Sulevi Peltola
Sulevi Peltola | |
---|---|
![]() Apulaisohjaaja-näyttelijä Sulevi Peltola (keskellä) ja taustalla ohjaaja Rauni Mollberg työssä tekemässä Yleisradion televisio-ohjelmaa "Tehtaan varjossa" vuonna 1968. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 7. joulukuuta 1946 Viljakkala |
Kuollut | 28. tammikuuta 2025 (78 vuotta) Helsinki |
Ammatti | näyttelijä |
Lapset | Suvi-Sini Peltola |
Sukulaiset | Sirkku Peltola (sisar) |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 1968–2020 |
Merkittävät roolit | |
Palkinnot | |
|
|
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Svensk Filmdatabas | |


Sulevi Antero Peltola (7. joulukuuta 1946 Viljakkala[1] – 28. tammikuuta 2025 Helsinki[2][3]) oli suomalainen näyttelijä. Hän valmistui vuonna 1968 Suomen Teatterikoulun näyttelijäkurssilta ja toimi sen jälkeen muun muassa Rauni Mollbergin ja Mikko Niskasenkin avustajana. Uransa alkuaikoina Peltola oli perustamassa KOM-teatteria.[4] Hän teki toistuvasti yhteistyötä ohjaaja Matti Ijäksen kanssa.
Nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nuoruutensa Peltola vietti Kangasalla. Siellä hän rakensi kirvesmiesisänsä kanssa huviloita ja veisti veneitä. Hänen näyttelijälahjansa tulivat ilmi, kun hän esiintyi iltamissa Suoraman työväentalolla ja lausui runoja Kangasalan yhteiskoulun juhlissa.[4]
Tampereen työväenopistossa Peltola pääsi Veikko Sinisalon lausuntaoppilaaksi. Se selkeytti ammatinvalinnan ja ylioppilaaksi tultuaan hän pääsi teatterikouluun Helsinkiin.[4]
Peltolan oma tyyli alkoi hahmottua Ylioppilasteatterissa. Siellä hän sai teatterikoulua syvempää oppia Ylioppilasteatterin ohjaajilta Kalle Holmbergilta ja Kaisa Korhoselta.[4]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Peltola ohjasi Yleisradiolle muun muassa televisiosarjoja Tytöt, Enkelten siipi, Pudonneita ja Pankkiherroja.
Peltola oli yksi Yle Draaman pitkäaikaisimmista työntekijöistä, aluksi televisioteatterin näyttelijänä ja sittemmin ohjaajana.[4] Vuodesta 2008 Peltola toimi freelancerina. Tuoreempia elokuvarooleja oli muun muassa Preeti Leppäsen rooli Timo Koivusalon elokuvassa Täällä Pohjantähden alla (2009). Peltola nähtiin myös Aku Louhimiehen elokuvassa Vuosaari (2012).
Vuodesta 1999 asti Peltola näytteli Onni Partasta TV1:n draamasarjassa Kotikatu. Keväällä 2009 Peltola jäi sairauslomalle, ja hänen roolihahmonsa kirjoitettiin ulos sarjasta.[5] Maaliskuussa 2010 uutisoitiin Peltolan olevan jälleen työkykyinen.[6] Peltola palasi sarjaan takaisin vuoden 2011 lopulla.
Vähäsanainen eleettömyys ja minimalismi olivat Peltolan näyttelijätyön peruskiviä. Hän onkin todennut:[4]
"Oikein mitoitettu kulmakarvan värähdys voi vaikuttaa myrskyn lailla."
