Lapinlahden Linnut

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo yhtyeestä. Nimen muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Lapinlahden linnut
Lapinlahden linnut.logo.svg
Matti Jaarasen suunnittelema logo
Matti Jaarasen suunnittelema logo
Tiedot
Toiminnassa 19832013
Tyylilaji huumorimusiikki,[1] rock
Kotipaikka Helsinki, Suomi
Laulukieli suomi
Jäsenet

Timo Eränkölaulu, saksofoni
Jussi Liskilaulu, koskettimet
Matti Jaaranenlaulu, trumpetti
Markku Toikkalaulu, saksofoni
Tapio Liinojalaulu
Mikko Kivinenlaulu
Veli-Pekka Oinonenkitara
Hannu Lemolarummut

Levy-yhtiö

EMI Finland
Kestoviihde

Aiheesta muualla
Kotisivut

Lapinlahden Linnut eli Lapparit oli suomalainen vuosina 1983–2013 toiminut huumorimusiikkiyhtye. Yhtye on saanut virallisesti nimensä Helsingissä sijaitsevasta Lapinlahdenkadusta,[2] mutta Lapinlahden Lintujen englanninkielisessä nimessä Rampton Birds on kuitenkin suomennettuna suora viittaus Lapinlahden mielisairaalaan. Yhtye on esiintynyt yli 2 500 konsertissa.[3] Lokakuussa 2012 yhtye ilmoitti jättävänsä keikkailun ja pitävänsä jäähyväiskiertueen kahdeksalla paikkakunnalla maaliskuussa 2013.

Lapinlahden Lintujen keikkaesiintymiseen liittyvät oman musiikin ohella erottamattomasti erilaiset ajankohtaiset ja huumoripitoiset sketsit ja kuvaelmat, sillä yhtyeen jäsenet ovat suurelta osin näyttelijöitä. Lapinlahden Lintujen musiikissa ja sketseissä tyypillinen teema on epäonnistuneista ja kaltoin kohdelluista ihmiskohtaloista. Yhtyeen jäsenet ovat kertoneet tavoitteikseen ”vastustaa sitä, että ihmisiä huijataan, riistetään, alistetaan ja sorretaan”[3] ja yleisesti olla ”pienen ihmisen puolella suurta vääryyttä vastaan”.[2]

Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ”Tero ja minä”, ”Se ei käy”, ”Vihtaasi on kustu”, ”Älä pure mun ananasta”, ”Sateet tulevat”, ”Tapasin naisen”, ”Köyhän taivas”, ”Kuppilan tango”, ”Tyttö huutaa hii”, ”Aimon virsi”, ”Lipputangon nuppi”, ”Elämä janottaa” sekä sanonnaksi muodostunut ”Sedät jaksaa heilua”.

Yhtye tunnetaan myös televisioon tekemistään sketsisarjoista.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustaminen (1982–1983)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elämäkerturi Jukka Lyytisen mukaan ”Lapinlahden Lintujen tarinan alku ja juuri, sydän ja sielu, on Vanhan ylioppilastalolla”.[4] Kuva vuodelta 2005.

1980-luvun puoliväli oli suomalaisen rockin kiihkeintä aikaa. Dingon ja Yön kaltaiset yhtyeet olivat tuolloin suosionsa huipulla, ja lisäksi perustettiin suuri joukko uusia kokoonpanoja.[5]

Lapinlahden Lintujen perustajajäsenet tunsivat toisensa Helsingin ylioppilaspiireistä,[6] ja kaikilla oli kokemusta musisoinnista ja teatterista.[7] Timo Eränkö ja Heikki ”Hiski” Salomaa olivat kumpikin soittaneet musiikkia kadulla, tosin eri kokoonpanoissa, ja kumpikin oli mukana Ylioppilasteatterin toiminnassa. Erängöllä oli vuosina 1981–1982 pesti Joensuun kaupunginteatterissa, mutta hän ei viihtynyt laitosteatterissa. Syksyllä 1982 hän oli jo palannut Ylioppilasteatteriin, missä hän ja Salomaa tutustuivat satakuntalaissyntyiseen Tapio Liinojaan. Neljänneksi jäseneksi mukaan tuli pianisti Ari Kettunen, joka oli muuttanut Forssasta Helsinkiin ja myös osallistui Ylioppilasteatterin toimintaan.[6]

