Kari Väänänen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

 

Kari Väänänen
Henkilötiedot
Koko nimi Kari Kyösti Väänänen
Syntynyt17. syyskuuta 1953 (ikä 70)
Inari
Ammatti näyttelijä, käsikirjoittaja, ohjaaja
Puoliso
  • Sanna Fransman (vih. )
  • Susanna Roine (vih. )
  • Terhi Väänänen (vih. )
Näyttelijä
Aktiivisena 1977–
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Kari Kyösti Väänänen (s. 17. syyskuuta 1953 Inari) on suomalainen näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja.

Savolaisen rajavänrikin ja viipurilaisen evakon poika Kari Väänänen aloitti näyttelijän uransa Vaasan kaupunginteatterissa 1977. Hän siirtyi 1970-luvun lopulla Helsinkiin, missä hän oli alkuun kiinnitettynä Kaupunginteatteriin. 1980-luvulla Väänänen näytteli Ryhmäteatterissa, joka eli tuolloin kukoistuskauttaan. 2000-vuosikymmenellä Väänänen näytteli Tampereen Työväen Teatterissa ja seuraavalla vuosikymmenellä hänellä oli johtajanpesti Rovaniemen kaupunginteatterissa.

Väänänen on näytellyt muun muassa puhenäytelmissä Pete Q (1978), Jumalan rakastaja (1984) ja Taru sormusten herrasta (1988) sekä musikaaleissa Oliver! (2001) ja Mielensäpahoittaja mussikaali (2022). Tuntemattomassa sotilaassa Väänänen on näytellyt Lahtisen teatterin lavalla ja Lammion valkokankaalla.

Elokuvauransa Väänänen aloitti 1980-luvun alussa. Hän sai Jussi-palkinnon pää­osasta vuoden 1983 elo­kuvassa Jon ja parhaan miessivuosan Jussi-palkinnon roolista elokuvassa Juoksu­haudan­tie (2004). Muita huomattavia elo­kuva­rooleja Väänänen on tehnyt muun muassa elo­kuvissa Rosso (1985), Helsinki Napoli All Night Long (1987), Paperitähti (1989), Amazon (1990) Joulutarina (2007) ja Saunavieras (2012). Väänänen on ohjannut kolme elo­kuvaa: Vaiennut kylä (1997), Klassikko (2001) ja Havukka-ahon ajattelija (2009).[1]

Väänänen toimi Teatteri­korkea­koulun näyttelijän­työn professorina vuosina 1992–1998.[2] Väänänen ohjasi ja käsikirjoitti Taivaan tulet -televisio­sarjaa, jota tehtiin neljä tuotanto­kautta vuosina 2005–2013.[3]

Väänäsestä ilmestyi lokakuussa 2022 Docendon kustantama, Tuomas Marjamäen toimittama 306-sivuinen elämäkertakirja Vänä elävänä.[4]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kari Väänänen syntyi keisarinleikkauksella Ivalon sairaalassa. Hänen ensimmäinen asuinpaikkansa oli vaatimaton mökki Ivalossa, ja alle kaksitoista kuukautta siellä elettyään hän sairastui vakavasti. Kari vietiin Rovaniemelle saamaan parempaa hoitoa, ja hänen vointinsa koheni pikkuhiljaa. Hänen isänsä, rajavänrikki Kyösti Väänänen, hankki paremmin palkatun työn Oulusta, jotta sairaalakulut saatiin katettua. Perhe muutti mukana ja asettui Karin äidin, viipurilaissyntyisen Annelin (o.s. Liukkonen) äidin perheen taloon. Liukkosten seitsenlapsinen perhe oli siirtynyt Viipurista Ouluun evakkona.[5]

Karin vanhemmat erosivat tämän ollessa viisivuotias. Kari määrättiin isälleen ja pikkuveli Eero äidilleen. Kauppamatkustajan työnsä takia Kyösti Väänänen lähetti Karin äitinsä Elina Väänäsen hoiviin Kemijärvelle. Elina-mummi oli erinomainen kasvattaja ja Kemijärvi metsineen, järvineen ja tuohon aikaan runsaine lapsilaumoineen oli inspiroiva ympäristö. Mielikuvitukselliset leikit veivät Karia jo tuolloin taiteellisten ammattien suuntaan. Hän vietti viisi vuotta Kemijärvellä.[5]

Kyösti Väänänen oli avioitunut uudestaan ja haki Karin luokseen Ouluun. Muistelmateoksessaan Kari Väänänen kutsuu äitipuoltaan hirviöksi, joka muun muassa kutsui häntä huoranpenikaksi. Hän oppi pitämään puoliaan ja pakeni tuon tuosta äitinsä, pikkuveljensä ja siskopuolensa Riitan luo kaupungin toiselle puolelle. Kyösti Väänäsen oli pakko viheltää peli poikki ja lähettää Kari takaisin Kemijärvelle, missä elämä alkoi jälleen lutviutua isän vanhempien hoivissa.[5]

Kari luki paljon proosaa, runoista hän ei niinkään piitannut. Erityisen merkitsevä teos oli Havukka-ahon ajattelija. Villit leikit jatkuivat ja Väänänen luonnehti niitä pohjaksi hänen taiteilijan uralleen.[5]

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuopion lyseo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viisitoistavuotiaana Kari muutti Kuopioon opiskelemaan sikäläisessä lyseossa. Hän asui opettajana työskennelleen ja niin ikään Kuopioon siirtyneen isänäitinsä luona tämän keittiössä. Kari menestyi kohtalaisesti taideaineissa ja kirjoitti ylioppilaaksi keskinkertaisin arvosanoin. Hän oli koulukiusattu - savolaisten luokkatoveriensa taholta. Karin teiniangsti kesti noin 20-vuotiaaksi, mutta hän oppi terapoimaan itseään etsimällä ongelmiensa juurisyyt.[6]

Teatterista Väänänen kiinnostui ensi kerran lyseovuosinaan, kun hän oli seuraamassa Kuopion Yhteisteatterin kabareen Savonmuan Hilma harjoituksia. Hän päätti haluta näyttelijäksi ja jätti lupaavasti alkaneen uintiuransa. Hän lyöttäytyi yhteen Allan Tuppuraisen kanssa ja he alkoivat esiintyä yhdessä. Väänänen pyrki Suomen Teatterikouluun ja pääsi sisään ensimmäisellä yrittämällä. Hänen äitinsä, joka oli nuorena haaveillut näyttelijän ammatista ja toiminut avustajana Viipurin teatterissa, oli innoissaan poikansa ammatinvalinnasta. Isä oli vähemmän mielissään.[7]

Suomen Teatterikoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väänänen aloitti Suomen Teatterikoulun syksyllä 1973. Koulu sijaitsi tuohon aikaan Suomen Kansallisteatterin ullakolla ahtaissa tiloissa. Väänäsen kurssikavereita olivat muun muassa Eija Ahvo, Jukka-Pekka Palo, Matti Pellonpää ja Kari Sorvali. Pellonpäästä ja Väänäsestä tuli erittäin läheisiä ystäviä. Maalaispoikana Väänänen koki televisiosta ja elokuvista tutut opettajat suurina taiteilijoina ja tunsi jossain määrin alemmuutta, kun osa opiskelukavereista oli tunnettujen näyttelijäsukujen vesoja. Lisäksi koulu alkoi hänen osaltaan huonosti, ensimmäisenä syksynä hän alisuoriutui. Neljä vuotta kestänyt koulu oli kuitenkin kaikkinensa antoisa.[8]

Väänänen analysoi näyttelijäntyön olemusta kaiken aikaa ja näyttelemisen mysteeri avautui hänelle vähitellen. Eräs hänen varhaisia töitään oli Lokki, jossa hän sai näytellä Eeva-Kaarina Volasta vastaan. Volasen yhtäkkinen muuttuminen Ninan hahmoksi oli Väänäselle avainkokemus, joka järisytti nuorta näyttelijänalkua.[9] Väänänen valmistui näyttelijäksi keväällä 1977, ja hän aloitti Vaasan kaupunginteatterissa seuraavana syksynä.[10]

Koulutusta sivuten Väänänen on todennut, että hänen teatterikorkeakoulunsa oli Ryhmäteatteri ja Villealfa puolestaan hänen elokuvakorkeakoulunsa.[11]

