Veikko Lavi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Veikko Lavi
Veikkolavi.jpg
Veikko Lavi vuonna 1952
Syntynyt 23. huhtikuuta 1912
Kuollut 22. toukokuuta 1996 (84 vuotta)
Taiteilijanimet Olavi Valo
Kai Won Ämber
Kai Von Ämberg
Kotipaikka Kotka
Aktiivisena 19511956, 19681996
Tyylilajit iskelmä, kupletti
Laulukieli suomi

Toivo Veikko Lavi (23. huhtikuuta 1912 Kotka22. toukokuuta 1996 Hamina[1]) oli suomalainen laulaja, lauluntekijä ja kirjailija. Lavi teki ensimmäiset levynsä 1950-luvun alussa ja nousi uudelleen suosioon 1960-luvun lopulla. Hänen laulunsa olivat useimmiten kansanlaulupoljentoisia kupletteja. Sanoituksissaan hän kuvasi usein yhteiskunnan vähäosaisimpia, mutta hänet tunnettiin myös humorististen tekstien taitavana nikkarina. Lavin tunnetuimmaksi lauluksi mainitaan usein vuonna 1976 levytetty "Jokainen ihminen on laulun arvoinen". Lavi oli tuottelias lauluntekijä, tunnettu esiintyjä ja yhteiskunnallisesti aktiivinen kuolemaansa asti.

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lavin vanhemmat olivat Wilhelm (Ville) Lavi ja Ida Maria Seppä. Veikko oli perheen kahdeksasta lapsesta toiseksi nuorin. Ville Lavin isä Matti Lavi (ent. Ståhlberg) oli ollut Kotkan seudulla tunnettu keksijä ja arkkiveisujen sepittäjä. Ville Lavi työskenteli muun muassa poliisikonstaapelina ja taaplarina Hallan sahalla Kotkassa. Hän toimi viimeiset vuotensa kansakoulun vahtimestarina.[2] Lavin perhe oli vahvasti uskonnollinen ja isänmaallinen, ja pojat olivat mukana suojeluskuntien toiminnassa.

Veikko Lavi asui lapsuutensa ja nuoruutensa Kotkassa, Hovinsaarella Nilssonin talossa. Monet Lavin lauluista ja kirjoista kuvaavat satamakaupungin ihmisten elämää, ja suuri osa Lavin laulujen tarinoista pohjautuu hänen omiin kokemuksiinsa. Kouluvuosina hän oli toisaalta pelle, toisaalta herkkä runojen kirjoittaja. Hänen harrastuksiinsa kuuluivat kuorolaulu, teatteri ja lehtikirjoittelu. Hän ei ollut kiinnostunut koulunkäynnistä, ja hän sai kuusivuotisesta kansakoulusta heikon päästötodistuksen. Hän keskeytti ammattikoulun puuseppälinjan ja vietti Kotkassa levotonta elämää. Tällöin hän kuitenkin kunnostautui urheilijana, erityisesti kuulantyönnössä, mutta vammat katkaisivat uran. 1930-luvun alussa Lavi saavutti kuulantyönnössä ennätyksensä 14,87 metriä, mikä oli silloin viidenneksi paras tulos koko Suomessa.[3] Avioliitto Sylvi Hakulin kanssa 1939 toi kuitenkin vakautta elämään.

Lavi työskenteli jonkin aikaa puutavara-alalla. Hän aloitti Suomen Sahateollisuuskoulussa vuonna 1938. Ikäistensä nuorten miesten tavoin hän joutui kuitenkin sotaan. Talvisodassa hän haavoittui käteen. Myöhemmin hän jatkoi kesken jääneitä opintojaan ja valmistui sahateknikoksi 1943. Jatkosodan aikana hän oli välilllä töissä sahalla ja vakuutustenmyyjänä, välillä armeijassa. Sodan loppupuolella Lavi joutui vankilaan tapeltuaan junassa sotilaspoliisin kanssa. Hänen osittain omaelämäkerrallinen sotamuistelunsa on romaani Sankaripinnari.[4]

