Pala valkoista marmoria

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pala valkoista marmoria
Pala valkoista marmoria DVD kansi.png
Ohjaaja Matti Ijäs
Käsikirjoittaja Juha Lehtola
Auli Mantila
Säveltäjä Raimo Savolainen
Kuvaaja Kari Sohlberg
Leikkaaja Sara Nummiala-Tuuhea
Pääosat Eeva-Kaarina Volanen
Lasse Pöysti
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Yle TV1
Ensi-ilta 21. joulukuuta 1998
Kesto 60 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Pala valkoista marmoria on Matti Ijäksen ohjaama suomalainen televisioelokuva vuodelta 1998.[1] Se perustuu Martti Joenpolven saman nimiseen novelliin.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ossi ja Nelly viettävät täysihoitolassa ensin mainitun syntymäpäiviä. Pariskunta on jo elämänsä ehtoopuolella. Yllättäen Ossi katoaa jonnekin: hän on lähtenyt matkalle, jonka aikana hän esittää ihmisille iskelmälaulajaa, poroisäntää ja muiden haaveammattiensa harjoittajia. Oikeasti hän on peltiseppä. Ossi käy myös poikansa ja ex-vaimonsa luona. Dementoitunut Nelly innostuu miehensä esimerkistä ja lähtee niin ikään omille teilleen. Sekä Nelly että Ossi saavat tempauksillaan ihmiset raivon partaalle.

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pala valkoista marmoria sai ensi-iltansa Yle TV1:n Kotikatsomossa joulukuussa 1998. Kotikäyttöön teos on julkaistu analogisena VHS-tallenteena ja sittemmin digitaalisena DVD-tallenteena.[1]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roope Alftan kirjoitti Ilta-Sanomissa 21. joulukuuta 1998: "Lasse Pöysti on roolissa, jossa hänen äärettömän hienot näyttelijänlahjansa pääsevät loistavasti oikeuksiinsa. Eeva-Kaarina Volanen tarjoaa Pöystin huippusuorituksen rinnalle samaa luokkaa olevan tulkinnan pienestä naisesta kovassa suomalaisessa maailmassa."[2]

Pala valkoista marmoria sai useita palkintoja: Prix Italia -palkinto 1999 yksittäisten televisioelokuvien sarjassa, erikoispalkinto Plovdivin kansainvälisillä televisiofestivaaleilla 1999 aikuisille tarkoitettujen televisiodraamojen sarjassa ja pääpalkinto Banffin kansainvälisillä televisiofestivaaleilla Kanadassa vuonna 2000.[1]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Lasse Pöysti  Ossi  
 Eeva-Kaarina Volanen  Nelly  
 Ritva Ahonen  Raakel  
 Marja-Leena Kouki  Marjut  
 Sulevi Peltola  Toriseva  
 Pertti Sveholm  Martti  
 Ahmed Riza  Sakari  
 Tarja Heinula  Birgitta  
 Minna Koskela  Marketta  
 Veikko Mylly  Heikki  
 Vappu Jurkka  Missu  
 Martti Kainulainen  Kurjensaari  
 Mika Nuojua  Ronkainen  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kansallinen audiovisuaalinen instituutti: Pala valkoista marmoria (1998) Elonet. 2013. Viitattu 13.7.2017.
  2. Pala valkoista marmoria -DVD-julkaisun takakansi

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]