Koomikko (elokuva)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Koomikko
Ohjaaja Matti Ijäs
Käsikirjoittaja Matti Ijäs
Heikki Kinnunen
Pertti Reponen
Tuottaja Jorma K. Virtanen
Tapio Suominen
Säveltäjä Esko Linnavalli
Kuvaaja Henrik Paersch
Leikkaaja Antti Kari
Lavastaja Asko Apajalahti
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Sateenkaarifilmi Oy
Ensi-ilta 11.3.1983
Kesto 91 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Koomikko on suomalainen komediaelokuva vuodelta 1983. Sen on ohjannut Matti Ijäs, ja pääosaa esittää Aake Kalliala.

Koomikko oli Matti Ijäksen ensimmäinen teatterilevityksen saanut elokuva. Ijäs kertoo saaneensa idean 1980-luvun alun viihdeohjelmasta Valehtelijoiden klubi, ja elokuvassa näyttelee monia siitä tuttuja näyttelijöitä kuten Helge Herala, Leo Lastumäki, Olavi Ahonen ja Maija-Leena Soinne. Myös käsikirjoittajina Ijäksen lisäksi olivat Valehtelijoiden klubin kirjoittajat Heikki Kinnunen ja Pertti Reponen.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarinassa nuori koomikon urasta haaveileva Hepi hakeutuu kokeneen mutta väsähtäneen koomikkoryhmän tuttavaksi. Hepi nukkuu yönsä kaverinsa korjaamolle yöksi jätetyissä autoissa ja hurmaa lintuimitaatioillaan Eläinmuseossa työskentelevän nuoren naisen.[1]

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Aake Kalliala  … Hemmo, ”Hepi”  
 Heikki Kinnunen  … Rape, koomikko  
 Helge Herala  … Birger, manageri  
 Maija-Leena Soinne  … Birgerin vaimo  
 Leo Lastumäki  … Ripa, koomikko  
 Olavi Ahonen  … Suti, studioapulainen  
 Heidi Herala  … Kaija, ”Lintunainen”  
 Eero Saarinen  … huoltoaseman apumies  
 Arno Virtanen  … äänittäjä  
 Esko Nikkari  … potilas  
 Sulevi Peltola  … ambulanssimies  
 Matti Tuominen  … ambulanssimies  
 Eero Pikkarainen  … maanomistaja  
 Heikki Huopainen  … poliisi  
 Waldemar Pitkänen  … poliisi  
 Liisi Tandefelt  … Eläinmuseon vartija  
 Pertti Weckström  … psykiatri  
 Sanna-Kaisa Palo  … vastaanottoapulainen  
 Jussi Parviainen  … nuori mies vastaanotolla  
 Rauha Koli  … Miss Pullukka  
 Simo Stevander  … kääpiö  
 Anthony Burns  … musta koripalloilija  
 Antero Ranta  … poliisi  
 Pekka Kivinen  … Saabin omistaja  
 Olavi Naaralainen  … moottoripyöräilijä  
 Ulla Pihl  … tanssija  
 Inkeri Pohjola  … tanssija  
 Monica Korhonen  … tanssija  
 Sirpa Salenius  … tanssija  
 Merja Rauhala  … tanssija  
 Merja Kuisma  … tanssija 

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koomikko oli Valehtelijoiden klubin Kinnusen ja Reposen idea, johon he pyysivät ohjaajaksi Matti Ijäksen. Ijäs muistelee, että tuotantovaihe oli hyvin lyhyt ja kiireinen. Koomikko oli viimeinen Fennada-Filmin Kulosaaren studioilla kuvattu elokuva ennen rakennuksen purkamista.[1]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koomikon ensi-illan aikoihin kriitikot olivat hieman hämmentyneitä siitä, yrittääkö elokuva olla komedia vai pikemminkin tragedia. Helena Ylänen kiitti Helsingin Sanomissa Leo Lastumäen roolia yhdeksi tämän uran parhaista, mutta toisaalta Ijäksen henkilöohjauksessa nähtiin ongelmia. Kymmenestä suomalaisesta ensi-iltakriitikosta kaksi antoi elokuvalle kaksi tähteä, kolme yhden tähden, kolme muuta ei sitäkään ja kaksi ei ollut arvioinut elokuvaa. Keskiarvoksi tuli Projektio-lehden laskukaavalla 0,88 tähteä neljästä.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Timonen, Lauri: Matti Ijäksen elokuvat, s. 50–62. Helsinki: Like, 2013. ISBN 978-952-01-0751-2.
  2. Pistetaulukko (helmi-huhtikuun ensi-illat). (Arvostelijoina Asko Alanen, Erkki Astala, Pertti Avola, Mikael Fränti, Antti Lindqvist, Pentti Lumirae, Timo Malmi, Mikko Piela, Matti Salo ja Sakari Toiviainen.) Projektio, 4/1983, s. 2. Suomen elokuvakerhojen liitto SEKL.