967, 1968) Perttu Härkönen (1984, 1985) Eero Okkonen (1984, 1993) Ilpo Korhonen (1985) Jari Määttä (1985) Unto Väisänen (1988, 1990, 1991) Kari Hakkarainen (1989, 1990, 1991, 1992, 1993, 1994, 1995, 1996, 1997, 1998, 1999, 2001) Jorma Parviainen (1989, 1990, 1992, 1993, 1995) Janne Vuorinen (1989, 1990, 1992, 1993, 1994, 1995, 1996) Olli Hartikainen (1990, 1991, 1992, 1993) Sami Sirviö (1990, 1991, 1992, 1993, 1994, 1995, 1996) Markus Meriläinen (1994, 1995, 1997) Jarkko Kokko (1995, 1996, 1997, 1998, 1999, 2000, 2001, 2002, 2004) Jarmo Heikkinen (1998, 2000, 2001, 2002, 2005) Riku Lokka (1999) Jarkko Perttula (1999, 2000) Toni Kohonen (2000, 2001, 2002, 2003, 2011, 2012, 2013, 2014, 2015, 2016, 2017, 2018)

Mikko Kuosmanen (2000, 2002, 2003, 2004) Mikko Huotari (2001) Jani Komulainen (2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006, 2007, 2008, 2009, 2011, 2012, 2013, 2014, 2015, 2016) Markku Hylkilä (2003) Roope Korhonen (2005, 2006, 2007, 2008, 2009, 2010, 2011, 2012, 2014, 2017, 2019, 2023) Jaakko Heikkinen (2007, 2008) Matti Salminen (2007) Lauri Suutarinen (2007) Jimi Heikkinen (2008, 2010, 2012) Antti Hartikainen (2008, 2009, 2010, 2011, 2012, 2013, 2014 Mikko Lahtinen (2009) Aki Orava (2011) Kosti Rautiainen (2011, 2013) Immo Rautiainen (2012, 2013, 2014) Niko Korhonen (2013, 2014, 2017, 2021, 2022) Niilo Piiponniemi (2015, 2019) Jere Vikström (2017) Antti Korhonen (2019) Joni Rytkönen (2019) Lauri Rönkkö (2021) Kalle Kuosmanen (2022) Jussi Korhonen (2022) Aapo Komulainen (2022, 2023) Hannes Pekkinen (2023) Iivari Vihanto (2023)

Miesten Liitto-Lehdistö-valinnat

• Lauri Reinikainen (1959)
• Pasi Vuorinen (1960)
• Lauri Mustonen (1963)
• Juhani Suutarinen (1963, 1964, 1967)
• Veikko Keskitalo (1964)
• Juha Korhonen (1974, 1984, 1985)
• Perttu Härkönen (1984, 1985)
• Jari Määttä (1984)
• Eero Okkonen (1984, 1990)
• Jukka Vartiainen (1985)
• Olli Hartikainen (1989, 1991, 1992)
• Jorma Parviainen (1989, 1990, 1992)
• Janne Vuorinen (1990, 1991, 1992)
• Kari Hakkarainen (1991)
• Sami Sirviö (1991, 1992)

Tilastot ja luettelot

Saavutukset

Sotkamon Jymy on Suomen kaikkien aikojen menestynein pesäpalloseura. Jymy on voittanut vuosien 1990 ja 2020 välillä 29 miesten pääsarjatason SM-mitalia. Historiansa aikana seura on voittanut 20 Suomen mestaruutta, joista ensimmäinen saavutettiin vuonna 1963. Tämän jälkeen loput 19 mestaruutta on saavutettu vuoden 1990 jälkeen. 1990 oli myös ensimmäinen kausi, kun pääsarjaa alettiin kutsua nykyisellä Superpesis-nimellä. Sotkamon mestaruudet ovat vuosilta 1963, 1990, 1992, 1993, 1995–1997, 2001–2004, 2006, 2009, 2011–2015, 2020 ja 2023. Hopeamitaleja on seitsemän kappaletta vuosilta 1991, 2000, 2007, 2008, 2016, 2017 ja 2019. Pronssisia mitaleja on kolme kappaletta: 1994, 2005 ja 2010. Sotkamon Jymy nousi vuonna 2011 pesäpallon maratontaulukon kärkeen ohi Jyväskylän Kirin. Sotkamon Jymyllä oli vuosien 2000 ja 2017 välillä ennätyksellinen 18 mitalin mitaliputki.

Sotkamo on menestynyt myös talvikaudella pelattavassa Hallipesiksen SM-turnauksessa. Sotkamo on voittanut turnauksen seitsemän kertaa: 2000, 2001, 2009, 2011, 2013, 2018 ja 2023. Toiseksi Sotkamo on tullut viisi kertaa: 1994, 1997, 1998, 1999 ja 2002. Kolmanneksi Sotkamo on jäänyt neljästi: 1995, 2008, 2014, 2022.

Miesten pelinjohtajat

• 1963–1966 Martti Heikkinen
• 1982–1985 Aulis Väisänen
• 1986 Martti Heikkinen
• 1987–1991 Aulis Väisänen
• 1992–1995 Juha Tanskanen
• 1996–1997 Asko Tuhkanen
• 1997–1999 Juha Tanskanen
• 2000–2003 Olli Viljaranta
• 2003–2004 Janne Vuorinen
• 2005 Asko Tuhkanen
• 2006–2007 Janne Vuorinen
• 2008–2013 Mikko Kuosmanen
• 2014–2015 Mikko Korhonen
• 2016–2017 Mikko Kuosmanen
• 2018–2022 Jani Komulainen
• 2023– Mikko Kuosmanen

Maratontaulukko

Sotkamon Jymyn pisteet Superpesiksen/SM-sarjan maratontaulukossa.

Sijoitus	Kaudet	Ottelut	3P	2P	TP	1P	OP	Juoksut	Pisteet
1.	38	941	351	313	20	60	197	7731 – 4620	1759

Lähteet

• Valtanen, Juha: Sotkamon kultakylpy. Edita, 1997. ISBN 951-37-2124-8.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sotkamon Jymy Wikimedia Commonsissa

• Sotkamon Jymy
• SuperJymy
• http://vessix.kotisivukone.com/files/vessix.kotisivukone.com/Pesis/seurat/sotkamon_jymy.xls

Sotkamon Jymy – Miesten Superpesis

 S. Hakkarainen | J J. Kemppainen | L T. Kohonen | S A. Korhonen | K J. Korhonen | P N. Korhonen | J R. Korhonen |
P T. Korhonen | P A. Kiiskinen | L R. Niemi | P M. Litmanen | J N. Piiponniemi | S M. Tuikka | J J. Vikström | J L. Rönkkö |
Pj. J. Komulainen |