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sulevi Peltolan tytär on näyttelijä Suvi-Sini Peltola.[7] Kirjailija Sirkku Peltola on Sulevi Peltolan sisar.[8]
Sairastuttuaan vakavasti Peltola asui viimeiset vuotensa hoitokodissa. Hän kuoli 28. tammikuuta 2025.[3]
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvat | |||
---|---|---|---|
Vuosi | Nimi | Rooli | |
1968 | Mustaa valkoisella | nuorukainen sängyssä | |
1970 | Jussi Pussi | veistäjä, vasemmistolainen opiskelija | |
1979 | Ihmemies | toinen poliisi | |
Seitsemän veljestä | Simeonin ja Aapon äänet | ||
1980 | Tullivapaa avioliitto | Paavo, opettaja | |
1981 | Pölhölä | rakennusmies | |
1983 | Koomikko | ambulanssimies | |
1984 | Aikalainen | Simomovin vieras | |
1988 | Petos | metsätyömies | |
1989 | Likaiset kädet | Hoederer | |
1990 | Räpsy & Dolly eli Pariisi odottaa | Kariston apulainen | |
1992 | Mestari | iltapäivälehden päätoimittaja Mesinen | |
Tuhlaajapoika | komisario Salminen | ||
1994 | Kissan kuolema | koulukodin ohjaaja Masa | |
Johanneksen leipäpuu | yrittäjä Johannes Rantanen | ||
1996 | Kauas pilvet karkaavat | Ronkainen, Työnvälitys Nelian mies | |
Yöjuna | kuulustelija | ||
1997 | Vaiennut kylä | pappi | |
1998 | Kuningasjätkä | Jorma Puukko | |
Tulennielijä | Arvo | ||
1999 | Kovat miehet | Erkki | |
Rikos & Rakkaus | poliisikonstaapeli Mauri Kildenstam | ||
Sokkotanssi | opettaja | ||
2000 | Pelon maantiede | meritutkija Aaro Parkkinen | |
Bad Luck Love | talonmies ”Tomppa” Silander |
Elokuvat | |||
---|---|---|---|
Vuosi | Nimi | Rooli | |
2001 | Klassikko | luokanvalvoja | |
2002 | Mies vailla menneisyyttä | työvoimatoimiston johtaja | |
Haaveiden kehä | PK | ||
Kahlekuningas | isoisä | ||
2003 | Helmiä ja sikoja | poliisi | |
Tuulikaappimaa | Gunnar | ||
2004 | Vares – yksityisetsivä | pornokauppias Viljanen | |
2005 | Paha maa | Teuvo Hurskainen | |
Lupaus | kirkkoherra Kirkkonummella | ||
2006 | Laitakaupungin valot | esimies | |
Riisuttu mies | rakennusneuvos | ||
Kolme suudelmaa | Jaakko Sakkanen | ||
2007 | Sügisball | Augusti Kaski | |
2008 | Käsky | Konsta | |
2009 | Skavabölen pojat | taikuri Kinnunen | |
Täällä Pohjantähden alla | Preeti Leppänen | ||
2010 | Täällä Pohjantähden alla II | ||
2012 | Vuosaari | autokuski | |
2014 | Lentsikat 2: Pelastajat | Harri | |
Aikuisten poika | Rafu | ||
Mielensäpahoittaja | potilas Helminen | ||
2016 | Risto Räppääjä ja yöhaukka | vahtimestari museolla | |
Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! | Martti | ||
2017 | Toivon tuolla puolen | pokerisalin pitäjä | |
2018 | Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja | Kolehmainen | |
2020 | Viimeiset | Oula |
Televisioelokuvat | |||
---|---|---|---|
Vuosi | Nimi | Rooli | |
1981 | Muistoja Elmosta | Elmo | |
1988 | Katsastus | Öövini | |
1996 | Syrjähyppyjä | palomies Leimonen | |
1998 | Pala valkoista marmoria | Toriseva | |
2017 | Mulkku-Ulf | Mauri | |
Televisio | |||
Vuosi | Sarja | Rooli | |
1999–2009 2011–2012 |
Kotikatu | Onni Partanen | |
2008 | Sitoutumisen alkeet | Urpo | |
2000 | Raid | verohallituksen entinen johtaja | |
2011 | Moska | Jantunen | |
2014 | Klikkaa mua | Sebastianin isä Aarre | |
2018 | Karppi | Tuomas | |
2019 | Nyrkki | Paasikivi | |
Sorjonen | Leo Viertola |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Sulevi Peltola Elonet. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 28.1.2025.
- ↑ Näveri, Anna; Kangas, Laura: Näyttelijä Sulevi Peltola on kuollut 28.1.2025. Helsinki: Yleisradio Oy. Viitattu 28.1.2025.
- ↑ a b Hakala, Salli: Tällaiset olivat Sulevi Peltolan viimeiset ajat – sisko paljastaa uutta tietoa Ilta-Sanomat. 29.1.2025. Viitattu 29.1.2025.
- ↑ a b c d e f Veli-Pekka Leppänen: Sulevi Peltola oli tiheän ilmaisun mestari Helsingin Sanomat. 28.1.2025. Viitattu 30.1.2025.
- ↑ Kotikadun Sulevi Peltola on pitkällä sairauslomalla Ilta-Sanomat. 29.9.2009. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Arkistoitu 2.10.2009. Viitattu 29.9.2010.
- ↑ Kotikatu-näyttelijä jälleen työkykyinen Voice. 22.3.2010. Bauer Media Oy. Arkistoitu 18.5.2015. Viitattu 29.9.2010.
- ↑ Anu Ala-Korpela: Näyttelijä Suvi-Sini Peltola näki, kun poika hakattiin kuoliaaksi lähijunassa – "Ajattelin, että kaikella kokemallani on tarkoitus, jos ryhdyn näyttelijäksi" Aamulehti. 30.8.2018. Viitattu 16.3.2025.
- ↑ Minna Korhonen: Kuusi kuvaa Sirkku Peltolan elämästä Yle. 13.5.2015. Viitattu 29.1.2025.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Paukkunen, Kari: Taiteilijaelämää: Sulevi Peltola (videohaastattelu) Yle Elävä arkisto. 3.10.2007 (päivitetty 21.11.2011).