Väänänen on maininnut näyttelijän antoisaksi, mutta vaaralliseksi ammatiksi. Etenkin nuorena oman egon pullistuminen oli lähellä: Väänäsen rinta röyhistyi siinä määrin isoksi, ettei hän ollut nähdä eteensä. Väänäsen mukaan näyttelijän on unohdettava itsensä, kuten leikkivä lapsi. Hän ei pidä siitä, että "näyttelijä näyttelee näyttelijää, joka näyttelee". Väänänen ei pidä myöskään toimintaväkivallasta, joka ihmisen kokemien pelkojen kautta "lypsää rahat pois".[12]

Teatteriura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaasan kaupunginteatteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väänäsen debyytti ammattilaisena oli Niskavuoren Aarnen rooli Hella Wuolijoen kolmiodraamassa Niskavuoren naiset 9. syyskuuta 1977. Kevätkaudella 1978 hän teki Daniel Hjortin nimiroolin. Kahden Vaasan-vuotensa aikana Väänänen koki olevansa vielä raakile, ja moni roolisuoritus epäonnistui. Maakuntateatteri tarjosi kuitenkin tilaisuuden käyttää teatterikoulun oppeja ja se opetti paljon uutta näyttelijän työstä. Väänänen alkoi erottaa työn kannalta toisarvoiset asiat ja pääsi eroon turhamaisuudesta, jota hän pitää näyttelijän pahimpana vihollisena.[13] Kaudella 1978–1979 Väänänen näytteli muun muassa draamassa Kolme sisarta ja Jack Londonin näytelmässä Salamurhaajat. Vähitellen hän alkoi myös uumoilla, ettei laitosteatteri ollut hänelle paras paikka, hän kaipasi vapautta.[14]

Pete Q[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesällä 1978 Väänänen näytteli Helsingissä Koiton salissa Arto af Hällströmin ohjaamassa kulttinäytelmässä Nuorallatanssijan kuolema eli kuinka Pete Q sai siivet. Kari Heiskanen teki nimiroolin ja Väänäsellä oli Ernestin osa. Teosta on kuvailtu Lapualaisoopperan tapaiseksi tienristeykseksi Suomen teatterihistoriassa. Väänänen käsittelee elämäkerrassaan teosta varsin lyhyesti: "Minullekin produktio jäi kyllä mieleen ---".[15][16] Pete Q -näytelmää on kuvailtu myös "nauruksi taistolaisuudelle".[17] Näytelmä on myös Väänäsen varhaisimpia televisioesiintymisiä, sillä se taltioitiin kuvanauhalle ja ensiesitettiin 21. syyskuuta 1978.[18]

Helsingin kaupunginteatteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jouko Turkka soitti Väänäselle ja pyysi tätä Helsingin kaupunginteatteriin Tuntemattoman sotilaan Lahtisen rooliin. Väänänen aloitti Kaupunginteatterissa syyskaudella 1979. Hän joutui saman tien kokemaan Turkan omintakeiset menetelmät nöyryyttämisineen ja höykyttämisineen, mutta kun Turkka tajusi ettei pysty nujertamaan Väänästä, hän vaihtoi taktiikkaa ja aloitti ylenpalttisen kehumisen. Väänänen näki Turkan läpi ja toivoi, että tämä olisi antanut edes jonkin negatiivisen kommentin. Väänänen summasi Turkan metodeja: "Hän halusi murskata ihmisen, repiä palasiksi ja koota sitten omansa." Väänänen tuli kuitenkin toimeen Turkan kanssa, vaikka ei arvostanutkaan tämän opetustapoja.[19]

Kaupunginteatterin Tuntematon sotilas esitettiin 93 kertaa ja se sai noin 74 000 katsojaa.[20] Väänänen näytteli myös Olli Tolan ohjaamassa nuorisomusikaalissa Haavoittunut enkeli (yli 25 000 katsojaa[21]) ja Turkan ohjaamassa draamassa Kohti toista tasavaltaa. Sen jälkeen hän lähti Kaupunginteatterista palkkakiistan takia. Syynä ei ollut hänen oma palkkansa, vaan silloisen puolison palkka, jota teatterin talousosasto ei suostunut korottamaan.[22]

Helsingin Kaupunginteatterin jätettyään Väänänen joutui taloudellisiin ongelmiin. Hänen onnistui saada Amaryllixin rooli Helsingin Ylioppilasteatterin Asterix-produktiosta, jota näyteltiin kesällä Helsingin Seurasaaressa. Näytelmä oli kassamenestys, mutta se tyssäsi puutteellisiin tekijänoikeuksiin ja jouduttiin lopettamaan.[23]

Väänänen palasi Kaupunginteatteriin vierailijana helmikuussa 1985, jolloin hän näytteli Kalle Holmbergin ohjaamassa Aleksandr Puškinin näytelmässä Boris Godunov. Se sai lähes 30 000 katsojaa.[24][25] Marraskuussa 1991 sai ensi-iltansa Kari Heiskasen ohjaama Oliver Twist, jossa Väänäsellä oli kaksi roolitehtävää. Näytelmää esitettiin 43 kertaa ja sen katsojaluku oli noin 25 000.[26][27] Vuonna 1999 Väänäsellä oli Johnnyn rooli Ville Mäkelän ohjaamassa näytelmässä Frankie ja Johnny.[28]

Kului lähes 20 vuotta kun Väänänen näytteli seuraavan kerran Helsingin Kaupunginteatterissa. Marraskuussa 2018 sai ensi-iltansa Mika Waltarin rikosnäytelmä Kaasua, komisario Palmu!, jossa Väänänen näytteli Palmun roolin. Näytelmän ohjasi Heikki Kujanpää. Kokin roolin näytteli Petrus Kähönen ja Virran roolin Heikki Ranta. Länsi-Uusimaa-lehden Kaarina Naski näki Väänäsen osasuorituksessa "äreätä karismaa ja salaviisautta". Väänänen itse tunsi, että Joel Rinteen haamu leijaili esityksissä, ja hänen piti pyristellä vastaan välttääkseen Rinteen matkimista. Osa esityksistä onnistui loistavasti, osassa puolestaan oli enemmän virheitä, ja Väänänen kärsi myös jalkojensa heikkoudesta. Kaasua, komisario Palmu! näyteltiin 38 kertaa ja katsojia kertyi noin 26 000.[29][30][31][32]

Ryhmäteatteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

»Ryhmäteatterissa aukeni teatteriurani tärkein ajanjakso. Ryhmis oli oikea paikka minulle, vaikka en siellä varsinaisesti kiinnityksellä ollutkaan.»
(Kari Väänänen. Vänä elävänä, s. 120)

1980-luvulla Väänänen näytteli Ryhmäteatterissa, joka oli tuolloin vahvassa vedossa. Myös Väänäsen elokuvaura alkoi 1980-luvun alussa, joten tuloja virtasi sekä teatterista että elokuvista. Väänäsen esikoinen oli syntynyt 1983 ja perhe-elämä oli suhteellisen auvoista. Väänänen näytteli Ryhmäteatterissa herra Evergreenin roolin rockoopperassa Sopimus Mr. Evergreenin kanssa, joka oli yleisömenestys. Ryhmäteatterin huonon taloudellisen tilanteen takia rockoopperaa esitettiin keväällä 1983 tiuhaan tahtiin.[33] Kesällä 1983 Väänäsellä oli Nick Bottomin rooli komediassa Kesäyön unelma, jota näyteltiin Suomenlinnassa. Väänäsen mukaan Bottom on jokaisen Shakespearea vähänkään tuntevan näyttelijän toiverooli.[34][17]

Väänänen mainitsee näyttelijän uransa raskaimmaksi tuotannoksi homoseksuaalisuudesta ja identiteetin etsimisestä kertovan Jussi Parviaisen kirjoittaman ja Arto af Hällströmin ohjaaman näytelmän Jumalan rakastaja. Se sai ensi-iltansa helmikuussa 1984. Väänänen näytteli pääroolin, Juska Paarman. Kehonrakennusta harrastava Juska haluaa bodata itsensä Michelangelon Daavid-patsaan näköiseksi näytelmässä, joka puntaroi ja tutkailee 1980-lukulaista omaan napaan tuijottamisen kulttuuria. Näytelmä oli Väänäselle raskas sekä fyysisesti että henkisesti. Juskalle syötetään alati enemmän pillereitä, ja myös Väänänen uumoili, että hänelle syötettiin vaivihkaa hormoneja. Parviaisen ja Väänäsen välit menivät poikki näytelmän takia kertakaikkisesti ja sen jatko-osa Valtakunta esitettiin Intimiteatterissa ilman Väänästä.[35][17]