Alkuvuosina jäsenet viettivät usein aikaa Vanhalla ylioppilastalolla. Erängön mukaan nelikko päätti alkuvuodesta 1983 ”perustaa vähän isomman katusoitto-orkesterin”. Liinojan mukaan ensimmäiset harjoitukset olivat jo vuodenvaihteessa 1982–1983: ”Arvid soitteli pianoa ja meillä oli tekstejä, joista alettiin koota laajempaa juttua.” Ensimmäisissä tapaamisissa tehtyjä kappaleita olivat ”Kyllä elämä on ihanaa”, ”Joka kesäyö pullo viiniä” ja Ilha dourada – kultainen saari”.[6] Yhtye esitti alkuvuosinaan myös Kettusen aiemman yhtyeen U-Bahnin singleä ”Tuo lohkolämmitin on minun”.[8]

Lapinlahden Lintujen ensimmäinen esiintyminen oli Ylioppilasteatterin jäsenkokouksessa. Ensimmäinen virallinen konsertti järjestettiin Satakuntalaisessa Osakunnassa 17. helmikuuta 1983. Outi Popp oli haastatellut Kettusta U-Bahnin singlen tiimoilta ja järjesti yhtyeen Saton juhliin esiintyjäksi. Konsertissa yhtye esitti huumorimusiikkia ja sketsejä, ja yleisö otti konseptin hyvin vastaan.[9]

Vanhan kuppilan lisäksi yhtye alkoi viettää paljon aikaa ”Lapinlahden kommuunissa”, neljän huoneen ja keittiön soluasunnossa, jossa Tapio Liinoja asui. Se sijaitsi osoitteessa Lapinlahdenkatu 23 B, ja vuosien varrella siellä Lapinlahden Lintujen jäsenten lisäksi asui tai vietti aikaa moni muusikko ja näyttelijä, kuten Martti Suosalo ja Jarmo Mäkäräinen. Yhtye nimettiin kommuunin mukaan, mutta Erängön mukaan myös ”siinä lähellä olleella Lapinlahden mielisairaalalla” oli ”oma osuutensa”. Monet yhtyeen sanoituksista kirjoitettiin Lapinlahden kommuunissa, ja Kettunen sävelsi ne Ylioppilasteatterissa tai kotonaan.[10]

Alkuvuodesta 1983 Eränkö pyysi Matti Jaarasta mukaan Lapinlahden Lintuihin. Miehet olivat aiemmin tuottaneet pienoisnäytelmiä, joita esitettiin osakuntien ja ainejärjestöjen juhlissa. Jaaranen ilmoitti liittyvänsä parin kuukauden päästä, sillä hän oli lupautunut lavastajaksi Arto Mellerin näytelmään Sopimus Mr. Evergreenin kanssa. Lapinlahden Lintujen kolmannessa konsertissa Jaaranen oli jo mukana. Hän piirsi myös yhtyeen logon ja keltaista lintua esittävän tunnuskuvan.[9]

Kokoonpanon vakiintuminen (1983–1984)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan sihteeri Rauha Rauhamaa antoi Lapinlahden Linnuille erikoisluvan esiintyä Vanhan ylioppilastalon portailla.[9] Konserteissa Kettunen soitti Ylioppilastalon pianoa, jota myös Kaj Chydenius oli käyttänyt omien kappaleidensa säveltämiseen.[10]