Sodan jälkeen Lavi sai sahateknikon koulutuksesta täyden hyödyn, kun ala pyöri suurella teholla. Hän työskenteli esimerkiksi Lapissa ja esiintyi työnsä ohella kuplettilaulajana. Muutaman vuoden päästä Lavit kuitenkin palasivat Kotkaan, ja Sylvi elätti perhettä ompelutyöllä.[4] Lavi halusi myös jatkaa urheilu-uraansa, mutta se katkesi lopullisesti, kun hän katkaisi jalkansa jalkapallo-ottelussa Lahdessa vuonna 1949.[5]

Vuoden 1948 eduskuntavaaleissa Lavi pyrki kansanedustajaksi Radikaalisen Kansanpuolueen listoilta Kymen vaalipiirissä. Hän edusti radikaalien puheenjohtajaa Ernesti Hentusta vastustanutta suuntausta. Menestys jäi vaatimattomaksi.[6] Lavi itse muisteli saaneensa hieman yli 200 ääntä[7]; todellisuudessa Radikaalisen Kansanpuolueen kaksi ehdokasta – Lavin ohella Ernesti Hentusen sihteerin äiti, sairaanhoitaja Toini Rihlas – saivat Kymen vaalipiirissä yhteensä vain 28 ääntä.[8] Lavi ei ottanut ehdokkuuttaan alun perinkään kovin vakavasti. Hentuseen ja Radikaaliseen Kansanpuolueeseen suhtauduttiin yleisesti vähätellen. Lavi liittyi puolueeseen erään Helsingin rautatieasemalla tapaamansa Hentusen agentin houkuttelemana; Hentusen itsensä Lavi tapasi vain yhden kerran tämän pyytäessä häneltä runoja julkaisemaansa Totuuden Torvi -lehteen.[9]

Taiteilijauran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1948 Lavi huomasi lehdestä sosialidemokraattisen Työväen Ohjelmapalvelun ilmoituksen, jossa tarjottiin työtä mieluiten omaa ohjelmistoa esittävälle kuplettilaulajalle. Ilmoituksen perusteella hän osallistui koelaulutilaisuuteen, jossa laulajia oli kuuntelemassa Reino Helismaa.[10] Asia ei johtanut tulokseen eikä hän päässyt yrityksistään huolimatta levyttämään Fazerille. Sen sijaan hän solmi vuonna 1949 levytyssopimuksen Westerlundin kanssa ja tämän lopetettua levytuotantonsa hän siirtyi Levytukulle.[11] Näin Lavista tuli levylaulaja ja esiintyvä taiteilija, ja hän saavutti suuren suosion erityisesti lauluillaan "Tavallinen rellu", "Kotkan Kerttu" ja "Gabriel". "Kotkan Kerttu" nousi alkuvuoden 1952 levymyyntitilaston toiselle sijalle. [12] Laulu "Mies Mekkonen" oli parodia ristiriitaisia tunteita herättäneestä silloisesta pääministeristä Urho Kekkosesta ja "Gabriel" tunnetusta huijarirakastajasta Ruben Oskar Auervaarasta. Jo näiltä vuosilta on peräisin myös "Laulajan testamentti". Lavi itse sävelsi näihin aikoihin vain vähän; hänen teksteihinsä tekivät sävellyksiä muun muassa Viljo Ylönen, Pentti Viherluoto ja Veikko Ahvenainen.[13]

