1 Toisen tuotantokauden kuvausten alkaessa Iina Kuustonen oli raskaana, minkä vuoksi hänen esittämäänsä Satua nähdään vain kahdessa kauden jaksossa.[3]
Sarja kertoo varakkaasta pariskunnasta, Tommista ja Sadusta, joiden elintaso romahtaa. He joutuvat pakosta muuttamaan Helsingin arvoalueelta tavalliseen Koivukylän lähiöön Vantaalle ja totuttelemaan vaatimattomaan elämään.
Toisella tuotantokaudella päähahmoja kohtaa yllättävä äkkirikastuminen.[4] Kolmannella kaudella hahmojen elintaso on tasaantunut ja he muuttavat Helsingin kantakaupungista Tommin saaman työtarjouksen perässä maalle.[5]
Käsikirjoittaja Timo Varpion mukaan sarja syntyi hänen omakohtaisista havainnoistaan ihmisten reaktioista, kun hän itse muutti keskustasta lähiöön. Sarja kirjoitettiin aluksi sijoittumaan Vuosaareen, mutta se muuttui Vantaan Koivukyläksi. Alun perin sarjan konsepti ja käsikirjoitukset kehitettiin Ylen kanssa, mutta tuotantomuutosten jälkeen ensiesitys tapahtui Elisa Viihteellä loppuvuodesta 2015. Yle TV2 sai sarjan esitettäväkseen syksyllä 2016, ja samalla se tuli myös Yle Areenaan.[6]
Sarja kuvattiin yksikameratuotantona, paljolti käsivarakuvauksena lähes vallitsevassa valossa. Tuotannossa pyrittiin muutenkin tavanomaista suurempaan keveyteen, jotta se heijastuisi myös komediasarjan ilmaisun kepeytenä.[6]
Sarjan ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin 25. marraskuuta 2015 Elisa Viihde -palvelussa Suomen ensimmäisenä viihdepalvelun alkuperäissarjana toteutettuna laajamittaisena draamasarjana.[7]Yle esitti sen kauden televisiossa Yle TV2 -kanavallaan ja julkaisi Yle Areena -palvelussaan syksyllä 2016.[8]
Sarjan toinen kausi julkaistiin Elisa Viihteessä neljässä erässä vuodenvaihteessa 2016–2017.[17] Yle Areenassa toinen kausi julkaistiin 26. joulukuuta 2017. Televisiossa kauden esittäminen alkoi 3. tammikuuta 2018.
Kolmannen tuotantokauden kuvaukset alkoivat 23. syyskuuta 2019. Jaksojen ilmoitettiin tulevan katsottaviksi Elisa Viihteen suoratoistopalveluun alun perin loppuvuodesta 2020, mutta koronaviruspandemian vuoksi Elisan toisen sarjan muuttuneen kuvausaikataulun vuoksi Downshiftaajien julkaisu aikaistettiin kesäkuuhun 2020.[5][20]