Matti Onnismaa

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Matti Onnismaa
Matti Onnismaa huhtikuussa 2013.
Matti Onnismaa huhtikuussa 2013.
Syntymäaika 21. lokakuuta 1959 (ikä 58)
Syntymäpaikka Suomen lippu Nokia
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Matti Onnismaa (s. 21. lokakuuta 1959 Nokia) on suomalainen näyttelijä.

Onnismaa ei ole koskaan näytellyt elokuvissa varsinaista pääosaa, mutta esiintynyt merkittävissä sivuosissa. Hän on ollut yksi Veikko Aaltosen elokuvien vakionäyttelijöistä. Onnismaa on näytellyt muun muassa Aaltosen elokuvissa Isä meidän (1993) ja Rakkaudella, Maire (1999). Edellisessä hän esitti sodan traagisia muistoja läpikäyvää julmaa pedofiili-isää, jälkimmäisessä puolestaan herkkää ja katuvaa poliisintappajaa, joka yrittää järjestää elämäänsä uudestaan traagisin seurauksin.

Onnismaan yksi tunnetuimpia elokuvarooleja on lipevän ja sanavalmiin lihapiirakoita aamiaiseksi, lounaaksi ja päivälliseksi syövän käytettyjen autojen kauppiaan osa Kari Väänäsen Kari Hotakainen -filmatisoinnissa Klassikko (2001). Roolia varten Onnismaa joutui lihottamaan itseään. Tämän lisäksi hän on näytellyt muun muassa Olli Saarelan, Pekka Parikan ja Aki Kaurismäen elokuvissa.

Elokuvaroolien lisäksi Onnismaa on näytellyt myös televisiossa ja teatterissa. Hän on esiintynyt muun muassa TV-sarjoissa Big Bang (1998), Firma (2005) ja Rikospoliisi ei laula (2006). Teatterin puolella Onnismaa on esiintynyt muun muassa KOM-teatterin Väinö Linnan romaani-trilogiaan pohjautuvassa näytelmässä Täällä Pohjantähden alla (2006), jossa hän esitti Koskelan Jussin roolia. Näytelmää esitettiin Suomenlinnan kesäteatterissa ja sen oli ohjannut Pekka Milonoff. Dramatisoinnista vastasi Jorma Kairimo.

Vuonna 2010 Onnismaa kiinnitettiin mukaan Vares-elokuvasarjaan, joissa hän esitti pastori Alasen roolia. Elokuvat tulivat ensi-iltoihin 2011–2012 sekä 2015.

Onnismaa on myös työskennellyt ääninäyttelijänä elokuvissa Liisa Ihmemaassa (2010) ja Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus (2011).

Onnismaa on näytellyt myös pieniä rooleja tv-sarjoissa Helppo elämä (2010), Roba (2012), Sekasin (2016), Syke (2015), Kynsin hampain (2016) ja Vintiöt (1995).

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Elokuva Rooli
1989 Talvisota alikersantti Veikko Korpela
1991 Missä on suuri pohjoinen asiakas bensa-asemalla
1993 Romanovin kivet Jarva
1996 Kauas pilvet karkaavat Forsström
1997 Vaiennut kylä korttimies
1999 Rakkaudella, Maire Raimo Gustavsson
2000 Lakeuden kutsu Nikander
Bad Luck Love isännöitsijä Herranen
2001 Klassikko Kartio
Ken tulta pyytää 2. poliisi
2003 Helmiä ja sikoja mutsin miesystävä
2004 Lapsia ja aikuisia autokuski ruuhkassa
2005 Lupaus kouluttaja
2006 Matti Salmela
Laitakaupungin valot vuoropäällikkö
Rock’n Roll Never Dies pappi
Kolme suudelmaa Jaanan isä
2007 V2 – Jäätynyt enkeli Matti Urjala
2008 Tummien perhosten koti viranomainen
8 päivää ensi-iltaan Munkki
Kolmistaan taksikuski
2009 Kohtaamisia möreä-ääninen mies
Rööperi vankilanjohtaja
Maata meren alla Pekka
2010 Prinsessa Gustav
Paha perhe mies
Jos rakastat Ola
Liisa Ihmemaassa Irvikissa (ääni)
2011 Vares – Pahan suudelma Pastori Alanen
Vares – Huhtikuun tytöt
Tarkastaja
Vares – Sukkanauhakäärme Pastori Alanen
Hiljaisuus Antin isä
2012 Vares – Kaidan tien kulkijat Pastori Alanen
Tähtitaivas talon yllä Vihavaisen isäntä
Vares – Uhkapelimerkki Pastori Alanen
3 Simoa Rimpi
Vares – Pimeyden tango Pastori Alanen
2013 Kaappari keilaaja
Mieletön elokuu toimittaja
2014 Lentsikat 2: Pelastajat Tuulentekijä (ääni)
2015 Vares – Sheriffi Pastori Alanen
Lovemilla Mikko
Napapiirin sankarit 2 poliisi
2016 Rendel Herra Erola
Tyttö nimeltä Varpu Asko
Lunastus Markku
2017 Toivon tuolla puolen kylmäsilmäinen mies
Autot 3 Junnu Kuu (ääni)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]