Vuosina 1951–1956 Lavi levytti yhteensä viitisenkymmentä laulua, joista muutama oli kokonaan muiden tekemiä (esimerkiksi Usko Kempin "Palokunnan iltamissa" ja Lauri Jauhiaisen "Lumikki ja jätkät"). Jo 1920-luvun lopulla kirjoittamansa "Tavallinen rellu" -laulun vuoksi Lavi joutui liitetyksi 1950-luvun rillumarei-huumoriin, johon hän ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan ollut koskaan erityisemmin ihastunut. Useimmat hänen levynsä joutuivat siksi Yleisradion silloisessa luokittelussa C-luokkaan eli käytännössä esityskieltoon.[14] Lavi oli päätoimisena laulajana vuosina 1951–1954, jolloin hän teki silloisesta asuinpaikastaan Kouvolasta käsin kiertueita syksystä kevääseen ja tanssilavakeikkoja kesäisin. Aluksi hän kiersi haitaristi Veikko Ahvenaisen kanssa ympäri Suomea, myöhemmin oman Löysäranteet-yhtyeensä kanssa lähinnä Kymenlaaksossa.[15] Omien laulujensa lisäksi Lavi imitoi tunnettuja laulajia laatien näiden kappaleisiin myös omat parodiset sanoituksensa; parhaimmillaan hän matki pariakymmentä muuta laulajaa.[16] Löysäranteiden kanssa hän esiintyi ainoana Kymenlaaksosta kelpuutettuna laulajana Työväen Ohjelmapalvelun tilaisuuksissa; hänet aiemmin hylännyt Reino Helismaa ei ollut enää toimiston palveluksessa.[17]

Unohduksen vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1950-luvun puolivälin tienoilla äänilevyjä ostavan yleisön suosio kääntyi levyjen tuontisäännöstelyn purkamisen myötä ulkomaisiin iskelmiin, ja Lavi joutui monien muiden aikaisempien suosikkien – mm. Georg Malmsténin, Henry Theelin ja Erkki Junkkarisen – tavoin sivuun levymarkkinoilta. Hieman myöhemmin iltama- ja kiertueperinne kuihtui television aloitettua voittokulkunsa.[18] 1950-luvun lopulla Lavi lopetti laulajanuransa ja siihen kuuluneen kiertue-elämän. Hän asettui asumaan Kotkan lähelle Kymiin ja perusti kanalan. Käytännössä kanalan hoito jäi Sylvi Lavin vastuulle hänen miehensä ollessa samaan aikaan talvisin erilaisissa hätäaputöissä, milloin niitä oli kunnalta saatavissa, ja kesäisin uitossa Kymijoella.[19] Lavin omien sanojen mukaan hänen fyysinen kuntonsa koheni näinä vuosina kuitenkin niin, että hän jaksoi myöhemmin vielä ikämiehenä tehdä laulukeikkoja.[20] Vaikka Lavi ei vuosikausiin saanut yhtäkään lauluaan julkisuuteen, hän kirjoitteli niitä jatkuvasti pöytälaatikkoon; esimerkiksi "Väärän vitosen" sanat syntyivät eräällä polkupyörämatkalla uittotyömaalta kotiin.[21]

Lavi oli poissa julkisuudesta, lukuun ottamatta paikallislehtiin kirjoittamiaan pakinoita lähes koko 1960-luvun alun. Samaan aikaan hän veti Työväen Urheiluliittoon kuuluneen Kymin Kisa-Veikkojen urheilujoukkueita ja ohjasi paikallisen työväenopiston laulukerhoa ja näytelmäpiiriä. Kananhoidossa Sylvi ja Veikko Lavi menestyivät niin hyvin, että voittivat vuonna 1962 valtakunnallisen kanatalouskilpailun toisen palkinnon. Vuoden 1964 kunnallisvaaleissa Lavi oli sitoutumattomana ehdokkaana Kymin kunnanvaltuustoon Keskustan listoilla, mutta valtuustopaikka jäi yhden äänen päähän.[22] 1960-luvun kääntyessä lopuilleen Lavi oli kadonnut suuren yleisön muistista jo siinä määrin, että vain harva enää tiesi hänestä.[23]

