Tapio Liinoja
Tapio Liinoja | |
---|---|
Tapio Liinoja elokuussa 2011 |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Tapio Mikael Liinoja |
Syntynyt | 8. marraskuuta 1954 Vampula |
Ammatti | laulaja, näyttelijä, sanoittaja |
Lapset | 2 |
Sukulaiset | Hanna Liinoja (sisar) |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Svensk Filmdatabas | |
Tapio Mikael Liinoja (s. 8. marraskuuta 1954 Vampula)[1] on suomalainen näyttelijä, laulaja ja sanoittaja. Hänen näyttelijänuransa alkoi KOM-teatterissa vuonna 1982 näytelmässä Betoniyö. KOM-teatterista hän siirtyi Vaasan kaupunginteatteriin ja on vieraillut sekä Kokoteatterissa että Espoon kaupunginteatterissa. Hän on näytellyt monissa televisiosarjoissa, muun muassa Raid, Elämän suola, Viimeiset siemenperunat ja Helppo elämä. Hän on näytellyt myös muun muassa elokuvissa Kielletty hedelmä, Vuonna 85, Prinsessa ja Kaksipäisen kotkan varjossa.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liinoja oli yksi Lapinlahden Linnut -yhtyeen perustajajäsenistä ja kuului yhtyeeseen vuosina 1983–1994 sekä jälleen vuodesta 2006 lähtien. Hän näytteli Lapinlahden Lintujen televisiosarjoissa Seitsemän Kuolemansyntiä (1988), Maailman kahdeksan ihmettä (1990), Kuudesti laukeava (1992) ja Lapinlahden Linnut Show (1993) sekä Lintujen paluujaksossa Muuttuuko ihminen (2006).
Lapinlahden Lintujen lisäksi Liinojalta ilmestyi vuonna 2002 sooloalbumi Näin kuvittelen sinut ja vuonna 2006 novellikokoelma Raapaisuja. Kitaristi Esa Pulliaisen kanssa Liinoja teki vuonna 2009 kirjallisen äänilevyn Vampula Pop Vol. 1, jossa Liinoja lukee kirjoittamaansa tarinaa Vampulan tapahtumista Pulliaisen soittaessa taustalla suomalaisia ikivihreitä. Liinoja ja Pulliainen toteuttivat samalla kaavalla myös Vampulan joulu -nimisen kuunnelman Radio Suomelle, joka esitettiin joulupäivänä 2009.[2] Liinoja on toiminut sekä Jari Tervon että Tommy Tabermannin tilalla kapteenina TV1:n Uutisvuodossa sekä yhden jakson verran ohjelman vaihtuvana kapteenina toukokuussa 2007. Keväällä 2011 Liinoja osallistui TV1:n Maestro – tikusta asiaa -sarjaan, jossa julkisuuden henkilöt opettelivat johtamaan orkesteria.[3] Vuonna 2012 Liinoja osallistui Seinäjoen Tangomarkkinoille kilpailijana ja selvisi Seinäjoen finaaliin Turussa järjestetystä semifinaalista.[4]
Politiikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liinoja osallistui nuoruudessaan vuoden 1979 eduskuntavaaleihin. Kokoomuksen Nuorten Liiton tukema satakuntalainen päätoimittaja ja opiskelija Liinoja sai vaaleissa 1 269 ääntä, mikä oli ennakko-odotuksiin ja vaalirahoitukseen nähden hyvä tulos.[5]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liinoja meni naimisiin toisen kerran vuonna 2002.[6] Hänellä on aiemmasta avioliitostaan kaksi lasta.[7]
Liinoja asuu Helsingin Kumpulassa.[8][9]
Tapio Liinojan sisko on näyttelijä Hanna Liinoja.[1]
Bibliografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Omat kirjat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Raapaisuja. Helsinki: Johnny Kniga, 2006. ISBN 978-951-0-31762-4.
- Liinoja, Tapio & Pulliainen, Esa: Vampula Pop Vol. 1. Helsinki: Johnny Kniga, 2009. ISBN 978-951-0-34988-5.
- Hiiri ja isännöitsijä. (Kuvitus: Virpi Liinoja) Helsinki: Arktinen Banaani. ISBN 978-952-5768-75-6.
Muut kirjat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lyytinen, Jukka: Lapinlahden Linnut. Helsinki: Like, 2003. ISBN 978-952-4-71098-5.
- Kivinen, Mikko & Liinoja, Tapio & Lyytinen, Jukka: Tuu tii tu töötituu – Suomi 90 vuotta -tietovisa. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2007. ISBN 978-951-2-07582-9.
- Rossi, Timo: Lapinlahden linnut – Miksei asioista puhuta. Helsinki: Docendo, 2023. ISBN 978-952-3-82569-7.