Yhtye soitti usein myös Kaivopihalla. Esiintymiset osoittautuivat suosituiksi ja yhtyeen maine kasvoi. Tyypillisenä päivänä kolikoita kertyi vajaan 2 000 markan edestä, mutta parhaimpina päivinä jopa 3 000 markkaa. Erängön mukaan lauantait olivat tienestien kannalta parhaita päiviä. Suuri osa rahoista käytettiin vielä samana päivänä alkoholiin, mutta Erängön mukaan ”ei me silti örväilty, eikä oltu sikakännissä. Se oli iloa ja riemua.” Jäsenten pääasiallinen motiivi soittamiseen oli tienata rahaa, pitää hauskaa ja viihdyttää ohikulkijoita. Timo Erängön mukaan yhtyeellä oli kuitenkin myös yhteiskunnallinen viesti: ”Emme olleet silloin pelkkä hupailupoppoo emmekä ole vieläkään [vuonna 2003]. [– –] Tarkoitus oli vastustaa sitä, että ihmisiä huijataan, riistetään, alistetaan ja sorretaan. Tämä oli aina takaraivossa, mutta mitä sitä liikaa tuomaan esille. Tulee liian paksua makkaraa.”[7]

6. toukokuuta 1983 Lapinlahden Linnut esiintyi ensi kertaa Vanhalla ylioppilastalolla. Tapahtuman nimi oli Ei oikotietä sankaruuteen ja siitä ilmoitettiin Helsingin Sanomissa. Popp oli mukana vierailevana laulajana.[7]

Syksyllä yhtyeeseen liittyivät Mikko Kivinen ja Markku Toikka. Molemmat olivat aiemmin soittaneet Erängön kanssa yhtyeessä Eino Isoviha ja Tampereen Verkatehdas. Kivinen oli myös yleisöstä seurannut Lapinlahden Lintujen ensimmäistä konserttia Ylioppilasteatterin kokouksessa. Vuonna 1983 Kivinen alkoi opiskella Teatterikorkeakoulussa. Kivisen mukaan Lapinlahden Lintujen toiminta oli ”silloin vielä semmoista harrastusta, hengailua”, ja moni muusikko vieraili yhtyeessä lyhyesti. Kivisen jäsenyys muodostui kuitenkin pysyvämmäksi. Myös Toikka oli tutustunut Lapinlahden Lintujen jäseniin Ylioppilasteatterin kautta, ja oli ollut mukana Sopimus Mr. Evergreenin kanssa -näytelmässä. Aluksi häntä pyydettiin vain esittämään Jumalan ääntä. Pian hänet pyydettiin myös konserttiin paukuttamaan matkalaukkua kuin lyömäsoitinta. Sen jälkeen Toikasta tuli yhtyeen vakituinen jäsen. Toikan mukaan hän ja Kivinen tulivat ”vähän niin kuin ammattinäyttelijöinä mukaan Lintuihin”.[11]

Vuonna 1983 yhtyeessä soittivat myös Ilpo Kotanen ja Tapio Saariaho. Kivinen muistelee Saariahon olleen ainoa Lapinlahden Lintujen jäsen, joka on erotettu alkoholin vuoksi, mikä Kivisen mukaan ”on jo aika hyvin se”. Elämäkerturi Jukka Lyytisen mukaan Saariaho oli vain vieraileva jäsen.[11]

Kosketinsoittaja Pekka Hedkrok ja rumpali Jan Noponen liittyivät yhtyeeseen 1984.[2]