Uusi suosio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luvun lopussa musiikkitoimittajana Yleisradiossa työskennellyt, kansanperinteestä kiinnostunut Pekka Gronow löysi Lavin vanhat levyt radiotalon kellarista. Levyt herättivät hänen mielenkiintonsa Lavia kohtaan ja niinpä hän kävi tapaamassa lauluntekijää tämän kotona Kymissä.[24] Kun tuotantopäällikkö Toivo Kärki kutsui Lavin levyttämään Finnlevylle, Lavi palasi vuonna 1968 levystudioon ja teki yhteiskunnallisesti ajankohtaisen laulun "Kaljahanat aukes". Seuraavana vuonna ilmestyi hänen ensimmäinen albuminsa. Laulaja nousi uudelleen suosioon sekä tekemällä uusia lauluja että levyttämällä vanhoja laulujaan. Lavi luopui kanafarmarin urasta ja jatkoi taiteilijanuraansa. Noihin aikoihin hän muutti perheineen Haminaan. 1970-luvun ajan Lavi levytti Finnlevylle, sen jälkeen Discophon-yhtiölle. Uutta läpimurtoa seurannut suosio kesti aina taiteilijan kuolemaan asti, ja viimeiset levytykset Lavi teki vuonna 1994, jolloin hän oli 82-vuotias. Samana vuonna hän esiintyi myös Aki Kaurismäen elokuvassa Pidä huivista kiinni, Tatjana.lähde? Vuonna 1974 sai Langinkosken kesäteatterissa ensiesityksensä Lavin kirjoittama kolminäytöksinen näytelmä "Langinkosken laulu", jonka aiheena oli keisari Aleksanteri III:n vierailu Kymin Lankilassa vuonna 1894.[25]

Lavin tunnettuja hittejä olivat muun muassa "Väärä vitonen", "Silakka-apajalla", "Tukilisä-jenkka", "Sukuvika – suksi ei luista", "Laulajan testamentti", "Elämäni kronikka" ja "Ota löysin rantein". Monet hänen henkilökuvansa, esimerkiksi "Limperin Hilma", "Takarivin Taavi", "Turvelinko" ja "Ykä lähti", olivat Peter von Baghin mukaan tarinoita jopa kokonaisesta elämästä: nopeita sivalluksia nuoruuden unelmiin, sitten kuvauksia armottomasta ja kiitosta vaille jäävästä työstä, pelipanoksista, jollaisista syntyy isänmaan vauraus. "Balladi Willy Heinzista" oli kertomus saksalaisesta, Sutelassa vuonna 1918 kaatuneesta sotilaasta, sodan järjettömyyden uhrista, joka joutui pelinappulaksi keisarien ja kenraalien suunnitelmissa; se laajeni vuonna 1980 kokonaiseksi kansalaissotaa käsitteleväksi laulusarjaksi "Punaiset ja valkoiset".[23] Yksi Lavin kantaa ottavista lauluista on "Pienyrittäjien puolesta", joka nosti esiin maan "todelliset proletaarit". [26] Rallilla "Leningradin reissu" Lavi irvaili Leningradiin suuntautuneelle "votkaturismille".[27] "Tangokuningas" taas oli Lavin myötätunnon- ja kunnianosoitus uransa silloin jo lopettaneelle, ns. sensaatiolehdistön kaltoin kohtelemalle Olavi Virralle. [28]

