Hurriganes

Hurriganes
Tiedot
Toiminnassa	1971–1984 1988 1998–
Tyylilaji	rock and roll, rock, rhythm and blues, blues rock, hard rock
Kotipaikka	Helsinki, Suomi
Laulukieli	englanti
Jäsenet	Remu Aaltonen, laulu, rummut Nipa Niilola, kitara, taustalaulu Antti Rautajoki, kitara Jaska Ylä-Rautio, basso Arska Rautajoki, rummut
Entiset jäsenet	Ile Kallio, kitara/laulu (1971–1972, 1975–1978, 1983–1984) Albert Järvinen, kitara (1972–1975, 1979–1981, 1988) Cisse Häkkinen, basso/taustalaulu (1971–1988) Janne Louhivuori, kitara/taustalaulu (1981–1983, 1988) Beaver Aitto-oja, rummut (1978) Jim Pembroke, kosketinsoittimet/komppikitara/laulu (1978–1979) Tomi Parkkonen, rummut (1978–1979) Rocka Merilahti, kitara (1998–2004) Harri Merilahti, basso/laulu (1998–2004) Jukka Orma, kitara (2004–2006) Mikko Löytty, basso (2004–2011) Juho Pitkänen, kitara (2009–2011) Hike Kärppä, basso, taustalaulu (2011-2013)
Levy-yhtiö	Love Records, 1972–1977 Sonet, 1974–1984 Scandia / Fazer, 1977–1984 Warner Music Finland
Kotisivut
Infobox OKNimi-testi OK

Hurriganes on vuonna 1971 perustettu suomalainen rock-yhtye, joka on ollut toiminnassa vuosina 1971–1984, 1988, ja uudelleen vuodesta 1998.

Perustajajäsenet olivat rumpali ja laulaja Henry ”Remu” Aaltonen, basisti Hugo Christer ”Cisse” Häkkinen ja kitaristi Ilkka ”Ile” Kallio. Kallion erottua yhtyeestä keväällä 1972 hänen tilalleen kitaristiksi liittyi Pekka ”Albert” Järvinen, ja näin muodostui yhtyeen toinen peruskokoonpano.

Vuodesta 1998 yhtyeen solisti ja rumpali Henry ”Remu” Aaltonen on esiintynyt vaihtelevien kokoonpanojen kanssa nimellä Remu & Hurriganes. Tässä yhtyeessä ei Aaltosen lisäksi soita muita alkuperäisen Hurriganesin jäseniä. Yhtyeen on määrä tehdä viimeinen, Last Call -niminen ja 15 keikkaa sisältävä kiertue Suomessa loppuvuodesta 2017, jonka jälkeen se lopettaa esiintymisensä. Viimeinen konsertti Helsingin jäähallissa on suunniteltu pidettäväksi 20. tammikuuta 2018.

Historia

Alkuvaiheet

Hurriganesin alkuperäiskunnossa oleva kiertuebussi.

Hurriganes perustettiin vuonna 1971 Helsingin Pohjois-Haagassa, missä samankaltaista kitararockia soitti Jig-Saw-niminen yhtye. Pohjois-Amerikassa vaikuttaneesta Johnny and the Hurricanes -nimisestä yhtyeestä Remu Aaltonen keksi nimen omalle yhtyeelleen. Hurriganes harjoitteli Ohjaajantiellä sijaitsevassa autotallissa. Alkuperäisessä kokoonpanossa soittivat Remu Aaltonen (laulu, rummut), Ile Kallio (kitara) ja Cisse Häkkinen (basso, laulu). Ile Kallio jätti yhtyeen vuonna 1972 ja hänet korvasi Albert Järvinen.

Rock And Roll All Night Long (1973)

Hurriganesin ensimmäinen albumi Rock and Roll All Night Long ilmestyi vuonna 1973, ja sisälsi muun muassa kappaleet ”Say Mama” ja ”Keep on Knocking”. Albumin A-puoli äänitettiin konsertissa Klaukkalassa, kuten B-puolen ensimmäinen kappale, mutta loput on äänitetty studiossa. Albumin sisäkannen konserttikuvissa on yleisön joukossa Petri Tiili, myöhemmin Pelle Miljoonana tunnettu. Kyseinen albumi oli yhtyeen levy-yhtiön, Love Recordsin, ensimmäinen kultalevy.