Suosion kasvu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myöhemmin yhtye alkoi saada myös sisäkeikkoja ja vuonna 1985 julkaistiin yhtyeen ensimmäinen albumi, Lapinlahden Linnut. Ensimmäisen levyn kappaleista varsinkin "Lipputangon nuppi" sai paljon radiosoittoa ja nousi hitiksi. Se on edelleen yhtyeen tunnetuimpia kappaleita. Vuonna 1986 julkaistiin toinen albumi Jep. Se menestyi edeltäjäänsä paremmin, mutta monissa musiikkilehdissä se arvosteltiin melko heikoksi ja esimerkiksi Rumban arvostelussa arveltiin, että Lapinlahden Linnuilta olivat hyvät ideat loppu. Fanien keskuudessa monet pitävät Jepiä kuitenkin yhtenä Lappareiden merkittävimmistä levyistä. Jepiä seuraava albumi Vihreä gorilla oli monien mielestä pettymys edellisiin albumeihin verrattuna ja samaa mieltä olivat myös yhtyeen jäsenet. Vihreällä gorillalla myös vaikutti uusi jäsen, Hannu Lemola. Edellinen rumpali Jan Noponen oli lähtenyt yhtyeestä melko pian Jepin teon jälkeen. Vihreän gorillan miksausvaiheen aikana perustajajäsen Ari Kettunen lähti yhtyeestä. Myöhemmin Kettunen on kertonut, että hänesta tuntui kuin hän olisi antanut Lappareille jo kaiken, mikä annettavissa on.[2]

Jepin julkaisusta lähtien Lapinlahden Lintujen maine alkoi karttua ja keikkoja oli entistä enemmän: aluksi lähinnä pääkaupunkiseudulla, myöhemmin myös muualla Suomessa. Noihin aikoihin Lapinlahden Linnut teki yli 200 keikkaa vuodessa, 1987 peräti 226. Keikkabussissa vietettiin yhteensä yli kaksi miljoonaa ajokilometriä.[3] Esiintymispäivät venyivät pitkiksi ja perinteiseen rock-yhtyehenkeen motelleissa hajotettiin paikkoja ja juotiin. Myöhemmin Mikko Kivinen kuvaili tätä "infernaaliseksi".[2]

1988 yhtye julkaisi albumin Lauluja Nuppilasta, jota on pidetty yhtenä yhtyeen parhaista albumeista. Varsinaiseksi "pajatson tyhjennykseksi" osoittautuivat vuosikymmenen vaihteessa tehdyt sketsisarjat, erityisesti Seitsemän kuolemansyntiä ja Maailman kahdeksan ihmettä, joista jälkimmäinen voitti Venla-palkinnon.[12]

Vuonna 1989 julkaistu Elämä janottaa ja 1990 Tähdet kertovat -albumit sisälsivät osittain saman ääniraidan kuin sketsisarjojen musiikkiesitykset. Molemmat albumit myivät kultaa.[13] Elämä Janottaa on edelleen 500 myydyimmän kotimaisen albumin luettelossa ja on 33 105 myydyllä kappaleellaan Lapinlahden Lintujen myydyin levy.[14] Kyseiset ohjelmat myös osallistuivat Montreux'n Kultainen ruusu -viihdeohjelmakilpailuun, niissä kuitenkaan erityisemmin menestymättä. Jopa Monacon prinssi Albert kertoi huvittuneensa Maailman kahdeksasta ihmeestä.[2]

Vuonna 1989 Lapinlahden Lintuihin liittyi kitaristi Veli-Pekka Oinonen. Joitakin sessiokitaristeja lukuun ottamatta yhtyeellä ei aiemmin ollut ollut kitaristia ja tällä oli merkittävä vaikutus yhtyeen musiikkiin. Kun aiemmin taustasoittimina olivat olleet vain rummut ja koskettimet sekä puhaltimet soolosoittimina, mahdollisti kitara rockimpien kappaleiden tekemisen. Monet pitävät juuri vuoden 1990 kokoonpanoa yhtyeen klassisimpana kokoonpanona. Grrr!-albumille haettiin tietoisesti rockimpaa särmää.[2]

Lisää sketsisarjoja tehtiin 1990-luvun alkupuolella ja Vanhalla ylioppilastalolla pidetyillä kaksipäiväisillä kymmenvuotisjuhlilla monet tunnetut suomalaisartistit tulkitsivat Lapinlahden Lintujen kappaleita Lapparien omien esiintymisten lomassa. Ohjelma myös televisioitiin ja näytettiin MTV3:lla.