Omien laulujensa lisäksi Lavi lauloi 1970-luvun alussa levylle myös niin sanottuja "isojen poikien lauluja" eli kaksimielisiä sanoituksia sisältäviä vanhoja kansanlauluja, jotka saivat suurta suosiota varsinkin niin sanotun kansan keskuudessa. Kokoelman ensimmäistä osaa myytiin yli 60 000 kappaletta.lähde?[29] Lavi oli levykokonaisuuksien ainoa esittäjä, joka esiintyi omalla nimellään, koska oman näkemyksensä mukaan hänen äänensä olisi kuitenkin tunnistettu. Näitä lauluja Lavi ei kuitenkaan koskaan suostunut laulamaan omissa lavaesiintymisissään. Levyn ideoija oli Pekka Gronow, joka sai myös tuotantopäällikkö Toivo Kärjen innostumaan asiasta. Lavin vanha ystävä Palle (Reino Palmroth) kuitenkin paheksui kirjeessään "isojen poikien laulujen" levyttämistä, koska levytyssopimus Finnlevyn kanssa ei hänen mielestään edellyttänyt "laulamaan pornoa käskystä": "Sellaisesta täytyy voida kieltäytyä, ettei menetä omaa imageaan".[30] Myös Toivo Kärki joutui asiasta esimiehensä kauppaneuvos Roger Lindbergin ankaraan puhutteluun. Samoihin aikoihin ilmestynyt Lavin oma albumi jäi jupakan vuoksi varsin vähälle huomiolle.[31]

Lavi levytti itse suurimman osan lauluistaan, mutta hän kirjoitti lauluja myös muille. Muun muassa Anneli Saariston hitti "Evakon laulu", joka syrjäytti "Karjalan kunnailla" -laulun karjalaisten toivekappaleen paikalta, on kokonaan Lavin käsialaa.[23] Lisäksi hupiryhmä Songilo on levyttänyt uuden version Lavin hitistä "Sukuvika – suksi ei luista". Lavin pitkäaikaisen ystävän Tapio Rautavaaran levyttämä "Ruusuja lurjukselta" on Lavin sanoittama ja Pentti Viherluodon säveltämä. Toisaalta Rautavaara antoi Laville aiheen hänen säveltämäänsä, sanoittamaansa ja levyttämäänsä "Sentraali-Sannaan".[32] Lavi sanoitti yhdessä Juha Vainion kanssa Vainion esittämän kappaleen "Siitä on jo aikaa". Viimeiseksi jääneelle levylleen Lavi otti mukaan Juha Vainion pojan Ilkka Vainion kirjoittaman laulun "Paperihattu". [33]

Lavi sai valtion taiteilijaeläkkeen vuonna 1975 toisena suomalaisena kevyen musiikin edustajana Olavi Virran jälkeen.[34]

Lavi loukkaantui vakavasti marraskuussa 1980 sattuneessa auto-onnettomuudessa, eikä hänen liikuntakykynsä palautunut sen jälkeen koskaan täysin ennalleen.[35] Heinäkuussa 1983 Lavi koki lievän kasvohalvauksen, joka heikensi hänen puhekykyään.[36] Alkuvuonna 1989 Lavi sai vakavan muistutuksen elämän rajallisuudesta jouduttuaan sairaalaan aivoverenkiertohäiriön vuoksi. Vain hieman myöhemmin Sylvi Lavi joutui loppuelämäkseen pyörätuoliin epäonnistuneen selkäleikkauksen jälkeen.[37]

Henkilö- ja taiteilijakuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lavin lapsuuteen ajoittunut Suomen itsenäistyminen ja sitä seurannut sisällissota vaikuttivat suuresti hänen varhaisiin kokemuksiinsa. Lavi halusi olla aina heikon ihmisen puolella. Sekä oman elämänsä että oman sukupolvensa kovista kokemuksista huolimatta Lavi oli optimisti. Hän osasi yhdistää taitavalla tavalla koko tuotannossaan syvän inhimillisyyden ja elämänmyönteisen asenteen – tai kuten hän itse asian ilmaisi: "Huumoria tunteella". Aloittamansa rakkauslaulut Lavi sanoi aina heittäneensä roskakoriin. Myöskään yhtään tukkipoikalaulua Lavi ei tehnyt, koska metsä- ja uittotyöläisten arki oli hänen omien kokemustensa perusteella todellisuudessa jotakin aivan muuta kuin millaiseksi se oli esitetty Toivo Kärjen ja Reino Helismaan ralleissa.lähde?[23]

Lavi oli kuitenkin pitkään kotikaupungissaan Kotkassa henkilö, josta monet eivät pitäneet. Vasemmistolaiset muistivat hänet nuorena riidanhaluisena suojeluskuntalaisena, joka usein tappeli vasemmistopuolueiden kannattajien kanssa. Oikeistolaisia ärsyttivät Lavin tempaukset sota-aikana. Sodan jälkeen hän joutuikin etsimään töitä muualta Suomesta.