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lapinlahden Linnut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
Sooloalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
Mukana levyillä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Apinan vuosi (1983)
- Kyllä elämä on ihanaa (1987)
- Pekko ja massahurmaaja (1995)
- Yöjuna (1996)
- Kummeli Kultakuume (1997)
- Palava rakkaus (1997)
- Kulkuri ja Joutsen (1999)
- Kaksipäisen kotkan varjossa (2005)
- Game Over (2005)
- Puhdas päämäärä (2005)
- Kummelin Jackpot (2006)
- Kirkkaalta taivaalta (2006)
- Bodomin legenda (2006)
- Ganes (2007)
- Suuri performanssi (2008)
- Kielletty hedelmä (2009)
- Täällä Pohjantähden alla (2009)
- Prinsessa (2010)
- Jäät (2010)
- Lumihiutalemuodostelma (2012)
- Vuonna 85 (2013)
- Kalervo Palsa ja kuriton käsi (2013)
- Mieletön elokuu (2013)
- Linnan juhlat (2017)
- Veljeni vartija (2018)
- Kulkuset kulkuset (2022)
- Polkupyörävaras (2022), lyhytelokuva
Televisio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hittimittari (1987-1988)
- Seitsemän kuolemansyntiä (1988)
- Maailman kahdeksan ihmettä (1990)
- Kuudesti laukeava (1992)
- Lapinlahden Linnut Show (1993)
- Hyvien ihmisten kylä (1993)
- Viimeiset siemenperunat (1993–1994)
- Akkulaturit (1995)
- Takaisin kotiin (1995)
- Lihaksia ja luoteja (1996)
- Samppanjaa ja vaahtokarkkeja (1996–1997)
- Elämän suola (1996–1998)
- Rakkauden tanssi (1998)
- Lääkärit tulessa (1998)
- Loistavat Jerkun pojat (1999)
- Raid (2000)
- Pertsa ja Kilu (2000)
- Kotikatu (2001)
- Tuomio (2008)
- Harvoin tarjolla (2008)
- Suojelijat (2008)
- Helppo elämä (2009)
- Puolustuksen puheenvuoro (2009)
- Kallio (2010)
- Virta (2011)
- Maailma on valmis (2012)
- Nuoret nerot (2013)
- Heroes of the Baltic Sea (2016)
- Karppi (2018)
- Sunnuntailounas (2018)
- Hyvät katsojat (2018)
- Keisari Aarnio (2018)
- Sorjonen (2018)
- Syke (2019)
- Kummeli esittää: Kontio & Parmas (2019)
- Sipoon herttua (2019)
- Downshiftaajat (2020)
- Pohjolan laki (2020)
- Kaikki anteeksi (2023)
- Karkurit (2024)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Seppälä, Riitta & Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993, s. 265. Helsinki: Tammi, 1993. ISBN 951-31-0236-X.
- ↑ Vampulan joulu joulupäivänä Yle Vintti. 16.12.2009. Yleisradio Oy. Viitattu 22.2.2010.
- ↑ Tapio Liinoja tahtoo kapellimestariksi Ilta-Sanomat. 22.2.2011. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Arkistoitu 12.10.2011. Viitattu 20.8.2011.
- ↑ Latva-Kurikka, Marika: He jatkavat tangokilpaa! Iltalehti. 16.6.2012. Helsinki: Alma Media Suomi Oy. Viitattu 17.6.2012.
- ↑ Vares, Vesa: Kaksi askelta edellä: Kokoomuksen Nuorten Liiton historia 1928–1996, s. 189. Helsinki: Kokoomuksen Nuorten Liitto, 1999. ISBN 952-91-0794-3.
- ↑ Tapio Liinoja meni naimisiin. Ilta-Sanomat. 25.7.2002. Arkistoitu 29.1.2016. Viitattu 29.10.2015.
- ↑ Talvitie, Liisa: Tapio Liinoja Laulaja, näyttelijä, kirjailija. 58 vuotta, Helsinki. Apu. 4.1.2013. A-lehdet. Viitattu 29.10.2015.
- ↑ Näyttelijä Tapio Liinojalla karvainen suurperhe Iltalehti. 23.5.2014. Viitattu 26.1.2016.
- ↑ Lehtonen, Veli-Pekka: Tapio Liinoja on Suomen Jack Nicholson, ainakin naapureidensa mielestä Helsingin Sanomat. 8.11.2014. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Arkistoitu 1.2.2016. Viitattu 26.1.2016.
- ↑ Viikon 42 / 2015 levyuutuudet. Yle Radio Suomi. 2015. Arkistoitu 16.1.2016. Viitattu 28.1.2016.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tapio Liinoja Fonossa
Studioalbumit |
|
---|---|
Kokoelmat |
|
DVD:t |
|
|