Pedro Hietanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pedro Hietanen
Pedro Hietanen esiintymässä Jyväskylän kirjamessuilla 2009.
Pedro Hietanen esiintymässä Jyväskylän kirjamessuilla 2009.
Henkilötiedot
Koko nimi Pedro Heikki ”Hessu” Kalevi Hietanen
Syntynyt5. toukokuuta 1949
Jaala
Kuollut6. joulukuuta 2023 (74 vuotta)
Kansalaisuus Suomi
Ammatti muusikko, kapellimestari ja tuottaja
Muusikko
Soittimet piano ja harmonikka sekä sähköurut

Pedro Heikki ”Hessu” Kalevi[1] Hietanen (aik. Heikki Kalevi Hietanen; 5. toukokuuta 1949 Jaala[2][3]6. joulukuuta 2023[4]) oli suomalainen muusikko, kapellimestari, tuottaja sekä televisio- ja radioesiintyjä.

Hietasen pääinstrumentteja olivat piano ja harmonikka sekä sähköurut ja muut kosketinsoittimet.

Pedro-nimen Hietanen sai alun perin Dave Lindholmilta, joka alkoi nimittää häntä muhkeiden ”meksikolaisviiksien” takia Pedroksi.[1]

Lapsuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musikaaliseen sukuun syntynyt Hietanen sai harmonikansoiton opetusta äidiltään jo kolmivuotiaana. Hietanen esiintyi ensimmäisen kerran yleisölle jo viisivuotiaana, jolloin hän esitti kaksi kappaletta soittaen haitaria ja laulaen. Myöhemmin koulussa hän jatkoi musiikkiharrastustaan. Hän pääsi välituntisin koulun musiikkiluokkaan väittäen, että hänen pitää harjoitella pianonsoittoa.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pedro Hietanen soittaa presidentinvaalivalvojaisissa Helsingin Työväenyhdistyksellä 1994.
Gommi ja Pommi Vihreät Niityt -musiikkitapahtumassa 2004.

Hietanen esiintyi 14-vuotiaasta lähtien muun muassa Matti Lavin yhtyeen mukana tanssikeikoilla ja ravintoloissa pääasiassa Kymenlaaksossa. Alaikäinen Hietanen tarvitsi luvan Kouvolan nimismieheltä ja koulunsa rehtorilta sekä vanhempiensa suostumuksen päästäkseen esiintymään ravintoloissa.

Hietasen ammattilaisura alkoi 1960-luvun puolivälissä, jolloin hän soitti kouvolalaisessa tanssiorkesterissa, ja hänet napattiin sieltä iskelmätähtien taustamuusikoksi.[2] Niinpä 1960-luvulla Tampereella perustetussa orkesterissa Hietanen säesti sen aikaisia huippusolisteja kuten Irwin Goodmania, Paula Koivuniemeä, Eino Gröniä, Sammy Babitzinia, Kari Kuuvaa ja Kristina Hautalaa.

Sittemmin Hietanen muutti Helsinkiin ja siirtyi soittamaan pop-yhtyeisiin. Hän soitti Pepe & Paradisessa vuosina 1969–1974 ja Wigwamissa vuosina 1975–1979. Oman yhtyeensä Pedro’s Heavy Gentlemen hän perusti vuonna 1980.[2]

Pedro’s Heavy Gentlemenin ideana oli tehdä levyjä, joissa sekoitettiin eri genrejä. Valikoimaan kuului niin calypsoa, tangoa kuin reggeatakin. Tunnetuimpia levytyksiä lienee alun perin venäläinen kappale ”Huopikkaat”, jonka lauloi suomeksi ruotsalainen, Skånesta kotoisin oleva Peps Persson. Pedro’s Heavy Gentlemenin levyt eivät olleet huumorilevyjä, vaan kyseessä oli ”musiikin käsittely ja ilonpito”.[2]

Yhteistyö M. A. Nummisen alkoi tilanteessa, jossa Hietanen oli tullut Euroopasta Wigwamin kiertueelta ja oli käytännössä rahaton. Hän näki Nummisen levy-yhtiö Love Recordsin toimistossa ja mainitsi tälle osaavansa soittaa myös haitaria. ”Ajattelin, ettei siitä seuraa sen enempää. Mutta ei mennyt kuin kuukausi, ja minulla oli eka keikka Nummisen kanssa. Siitä se lähti, eikä ole loppua näkynyt.”[2] Hietanen on ollut mukana monissa M. A. Nummisen kokoonpanoissa, kuten Underground Rock Orchestrassa, Uusrahvaanomaisessa Jatsiorkesterissa sekä lapsille suunnatussa Gommi ja Pommi -duossa.

Kun Hietanen alkoi esiintyä M. A. Nummisen kanssa, hän alkoi käyttää taiteilijanimenään Pedroa. Tästä seurasi myöhemmin ongelmia esimerkiksi lentolippujen kanssa, koska ne oli varattu nimellä Pedro, joka ei siis ollut Hietasen virallinen nimi. Tämän vuoksi Hietanen otti Pedron ensimmäiseksi viralliseksi nimekseen. Alkuperäinen nimi oli Heikki.[1]

Hietanen teki yhteistyötä myös lukuisten muiden artistien, muun muassa Pirkka-Pekka Peteliuksen, Tapio Liinojan, Remu Aaltosen, Veikko Lavin, Yrjänä Sauroksen, Topi Sorsakoski & Agentsien, Jukka Pojan, Ritva Oksasen, Matti Salmisen ja Ismo Alangon kanssa. Laura Mikkolan ja Jukka Perkon kanssa Hietanen muodosti trion.