Roadrunner (1974)

Albert Järvinen

Yhtyeen kaupallinen huippuhetki oli Tukholmassa Marcus Music -studiolla äänitetty ja vuonna 1974 julkaistu Roadrunner, joka sisälsi yhtyeen tunnetuimman kappaleen ”Get On”, joka voitti kansainvälisen European Pop Jury -kilpailun. Myös kappaleet ”Roadrunner”, ”It Ain’t What You Do”, ”I Will Stay” sekä ”The Phone Rang” muodostuivat klassikoiksi. Roadrunneria voi pitää yhtenä merkittävimmistä suomalaisista rock-albumeista ja se oli Suomen myydyin kotimainen albumi vuosina 1974–85, kunnes Dingon Kerjäläisten valtakunta ylitti Roadrunnerin myyntimäärän. Myös albumin kansitaiteesta (tekijä Risto Vuorimies) on muodostunut klassikko: Se pääsi ainoana suomalaisena edustajana vuonna 1977 Hipgnosisin ja Roger Deanin teokseen Album Cover Album (Dragons World Book). Roadrunner-kannesta on Kari Korhonen piirtänyt Rokkikukot-nimisen ankkaversion Aku Ankka -albumin kanteen. Roadrunneria pidetään edelleen yhtenä suomalaisen rock-musiikin merkittävimmistä albumeista, ja albumi on Suomen kaikkien aikojen 7. myydyin Suomessa. Roadrunnerin kanteen valittiin Hurriganes-basisti Cisse Häkkisen omistama vaaleansininen Cadillac 62 Series Sedan vuosimallia 1954. Autossa istuvat Remu Aaltonen, Cisse Häkkinen ja Albert Järvinen. Vuonna 2007 Roadrunner julkaistiin SACDnä miksattuna 5.1 -formaattiin.

Crazy Days: Kallio palaa kitaristiksi (1975)

Järvinen erosi yhtyeestä kesällä 1975 ja Ile Kallio palasi kolmen vuoden tauon jälkeen.Roadrunnerin jälkeen yhtyeen suosio oli suurimmillaan ja vasta 1970-luvun loppupuolella Suomeen pesiytyneet uusi aalto- ja rockabilly-lajityypit onnistuivat kampeamaan Hurriganesin Suomen ykkösyhtyeen paikalta, vaikkakin Hurriganesin uran alkuvaiheessa myös Hullujussi hetkellisesti sai suosiota. Myös naapurimaassa Ruotsissa yhtye oli pitkälle 1980-luvulle asti suosittu esiintyjä, ja rikkoi useasti folkparkenien yleisöennätyksiä. Samana vuonna 1975 Hurriganes julkaisi albumin Crazy Days, joka saavutti timanttilevyn aseman nopeasti, mutta ei pidemmän päälle yltänyt Roadrunnerin myyntiin. Albumi sisälsi yhden suuren hitin, alun perin Jim & The Beatmakersin vuonna 1964 levyttämän kappaleen ”My Only One”, joka oli jo pitkään ollut Hurriganesin ohjelmistossa ja olikin sitten loppuun saakka Cissen laulama bravuuri.

Hot Wheels (1976)

Crazy Days -albumin jälkeen ilmestynyt Hot Wheels oli soinnillisesti edeltäjäänsä raaempi ja rankempi. Tämä albumi eroaa edeltäjistään sikäli, että se sisältää ainoastaan Remun ja Cissen nimiin merkittyjä omia kappaleita. Myös Ile Kallio osallistui kappaleiden tekoon, mutta Remu jätätti tarkoituksella Kallion nimen pois tekijätiedoista. Albumi on äänitetty Lahdessa Pekka Nurmikallion Microvox-studiossa, joka oli halpa, rähjäinen, matala, eikä kovinkaan tasokas kellaristudio. Ruotsissa Hot Wheels oli Hurriganesin todellinen läpimurto, ja siellä albumia pidetään vähintään yhtä suuressa arvossa kuin Roadrunneria. Hot Wheels -albumilta tuttuja kappaleita, kuten nimikkokappale ”Hot Wheels”, kuultiin vuonna 1976 tuotetussa, pienellä budjetilla tehdyssä elokuvassa Kuumat kundit – Hot Wheels (Ruotsissa) – Hot Guys (Britanniassa). Elokuvassa ei ole varsinaista erityisempää juonta, mutta eräänlaisessa ”pääjuonessa” seurataan tyttöä ja poikaa, jotka päätyvät treffeille Hurriganesin konserttiin. ”Sivujuonessa” näytetään Remua, Cisseä ja Ileä harjoittelemassa bänditreeneissä sekä vapaa-ajallaan muun muassa pelaamassa jalkapalloa. Elokuvan ohjasi Jussi Itkonen ja se kuvaa osuvasti 1970-luvun elämää. Hurriganesin jäsenet näyttelevät itseään.