Vuonna 1994 Köyhän taivas -single samannimiseltä albumilta sijoittui parhaimmillaan Suomen singlelistan ykköseksi. Se on ainoa Lapinlahden Lintujen kappale, joka on sijoittunut niin hyvin.[2] Yhtye osallistui myös saman vuoden Syksyn sävel -laulukilpailuun kappaleella "La Ulu".[15]

Jäsenistö uusiutuu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Markku Toikka oli eronnut yhtyeestä jo 1990. Mikko Kivinen erotettiin kaksi vuotta myöhemmin ja Tapio Liinoja lähti 1994. Monet ovat kertoneet, että Lappareissa esiintyminen oli alkanut tuntua työltä ja kova keikkatahti rasitti jokaista. Ainakin Toikan eroon vaikutti myös hänelle tehty kepponen, jossa hänet huijattiin uskomaan että hänen vuokseen yhtye menetti hyvin suuren määrän rahaa. Myöhemmin Toikka mainitsi tämän tuntuneen työpaikkakiusaamiselta. Kun yhtyeen jäsenistö näin nopeasti harveni, tarvittiin uusia jäseniä: Ari Wahlsten oli ensimmäinen 1990-luvulla Lapinlahden Lintuihin liittynyt jäsen.[2] Tyttö huutaa hii! -levylle Wahlsten sanoitti ja lauloi monia kappaleita. Keikoilla hän tulkitsi aiemmista kappaleista erityisesti Markku Toikan esittämiä. Wahlsten myös osallistui Lapinlahden Linnut! -ohjelman tekoon.

Jatkossa monet vanhemmista jäsenistä erosivat. 1995 kitaristi Veli-Pekka Oinonen lähti ja tilalle tuli Wigwam-yhtyeestä tuttu Rekku Rechardt. Yli kymmenen vuotta Lapparien rumpalina toiminut Hannu Lemolakin väsyi lopulta keikkailuun. Hate Kinnunen oli aiemminkin tuurannut Lemolaa keikoilla ja häntä pidettiin selvänä seuraajana Lemolalle. Kinnunen soitti yhtyeessä vuoteen 2005. Wigwamin tehtyä comebackin 1999 Rechardtin tilalle tuli Pekka "Devil" Virtanen, joka niin ikään viihtyi yhtyeessä vuoteen 2005. Lyhytaikaisesti yhtyeessä vaikuttivat tämän jälkeen Jaku Havukainen ja Sami Kariluoma.

Ainakin vuosina 1997 ja 2001 yhtyeellä oli tekeillä uusi sketsisarja. Varhaisemmasta mainitaan Lapinlahden Lintujen haastattelussa Soundi-lehdessä vuodelta 1997 ja jälkimmäiseen viitataan yhtyeen historiikissa: nimeksi oli tarkoitus tulla Pasi Kuikka.

Paluu klassiseen kokoonpanoon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Lapinlahden Lintujen kokoonpano vuosien kuluessa on muuttunut useaan kertaan, yhtye on palannut aina silloin tällöin vanhaan kokoonpanoonsa. Esimerkiksi edesmenneen Heikki Salomaan muistoa kunnioitettiin vuonna 2003 Hiskin peijaisissa, jolloin yhtyeen alkuperäinen kokoonpano esiintyi yhdessä senaikaisen kokoonpanon kanssa. Syksyllä 2006 Lapinlahden Lintujen rinnalle koottiin The Original Lapinlahden Linnut, jossa esiintyi vuosimallin 1990 miehitys edesmennyttä Salomaata lukuun ottamatta. Marraskuussa 2006 The Original -miehitys ilmoitti jatkavansa ainoana lintukokoonpanona nimellä Lapinlahden Linnut.