Kesinä 1988 ja 1989 Väänänen näytteli Ryhmäteatterin satunäytelmässä Taru sormusten herrasta, jota esitettiin Suomenlinnassa. Hänen rooleinaan olivat Ukko Gamg, Aragorn ja Klonkku. Niistä Väänäselle mieleisin oli Klonkku, joka kiipeili Suomenlinnan muureja, kunnes se todettiin liian vaaralliseksi. Esitysten kesto oli kuutisen tuntia. Raila Leppäkosken ohjaama tuotanto oli taiteellisesti ja teknisesti vaativa ja siitä tuli menestys. Sitä näyteltiin 87 kertaa ja katsojia kertyi yli 45 000.[36][17][37]

1990-luvulla Väänänen näytteli Ryhmäteatterissa harvakseltaan. Kevätkaudella 1994 hän teki Fjodor Karamazovin rooli Raila Leppäkosken ohjaamassa draamassa Karamazovin veljekset.[38]

Tampereen Työväen Teatteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000-luvun alussa Väänänen näytteli Tampereen Työväen Teatterissa. Hänen tulorooleinaan olivat Fagin ja Bill Sikes musikaalissa Oliver!, joka perustuu Oliver Twist -romaaniin. Tuotannon ohjasi Tommi Auvinen. Oliver! esitettiin 72 kertaa ja sen katsojaluku oli yli 42 000.[39]

Syyskaudella 2002 Väänänen näytteli nimiroolin Reko Lundánin ohjaamassa näytelmässä Vanja-eno – kuvia Suomesta ja Topias Kinkkusen roolin Auvisen ohjaamassa näytelmässä Miehen kylkiluu. Kevätkaudella 2004 Väänäsellä oli nimiosa Katja Krohnin ohjaamassa lastennäytelmässä Iso Paha Susi, joka esitettiin 45 kertaa. Katsojia kertyi yli 12 000. Väänäsen ura Tampereen Työväen Teatterin näyttelijänä jatkui näytelmissä Mobile Horror (2004) ja Mullan alle (2005).[40]

Rovaniemen Teatterin johtajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väänänen nimitettiin lokakuusta 2015 alkaen viisi­vuotiskaudeksi Rovaniemen Teatterin johtajaksi. Väänänen haki eroa tehtävästä 1. elo­kuuta 2018 alkaen. Taustalla oli kiista, jonka vuoksi Väänänen teki rikos­ilmoituksen kaupungin­hallituksen jäsenestä. Hän uhkasi erolla teatterin­johtajan tehtävästä marras­kuussa 2017, jos päättäjä ei eroaisi teatterin hallituksesta.[41][42] Väänäsen mukaan kaksi hänen alaistaan aloitti työpaikkakiusaamisen ja perättömien juttujen levittämisen, joiden todenperäisyyttä ei vaivauduttu selvittämään kaupunginvaltuustossa. Väänänen pohti narsismia eroonsa liittyen: "Narsisti on ovela peittämään tautinsa ja taitava manipuloimaan. --- menee pitkä aika ennen kuin muut tajuavat, mistä on kysymys."[43]

Väänäsen lyhyehkön johtajakauden aikana teatterin ohjelmisto oli nykyaikaista kansanteatteria, joka sai hyvän yleisövastaanoton. Ohjelmistoon kuului muun muassa Kolme sisarta ja Myrskyluodon Maija.[44]

Teatteriohjaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kari Väänänen ohjasi Helsingin Kaupunginteatteriin Kari Hotakaisen kirjoittaman lasten musiikkinäytelmän Hukassa on hyvä paikka. Se sai ensi-iltansa syyskuussa 1999. Helsingin Sanomien Jukka Kajava oli kritiikissään suopea: "Ei mitään b-kulttuuria : Helsingin kaupunginteatterin musiikkinäytelmä valloittaa niin pienet kuin isotkin", oli otsikoitu hänen arvionsa. Juonta Kajava piti aavistuksen hajanaisena. Väänäsen mielestä näytelmä onnistui hyvin. Se esitettiin 71 kertaa ja katsojia Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä toteutetulle tuotannolle kertyi lähes 19 000.[45][46][47]

Tampereen Työväen Teatterissa Väänänen ohjasi näytelmät Kesäyön uni (2001) ja Herra metsästää (2005). Aamulehden kulttuuritoimittaja ohjeisti Väänästä siitä, miten Shakespearen komedia Kesäyön uni tulee toteuttaa. Väänänen kuunteli, mutta toteutti oman mielensä mukaan. Kulttuuritoimittaja oli hyvin vihainen, kun näytelmää ei ollut tehty hänen ohjeidensa mukaan. Myöskään Jukka Kajava ei antanut näytelmälle suotuisaa arviota. Theseuksen osan näytteli Antti Seppä ja Hippolytan Tiina Weckström. Kesäyön uni näyteltiin 25 kertaa ja katsojia se houkutteli noin 12 800.[48]

Herra metsästää on Georges Feydeaun makuukamarifarssi. Väänäsen ohjaustyössä päärooleja tulkitsivat Jussi Lampi, Minna Hokkanen ja Ola Tuominen.[49] Herra metsästää sai runsaat 13 500 katsojaa.[50]

Rovaniemin Teatterissa Väänänen ohjasi kuusi tuotantoa, joista ensimmäinen, Koira tahtoo taivaalle (2011), oli yhteistuotanto Tampereen Työväen Teatterin kanssa. Johtajakaudellaan hänen esikoisohjauksensa oli Jari Tervon romaaniin perustuva Esikoinen (2015), joka näyteltiin remontoidun Lappia-talon näyttämöllä. Sen katsojaluvuksi kirjattiin 7 304.[51][52]

Seuraava ohjaus oli Anton Tšehovin näytelmä Kolme sisarta (2016). Mašan näytteli Eeva Hautala, Olgan Helka Periaho ja Irinan Malla Ylijurva. Lapin Kansa haastatteli Väänästä näytelmän tiimoilta ja kirjoitti: "Väänänen on niin ajan hermoilla Tšehovinsa kanssa, että menköön tämä 'Vänän' uudenvuoden puheesta."[53]

Väänäsen neljäs ohjaus Rovaniemellä oli Maiju Lassilan komedia Tulitikkuja lainaamassa (2016).[54] Elokuva Joulutarina dramatisoitiin Rovaniemen Teatteriin joulun alla 2016. "Näytelmä palauttaa lappilaisille mahdollisuuden käydä teatterissa joulun aikaan", Väänänen kertoi Yleisradion toimittajalle. Joulutarina näyteltiin myös seuraavina vuosina, kaikkiaan se sai yli 13 500 katsojaa.[55][56]

Väänäsen kuudes ohjaus Rovaniemen Teatterissa oli Esko Janhusen näytelmä Nätti-Jussi seikkailee, joka kantaesitettiin syyskuussa 2017. Nätti-Jussina oli Marko Syysmaa. Väänänen kuvasi näytelmää "sarjakuvamaiseksi iloittelusekoiluksi", jossa liikutaan estotta ajassa ja paikassa. Esityksiä annettiin 30 ja katsojia kertyi hieman yli 9 000.[57][58]

Elokuvaroolit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

»Vänän kanssa tehdään yhteistyötä. Näytellään vastaan niin, että näytellään myötä.»
(Kati Outinen[12])

Väänänen näytteli 89 elokuvaroolia vuosina 1978–2022. Luku sisältää kokoillan teatterielokuvien ohella televisioelokuvat ja -näytelmät sekä lyhytelokuvat. Väänäsen ensimmäinen rooli on televisiotaltiointi suuren huomion saaneessa avainnäytelmässä Pete Q.[1]

Peter von Bagh luonnehti Väänästä teknisesti osaavaksi ja ymmärrystä säteileväksi näyttelijäksi. Väänänen on elokuvarooleissaan alati liikkeellä, mikä kuvastaa roolihahmojen irrallisuutta. Von Bagh määritteli Väänäsen myös rennoksi ja hervottomaksi näyttelijäksi, jonka työmoraali on korkea.[12]

Väänäsen varsinainen elokuvaura alkoi 1980-luvun alussa televisiotoimittajan roolilla Jaakko Pyhälän kokeellisessa yhteiskunnallisessa elokuvassa Neljä miljardia silmänräpäystä.[59][60] Hänen läpimurtoroolinsa oli nimiosa Pyhälän draamaelokuvassa Jon, joka sai ensi-iltansa helmikuussa 1983. Jonin aisaparina on Vesa-Matti Loirin näyttelemä Heikki Öljynen. "Väänänen elää elokuvassa luontevasti. Vahva läsnäolo välittyy katsojallekin asti", Savon Sanomien Markku Rimpiläinen arvioi Väänäsen osasuoritusta. Väänänen sai Jonin roolistaan parhaan miespääosan Jussi-palkinnon, mutta elokuvan kaupallinen menestys oli suhteellisen huono: se sai vain noin 40 000 katsojaa.[61]