Tsugu Way ja Hanger (1977–78)

Love Recordsin omassa aivan uudessa studiossa äänitetyn Tsugu Wayn (1977) tekoa häiritsivät tekniset ongelmat, mutta sisältö oli tuttua Hurriganesia muutamine cover-kappaleineen, kuten The Beatles -yhtyeeltä lainattu ”Hold Me Tight”. Albumi julkaistiin Ruotsissa, Saksassa ja Hollannissa nimellä Use No Hooks. Kultakantaan albumi ylsi helposti, vaikka levymyynti lama-ajan Suomessa olikin laskusuunnassa.

Marraskuussa 1977 Hurriganesin ruotsalainen levy-yhtiö Sonet järjesti yhtyeelle pienen kiertueen Lontooseen. Seuraavalle kesälle sovittiin 30 keikkaa Eurooppaan Status Quon lämmittelijäksi. Lontoon valloitus kuitenkin epäonnistui ja Status Quo lämmittelykeikat peruttiin, kun Remu ja Cisse lähtivät takaisin Suomeen kesken kiertueen. Syynä oli ilmeisesti se, että yhtye oli Englannissa tuntematon ja järjestelyt sekä vastaanotto olivat sen mukaiset. He eivät esimerkiksi olleet pääesiintyjiä tärkeimmissä konserteissaan.

Tällä erää Kallion viimeiseksi Hurriganes-albumiksi jäi seuraava Hanger (1978), jossa oli Aaltosen, Häkkisen ja Kallion lisävahvistuksena rummuissa Beaver Aitto-oja, koskettimissa Pedro Hietanen sekä taustalaulussa ja kitarassa Jim Pembroke taiteilijanimellä Jim Kowalzskij. Aaltosen selkävaivat estivät soittamisen, ja lyhytaikaiseksi jäänyt viisihenkinen Hurriganes kävi kiertueella myös Ruotsin puolella, mutta vastaanotto oli hieman ristiriitainen. Konserteissa rumpalina oli Tomi Parkkonen.

Kallio vaihtuu toisen kerran Järviseen (1979–81)

Hurriganes esiintyy Helsingin Kaivopuistossa syyskuussa 1980. Kuvassa Cisse Häkkinen (basso, laulu) ja Remu Aaltonen (laulu, rummut).

Epäonnistuneen Britannian valloitusyrityksen jälkeen vuonna 1977 Ile Kallio alkoi menettää mielenkiintoaan yhtyettä kohtaan ja lopulta Albert Järvinen korvasi Kallion alkuvuodesta 1979. Viimeinen Ilen soittama levytys oli Shorai Shorai -single, joka julkaistiin vasta Ilen yhtyeestä lähdön jälkeen.

Järvisen toinen kierros yhtyeen riveissä kesti kahden albumin Jailbird (1979) ja 10/80 (1980) ajan, joista jälkimmäinen oli suuri arvostelu- ja kaupallinen menestys sisältäen kappaleen ”Bourbon Street”. Albumi äänitettiin Tukholmassa ABBA-yhtyeen Polar-studioilla. Tuottajana toimi Pave Maijanen, joka tuli hyvin toimeen Albertin kanssa. Albumin aloituskappale, jo Albertin ja Remun Kalevala-yhtyeen ajoilta periytyvä ”Made in Sweden”, ja viimeinen kappale ”Just for You” ovat Hurriganesille epätavallisia instrumentaaleja.

Louhivuori kitaristiksi (1981–83)

Järvinen erotettiin yhtyeestä syyskuussa 1981 ilmeisesti lähinnä alkoholiongelmien takia, ja häntä korvaamaan tuli studiomuusikkona mainetta saanut Janne Louhivuori. Hän soitti kahdella Hurriganes-albumilla, vuoden 1981 Fortissimo- ja seuraavana vuonna julkaistulla Rockin’ Hurriganes -albumilla. Hurriganesin konserttisuosio oli tässäkin vaiheessa vielä suurta.