Lavi hoiti työnsä hyvin ollessaan työnjohtajana sahalla. Muissa työpaikoissa hänet muistetaan laiskana työntekijänä, jolle usein annettiin jokin helppo tehtävä, jossa hän olisi mahdollisimman vähän häiriöksi muille. Toisaalta monet työtoverit hyväksyivät Lavin, koska hän piristi heidän työpäiväänsä hauskoilla tarinoillaan ja lauleskelullaan. Lavi hyödynsi työpaikoilla toisten hänelle kertomia kokemuksia myöhemmin; useat Lavin laulut kertovat köyhien ja vähän koulutettujen työläisten elämästä.

Lavin 1970-luvulta lähtien saavuttama menestys oli myrkkyä osalle hänen sukulaisistaan. Sylvi Lavi kertoi miehensä lähetelleen Helsingissä asuneelle sisarelleen ja tämän läheisille vapaalippuja konsertteihinsa, joihin nämä eivät koskaan tulleet. He eivät myöskään ostaneet Lavin levyjä ja sulkivat radion aina kun sieltä alkoi kuulua hänen laulujaan.[38]

Harmonikkataiteilija Veikko Ahvenainen, jonka kanssa Lavi teki laajoja kiertueita 1950-luvun alkuvuosina ja joka sävelsi useita tämän lauluja, on muistellut, että Lavilla – kuten monella muullakin taiteilijalla – oli ongelmia itsetuntonsa suhteen. Muutaman kaljan otettuaan Lavi saattoi valittaa sitä, ettei hän ole tarpeeksi hyvä esiintyjä, ja toisaalta sitä, että ihmiset kadehtivat häntä ja yrittävät koko ajan painaa häntä maahan. Ahvenaisella olikin täysi työ saada Lavi vakuuttuneeksi tämän omista kyvyistä. Alkoholi vaikutti myös siten, että Lavi saattoi esityksen aikana unohtaa sanat ja jäädä suu auki kesken säkeistön, jolloin Ahvenainen jatkoi salamannopeasti ja myös Lavi sai jälleen sanoista kiinni. Ahvenaisen mukaan näin sattui kymmeniä kertoja ja yleisö luuli sen kuuluvan asiaan.[39] Lavin läheiset korostivat hänen voimakkaasti kaksijakoista persoonaansa, joka ei paljastunut suurelle yleisölle: hänessä kamppailivat herkkä ja tunteellinen Toivo ja rehvakas, ajoittain jopa karkea Veikko.[40] Viimeisinä vuosina Toivo olisi jo ollut valmis vetäytymään vanhuuden lepoon, kun taas Veikon mieli paloi vielä esiintymislavoille.[41] Lavi myönsi itse, ettei hän pystynyt herkkyytensä vuoksi matkustamaan lentokoneella eikä katsomaan laskuvarjohyppyä. Sen sijaan esiintymislavalla hänelle ei koskaan tullut neurooseja.[42]

1980-luvulla Lavi kirjoitti muutaman romaanin, jotka kuvasivat hänen lapsuutensa ja nuoruutensa Kotkaa. Suuri osa Lavin laulujen ja kertomusten hahmoista on todellisia ihmisiä, vaikka nimissä ja asiayhteyksissä tekijä käyttikin taiteilijan vapautta. Moniin lauluihinsa Lavi sai aiheen myös yleisön kirjeistä ja puhelinsoitoista, sanomalehtien yleisönosastoista tai muusikkoystäviltään. Laulun "Kärpästen peittämät silmät" Lavi kirjoitti nähtyään televisiosta nälkiintyneen afrikkalaisen pikkupojan, joka ei jaksanut edes hätistää kärpäsiä silmistään.[43]

