Kauas pilvet karkaavat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kauas pilvet karkaavat
Elokuvan juliste, Marja-Leena Helin, 1996.
Elokuvan juliste, Marja-Leena Helin, 1996.
Ohjaaja Aki Kaurismäki
Käsikirjoittaja Aki Kaurismäki
Tuottaja Aki Kaurismäki
Säveltäjä
Kuvaaja Timo Salminen
Leikkaaja Aki Kaurismäki
Pääosat Kati Outinen
Kari Väänänen
Elina Salo
Sakari Kuosmanen
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Suomi
Tuotantoyhtiö Sputnik Oy
Ensi-ilta Suomi 26. tammikuuta 1996
Kesto 96 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 5 562 154 mk
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Kauas pilvet karkaavat on Aki Kaurismäen ohjaama ja käsikirjoittama elokuva. Elokuva on Kaurismäen Suomi-trilogian ensimmäinen osa, ja se julkaistiin 1996.

Elokuva sai parhaan elokuvan Jussin, Kaurismäki ohjaus- ja käsikirjoitus-Jussit, Kati Outinen naispääosa-Jussin ja Elina Salo naissivuosa-Jussin. Ylen äänestyksessä vuonna 2012 kriitikot valitsivat sen kaikkien aikojen toiseksi parhaaksi suomalaiselokuvaksi[1].

Elokuva on omistettu Matti Pellonpään muistolle: hänen piti alun perin näytellä pääosaroolia, mutta hänen kuoltuaan vuonna 1995 rooli muutettiin Kati Outiselle sopivaksi.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Lauri ja Ilona Koponen ovat helsinkiläinen työläispariskunta. Lauri on raitiovaununkuljettaja, Ilona työskentelee perinteikkään ravintola Dubrovnikin hovimestarina. Pariskunnan talous on niukkaa mutta he suhtautuvat toiveikkaasti tulevaisuuteen: Lauri on juuri ostanut osamaksulla television.

Kun raitiovaunuyhtiössä saneerataan, Lauri jää työttömäksi. Hän kieltäytyy ylpeyttään anomasta työttömyyskorvausta ja uskoo että ammattimies saa aina töitä. Hän onkin saada paikan turistibussin kuljettajana, mutta lääkärintarkastuksessa hänen kuulonsa todetaan liian huonoksi ja hän menettää ajokorttinsa. Pian myös Ilona menettää työpaikkansa, kun pankki ajaa ravintola Dubrovnikin konkurssiin ja ottaa sen haltuunsa. Etsiessään uusia töitä hän saa kuulla olevansa liian vanha ravintola-alalle. Hämäräperäinen työnvälitystoimisto järjestää Ilonalle paikan rähjäisen ruokabaarin ainoana työntekijänä. Baarin omistaja on kuitenkin hämärämies, joka lähtee pakoon verotarkastajien ratsiaa maksamatta palkkaa Ilonalle. Kun Lauri etsii miehen käsiinsä ja vaatii vaimonsa palkkarahoja, hänet hakataan.

Dubrovnikin entinen ovimies Melartin yllyttää Ilonaa perustamaan oman ravintolan. Pankki kieltäytyy antamasta heille lainaa, mutta Dubrovnikin entinen omistajatar rouva Sjöholm tulee rahoineen avuksi. Ilona ja Lauri vuokraavat ravintolahuoneiston, palkkaavat Dubrovnikin entisen henkilökunnan ja avaavat Ravintola Työn. Nihkeän alun jälkeen ravintolasta tulee menestys ja Ilona ja Lauri voivat jälleen katsoa luottavaisina tulevaisuuteen.

Elokuvan lopussa Ilona menee ulos tupakoimaan. Hetken kuluttua Lauri tulee koira kainalossa Ilonan viereen ja halaa häntä. He nostavat katseensa taivaalle ja Rauli Somerjoen laulama kappale Pilvet karkaa, niin minäkin alkaa soida.[2]

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelijä Rooli
Kati Outinen Ilona, hovimestari
Kari Väänänen Lauri, raitiovaununkuljettaja
Elina Salo rouva Sjöholm, ravintola Dubrovnikin omistaja
Sakari Kuosmanen Melartin, ravintola Dubrovnikin portieri
Markku Peltola Lajunen, ravintola Dubrovnikin kokki
Solmu Mäkelä raitiovaunuyhtiön vuoropäällikkö
Outi Mäenpää Laurin sisar
Markus Allan laulaja ravintola Dubrovnikissa
Pauli Granfelt
Kari Lindqvist
Pentti Mutikainen
Tomi Parkkonen
Taisto Wesslin
orkesteri ravintola Dubrovnikissa
Esko Nikkari ravintolapäällikkö
Sulevi Peltola työnvälitystoimisto Nelian mies
Matti Onnismaa Forsström, hämäräperäinen baarinomistaja
Vesa Mäkelä verotarkastaja
Yrjö Järvinen Matkustajakoti Olympian johtaja
Mato Valtonen autokauppias
Aarre Karén pankinjohtaja
Rose-Marie Precht kampaamonomistaja
Atte Blom Ravintola Työn ensimmäinen asiakas
Peter von Bagh Ravintola Työn toinen asiakas
Matti Pellonpää lapsi valokuvassa

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kriitikot valitsivat kaikkien aikojen parhaan kotimaisen elokuvan Yle Uutiset. 12.11.2012. Viitattu 26.3.2022.
  2. Suomen kansallisfimografia, osa 12 (vuosien 1996–2000 elokuvat), s. 45–53. Helsinki: Edita Prima Oy, 2005. ISBN 951-37-3970-8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.