Kallion kolmas kierros (1983–84)

Louhivuori jätti yhtyeen kesällä 1983 ja häntä paikkaamaan tuli Ile Kallio, joka soitti yhtyeen viimeisiksi jääneillä studiotallenteilla Seven Days, Seven Nights (1983) ja Hurrygames (1984), josta tehtiin myyntiin myös pitkä video.

Paluu ja hajoaminen (1988)

Yhtye vietti neljä vuotta hiljaiseloa yrittäen paluuta vuonna 1988, tällä kertaa kitarassa Albert Järvinen. Useissa kesän konserteissa Hurriganes olikin erittäin suosittu. Viimeisistä konserteista taltioitiin livealbumi Live at Metropol, kitaristina Janne Louhivuori. Yhtye hajosi heti, kun livealbumin tarvittava materiaali oli saatu kasaan.

Basisti Cisse Häkkinen kuoli 26. joulukuuta 1990 Espoon Jorvissa, ja kitaristi Albert Järvinen vain kolme kuukautta myöhemmin 24. maaliskuuta 1991 Lontoossa. Cisse Häkkinen kuoli yleisesti ottaen liialliseen alkoholinkäyttöön.

Live In Stockholm

Hurriganesin kokoonpanot

Alkuperäinen (12/1971–5/1972, 6/1975–1978)	Remu Aaltonen – laulu & rummut Cisse Häkkinen – basso & laulu Ile Kallio – kitara
(5/1972–6/1975, 4/1979–9/1981)	Remu Aaltonen – laulu & rummut Cisse Häkkinen – basso & laulu Albert Järvinen – kitara
(1978–4/1979)	Remu Aaltonen – laulu Cisse Häkkinen – basso & laulu Ile Kallio – kitara Jim Pembroke – koskettimet Beaver Aitto-oja – rummut (albumilla) Tomi Parkkonen – rummut (kiertueella)
(9/1981–6/1983)	Remu Aaltonen – laulu & rummut Cisse Häkkinen – basso & laulu Janne Louhivuori – kitara
(6/1983–1984)	Remu Aaltonen – laulu & rummut Cisse Häkkinen – basso & laulu Ile Kallio – kitara
1. comeback (6/1988–7/1988)	Remu Aaltonen – laulu & rummut Cisse Häkkinen – basso & laulu Albert Järvinen – kitara
(7/1988–8/1988)	Remu Aaltonen – laulu & rummut Cisse Häkkinen – basso & laulu Janne Louhivuori – kitara
2. comeback (1998–2004)	Remu Aaltonen – laulu & rummut Harri Merilahti – basso & laulu Rocka Merilahti – kitara
(2004–2006)	Remu Aaltonen – laulu & rummut Mikko Löytty – basso & laulu Jukka Orma – kitara & laulu
(2006–2009)	Remu Aaltonen – laulu & rummut Mikko Löytty – basso & laulu Nipa Niilola – kitara & laulu
(2009–2011)	Remu Aaltonen – laulu & rummut Mikko Löytty – basso & laulu Nipa Niilola – kitara & laulu Juho Pitkänen – kitara
(2011-2013)	Remu Aaltonen – laulu & rummut Hike Kärppä – basso & laulu Nipa Niilola – kitara & laulu
Nykyinen (2013-)	Remu Aaltonen – laulu & rummut Nipa Niilola – kitara & laulu Antti Rautajoki – kitara Jaska Ylä-Rautio – basso Arska Rautajoki – rummut

Vuonna 1996 ilmestyi Live in Stockholm 1977 -albumi, joka on tehty C-kasetille tallennetusta konserttiäänitteestä, jonka kitaristi Ile Kallio löysi tavaroidensa joukosta muuton yhteydessä nauhan oltua kateissa vuosia. Albumi on äänitetty Ruotsin läpimurtokonsertista Jarla Teaternissa vuonna 1977 ja myi nopeasti kultaa Suomessa. Samana iltana järjestettiin kaksi peräkkäistä konserttia: Kun ensimmäinen myytiin loppuun heti, päätettiin samalle illalle järjestää saman tien toinen.