Yhtye koottiin markkinoimaan syksyksi 2006 ajoittunutta kolmen televisiosarjan Seitsemän kuolemansyntiä, Maailman kahdeksan ihmettä ja Kuudesti laukeava DVD-julkaisua. Sarjat tulivat vuosina 1988–1992 Ylen televisiokanavilta. Yhtye julkaisi 27. syyskuuta 2006 kokoelmalevyn Lintuinfluenssa Vol.1, jolla oli kaksi uutta kappaletta: Keski-ikä on syvältä ja Perunatorin tyttö. The Original Lapinlahden Linnut Tour -niminen kiertue kattoi alun perin 10 paikkakuntaa alkaen 14. syyskuuta Helsingistä ja päätyen 21. lokakuuta Kuopioon. Myöhemmin lisättiin päätöskeikka, joka pidettiin 30. marraskuuta 2006.

DVD-julkaisuja varten tuotettiin myös uutta sketsimateriaalia, lyhyt sketsiohjelma Muuttuuko ihminen, joka julkaistiin DVD:llä jouluna 2006 ja esitettiin Yle TV1 -kanavalla vappuna 2007. Saman vuoden syksyllä julkaistiin uusi albumi Etiäppäin. Lapinlahden Linnuilla oli suunnitteilla myös elokuva, jonka alustava nimi oli Uuraania, Lapinlahden Linnut. Elokuva sai Suomen Elokuvasäätiöltä käsikirjoitustukea 6 000 euroa vuonna 2007.[16][17]

Pitkäaikainen kosketinsoittaja Pekka Hedkrok siirtyi yhtyeestä tauolle keväällä 2008 keskittyäkseen omiin projekteihinsa. Keikoilla hänen tilallaan esiintyi Jussi Liski. Aluksi Liski oli yhtyeessä sessiojäsenenä, mutta kevään 2009 Aleksis Rock -kiertueella (johon kuului paitsi musiikkia, myös Aleksis Kiven Nummisuutareita mukaileva flash-esitys) hänet vihittiin yhtyeen viralliseksi jäseneksi Hedkrokin jatkaessa omien projektiensa parissa.[18]

Jäähyväiskiertue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. lokakuuta 2012 Lapinlahden Linnut ilmoitti lähtevänsä jäähyväiskiertueelle keväällä 2013. Maaliskuinen ”No niin, viimeisetkin!” -jäähyväiskiertue alkoi 7. maaliskuuta Hämeenlinnasta ja päättyi 17. maaliskuuta Lahteen.

Yhtyeen musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapinlahden Lintujen tyylisuunta on aina ollut ensisijaisesti huumorimusiikki, muut genret ovat kuitenkin vaihdelleet alusta lähtien. Debyyttialbumilla musiikki oli erikoisia soittimia myöten pääasiassa huumorimusiikkia. 1980-luvun albumit olivat pääosin popmusiikkivaikutteisia. Kitaristi Puka Oinosen liityttyä yhtyeeseen tyyli muuttui rockimmaksi ja albumit Grrr ja Köyhän taivas olivat hyvin lähellä perinteistä rockmusiikkia. Sama suuntaus jatkui 2000-luvulle asti, poikkeuksena diskomusiikkia sisältävä albumi Kansandances. Etiäppäin-levyllä yhtye kuitenkin palasi 1980-luvun perinteisempään ja kevyempään otteeseen.

Lapinlahden Linnuilla on kuitenkin aina ollut myös vakavia kappaleita. Jep-levyllä oli Timo Erängön sanoittama "Puumiekka", jossa hän muisteli vastikään kuollutta isäänsä. Tähdet Kertovat -albumilta löytyy "Aimon virsi", josta synkkyydestään tunnettu Viikate on tehnyt coverversion.[2] Etiäppäin-albumilla on useitakin vakavia kappaleita.

Lapinlahden Lintujen historiikin kirjoittanut Jukka Lyytinen mainitsee kirjansa esipuheessa, että Lapinlahden Lintujen valtti on, että huumori ei ole koskaan perustunut "hassunhauskan epävireisesti" laulettuihin coverkappaleisiin.

