Riitta Nelimarkka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Riitta Nelimarkka
Riitta Nelimarkka.jpeg
Henkilötiedot
Syntynyt 6. heinäkuuta 1948 (ikä 71)
Helsinki
Kansalaisuus  Suomi

Riitta Leena Nelimarkka (oik. Nelimarkka-Seeck; s. 6. heinäkuuta 1948 Helsingissä) on suomalainen kuvataiteilija, kirjailija ja animaatio-elokuvaohjaaja.[1] Hänelle myönnettiin professorin arvonimi vuonna 2008.[2]

Nelimarkan tuotantoon kuuluu laajoja teossarjoja ja näyttelykokonaisuuksia, grafiikkaa, animaatioita, videoita, maalauksia, taide- ja runokirjoja, valokuvia sekä taidetekstiilejä. Vuodesta 1973 alkaen hän on pitänyt kymmeniä museo- ja yksityisnäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Hän on hoitanut useita taide- ja kulttuurialan luottamustoimia muun muassa Elokuvasäätiön tuotantolautakunnassa, Europa Nostra Suomen osaston hallituksessa ja Valtion elokuvataide- ja designtoimikunnassa, sekä ollut Nelimarkka-Rahaston puheenjohtaja vuodesta 1987.[3]

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riitta Nelimarkka kävi Vapaata taidekoulua ja Ateneumin iltakoulua vuosina 1967–1968, opiskeli pedagogiikkaa ja musiikkitiedettä Helsingin yliopistossa, valmistui kuvaamataidonopettajaksi Taideteollisesta oppilaitoksesta vuonna 1972 ja taiteen tohtoriksi vuonna 2001.

Tohtorinväitös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riitta Nelimarkan väitös Taideteollisessa korkeakoulussa koostui kolmesta näyttelystä sekä kirjallisesta osuudesta Self Portrait, Elisen väitöskirja, Variaation variaatio. Esitarkastajat puolsivat väitöskirjan painatusluvan myöntämistä äänin 2–1, ja korkeakoulun tutkimusneuvosto myönsi luvan äänin 5–4 (2 tyhjää).[4] Väitöstilaisuudessa vastaväittäjät puolsivat hyväksymistä. Taideteollisen korkeakoulun tutkimusneuvosto hylkäsi työn marraskuussa 2000 äänin 6–2. Vastaväittäjistä toinen, Taneli Eskola, kertoi ymmärtävänsä päätöstä ja piti ratkaisua ainoana järkevänä.[5] Nelimarkka valitti päätöksestä ja tutkintolautakunta kumosi tutkimusneuvoston tekemän päätöksen ja väitöskirja hyväksyttiin helmikuussa 2001 äänin 2–1 arvosanalla approbatur (alin).[4] Helsingin yliopiston rehtori Kari Raivio esitti, että taiteilijat tulisi vapauttaa kvasitieteellisistä harrastuksista ja että jos taideteollisella alalla tarvitaan tohtorin tutkintoja, ne tulisi suorittaa taiteen ehdoilla.[6]

Nelimarkka kirjoitti tapauksesta kirjan Väitösfarssi. Taistelu hatusta.[7]

Näyttelyitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bongan linna.

Magic Subconscius Talks, Bongan Linna, kesä 2019.lähde? La forza del colore ja pikkuisen dadaa on Bongan linnan kesänäyttely 2018. Uniikkeja lasiteoksia otsikolla ”Pienoismalleja pilvenpiirtäjiksi eri erämaihin kuten Kalahari” sekä mystis-sävyisiä, monikerroksisia fotomontaaseja sarjasta ”Pehmeys -Les mélodieux”, 2018. Nelimarkalla on ollut pysyvä näyttely Nelimarkka & Seeckin perheen omistamassa Bongan linnassa Loviisassa vuodesta 1998 lähtien. Lukuisten yksityisnäyttelyiden lisäksi hän on ollut mukana yhteisnäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla vuodesta 1973. Hänellä on ollut laajoja yksityisnäyttelyitä museoissa, muun muassa Amos Andersonin taidemuseo, Helsingin taidehalli, Los Angelesin Fashion Institute of Design & Merchandising (FIDM), Hannoverin maailmannäyttely 2000, Tsereteljin galleria (Moskova) 2005, Liman kansallismuseo 2006, EU-parlamentti (Bryssel) 2006, Hallwylska museet (Tukholma) 2007, Maison Latine Amerique (Monaco) 2008, Zürich 2009–2011, La Maison d’Europe (Pariisi) 2011, Helsingin Musiikkitalo 2013, Nelimarkka-museo 2014, Joensuun taidemuseo Onni 2015, Auran galleria, Turku 2017. Nelimarkan teoksia on yksityisissä ja julkisissa kokoelmissa, kansainvälisissä yrityksissä, useissa Suomen suurlähetystöissä ja tasavallan presidentin virka-asunnossa Mäntyniemessä.lähde?