Uusi Hurriganes vuodesta 1998

Remu Aaltonen otti uudelleen käyttöön Hurriganesin nimen 1998, jolloin yhtyeeseen otettiin kaksi uutta soittajaa. Vanhoja jäseniä (Ile Kallio, Janne Louhivuori) ei kokoonpanossa ole. Uudet soittajat olivat Harri Merilahti, basso ja laulu, ja kitarassa hänen poikansa, Rocka Merilahti. Kokoonpano julkaisi vuonna 2001 30th Anniversary-albumin, joka sisälsi vanhoja hittejä 2000-luvun versioina. Kokoonpano vaihtui vuonna 2004, jolloin yhtyeeseen liittyi kitaristi Jukka Orma ja basisti Mikko Löytty. Vuonna 2006 kitaristi Jukka Orma vaihtui Nipa Niilolaan. Vuonna 2009 Hurriganesiin liittyi kitaristi Juho Pitkänen. Vuonna 2011 basistiksi vaihtui Hike Kärppä (Daltons-yhtye) ja Pitkänen jäi pois kokoonpanosta.

Hurriganesista on tehty elämäkerrallinen elokuva Ganes vuonna 2007. Elokuvan ohjasi J-P Siili. Remu Aaltonen oli mukana elokuvan teossa.

Keväällä 2013 kokoonpano laajentui viisimiehiseksi. Kokoonpanoon liittyivät toinen kitaristi Antti Rautajoki sekä toinen rumpali Arska Rautajoki. Samalla basisti Hike Kärpän korvasi Jaska Ylä-Rautio.

Helmikuussa 2016 julkaistiin uusi versio Roadrunner-albumin kappaleesta ”Mister X”, jolla esiintyvät Remu Aaltonen: rummut, Ile Kallio: kitarat, Okko Laru: rummut ja perkussio, Masa Maijanen: basso, Dimitri Keiski: kitara ja laulu, Richard Stanley: laulu, Eero Raittinen: laulu, Sam Huber: laulu ja Pelle Miljoona: laulu. Kappaleesta tehtiin myös video.

Hurriganes julkaisi marraskuussa 2016 albumin nimeltä Electric Play. Levyllä vierailevat yhtyeen entinen jäsen Ile Kallio ja Hanoi Rocksin Michael Monroe.

Musiikki ja lavaesiintyminen

Hurriganes saavutti alusta alkaen mainetta hurjalla ja energisellä lavaesiintymisellä, jollaista ei ollut aikaisemmin Suomessa koettu. Yhtyeen musiikki oli suoraviivaista rock and rollia. Yhtyeen ohjelmistoon kuului useita omintakeisia versioita 1950- ja 1960-lukujen rock-klassikoista, kuten Little Richardin ”Slippin’ and Slidin” ja Bo Diddleyn ”Roadrunner”. Niin lavaesiintyminen, pukeutuminen kuin soittaminenkin tulivat täydellä voimalla ja innolla. Ulkomuodosta vastasi Remu Aaltonen, joka stailasi Cisse Häkkisen, ja loi hänelle 50-luvun rokkarin tyylin. Hurriganesin jäsenien suosimia vaatteita olivat muun muassa Beavers-merkkiset farkut ja farkkutakit, nahkatakit sekä -bootsit.

Kitaristi Ile Kallio on kertonut, että hänelle Hurriganes oli sekoitus rock and rollia ja hard rockia.

Vaikutus suomalaiseen rockmusiikkiin

Hurriganesia on pidetty ensimmäisenä suomalaisena rock-yhtyeenä, joka myös kaupallisesti menestyi ulkomailla. Monet myöhemmät suomalaiset rock-yhtyeet ovat nimenneet Hurriganesin yhdeksi esikuvakseen. Näihin kuuluu mm. Hanoi Rocks. Hanoi Rocksin kitaristi Andy McCoy on sanonut, että 1970- ja 1980-luvuilla on ollut vain kaksi oikeaa suomalaista rock-yhtyettä: Hurriganes ja Hanoi Rocks.^lähde?