Ryhmän sisäiset jäynät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapinlahden Linnut tunnetaan myös yhtyeen sisäisistä jäynistä ja kepposista. Kun Markku Toikka kävi yhtyeen alkuvuosina lomalla Yhdysvalloissa, muu yhtye päätti tehdä kepposen ja tekivät "sopimuspaperin", jossa yhtyeelle tarjottiin Nokian kanssa yli miljoonan arvoista mainossopimusta. Tapio Liinoja jopa kävi hakemassa Nokian toimistosta oikeanlaisilla leimoilla varustettua paperia. Yhtyeen jäsenet allekirjoittivat paperin ja jättivät sen näkyvälle paikalle. Toikan palattua hänelle kerrottiin vain, että "rahaa ei tipu kun ei saatu sun allekirjoitusta paperiin". Toikka luonnollisesti raivostui eikä leppynyt sittenkään, kun hänelle kerrottiin asioiden oikea laita.[2][17]

Lapinlahden Linnut ovat kertoneet, että varsinkin Matti Jaaraselle tehtiin paljon jäyniä. Vuosikaudet kiertueilla hänen WC:stään vaihdettiin lamppu rikkinäiseen. Roudari Paavo Liesiselle tehtiin mainosaiheinen pila: hänet huijattiin uskomaan, että hänellä olisi mahdollisuus päästä esiintymään Harley-Davidson-mainokseen.[2]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapinlahden Lintuja kuvaamassa materiaalia DVD-julkaisua varten vuonna 2006. Vasemmalta oikealle: Pekka Hedkrok, Tapio Liinoja, Timo Eränkö, Matti Jaaranen ja Mikko Kivinen.

Viimeinen kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sessiomuusikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapinlahden Linnuissa on toiminut eripituisia aikoja useita sessiomuusikkoja, jotka ovat toimineet joko studioalbumeilla, keikkaillessa tai molemmilla.

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(*) Uudelleenjulkaistu yhteiskokoelmassa vuonna 2001.

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1995 single Köyhän taivas nousi Suomen singlelistan ensimmäiselle sijalle. Köyhän taivas pysyi sijalla kaksi viikkoa. Äideistä rumin -singlen sävelradio sensuroi, koska piti kappaletta sopimattomana.[2][19]

  • Lipputangon nuppi / Sisäinen ahdistus
  • Tapasin naisen / Sateet tulevat
  • Tavallinen Jörndonner / Pikkumiesten laulu
  • Rakas, ukulele soi / Tenukeppi'
  • Älä pure mun ananasta / Hip hop
  • Elämä janottaa / Tuoli kaatuu
  • Se ei käy / Aino kirjoittaa
  • Vihtaasi on kustu / Ruma
  • Älä viskaa mua pihalle / Sedät jaksaa heilua
  • Otto ja pano / Hellä Ulla
  • Karvaisen kiitoksen metsästäjä / Aimon virsi
  • Se tekee gutaa / Tiiviö
  • Helppoa elämää / Hengessä Kollaan
  • Sä teet mut hulluksi / Kalliossa
  • Vanha suomalaisten poikain vitutuslaulu sekä ko. kappaleen remix ja dub mix
  • Siittiöt (Siitosen veljekset) / Työtön, hullu ja eläkeläinen
  • Köyhän taivas / Jos on eläin
  • Köyhän taivas / Viheltävä Ville ja Pekka Petomaani
  • Kaivollinen Kossua / Nyt sitä saa / Perse
  • Enää en sano sanaakaan / Sen pitää olla Raimoa
  • Älä itke, älä sure / Ei liian syvälle
  • XL miehiä sekä XXL ja XXXL -remixit
  • Pekka ja Justiina / XL-miehiä
  • Voisinko olla minä / Kaljasta kaljaan
  • Mun puutarhassa sekä Mun puutarhassa -remix
  • Kilttejä lapsia
  • Kesäapina
  • Sä oot kaikkea kumista ja muovista
  • Äideistä rumin
  • Kolmas jalka haudassa / Suomi takaisin
  • AIAIAIVOIVOIVOI
  • Tänä kesänä perkele!
  • Vedä mua otsikkoon
  • Vedä lärvit, Matti Vanhanen
  • Naiset vaihtaa mua kuin paitaa / Tyttö dynamiittivyössä
  • Keski-ikä on syvältä (promo)
  • Etiäppäin! (promo)
  • Mun muriseva koirani Iines (promo)
  • Takkatulen ääressä / Runo josta ei tullut mitään (promo)