Palkintoja ja tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin kaupungin taidemuseo HAMin näyttelyn yhteydessä dokumenttielokuva Eero Nelimarkka – per aspera ad astra (18 min., 2017). Elokuva on valittu ehdolle Euroopan kulttuuriperintöpalkinnon 2018 saajaksi. Vuodesta 2018 Kiasman tukisäätion hallituksessa. Aleksis Kivi seuran kunniajäsenyys 2016. Riitta Nelimarkalle on myönnetty Ranskan Arts et Lettres -ritarikunnan upseerimerkki vuonna 2016.[8] Aleksis Kiven seura palkitsi Riitta Nelimarkan kunniajäsenyydellä keväällä 2016. Riitta Nelimarkka on Euuroopan kulttuurisäätiön Suomen osaston EKSOn valtuuston jäsen vuodesta 2015. Nelimarkka on kutsuttu European Museum Academyn jäseneksi 2014. Suomen Animaatioklinikka myönsi vuonna 2014 Riitta Nelimarkalle arvonimen "Animaation sankari" ansiokkaasta toiminnasta animaatioelokuvan saralla.lähde tarkemmin?. Nelimarkalle myönnettiin professorin arvonimi vuonna 2008.[9] Hän oli Vuoden munkkalainen 2003. Hän on saanut lukuisia palkintoja kansainvälisillä festivaaleilla, muun muassa Bolognassa 1990 ja 1992 ja Brnossa 1992, Hyvän Tiedon Omenan, 1992–2008, pääpalkinnon elokuvajuhlilla Jerevanissa 2011, juryn erikoispalkinnon lastenelokuvafestivaalilla Giffonissa, Italiassa 1980, sekä Risto Jarva -palkinnon 1985. Nelimarkalle on myönnetty myös Kirjavaliot 1983, Jussi-kunniakirja 1979, Kalevala-seuran nuorten palkinto 1975, Kritiikin Kannukset 1974, elokuvan Valtionpalkinto 1972, Elokuvan laatupalkinto 1972, 1973 ja 1979, sekä useita taideapurahoja, muun muassa Kulttuurirahastosta.lähde tarkemmin?

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riitta Nelimarkka on professori Eero Nelimarkan pojantytär ja Neles Oy:n perustajan DI Antti Nelimarkan tytär. Hän on naimisissa Jaakko Seeckin kanssa, ja heillä on kolme poikaa. Dekkarikirjailija Max Seeck on Riitta Nelimarkan nuorin poika[10].

Tuotantoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teossarjoja (vuodesta 2005 alkaen)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”Pienoismalleja pilvenpiirtäjiksi eri erämaihin kuten Kalahari” 2017-2018, uniikkeja lasipystejä. ”Pehmeys - Les mélodieux” 2018 mystis-sävyisiä, monikerroksisia fotomontaaseja pleksilasille. Fotomontaasisarja Les Faunes - Faunit 2017, Se villan parturit, villa&puu-pystejä 2017, Hugo Simberg pastissit, serigrafioita ja villreliefejä sekä fotomontaaseja ja lasiteoksia 2017, Petits Preludes, pieniä uniikkeja lasiteoksia 2016, Preludes, visualisointi 30 min. Debussyn preludeihin, RSO:n konsertti 6.4.2016 kapellimestarina Hannu Lintu 2016, Without thinking too much, 13 m pitkä glasaali (lasiteos), Hietaniemen paviljongin fasadi 2016, Omnipotentia, suurikokoinen triptyykki, Aalto EE 2015, Preludes 2014–2015, fotomontaaseja, First Class Passengers, villareliefejä 2014, La Valse, fotomontaaseja 2013 –2014, Easy Living, villareliefejä ja serigrafioita 2010-2014, Alchemy Girls, mustavalkoisia maalauksia, akryyli ja öljy kankaalle 2010-2014, Magic Girls, hiilipiirustuksia 2011, Librix, pieniä haapaveistoksia, Elise flyygeli jänis 2011, Donna est Mobile, teräs&plexi –mobileja 2010–2011, Löytölapsia puusta, värikkäitä haapaveistoksia 2010, Flyygelipäät II, kollaaseja 2008, Salainen planeetta, valokuvia 2008, Unique Kiss, villateoksia, piirustuksia ja maalauksia 2007–2008, Secret Colours, sekatekniikka 2007, Golf is Cool!, hiili&liitu -piirustuksia ja villateoksia, 2007, Elise Loves Life, villareliefejä, 2007, Angels and Lemons, villareliefejä 2007, Dangels and Evils, villareliefejä ja piirustuksia 2006, Dogs and Foxes, serigrafioita 2005, Flyygelipäät II, serigrafioita ja piirustuksia 2005, 102, Soul Crape vesivärimaalauksia 2005, Creatures and Things, villareliefejä 2005–2006.lähde?

Donna est Fragile, 2009.
Play begins! Curtain Down!, 2009.

Kirjoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ELISE´S WORLD, anakronistinen taidekirja, sievistetty uusintapainos, Seneca ltd., 2018.
  • Elise's World, anakronistinen taidekirja, Tammi, 2014.
  • Eero Nelimarkka, Tammi, uusintapainos, 2013.
  • Iso ja Pieni Universumissa, Tammi, 2010.
  • Seitsemän Veljestä, 2009.
  • Elisen epämuistelmat, Tammi, 2008.
  • The Marginal – Värityskirja, ei heikkohermoisille, Art Print & Seneca, 2005.
  • Väitösfarssi, Seneca 2003.
  • Self portrait Elisen väitöskirja, Variaation variaatio, Seneca, 2000.
  • Giovanna, Seneca & Tammi, 1996.
  • Apollon, Seneca & Tammi, 1996.
  • Oceania, Seneca & WSOY, 1993.
  • Babylonia, Seneca & Tammi, 1991.
  • Karmelian ABC, Seneca & Tammi, 1990.
  • Tabula Rasa, WSOY, 1987.
  • Eero Nelimarkka (Jaakko Seeckin ja Pekka Suhosen kanssa), Weilin & Göös, 1984.
  • Galleria (Leena Krohnin kanssa), WSOY, 1983.
  • Iso ja Pieni universumissa, Weilin & Göös, 1983.
  • Seitsemän veljestä, Weilin & Göös, 1980 (5. p. 1999 Tammi).
  • Piispa Henrik ja Lalli, Gummerus, 1975.
  • Sammon ryöstö, Gummerus, 1974.
  • Avaruus (Appelqvist-Jännes-Nelimarkka), Gummerus, 1972.

CD[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Self portrait Elise´s dissertation: A Variation of a variation. CD-ROM, Seneca, 2001.

Elokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruutukaappaus animaatioelokuvasta Seitsemän Veljestä, 1980–2011.

Nelimarkka on tehnyt Jaakko Seeckin kanssa 1971–1973 Kalevalaan perustuvan kuusiosaisen animaation Sammon tarina, 1974 lyhytanimaation Piispa Henrik ja Lalli 1975 kansainvälisyyskasvatukseen liittyvän animaation Kirjava maa sekä 1979 Aleksis Kiven teokseen pohjautuvan puolitoistatuntisen pioneerityön, kollaasi-animaatioelokuvan Seitsemän veljestä, joka oli ensimmäinen suomalainen pitkä animaatioelokuva. Nelimarkka vastasi käsikirjoituksesta, ohjauksesta sekä hahmojen ja taustojen maalamisesta ja piirtämisestä, Seeck toteutti animaation. Elokuva on saanut useita palkintoja, ja siitä toteutettiin ranskalais-suomalaisena yhteistyönä 2011 uudistettu, restauroitu versio[11]

  • EERO NELIMARKKA – per aspera ad astra, taidedokumentti 18 min 2017
  • 7 Freres / 7 brothers / 7 Bröder, pitkä animaatio, uusi versio, 2011–2013 (ranska/englanti/ruotsi). (co-production Les Filmes du Paradoxe & Seneca).
  • Bonga Castle, dokumentti, 2011.
  • Rabula new version, animaatio, 2011.
  • Seitsemän veljestä, DVD, 2008.
  • Birth of Rabula, 1995.
  • Bagatelles, op. 1–13, 1985–1986.
  • Seitsemän veljestä, 1979.
  • Kirjava maa, 1975.
  • Piispa Henrik ja Lalli, 1974.
  • Sammon tarina 1–3, 1972–1974.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuka kukin on 2003, s. 649. Helsinki 2002. ISBN 951-1-18086-X
  2. Riitta Nelimarkasta professori ts.fi. 6.12.2008. Viitattu 26.3.2019.
  3. Yhteystiedot Nelimarkka-Rahasto.
  4. a b Uimonen, Anu: Tietokulma Nelimarkan väitöksen vaiheet Helsingin Sanomat. 10.2.2001. Viitattu 26.3.2019.
  5. Alftan, Maija: Riitta Nelimarkan väitöskirja hylättiin Helsingin Sanomat. 8.11.2000. Viitattu 26.3.2019.
  6. Raivio, Kari: Vearaskynä: Onko taiteilijan järkevää tekeytyä tutkijaksi? Helsingin Sanomat. 16.2.2001. Viitattu 26.3.2019.
  7. Lyhyesti: Riitta Nelimarkka kirjoitti kirjan väitösfarssista Helsingin Sanomat. 10.4.2003. Viitattu 26.3.2019.
  8. Ranskalainen kunniamerkki Riitta Nelimarkalle Ranskan Suomen suurlähetystö. 17.6.2016. Viitattu 9.8.2016.
  9. Riitta Nelimarkasta professori Turun Sanomat. 7.12.2008. Viitattu 8.12.2008.
  10. Tienhaara, Hilkka: Tässäkö seuraava Ilkka Remes? Dekkaritaivas sai uuden tähden, Iltalehti 25.8.2016. Viitattu 13.9.2016.
  11. Leinonen, Tuula: 100 vuotta suomalaista animaatiota, s. 98–101, 260. Aalto ARTS Books, Helsinki 2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]