Ilta-Sanomien Sakari Toiviainen näki Väänäsen roolityössä "vahvan fyysisen läsnäolon", mutta arvioi sen kalpenevan Loirin tulkinnan rinnalla. Väänästä Loirin parina näytteleminen jännitti.[62] Loiri kertoi eräälle ystävälleen, että Väänänen on yksi kuudesta parhaasta näyttelijästä, joiden kanssa hän on näytellyt.[63]

Mika Kaurismäen ja Kari Väänäsen 1980-luvulta aina 2020-luvulle jatkunut yhteistyö alkoi rikoselokuvasta Klaani – tarina Sammakoitten suvusta (1984). Väänänen näyttelee elokuvassa Leevi Sammakkoa, jonka oikeudenkäyntipuhe sai kriitikoilta erityistä huomiota, sekä negatiivista että positiivista.[64][65] Tie-elokuvassa Rosso (1985) Väänänen näyttelee sisilialaista palkkamurhaajaa. Toinen keskeinen rooli on Martti Syrjällä. Väänäsen roolihahmo puhuu italiaa, mitä useat kriitikot vierastivat.[66] Väänänen pitää Rossoa yhtenä parhaista elokuvistaan, sillä hän ei varsinaisesti näytellyt siinä. Hän joutui juomaan kuvausten aikana litroittain viinaa, jotta näyttäisi krapulaiselta.[67] Niin ikään 1985 sai ensi-iltansa Aki Kaurismäen ohjaama Calamari Union, jossa Väänänen näyttelee yhtä viidestätoista Frankista.[68]

Italia-aihe on vahvasti mukana myös Mika Kaurismäen ohjaamassa kansainvälisessä tuotannossa Helsinki Napoli All Night Long, joka yhdistelee perhekomediaa ja toimintaelokuvaa. Keskushenkilö on Väänäsen näyttelemä suomalainen taksikuski Alex, joka on naimisissa Roberta Manfredin näyttelemän italialaisen Stellan kanssa. Elokuva sai melko hyvän vastaanoton. Väänänen arvioi jälkeenpäin, että hänestä oltiin leipomassa tähteä, joka osaa kaiken, eikä hän ollut tyytyväinen osasuoritukseensa.[69][70] Elonet listaa Alexin yhdeksi Väänäsen merkittävistä filmirooleista.[1]

Väänänen näytteli Lammion roolin Rauni Mollbergin sotaelokuvassa Tuntematon sotilas (1985). Alkuun hän imitoi roolissaan Jussi Jurkkaa, joka oli näytellyt Lammion Tuntemattoman sotilaan ensimmäisessa filmatisoinnissa 30 vuotta aiemmin. Mollberg totesi, että Jurkan imitointi tärvelee roolin. Väänäsen Lammio muotoutui vähitellen ammattisotilaaksi, josta oli jätetty pois Jurkan tulkitseman Lammion terävät särmät.[71] Yli 14 miljoonaa markkaa (yli 5 miljoonaa euroa vuoden 2022 rahassa[72]) maksanut Tuntematon sotilas keräsi elokuvasaleihin lähes 600 000 katsojaa, mikä oli kuitenkin selvästi heikompi kuin Edvin Laineen ja Aku Louhimiehen filmatisointien yleisömenestys.[73]

Väänänen teki erinomaisen roolisuorituksen Janne Kuusen komediassa Älä itke Iines (1987), jossa nimiroolin näyttelee komediennena kansalliseen tietoisuuteen ponkaissut Eija Vilpas. Väänänen näyttelee Iineksen koheltavaa miesystävää Sylvesteriä ja hän teki samankaltaisen koheltajan roolin Mika Kaurismäen komediassa Cha Cha Cha (1989). Aamulehden Reijo Noukan arvion mukaan Cha Cha Chan tragikoominen juppirooli ei istunut Väänäselle lainkaan, Iltalehden Olli Manninen puolestaan oli päinvastaista mieltä. [74][75]

Loppuvuodesta 1988 kuvattiin Aki Kaurismäen ohjaamana musiikkikomedia Leningrad Cowboys Go America (1989). Kuvausryhmä liikkui pitkin Yhdysvaltoja, sillä elokuva on myös roadmovie. Väänäsen roolina on kylähullu Igor, mutta hahmo on melko vähän kuvassa mukana. Kuvausten aikana Väänäselle kertyi runsaasti luppopäiviä, mistä hän turhautui.[76][77] Muutaman vuoden kuluttua elokuva sai jatko-osan Leningrad Cowboys Meet Moses (1994), jossa Väänäsen roolina on "mykkä". Jatko-osan menestys oli kaikin puolin surkea. Leningrad Cowboysin manageria näyttelee molemmissa tuotannoissa Matti Pellonpää.[78]

Mika Kaurismäen suomalaisruotsalaisessa draamaelokuvassa Paperitähti (1989) Väänäsellä on Ilja Kulovaaran rooli. Vastanäyttelijänä on Pirkko Hämäläinen, joka sai naispääosastaan Jussi-palkinnon. Kriitikot arvioivat elokuvan suunnilleen keskinkertaiseksi, ja Demarin Pertti Lumirae nosti esiin Väänäsen suorituksen: "--- Väänänen huippunäyttelijänä hallitsee hahmon mestarillisesti".[79]

Keväällä 1989, ennen kuin Väänänen aloitti toisen Taru sormusten herrasta -kesänsä Suomenlinnassa, hän näytteli sivuroolin etsivä Karistona Matti Ijäksen ohjaamassa tragikomediassa Räpsy & Dolly eli Pariisi odottaa (1990). Elokuvan pääparia näyttelevät Matti Pellonpää ja Raija Paalanen.[80]

Väänäsen uran merkkipaaluja on Karin rooli Mika Kaurismäen seikkailudraamassa Amazon (1990), jota alettiin kuvata Brasiliassa syyskuussa 1989. Karin vaimo on kuollut auto-onnettomuudessa ja Kari tyttärineen lähtee etsimään uutta elämää Brasilian viidakoista. Amazonin muut keskeiset hahmot ovat Robert Davin näyttelemä Dan ja Rae Dawn Chongin näyttelemä Paola. Kuvauspaikat olivat osin vaarallisia, syvälle viidakkoon ei ollut viisasta lähteä omin päin. Näyttelijät lentelivät pienkoneilla, joiden pilotit olivat itseoppineita vailla virallisia lentolupia, ja koneiden teknologia oli vajavaista. Väänänen näki viidakossa myös lumoavaa luonnonkauneutta, jota hän vertaa Edeniin. Noin 15,4 miljonaa markkaa (noin 4,7 miljoonaa euroa vuoden 2022 rahassa[72]) maksanut elokuva sai Suomessa vain runsaat 40 000 katsojaa ja kriitikoiden suhtautuminen oli nuivaa.[81][1][82]

Amazonin jälkiäänitysten yhteydessä New Yorkissa Väänästä houkuteltiin jäämään Yhdysvaltoihin, jossa hänestä olisi alettu rakentaa tähtinäyttelijää, mutta Väänänen piti tähtiaikeita epärealistisina ja kieltäytyi.[83] Amazonin kuvausten jälkeen Väänänen perheineen asui kaksi vuotta Brasiliassa Paracurun rannikkokaupungissa[84] Fortalezan luoteispuolella.