Lavi sai nauttia suurimmasta suosiostaan vasta iäkkäänä, 60-80-vuotiaana. Menestys lievitti jonkin verran unohduksen vuosina patoutunutta katkeruutta. Hän ei olisi halunnut lopettaa laulukeikoilla käymistä, vaikka se alkoi jo käydä vanhan miehen voimille. Viimeisinä aikoinaan hän kierteli esiintymässä lähinnä Kotkan-Haminan seudulla, esimerkiksi vanhainkodeissa.[44] Lavi oli haastattelijoille ja elämäkerrantekijöille hankala tapaus, sillä monet tarinat joita hän kertoi elämästään eivät pitäneet lainkaan paikkaansa. Lavin puheissa oli usein myös paljon liioittelua, jota hänen taustamuusikkonsa ja muut hänet tunteneet kutsuivat "Lavi-lisäksi".

Muiden tulkintoja Lavista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juice Leskinen teki 1980-luvulla ainakin Kotkan kaupunginteatterissa esitetyn näytelmän "Isänmaan Toivo", joka kertoo Lavin elämästä. Martti Kadenius teki, yhdessä Lavin kanssa, Lavin lauluihin ja elämään perustuvan näytelmän "Elämäni Kronikka". Se kiersi esityksenä ympäri Suomea vuosina 1995–1996.lähde?

Vuonna 2008 reggaemuusikko Jukka Poika julkaisi Laulajan testamentti -nimisen Lavin lauluja sisältävän coverlevyn.[45] Vesku Jokinen & Sundin pojat -yhtyeen vuonna 2012 julkaistulla Juuret -nimisellä coverlevyllä on muiden kotimaisten artistien lisäksi myös Lavin tekemiä kappaleita uusina versioina.

Elämäkerrat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lavista on kirjoitettu kaksi elämäkertaa. Tuula Salmi julkaisi "Laulun arvoinen Lavi" -kirjan Tammen kustantamana vuonna 1984. Syksyllä 2012 ilmestyi Matti Halmeahon "Kun suksi ei luista - Veikko Lavin nuoruusvuodet" -teos, jossa kerrotaan Lavin elämästä syntymästä sotavuosiin – aikaan ennen levylaulajan uraa. Vuonna 2013 ilmestyi Matti Halmeahon kirjan jatko-osa "Laulajan testamentti - Veikko Lavin taiteilijavuodet 1950-1996", jossa kerrotaan Lavin elämäkerta ensimmäisistä levytyksistä eteenpäin. Myös useissa Lavin laulujen kokoelmalevyissä ja nuottikokoelmissa on kerrottu hänen elämästään ja taiteilijan urastaan.lähde?

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Veikko Lavi 1 (1969)
  • Veikko Lavi 2 (1971)
  • Uusia lauluja (1974)
  • Jokainen ihminen on laulun arvoinen (1976)
  • Huumoria tunteella (1978)
  • Lauluja elämästä (1979)
  • Ruusuja ja risuja (1980)
  • Ihminen – homo sapiens (1982)
  • Monta ovea olen avannut (1983)
  • Elämäni kronikka (1988)
  • Tunnen kuuluvani tähän maahan (1992)
  • Päivä kerrallaan (1994)
  • Kupletin mestari (2012)

Kokoelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauluntekijänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Punaiset ja valkoiset (1980)
  • Ystävät ja viholliset (1985)
  • Syylliset ja syyttömät (1987)

Lavi sävelsi ja sanoitti kaikki näille levyille sisältyvät laulut, mutta niiden tulkinta on muiden solistien.