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DVD-julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikkivideot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtye on tehnyt useita musiikkivideoita. Lisäksi Lapinlahden Lintujen tekemissä televisiosarjoissa on ollut sarja musiikkiesityksiä.

Musiikkivideot

  • "Ojasta noustaan" (1985)
  • "Lipputangon nuppi" (1985)
  • "Elämässä täytyy kosia" (1985)
  • "Tapasin naisen" (1986)
  • "Pikkumiesten laulu" (1987)
  • "Tavallinen Jörndonner" (1987)
  • "Heti mulle kaikki tänne nyt" (1987)
  • "Rakas, ukulele soi" (1988)
  • "Älä viskaa mua pihalle" (1990)
  • "Kalliossa" (1992)
  • "Jos on eläin" (1994)
  • "Köyhän taivas" (1994)
  • "Pekka ja Justiina" (1997)
  • "Kesäapina" (1999)
  • "Vollotetaan" (1999)
  • "Voisinko olla minä" (1999)
  • "Sä oot kaikkea kumista ja muovista" (2000)
  • "Hiljaisten miesten baari" (2003)
  • "Vedä lärvit Matti Vanhanen" (2005)
  • "Keski-ikä on syvältä" (2006)

Televisiosarjojen musiikkiesitykset

Televisiosarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Radiosketsisarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Radio Top One
  • Tieteellinen testiryhmä (1999–2000)
  • Joulukalenteri aikuisille (2004, Radio SuomiPOP)

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lyytinen 2003, s. 9, 19.
  2. a b c d e f g h i j k l m Jukka Lyytinen: Lapinlahden Linnut. Like Kustannus Oy, 2003.
  3. a b c Lapinlahden sedät jaksavat heilua? Helsingin Sanomat, 25.6.2003.
  4. Lyytinen 2003, s. 15.
  5. Lyytinen 2003, s. 9.
  6. a b c Lyytinen 2003, s. 15–17.
  7. a b c Lyytinen 2003, s. 22–23.
  8. Lyytinen 2003, s. 19, 20.
  9. a b c Lyytinen 2003, s. 17–20.
  10. a b Lyytinen 2003, s. 20–22.
  11. a b Lyytinen 2003, s. 24–26.
  12. Venla-palkinnot yle.fi.
  13. Mitä Missä Milloin -kirjasarjan kultalevyt-osiot
  14. IFPI - Tilastot: Elämä janottaa ifpi.fi. Viitattu 30.1.2009.
  15. Fono.fi - Äänitetietokanta fono.fi.
  16. Tukipäätökset 5.9.2007 Suomen Elokuvasäätiö. [vanhentunut linkki]
  17. a b Lapinlahden Linnut jatkaa hamaan maailmanloppuun Mesta.net. 14.9.2007. Viitattu 30.1.2009. [vanhentunut linkki]
  18. Lapinlahden Linnut: Uutiset lapinlahdenlinnut.fi. 11.6.2009. Viitattu 30.1.2009.
  19. Lapinlahden linnut sensuurin uhriksi Mesta.net. 17.4.2002. Viitattu 30.1.2009. [vanhentunut linkki]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiquote-logo.svg
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Lapinlahden Linnut.