Anssi Mänttäri tarjosi Väänäselle iltapäivälehden toimittajan roolia draamakomediassa Mestari (1992), kun tämä oli muuttanut takaisin Suomeen. Väänänen viihtyi roolissaan, josta kasvoi elokuvan pääosa. Varsinainen mestari eli Konsta Mäkelän näyttelemä mäkihyppääjä Teemu Kimpilä jäi sivuosaksi. Elokuva sai ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta ja katsojia sille kertyi vain nelisen tuhatta.[85][86]

Aiemmin Väänänen oli näytellyt sivuosia Mänttärin elokuvissa, kuten Viimeiset rotannahat (1985), Ylösnousemus (1985), Kuningas lähtee Ranskaan (1986) ja Näkemiin, hyvästi (1986).[1] Vuonna 2012 Väänänen teki pääroolin menestyskirjailija Jalo Rautakumpuna Mänttärin elokuvassa Saunavieras. Halvalla tuotettu omakustanne-elokuva sai valtaosin penseän vastaanoton. Katsojia se sai vain 132. Helsingin Sanomien Leena Virtanen ja Ilta-Sanomien Taneli Topelius arvostivat Väänäsen osasuoritusta.[87]

Väänäsellä on miespääosa Aki Kaurismäen ohjaamassa draamakomediassa Kauas pilvet karkaavat (1996), joka on omistettu kesällä 1995 kuolleen Matti Pellonpään muistolle. Elämäkerrassaan Väänänen on omistanut kokonaisen luvun Pellonpäälle. Väänäsen vastanäyttelijänä on Kaurismäen luottonainen Kati Outinen. Elokuva sai hyvät arviot, Jussi-patsaita ja noin 55 000 katsojaa Suomessa. Muualla Euroopassa katsojia kertyi yli puoli miljoonaa.[88][89]

Vuonna 1998 kuvattiin Aleksi Mäkelän ohjauksessa pohjalainen rikosdraama Häjyt (1999). Väänänen tekee elokuvassa sivuroolin komisariona, joka tulee Kauhavalle panemaan roistot aisoihin. Samana vuonna kuvattiin historiallista sotaelokuvaa Rukajärven tie (1999) Olli Saarelan ohjaamana. Siinä Väänäsellä on sivurooli alikersantti Snickerinä. Häjyt sai lähes 330 000 katsojaa ja Rukajärven tie noin 430 000 katsojaa.[90][91]

Kesällä 1999 Väänänen näytteli jälleen Pohjanmaalle sijoittuvassa elokuvassa. Tuolloin kuvattiin Ilkka Vanteen ohjaama toiminnallinen draamaelokuva Lakeuden kutsu (2000), jossa Väänäsellä on päärooli: hän on Floridasta Pohjanmaalle palannut liikemies Erkki Hakala. Vastanäyttelijänä on Mari Rantasila ja aisaparina Martti Suosalo. Antagonisteina ovat Samuli Edelmannin ja Vesa Vierikon näyttelemät Partasen veljekset. Iltalehden Olli Kangassalo mainitsi Väänäsen osasuorituksen: "Näyttelijät, varsinkin Väänänen, tekevät työnsä hyvin, mutta rooleihin ei ole kirjoitettu senttiäkään kasvunvaraa." Lakeuden kutsu perustuu Antti Tuurin saman nimiseen romaaniin, joka on kuusiosaisen Pohjanmaa-sarjan viimeinen osa. Aiemmin Erkki Hakalaa olivat näytelleet Kari Sorvali ja Taneli Mäkelä. Lakeuden kutsu sai sekä risuja että ruusuja. Sen katsojaluku on noin 151 000.[92][93]

Alkusyksystä 1999 Väänänen näytteli sivuroolin Olli Saarelan rikosdraamassa Bad Luck Love (2000).[94]

Väänäsellä oli sivurooli Ilkka Vanteen ohjaamassa komediassa Vieraalla maalla (2003). Helsingin Sanomien Helena Ylänen sivusi Väänästä arviossaan: "Puskafarssina Vieraalla maalla on oikein toimiva varsinkin sitten, kun Vesa Vierikko ja Kari Väänänen vievät tapahtumat Seinäjoelle ---".[95] Vuonna 2003 kuvattiin Veikko Aaltosen ohjaamana draamaelokuva Juoksuhaudantie (2004). Kari Hotakaisen romaaniin perustuvan elokuvan ytimessä on Eero Ahon näyttelemä Matti Virtanen. Väänänen näyttelee ison sivuosan kiinteistönvälittäjänä, ja hän sai roolistaan parhaan miessivuosan Jussi-palkinnon 2005. DVD-Opas-sivuston arvion mukaan elokuvan pääroolien näyttelijät jäävät "mehukkaiden sivuhahmojen varjoon". DVD-Opas piti elokuvaa heikompana kuin Väänäsen ohjaamaa Hotakais-elokuvaa Klassikko (2001). Juoksuhaudantie houkutteli elokuvateattereihin hieman yli 100 000 katsojaa.[96][97]

Väänänen näyttelee sivuroolin komisario Saastamoisena Aleksi Mäkelän toimintaelokuvassa V2 – Jäätynyt enkeli (2007). Forssan Lehden Jussi U. Pellonpää kehui teoksen näyttelijäsuoritukset kautta linjan, Väänäsen osasuorituksen hän arvioi "takuutuotteeksi". Elokuva sai kohtalaisia ja negatiivisia kritiikkejä ja noin 194 000 katsojaa.[98]

Mikko Koukin komediaa Fingerpori (2019) ei pidetty järin onnistuneena. Väänänen näyttelee yhden päärooleista, Aulis Homeliuksen. Kun Väänänen oli nähnyt elokuvan valmiina, hän tilitti tuntojaan: "Mä liikutuin näiden ihmisten kohtalosta, kun katsoin elokuvan. Miten epätoivoisesti ne etsii rakkautta!". Useita koomisia rooleja näytellyt Väänänen ei vielä 2010-luvun lopussakaan ollut omasta mielestään ansioitunut koomikkona. Hänen mukaansa Auliksen huvittavuuden perustana on se, että roolihahmo on ensisijaisesti surullinen ja ottaa itsensä turhan vakavasti.[99]

Mika Kaurismäen romanttisessa draamakomediassa Mestari Cheng (2019) Väänänen näyttelee kylänmies Romppaista, jonka kaveria näyttelee Vesa-Matti Loiri. Episodin Miia Hartikainen katsoi, että parivaljakko joutui sivuosissaan hillitsemään itseään, jottei olisi varastanut koko showta.[100][101] Väänänen ja Loiri ystävystyivät Mestari Chengin kuvauksissa.[102]

2020-luvulla Väänäsen merkittävä elokuvarooli on Tuomas Kyrön luoman Mielensäpahoittajan veli Tarmo, jota hän näyttelee Mika Kaurismäen ohjaamassa komediassa Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä (2022). Mielensäpahoittajaa tulkitsee Heikki Kinnunen. Komedia sai valtaosin suopean vastaanoton ja Väänäsen osasuoritusta kuvailtiin loistavaksi, Kinnusen jopa täydelliseksi. Saksassa kuvattu elokuva sai Kino Zeit -julkaisun Bianka Piringerilta hyvät arviot. Suomessa elokuvan katsojaluku oli lähes 200 000.[103][104][105]

Väänänen näytteli Mielensäpahoittajaa Samppalinnan kesäteatterin tuotannossa Mielensäpahoittaja mussikaali kesällä 2022.[106] Esityksen dramatisoivat Heikki Sankari ja Kimmo Virtanen, joka myös ohjasi sen. Väänänen koki roolin hyväksi mutta raskaaksi näytellä. Osin halvaantunut jalka vaikeutti näyttelemistä.[107]

Roolit lastenelokuvissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lastenelokuvassa Onni von Sopanen (2006) Väänänen näyttelee sivuroolin laiskana liikunnanopettajana. Keskisuomalaisen Marko Ahonen kuvaa patalaiskaa maikkaa teoksen hauskimmaksi hahmoksi "joka marisee jatkuvasti kaikesta ja jolle pulla maistuu".[108] Lasten jouluelokuvassa Joulutarina (2007) Väänäsellä on Iisakin rooli, jossa hän kriitikon arvion mukaan "pienin vivahtein maalaa vihatusta Iisakista syvältä kouraisevan surullisen hahmon".[109]

Lastenelokuvassa Me Rosvolat (Marjut Komulainen, 2015) Väänäsellä on keskeinen rooli maantierosvo Hurja-Kaarlona. Helsingin Sanomien Leena Virtanen arvioi Väänäsen olleen koko elokuvan kantava voima. Ilta-Sanomien Taneli Topelius piti Väänäsen ja Jussi Vatasen tulkintoja sketsihahmoihin rinnastettavana mesoamisena. Lähes puolitoista miljoonaa euroa maksaneen elokuvan kaupallinen menestys oli vaisuhkoa, katsojia kertyi noin 77 000.[110]

Ohjaaja Tony Simpson halusi elokuvaansa Kiivijoulu (Kiwi Christmas, 2017) joulupukiksi näyttelijän, joka puhuu englantia toisin kuin uusiseelantilaiset. Rooliin valittiin Väänänen. Perheystävällisessä komediassa joulupukki pakenee joulun hälyä Uuteen-Seelantiin juuri joulun alla. Sunday Star Times -lehden kriitikko James Croot luokitteli elokuvan genreen "dramedy", joka tarkoittaa draamakomediaa. Croot kehui elokuvan käsikirjoittajia. Väänänen piti roolistaan.[111][112][113][114]

Elokuvaohjaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väänänen ohjasi 1990-luvulla kolme lyhytelokuvaa: Kelle kellot soivat, Kirjailija kirjoittaa ja Alkoholiton-ik. Pitkiä elokuvia Väänänen on ohjannut neljä.[1] Ensimmäinen on televisioelokuva Sutki (1993), jota Väänänen ei pitänyt onnistuneena[115]. Kesällä 1996 kuvattu rikoselokuva Vaiennut kylä (1997) sai varovaisen positiivisen kriitikkovastaanoton, mutta ei menestynyt kaupallisesti. Sen lähtökohtana oli Kyllikki Saaren murhamysteeri, mutta käsikirjoituksen muotoutuessa lähtökohdasta liu'uttiin vähä vähältä etäämmäksi. Väänästä kiehtoi vaikenemisen teema ja se mitä tapahtuu kylässä, jolla on salaisuus, jota ei haluta paljastaa ulkopuolisille. Väänäsen ohjattavina olivat muun muassa näyttelijät Taisto Reimaluoto, Sari Havas ja Taneli Mäkelä.[116][117]

Väänänen sai käsiinsä Kari Hotakaisen romaanin Klassikko. Hän luki sen kahdesti ja piti lukemastaan. Hotakainen soitti Väänäselle, ja ehdotti että tämä voisi filmatisoida Klassikon. Väänänen kirjoitti alkuperäisromaaniin perustuvan käsikirjoituksen ja komediaelokuva sai saman nimen kuin romaani. Kesällä 2000 kuvattu Klassikko tuli ensi-iltaan helmikuussa 2001. Pääroolissa on kirjailija, jonka nimi on Kari Hotakainen. Kirjailijaa näyttelee Martti Suosalo. Toinen keskeinen rooli on autolla kaahaava Pera, jota näyttelee Janne Hyytiäinen. Hiidenkivi-julkaisun Lauri Timonen arvioi Klassikon hajanaiseksi, osin sketsimäiseksi ja yhteiskunnallisen teemansa kannalta epäonnistuneeksi. Helsingin Sanomien Helenä Ylänen puolestaan katsoi Väänäsen purkaneen romaanin "aidoksi elokuvakerronnaksi", josta puuttuu eeppisyys. Turun Sanomien Tapani Maskula piti elokuvaa fiksuna ja hauskana. Väänäsen itsensä mielestä Klassikko oli melko onnistunut.[118][119]

Lähes 700 000 euroa maksanut Klassikko ei löytänyt yleisöään, katsojaluvuksi tilastoitiin 21 070. Berliinin elokuvafestivaaleilla Klassikko oli suosittu. Väänänen näyttelee elokuvassa pienen sivuroolin.[120][119]

Veikko Huovisen romaani Havukka-ahon ajattelija on Väänäselle tärkeä ja vuosien kuluessa kehittyi idea, että romaanin voisi työstää elokuvaksi. Väänänen laati käsikirjoituksen ja ohjasi elokuvan. Havukka-ahon ajattelija sai ensi-iltansa jouluna 2009. Huovinen oli seurannut kuvauksia, mutta kuoli vajaa kaksi kuukautta ennen Kajaanissa järjestettyä kutsuvierasnäytäntöä.[121] Päärooliin Konsta Pylkköseksi hankittiin Pirkka-Pekka Petelius, mutta tämä ei uskonut suoriutuvansa elokuvan vaativista monologeista. Oli löydettävä pikaisesti uusi Konsta: rooliin kiinnitettiin Kai Lehtinen. Mooses Pessin rooliin saatiin Ilkka Heiskanen. Väänänen näytteli pienen sivuroolin Severinä. Elokuvaa kuvattiin Kuhmossa ja Puolangan Suolijärvellä[122][123]

Kriitikot suhtautuivat Havukka-ahon ajattelijaan myönteisesti. Helsingin Sanomien Pertti Avola: "Nykymaailman häly ja kiire ovat kaukana Väänäsen verkkaisesta elokuvakerronnasta ja Timo Salmisen upeista kuvista". Kainuun Sanomien Seppo Turunen ihasteli Väänäsen taitoa löytää Pylkkäsestä uusia ulottuvuuksia. Satakunnan Kansan Soila Ojanen antoi negatiivisimman arvion, hän arvioi elokuvan ilmaisun vanhanaikaiseksi ja viipyileväksi. Väänänen itse pitää hieman rosoisesta tekemisestä, jossa ei haeta täydellisyyttä. Yli puolitoista miljoonaa euroa maksanut Havukka-ahon ajattelija sai noin 223 000 katsojaa.[124][123]

Televisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taivaan tulet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syksyllä 2005 alettiin kuvata Yleisradion draamasarjaa Taivaan tulet (2007–2014). Kari Väänänen käsikirjoitti ja ohjasi sarjan, jota tehtiin yhteensä 36 jaksoa. Ensimmäisen tuotantokauden jaksoja kirjoitti myös Timo Parvela. Sarja tapahtuu Kemijärvellä ja se on myös kuvattu siellä sisäkohtauksia myöten. Keskushahmona on Ria Katajan näyttelemä poliisi, joka muuttaa takaisin kotiseudulleen. Muita päärooleja näyttelevät Vesa Kietäväinen, Juha Veijonen ja Sari Havas. Väänäsellä on sarjassa isohko sivuosa poliisipäällikkö Kauko Junnina. Taivaan tulien katsojaluvut olivat enimmillään lähes miljoona.[125]

Väänänen muutti perheineen kuvausten myötä Kemijärvelle Kotajärven rannalle muutaman kilometrin päähän keskustasta itään. Perhe jäi pysyvästi Kemijärvelle. Tosin Väänänen haaveilee, että pimeänä vuodenaikana olisi mieluisampaa asua Etelä-Euroopassa.[125]

Taivaan tulet päättyi yhtäkkisesti vuonna 2013. Väänäsen mukaan syynä oli se, että rahoittajan näyttelijäpuolisolle ei ollut annettu sarjasta roolia.[126]

Kemijärven sellutehtaan lakkauttaminen 2008 povasi kuolemaa Kemijärvelle ja aiheutti kansanliikkeen, jonka johtohahmona Väänänen toimi. Tehtaan toiminta lopetettiin kiivaasta vastarinnasta huolimatta. Kemijärvelle palattuaan Väänänen toimi vuosikausia aktiivisesti kaupungin hyväksi. Hän kehitti kaupungin osa-aikaisena työntekijänä matkailua ja sai aikaan tuloksiakin.[127]

Taivaan tulien ensimmäinen tuotantokausi dramatisoitiin teatteriin vuonna 2015. Dramaturgina oli Jari Luolamaa. Taivaan tulet esitettiin Uudenkaupungin teatterissa kevätkaudella 2015 Luolamaan ohjaamana. Keskushenkilöä Raunia näytteli Sanna Koivunen. Syyskaudella 2015 Taivaan tulet esitettiin Varkauden Teatterissa Timo Torvisen ohjaamana. Varkaudessa keskushenkilöä näytteli Marja Sundgren. Taivaan tulet esitettiin 40 kertaa ja se sai noin 6 300 katsojaa.[128][129][130]

Olli-Matti Oinonen sovitti ja ohjasi Taivaan tulet Pyynikin kesäteatteriin 2016. Raunia näytteli Lotta Huitti.[131] Pyynikillä näytelmän katsojaluku kohosi 43 000:een.[132]

Muut televisiotehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kari Väänänen on vieraillut useissa televisiosarjoissa, kuten Kaverille ei jätetä, Parhaat vuodet ja Tahdon asia. Rikossarjassa Kylmäverisesti sinun Väänäsen roolihahmo Kalevi Repo nähdään IMDb:n mukaan yli kymmenessä jaksossa. IMDb:ssä Väänäsen kolmeksi merkittäväksi työksi, teoksiksi joista hänet tunnetaan, on nostettu televisiosarja Taivaan tulet, komediaelokuva Night on Earth, jossa Väänänen näyttelee pienen sivuroolin, ja draamaelokuva Lakeuden kutsu.[133]

Väänäsellä on sivurooli Svante Takkisena Anna-Leena Härkösen romaaniin Häräntappoase (2021) perustuvassa saman nimisessä television minisarjassa vuonna 2021. Mesta.net-sivuston arvion mukaan Väänänen ja Jaana Saarinen ovat oiva valinta Takkisten isännäksi ja emännäksi. Romaanista oli tehty minisarja jo 1989. Siinä Takkisten pariskuntaa näyttelevät Risto Salmi ja Maija-Liisa Majanlahti.[134][135]