Yhteiskunnallinen merkitys

Hurriganes oli 1970-luvulla poikkeava ilmiö YYA-ajan Suomessa. Yhtye oli amerikkalaistyylinen ilmentymä Yhdysvaltain lippuineen, jenkkiautoineen ja mainossopimuksineen. Hurriganesilla ei kuitenkaan ollut poliittista agendaa, eivätkä sanoitukset aina edes tarkoittaneet mitään. Hurriganesin tarkoitus oli viihdyttää yleisöä ja tienata rockin soittamisella rahaa, kuten millä tahansa työllä. Yhtye oli myös avoimen kaupallinen. Esimerkiksi samanaikaisesti vaikuttaneet progressiivisen rockin yhtyeet eivät ensisijaisesti arvostaneet kaupallista menestystä, vaan halusivat keskittyä itse musiikin luomiseen.

Hurriganesin nousua auttoi, että yhtye ei aiheuttanut suurta vastustusta suomalaisessa yhteiskunnassa. Vanhempi sukupolvi saattoi vierastaa yhtyeen musiikkia, mutta kummastelu oli lopulta vähäistä. Hurriganesia pidettiin harmittomana populaarikulttuurin tuotteena verrattuna 1960-luvun radikalismiin tai 1970-luvun poliittiseen aggressiivisuuteen. Yhtye ei myöskään kannustanut nuorisoa hyökkäämään vanhempiaan vastaan, vaan korkeintaan pitämään kiinni omista oikeuksistaan.

Hurriganes-museo

Remu Aaltosen entiseen kotitaloon Porvooseen suunnitellaan Hurriganes-museota. Aaltonen myi kotinsa heinäkuussa 2016.

Jäsenet ja kokoonpanot

Nykyiset jäsenet

• Remu Aaltonen – laulu/rummut (1971–, alkuperäinen)
• Nipa Niilola – kitara/laulu (2006–)
• Antti Rautajoki – kitara (2013–)
• Jaska Ylä-Rautio – basso (2013–)
• Arska Rautajoki – rummut (2013–)

Entiset jäsenet

• Cisse Häkkinen – bassokitara & laulu (1971–1988, alkuperäinen)
• Ile Kallio – kitara (1971–1972, 1975–1979, 1983–1984, alkuperäinen)
• Albert Järvinen – kitara (1972–1975, 1979–1981, 1988)
• Janne Louhivuori – kitara (1981–1983, 1988)
• Jim Pembroke – koskettimet (1978–1979)
• Beaver Aitto-oja – rummut (1978)
• Tomi Parkkonen – rummut (1978–1979)
• Harri Merilahti – bassokitara (1998–2004)
• Rocka Merilahti – kitara (1998–2004)
• Jukka Orma – kitara (2004–2006)
• Mikko Löytty – basso & laulu (2004–2011)
• Juho Pitkänen – kitara (2009–2011)
• Hike Kärppä - basso/laulu (2011–2013)

Lisämuusikot

• Jim Kowalzski (Jim Pembroke) – taustalaulu & kitara (1978)
• Pedro Hietanen – koskettimet (1978–79)
• Pave Maijanen – koskettimet & kitara (1980–81)
• Kassu Halonen – koskettimet (1981–82)
• Ola Kyllönen – koskettimet & kitara (1981–82)
• Jori Sivonen - koskettimet (1983)
• Rocka Merilahti – kitara (1982)
• Paroni Paakkunainen – saksofoni (1983)

Diskografia

Studioalbumit

Rock and Roll All Night Long  (1973) (osittain live) Roadrunner  (1974) Crazy Days  (1975) Hot Wheels  (1976) Tsugu Way  (1977) (ulkomailla nimellä Use No Hooks) Hanger  (1978) (Ruotsissa nimellä Stranded in the Jungle) Jailbird  (1979)

10/80  (1980) Fortissimo  (1981) Rockin’ Hurriganes  (1982) Seven Days, Seven Nights  (1983) Hurrygames  (1984) Remu & Hurriganes: 30th Anniversary  (2001) Remu & Hurriganes: Electric Play  (2016)

Live-albumit ja DVD:t

Live at Metropol  (1988) Live in Stockholm 1977  (1996)

Oowee – Oohla (DVD) (2007) Rock’n’Roll All Night Long 1973–1988 (DVD) (2007)

• Live in Hamina  (2011)