Hietanen sävelsi ja sovitti musiikkia suomalaisiin elokuviin, kuten Aki Kaurismäen Rikos ja rangaistus, Jörn Donnerin Dirty Story, Kuulustelu ja Isäni jalanjäljillä, Tapio Piiraisen Glenn sekä Mika Kaurismäen Haarautuvan rakkauden talo. Hietanen toimi kapellimestarina television viihdeohjelmissa, kuten Yle TV1:n Velipuolikuussa, Mutapainin ystävissä ja Hotelli Soinnussa.

Hietanen tunnetaan myös koomikon työstään yhdessä Pirkka-Pekka Peteliuksen kanssa televisio-ohjelmissa Hei hulinaa, Hui helinää ja Neurovisio sekä Yleisradion Yömyöhä-radiolähetyksissä. EMI on julkaissut kaikki 1980- ja 1990-lukujen Yömyöhä-jaksot CD-levyillä otsikolla Serpien kylässä.

Hietanen työskenteli EMI Oy:n tuotantopäällikkönä vuosina 1984–1989 ja freelance-tuottajana eri levy-yhtiöille sekä studiomuusikkona vuodesta 1970 lähtien. Tuotantotehtäviä hän kommentoi: ”Kiinnosti katsoa musiikkibisnestä myös siltä toiselta puolelta. Mutta lopulta tuntui, että teen mieluummin muuta kuin istun täällä ja teen muille levyjä. Ja hyvä että lähdin, koska olen ehtinyt tehdä sen jälkeen vaikka mitä mielenkiintoista.”[2]

Uran myöhäisvaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980- ja 1990-luvuilla Hietanen esiintyi useissa televisio-ohjelmissa moninaisissa rooleissa. Lastenohjelmissakin Hietanen nähtiin Pommi-kissana M. A. Nummisen esittämän Gommi-jäniksen kanssa. Yömyöhä-radio-ohjelmassa Hietanen esiintyi vielä 2000-luvun alkuvuosina. Viimeisin Yömyöhä lähetettiin 29. toukokuuta 2009.

Hietanen toimi myös Ruisrockin juontajana 1990-luvulla.

Hietanen ei tehnyt viimeisinä vuosinaan enää yksittäisiä keikkoja, joita varten olisi pitänyt harjoitella erikseen. Poikkeuksena tästä oli Wigwamin 50-vuotisjuhlakiertue, johon hän osallistui syksyllä 2018.[2]

Hietaselle myönnettiin valtion taiteilijaeläke vuonna 2012.[5] Hän ilmoitti kesällä 2022 sairastuneensa vakavasti. Hänen vaimonsa kuoli kaksi vuotta aiemmin.[6] Hietanen kuoli 74-vuotiaana itsenäisyyspäivänä 2023 pitkään sairastettuaan.[7]

Hietasen hautajaiset pidettiin Vantaalla Ruskeasannan hautausmaan kappelissa 30. joulukuuta 2023.[8] Hänet on haudattu samalle hautausmaalle.[9]

Osittainen diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pepe & Paradise
Wigwam
Hurriganes
Pedro’s Heavy Gentlemen
Paajanen feat. Pedro Hietanen
Pirkka-Pekka Peteliuksen kanssa

Serpien kylässä -sarjan osia 7, 8 ja 0 ei saa yksittäisinä, vaan ne ovat mukana ainoastaan Serpien kylässä Box 2:lla, joka ilmestyi vuonna 2007. Samaan boxiin kuuluu myös osat 5 ja 6. Serpien kylässä Box 1 taas sisältää neljä ensimmäistä Serpien kylässä -julkaisua, sekä ekstralevyn Kovan päivän ilta haastattelu, joka sisältää Kalevi Pollarin tekemän radiohaastattelun.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Sipakko, Helena: Pedro Hietasen ensiesitys oli Verlan seuratalolla. Kouvolan Sanomat. 8.3.2009. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 12.3.2021.
  2. a b c d e f g Mikko Mattlar: Pedron pitkä periodi. Pedro Hietanen on hakenut töitä vain kerran, tarjoutuakseen M. A. Nummisen säestäjäksi.. Helsingin Sanomat, 5.5.2019, s. C 17. Helsinki: Sanoma Oyj. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 6.5.2019.
  3. Toimintakertomus vuodelta 1999 (45. toimintavuosi). ELVIS ry.. Arkistoitu 30.9.2007. Viitattu 12.3.2021.
  4. Muusikko Pedro Hietanen on kuollut Helsingin Sanomat. 6.12.2023. Viitattu 6.12.2023.
  5. Ilpo Tiihonen ja Pedro Hietanen saivat taiteilijaeläkkeen Demari. 28.6.2012. Arkistoitu 21.12.2013. Viitattu 30.6.2012.
  6. Rita Tainola: Muusikko Pedro Hietanen, 73, sairastui vakavasti Ilta-Sanomat. 11.7.2022. Viitattu 11.7.2022.
  7. Muusikko Pedro Hietanen on kuollut – monipuolisen uran tehnyt taiteilija viihdytti niin lapsia kuin aikuisia Yle Uutiset. 6.12.2023. Viitattu 6.12.2023.
  8. Äijälä Satu: Pedro Hietanen siunattiin tänään haudan lepoon 30.12.2023. Ilta-Sanomat. Viitattu 1.1.2024.
  9. Vantaan seurakunnan hautahaku OpasteApp. Viitattu 16.2.2024.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]