Televisiosarjassa Mies joka kuoli (2022) Väänänen näyttelee lääkäri Järvistä ja lääkärin vaimoa näyttelee Saara Kotkaniemi. Film-o-holicin arvion mukaan Väänänen ja Kotkaniemi luovat sarjan "mieleen painuvimmat hahmot".[136]

Matti Pellonpää ohjasi televisioelokuvan Viimeinen ilta (1994), jossa Väänäsellä on sivurooli portsarina.[137] Televisioelokuvassa Heikuraisen nauru (2001) Väänäsellä on nimirooli. Elokuvan pohjana on Erno Paasilinnan novelli ja sen ohjasi Rauni Mollberg. Heikurainen on ison talon isäntä, korpifilosofi ja salametsästäjä. Elokuva tapahtuu 1950-luvun Pohjois-Suomessa Petsamon siirtolaisten asuttamassa kylässä.[138]

Väänäsen kymmenien televisiotehtävien joukossa on myös avustajatason rooleja, kuten mies iltamatalon pihalla televisioelokuvassa Iltamien jälkeen (1980). Vuonna 2007 Väänänen näyttäytyi joulupukin hahmossa Eurovision laulukilpailun finaalissa.[139]

Professuuri 1992–1998[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väänästä pyydettiin näyttelijäntyön professoriksi Teatterikorkeakouluun 1992. Hän suostui. Jotkut aikalaisista ihmettelivät Väänäsen ratkaisua. Työssään Väänänen pyrki korostamaan käytännön tekemistä erikoisopetuksen sijaan, opettajan piti tehdä itsensä tarpeettomaksi.[140][141]

»Pääasia opettamisessa oli opettaa oppilas oppimaan, havainnoimaan itseään ja maailmaa.»
(Kari Väänänen opettamismenetelmästään. Vänä elävänä, s. 186)

Osa opiskelijoista omaksui Väänäsen opin ytimen, osa puolestaan oletti saavansa valmiita vinkkejä ja kikkoja, joilla kehittyä hyväksi näyttelijäksi. 1980-luvun turkkalaisuus tuoksui Teatterikorkeakoulussa edelleen vahvasti ja osa pyrkijöistä oletti pääsevänsä sisään, kunhan vain kuolaa ja tärisee pääsykokeissa riittävän intensiivisesti. Väänänen halusi etäisyyttä Turkan metodeihin, vaikka arvostikin Turkkaa. Hän otti käyttöön kannustavan tyylin, jossa luovuttiin pelottelusta ja oppilaiden heikkoihin kohtiin iskemisestä. Hän joutui erimielisyyksiin eräiden Turkan entisten oppilaiden kanssa ja opettajakunta alkoi klikkiytyä. Viiden professorivuoden jälkeen Väänänen oli kyllästynyt työhönsä. Hän lopetti sen 1998.[142]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelijä Sanna Fransman oli Kari Väänäsen ensimmäinen vaimo 1980-luvulla, ja heillä on vuonna 1983 syntynyt poika. Väänäsellä on vuonna 1994 syntyneet kaksos­tytöt avio­liitostaan näyttelijä Susanna Roineen kanssa. Nykyisen vaimonsa Terhi Väänäsen kanssa hänellä on vuonna 2005 syntynyt poika.[143][144]

Kari Väänänen muutti takaisin koti­paikkakunnalleen Kemi­järvelle lähes 40 vuoden tauon jälkeen vuonna 2008.[143]

Bibliografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Väänänen, Kari (kirjoittaja) & Marjamäki, Tuomas (toimittaja): Vänä elävänä. Jyväskylä: Docendo, 2022. ISBN 978-952-382-362-4.

Valikoitu filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kari Väänäsen filmografia

Valikoidut teatteriroolit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaasan kaupunginteatteri
Vuosi Näytelmä Rooli
1977 Niskavuoren naiset Aarne Niskavuori
Jääkäri Ståhl Ståhl
1978 Daniel Hjort Daniel Hjort
1979 Kolme sisarta useita rooleja
Helsingin kaupunginteatteri
1979 Tuntematon sotilas Lahtinen
1980 Kohti toista tasavaltaa Pentti
1985 Boris Godunov Grigori ja Dimitri
1991 Oliver Twist Monks ja Sikes
2018 Kaasua, komisario Palmu! Palmu
Ryhmäteatteri
1983 Sopimus Mr. Evergreenin kanssa Evergreen
Kesäyön unelma Aimo T. Kankku
1984 Jumalan rakastaja Juska Paarma
1988 Taru sormusten herrasta Konkari, Klonkku, Smeagol
1994 Karamazovin veljekset Fjodor Karamazov
Tampereen Työväen Teatteri
2001 Oliver! Fagin
2002 Vanja-eno – kuvia Suomesta Vanja
2004 Iso Paha Susi Iso Paha Susi