Cover-levyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salanimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Olavi Valo
  • Kai von Ämberg (sävellys Torpan kohdalla)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lähde päivämäärien, ei paikkakuntien osalta: Tero Halvorsen, Harri Hirvi & J. J. Marjanen: Viihdemusiikin vaikuttajien elinaikoja 1.1.2005. Viihdemusiikin Ystävien Seura ry. Viitattu 8.7.2013.
  2. Salmi, s. 10–12
  3. Salmi 1984, s. 57.
  4. a b Pekka Gronow: Kun suksi ei vielä luistanut. Demokraatti, 25.2.2013.
  5. Salmi 1984, s. 129.
  6. Mikko Uola: Suomalaisen populismin juurilla. Ernesti Hentunen – tasavallan hovinarri, s. 127. Turun Yliopiston poliittisen historian tutkimuksia 7. Turun yliopiston poliittisen historian laitos, 1997. ISBN 951-29-1024-1 / ISSN 1238-9420.
  7. Salmi 1984, s. 125.
  8. Halmeaho 2012, s. 284.
  9. Salmi 1984, s. 125.
  10. Salmi 1984, s. 125–126.
  11. Salmi 1984, s. 131.
  12. Jake Nyman: Suomi soi 4: suuri suomalainen listakirja, s. 92. Helsinki: Tammi, 2005.
  13. salmi 1984, s. 141–142.
  14. Salmi 1984, s. 191–192.
  15. Salmi 1984, s. 170–171.
  16. Salmi 1984, s. 159.
  17. Salmi 1984, s. 174.
  18. Salmi 1984, s. 189.
  19. Salmi 1984, s. 193.
  20. Salmi 1984, s. 200.
  21. Salmi 1984, s. 205.
  22. Salmi 1984, s. 211–212.
  23. a b c d Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo: Iskelmän kultainen kirja, s. 233–237. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-08913-7.
  24. Salmi 1984, s. 218.
  25. Salmi 1984, s. 229.
  26. Jukka Lindfors, Pekka Gronow ja Jake Nyman: Suomi soi 2 –Rautalangasta hiphoppiin, s. 298. Helsinki: Tammi, 2004.
  27. Pekka Gronow: Huumoria tunteella -levyn takakansiteksti. Finnlevy 1978.
  28. Pekka Gronow, Jukka Lindfors ja Jake Nyman: Suomi soi 1 – Tanssilavoilta tangomarkkinoille, s. 77. Helsinki: Tammi, 2004.
  29. Salmi 1984, s. 223.
  30. Salmi 1984, s. 222–224.
  31. Halmeaho 2013, s. 245–246.
  32. Salmi 1984, s. 142–143.
  33. Gronow, Lindfors & Nyman: Suomi soi 1, s. 370.
  34. Salmi 1984, s. 235.
  35. Salmi 1984, s. 243–244.
  36. Salmi 1984, s. 246.
  37. Halmeaho 2013, s. 355–356.
  38. Halmeaho 2013, s. 283.
  39. Markus Similä: Veikko Ahvenainen: täysin palkein, s. 68–69. Jyväskylä: Gummerus, 2001. ISBN 951-20-5819-7.
  40. Halmeaho 2013, s. 110.
  41. Halmeaho 2013, s. 385.
  42. Salmi 1984, s. 173.
  43. Salmi 1984, s. 247.
  44. Halmeaho 2013, s. 385–386.
  45. Anssi Järvinen: Jukka Poika: Laulajan testamentti 25.8.2008. Viitattu 9.9.2008.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Matti Halmeaho: Kun suksi ei luista, Veikko Lavin nuoruusvuodet, Art House, 2012
  • Matti Halmeaho: Laulajan testamentti. Veikko Lavin taiteilijavuodet 1950–1996, Art House 2013
  • Veikko Tiitto: Veikko Lavi – Diskografia 1951–2006, Pop-lehti, 2007

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Veikko Lavi -sitaatteja.