Kokoelma-albumit

• Hurrigane By The Hurriganes  (1977) (kokoelma-albumi Euroopan markkinoille)
• Sixteen Golden Greats  (1977)
• 20 Golden Greats  (1989)
• 1978–1984  (1989)
• The Best Ones  (1990)
• Rockin’ Tonight – 18 All Time Hits  (1991)
• The Legacy  (1992)
• 20 suosikkia – Get On  (1995)
• Double Trouble  (1997)
• 25 Golden Greats  (1997)
• 20 suosikkia – Muskogee  (2001)
• 20 suosikkia – Let’s Go Rocking Tonight  (2001)
• Scandia Years 1977–1984  (2007)
• Rock Rock Tonight  (2008)
• 30 Golden Greats  (2011)
• The Side Tracks  (2017)

Singlet

1974 Do You Wanna Dance / True Fine Mama 1974 Blue Suede Shoes / Red River Rock (julk. uudelleen 1988) 1974 Get On / Mr. X (julkaistu uudelleen 1988) 1974 Tallahassee Lassie / It Ain’t What You Do 1975 I Will Stay / Roadrunner 1975 My Only One / Crazy Days 1976 An Awful Crime / Oh Baby Doll 1976 Elephant’s Boogie / Find a Lady 1977 Good Morning Little School Girl / Keep On Movin 1977 Looking for the Tsugu / Walking the Dog 1978 Deadline / Honey I’m Leaving

1979 Shorai Shorai / In My Mind 1979 Desirée / Pretty Mona 1980 Bourbon Street / Just for You 1981 Night’n Day / Moon Is Rising 1982 Blue Heaven / Last Night 1983 Love Me Only / Doreen 1984 Fourty Night / Wicked Woman 1992 Get On / Tallahassee Lassie 1992 Roadrunner / My Only One 1992 Say Mama / My Sweet Lily 2016 Electric Play (21. lokakuuta)

Muut

• 1998 Remu: The Best of Remu and Hurriganes – Sisältää ennen julkaisemattoman Hurriganes-laulun ”I Got to Know” sekä ”In My Mind” ”7 b-puolen.
• 2000 Albert Järvinen: Patchy Moss – Sisältää ennen julkaisemattoman Hurriganes-laulun ”Guitar Boogie”
• 2000 M. A. Numminen: Kiusankappaleita 2 – Sisältää 4 laulua, joissa Hurriganes soittaa taustalla: "Ei mitään uutta auringon alla" / "Joka kymmenes vuosi" / "Intet Nytt Under Solen" / "Vart Tionde År"
• 2007 Tribute to Hurriganes: Sound of Rock’n'Roll (karaoke-DVD)

Filmografia

• Kuumat kundit (1976)
• Rokkidiggari (1981)
• Ganes (2007)

Katso myös

• Luettelo Hurriganesin kappaleista

Lähteet

• Honey Aaltonen, Vesa Kontiainen & Kjell Starck: Hurriganes (WSOY, Johnny Kniga 2002)
• Laukka, Petri: Remu ja Hurriganes Kekkoslovakiassa. Into, 2014. ISBN 978-952-264-320-9.

Kirjallisuutta

• Honey Aaltonen: Cisse Häkkinen (Johnny Kniga 2011)
• Remu Aaltonen: Poika varjoiselta kujalta (WSOY, 1984)
• Honey Aaltonen, Vesa Kontiainen & Kjell Starck: Hurriganes (WSOY, Johnny Kniga 2002)
• Annala, Jukka: Remusanakirja. Helsinki: Teos, 2008. ISBN 978-951-851-156-7.
• John Fagerholm: Albert Järvinen (Johnny Kniga 2010)
• Kaila, Ben & Schütt, Henrik & Vuorimies, Risto: Ganes: Valokuvia Hurriganesista. Kuvat: Ben Kaila. Tekstit: Harri Haanpää. Helsinki: Johnny Kniga, 2006. ISBN 951-0-32221-0.
• Laukka, Petri: Remu ja Hurriganes Kekkoslovakiassa: Kuinka rock valtasi suomettuneen Suomen. Helsinki: Into, 2014. ISBN 978-952-264-320-9.
• Santtu Luoto: Ile Kallio (Minerva 2012)

Aiheesta muualla

• Viralliset kotisivut.
• Hurriganes-keräilysivut.
• Hurriganes – rock and rollia läpi yön. Ylen Elävä arkisto.
• Hurriganes Meteli.net-sivustolla
• Väitös: Hurriganes-ilmiö vapautti 1970-luvun kulttuuri-ilmapiiriä

Hurriganes