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f Kari Väänänen Elonetissä. . Viitattu 17.1.2021.
  2. ↑ Professorit kautta aikojen 1979– Teatteri­korkea­koulu. Arkistoitu 15.4.2015. Viitattu 3.10.2015.
  3. ↑ Korhonen, Jorma: Kari Väänänen: Mälli on nieltävä Yle Uutiset. 14.3.2013. Yleis­radio Oy. Viitattu 30.7.2013.
  4. ↑ Uutuuskirja: Avio-ongelmat aiheuttivat Kari Väänäselle terveyshuolia – ”Tässä iässä sitä jo toivoo nopeaa lähtöä” www.iltalehti.fi. Viitattu 5.10.2022.
  5. ↑ a b c d Väänänen, 1. luku: Olin kuolla ennen kuin ehdin elääkään
  6. ↑ Väänänen, s. 37–39
  7. ↑ Väänänen, s. 42–46
  8. ↑ Väänänen, s. 52–57
  9. ↑ Väänänen, s. 66–69
  10. ↑ Väänänen, s. 73
  11. ↑ Väänänen, s. 122
  12. ↑ a b c Vänä, dokumentti Kari Väänäsestä. Ohjaus Leo Torvalds. Matila & Röhr Productions 2000.
  13. ↑ Väänänen, s. 80–82 ja 278
  14. ↑ Väänänen, s. 86 ja 279
  15. ↑ Väänänen, s. 86
  16. ↑ Lindfors, Jukka: Pete Q - nuorallatanssijan kuolema Yle.fi. 20.2.2009 (päivitetty 22.11.2011). Viitattu 7.6.2023.
  17. ↑ a b c d Lindfors, Jukka: Ryhmäteatterin vahva vuosikymmen Disco.teak.fi. Viitattu 8.6.2023.
  18. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  19. ↑ Väänänen, s. 87–93
  20. ↑ Ilona / Esityshaku / Tuntematon sotilas ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 7.6.2023.
  21. ↑ Ilona / Esityshaku / Haavoittunut enkeli ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 7.6.2023.
  22. ↑ Väänänen, s. 95–96
  23. ↑ Väänänen, s. 97–98
  24. ↑ Väänänen, s. 281
  25. ↑ Ilona / Esityshaku / Boris Godunov ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 17.6.2023.
  26. ↑ Väänänen, s. 281
  27. ↑ Ilona / Esityshaku / Oliver Twist ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 17.6.2023.
  28. ↑ Väänänen, s. 281
  29. ↑ Väänänen, s. 261
  30. ↑ Ilona / Esityshaku / Kaasua, komisario Palmu! ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 17.6.2023.
  31. ↑ Arvio: Kaasua, komisario Palmu! Hkt.fi. Viitattu 17.6.2023.
  32. ↑ Näyttelijä Kari Väänänen aistii komisario Palmuna Joel Rinteen haamun Yle Areena. Yleisradio Oy. Viitattu 17.6.2023.
  33. ↑ Väänänen, s. 110–113
  34. ↑ Väänänen, s. 115
  35. ↑ Väänänen, s. 115–117
  36. ↑ Väänänen, s. 137–138
  37. ↑ Ilona / Esityshaku / Taru sormusten herrasta ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 10.6.2023.
  38. ↑ Väänänen, s. 284
  39. ↑ Ilona / Esityshaku / Oliver! ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 17.6.2023.
  40. ↑ Ilona / Tekijähaku / Kari Väänänen ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 17.6.2023.
  41. ↑ Konttinen, Matti: Kari Väänänen irti­sanoutui Rova­niemen teatterin johdosta Yle uutiset. 24.1.2018. Viitattu 24.1.2018.
  42. ↑ Räihä, Tapio: Rovaniemen teatterin­johtaja Kari Väänänen teki rikos­ilmoituksen kaupungin­hallituksen jäsenestä ja uhkaa erolla, jos päättäjä ei eroa teatterin hallituksesta Yle Uutiset. 29.11.2017 (päivitetty 30.11.2017). Viitattu 24.1.2018.
  43. ↑ Väänänen, s. 251–253
  44. ↑ Väänänen, s. 251
  45. ↑ Väänänen, s. 220
  46. ↑ Ilona / Esityshaku / Hukassa on hyvä paikka ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 19.6.2023.
  47. ↑ Arvio: Hukassa on hyvä paikka Hkt.fi. Viitattu 19.6.2023.
  48. ↑ Ilona / Esityshaku / Kesäyön uni ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 19.6.2023.
  49. ↑ TTT tarjoaa syksyllä viisi ensi-iltaa Turun Sanomat. Turun Sanomat Oy. Viitattu 19.6.2023.
  50. ↑ Ilona / Esityshaku / Herra metsästää ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 19.6.2023.
  51. ↑ Esikoinen avaa Rovaniemen teatterin uuden aikakauden Yle.fi. Yleisradio Oy. Viitattu 19.6.2023.
  52. ↑ Ilona / Esityshaku / Esikoinen ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 19.6.2023.
  53. ↑ Kari Vää­nä­nen: Ny­ky­ajan ihmiset elävät kuin Tše­ho­vin näy­tel­män sisaret Lapin Kansa. Kaleva365 Oy. Viitattu 19.6.2023.
  54. ↑ Ilona / Esityshaku / Tulitikkuja lainaamassa ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 19.6.2023.
  55. ↑ Ilona / Esityshaku / Joulutarina ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 19.6.2023.
  56. ↑ Joulupukin lapsuudesta kertovan Joulutarinan näytelmäversio Rovaniemen teatteriin Yle.fi. Yleisradio Oy. Viitattu 19.6.2023.
  57. ↑ Ilona / Esityshaku / Nätti-Jussi seikkailee ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 19.6.2023.
  58. ↑ Nätti-Jussi tarinoi syksyllä Rovaniemen teatterissa – luvassa "sarjakuvamainen iloittelusekoilu" Yle.fi. Yleisradio Oy. Viitattu 19.6.2023.
  59. ↑ Väänänen, s. 103
  60. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  61. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  62. ↑ Marjamäki, s. 221–223
  63. ↑ Marjamäki, s. 164
  64. ↑ Väänänen, s. 108
  65. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  66. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  67. ↑ Väänänen, s. 128
  68. ↑ Väänänen, s. 129
  69. ↑ Väänänen, s. 130
  70. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  71. ↑ Väänänen, s. 131
  72. ↑ a b Rahanarvonmuunnin Stat.fi. Tilastokeskus. Viitattu 9.6.2023.
  73. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  74. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  75. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  76. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  77. ↑ Väänänen, s. 150–151
  78. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  79. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  80. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  81. ↑ Väänänen, s. 152–158
  82. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  83. ↑ Väänänen, s. 165
  84. ↑ Väänänen, luku "Kahden vuoden kesäloma"
  85. ↑ Väänänen, s. 180–181
  86. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  87. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  88. ↑ Väänänen, s. 194–195
  89. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  90. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  91. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  92. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  93. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  94. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  95. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  96. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  97. ↑ Juoksuhaudantie Dvdopas.fi. Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Viitattu 16.6.2023.
  98. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  99. ↑ Fingerpori-elokuvassa Rivo-Riittaa ja Homeliusta ajaa rakkaudennälkä Yle.fi. Yleisradio. Viitattu 16.6.2023.
  100. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  101. ↑ Mestari Cheng Episodi.fi. Pop Media Oy. Viitattu 16.6.2023.
  102. ↑ Marjamäki, s. 410
  103. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  104. ↑ Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä -elokuvalla vuoden paras kotimaisen elokuvan avaustulos Epressi.com. Koodiviidakko Oy. Viitattu 16.6.2023.
  105. ↑ Grump - Auf der Suche nach dem Escort (2022) Kino-zeit.de. Kurz & Spiegel GbR. Viitattu 16.6.2023.
  106. ↑ Samppalinnan Mielensäpahoittaja on juureva ja terävä – Kari Väänäsen roolitulkinnassa piilee aimo ripaus salaviisasta tarkkailijaa Turun Sanomat. Turun Sanomat Oy. Viitattu 22.6.2023.
  107. ↑ Kemijärven jäärä on Suomen suurin mielensäpahoittaja Yle Areena Podcastit. Yleisradio Oy. Viitattu 22.6.2023.
  108. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  109. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  110. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  111. ↑ Väänänen, s. 258
  112. ↑ Kiwi Christmas Rotten Tomatoes. Fandango. Viitattu 13.6.2023.
  113. ↑ Kiwi Christmas Nzonscreen.com. NZ On Screen. Viitattu 13.6.2023.
  114. ↑ What Is a Dramedy? Complete Guide To The Comedy Drama Genre Filmlifestyle.com. Filmmaking Lifestyle Media. Viitattu 13.6.2023.
  115. ↑ Väänänen, s. 209
  116. ↑ Väänänen, s. 212
  117. ↑ Kari Väänänen Elonetissä.
  118. ↑ Väänänen, s. 212–213
  119. ↑ a b Kari Väänänen Elonetissä.
  120. ↑ Väänänen, s. 213
  121. ↑ Väänänen, s. 238–242
  122. ↑ Väänänen, s. 243–244
  123. ↑ a b Kari Väänänen Elonetissä.
  124. ↑ Väänänen, s. 245
  125. ↑ a b Väänänen, s. 226–237
  126. ↑ Väänänen, s. 238
  127. ↑ Väänänen, s. 234–235
  128. ↑ Ilona / Esityshaku / Taivaan tulet ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 19.6.2023.
  129. ↑ Teatteri laimentaa Taivaan tulet Turun Sanomat. Turun Sanomat Oy. Viitattu 21.6.2023.
  130. ↑ Taivaan tulet nähdään pian teatterissa Savon Sanomat. Savon Media. Viitattu 21.6.2023.
  131. ↑ Taivaan tulet loimuavat Pyynikillä – Lue teatteriarvio suosikkinäytelmästä Tamperelainen. Etelä-Suomen Media. Viitattu 21.6.2023.
  132. ↑ TAIVAAN TULILLA LÄHES 43 000 KATSOJAA Pyynikinkesäteatteri.fi. Pyynikin kesäteatteri Oy. Viitattu 21.6.2023.
  133. ↑ Kari Väänänen Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
  134. ↑ Arvio: Uusi Häräntappoase on yhtä vahvasti kiinni ajassaan kuin alkuperäinen sarja – ”seksuaalisuuden kysymyksiä käsitellään laajemmin” Mesta.net. Film-O-Holic.com. Viitattu 20.6.2023.
  135. ↑ Häräntappoase (1989) Justwatch.com. JustWatch. Viitattu 20.6.2023.
  136. ↑ Mies joka kuoli Film-o-holic.com. Film-O-Holic.com. Viitattu 13.6.2023.
  137. ↑ Viimeinen ilta Vintti.yle.fi. Yleisradio Oy. Viitattu 20.6.2023.
  138. ↑ Nuoruusaikoja osa 4: Heikuraisen nauru Vintti.yle.fi. Yleisradio Oy. Viitattu 20.6.2023.
  139. ↑ Väänänen, s. 293–296
  140. ↑ Väänänen, s. 181 ja 191
  141. ↑ Näyttelijäntyön professori Kari Väänänen houkuttelee taiteilijan esiin oppilaistaan : Lahjoja ei saa hukata purilaisten myymiseen Helsingin Sanomat. Sanoma Oy. Viitattu 11.6.2023.
  142. ↑ Väänänen, s. 186–192
  143. ↑ a b Pöntinen, Petri: Kari Väänäsen kotiin­paluu (Julkaistu lehdessä 51–52/2007) Suomen Kuva­lehti. 2.1.2008. Helsinki: Otava­media Oy. Viitattu 30.7.2013.
  144. ↑ Kinnunen, Raila: Kari Väänänen – Luikuri­mies Lapista Apu. 5.3.2019. Helsinki: A-lehdet Oy. Viitattu 21.12.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainväliset
Kansalliset
Taiteenala
Henkilöt
Muut

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kari_Väänänen&oldid=21663899”